Jalkapohjan känsät kertovat, että jotain on menossa pieleen – Jopa väärä kävely saattaa laukaista itseään ruokkivan kierteen, josta seuraa vaivaisenluu

Kivulias kyhmy ukkovarpaan tyvessä syntyy väärästä askelluksesta. Virheasento vääristää kävelyä entisestään.

VAIVAISENLUU on yleinen riesa, johon liittyy runsaasti väärinkäsityksiä.

Päälle päin se muistuttaa irrallista pahkuraa, mutta oikeastaan kyse on virheasennosta. Isovarvas kiertyy ja kääntyy kohti muita varpaita. Ensimmäisen jalkapöytäluun ja isovarpaan väliseen niveleen syntyy pullistumana näkyvä mutka.

”Virheasento etenee pikkuhiljaa ja nivel siirtyy pois sijoiltaan, mikä kuluttaa niveltä”, selittää ortopedi Tero Klemola.

Hän väitteli toukokuussa vaivaisenluun hoidosta ja biomekaniikkaan pohjautuvasta leikkausmenetelmästä, joka on kehitetty Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

JALAN biomekaniikassa paneudutaan kävelyyn. Se on jotain, mitä lääketieteellisissä tiedekunnissa ei opeteta. Perinteisesti kävelyä ovat tutkineet matemaatikot, fyysikot ja anatomian asiantuntijat, mutta eivät lääkärit.

Vaivaisenluun parantamiseen on raportoitu yli 130 tapaa. Osassa leikkauksista kivulias möykky vain sahataan pois eikä nivelen virheasento korjaannu. Suomen noin viidessä tuhannessa vuosittaisessa leikkauksessa käytetään nykyään jo hienostuneempiakin tekniikoita.

Kirurgiseen hoitoon hakeutuu kuitenkin vain pieni osa potilaista. Joillain kivut pysyvät siedettävinä. Toiset kärsivät säryistä mutta pelkäävät operaation epäonnistumista.

Jotkut ovat kuulleet tuttaviltaan esimerkiksi, etteivät jalat ole enää leikkauksen jälkeen tuntuneet omilta.

VAIVAISENLUUN taustalla on monia syitä. Tärkeä tekijä on varvastyvinivelen häiriö, joka vaikeuttaa varpaan normaalia taittumista ja saa aikaan niveleen kohdistuvaa painetta. Tämä taas on peräisin kävelyyn liittyvästä ongelmasta.

”Kun normaali jalka ponnistaa, kantapää irtoaa alustasta ja ensimmäisen jalkapöytäluun alle tulee kolmasosa vartalon painosta. Vaivaisenluu heikentää kykyä varata vahvaan ykköspöytäluuhun. Tällöin merkittävä tukipiste menetetään ja viereiset jalkapöytäluut joutuvat kannattelemaan kehoa”, Klemola kuvaa.

Kun raskas kuorma kasautuu pienelle alueelle, jalkapohjaan kohdistuu liian iso paikallinen paine. Iho suojautuu luomalla känsän.

Klemola kutsuu jalkapohjan kovettumia köyhän miehen kävelyanalysaattoriksi. Ne paljastavat askelluksen häiriöt ja ovat erinomaisia apuvälineitä niille, jotka osaavat tulkita känsien kieltä.

Vaivaisenluilla raskautetun kävelijän alaraaja pyrkii kääntymään sisäänpäin, kun hän astuu maassa olevan jalan yli. Astuva jalka siis kippaa sinne päin, mistä tukipiste puuttuu. Ihminen keinuu kuin jakkara, jonka yksi jalka on muita lyhyempi.

Häiriö vaikuttaa liikkumiseen ja alkaa ruokkia itse itseään. Jalan ponnistuskyky heikkenee, mikä johtaa siihen, että ihminen hakee tukea varpaista ja kipristelee niitä. Kävelyssä varpaiden kipristäminen alustaan on kuitenkin jarruttava voima, joka on tarkoitettu hetkelliseen tasapainon lisäämiseen.

OSALLA ihmisistä lopputulos on kivistävä patti isovarpaan tyvessä. Myhkyrä ja vino pottuvarvas näyttävät rumilta ja tekevät kenkien ostamisesta hankalaa.

Esteettistä haittaa pahempaa on se, että kävely muuttuu. Siitä taas saattaa aiheutua ongelmia polville ja selälle.

Naisilla nivelet ovat yleensä joustavammat kuin miehillä, ja siksi taipumus virheasennon syntymiseen on heillä suurempi. Alan tutkimuksissa on melkein sääntö, että yhdeksän kymmenestä osallistujasta on naisia. Klemolan väitöstutkimuksen 66 potilaasta naisia oli 62.

Ne, joiden nivelten rakenne on joustamattomampi, voivat saada kiusakseen tyvinivelen kuluman eli juilivan ja jäykän ukkovarpaan. Siinä muhkura pullistuu varpaan yläreunaan.

Vaivaisenluun aiheuttajina on pitkään pidetty korkokenkiä. Niiden käyttö ei kuitenkaan yksin riitä selitykseksi, sillä lukemattomat naiset ovat iät ajat sipsutelleet koroilla ilman mitään seurauksia.

Kapeakärkiset kengät voivat edesauttaa virheasennon etenemistä, sillä niissä varvastyvinivel ei pysty toimimaan kuten sen pitäisi. Myös liian pienet kengät saattavat vaikuttaa ongelman syntyyn.

VÄÄRÄNLAISTEN jalkineiden lisäksi on ollut tapana syyttää huonoja geenejä. Kudosten ominaisuudet ja nivelten muoto ovatkin osittain perinnöllisiä.

Nuorena muodostuvan vaivaisenluun on osoitettu periytyvän 94-prosenttisesti äidin puolelta. Sen sijaan aikuisiällä kasvun päättymisen jälkeen kehittyvien vaivaisenluiden yhteys perimään on löyhempi.

Klemolan mielestä myös huonoilla neuvoilla tuotetaan vaivaisenluita. Ei pitäisi esimerkiksi ohjata kaikkia kääntämään kävellessä jalkoja menosuuntaan, sillä tämä vaikuttaa lonkkanivelten ja lantion asentoon.

Askellus on yksilöllistä, ja ­ihmisen anatomiasta riippuu, mihin jalat osoittavat tepastellessa.

”On paljon ikiaikaisia oletuksia siitä, miten meidän pitäisi liikkua. Luonto kuitenkin sallii monimuotoisuutta. Esimerkiksi jalkojen epäsymmetrisyys on hyvin yleistä.”

Vaivaisenluita on pidetty lättäjalkojen vaivana, mutta Klemolan tiimi osoitti, että ne voivat piinata myös niitä, joiden jalkaterissä on korkea holvi. Heillä vaivaisenluut saattavat olla luonnon keino madaltaa jalan liian jyrkkää sisäkaarta.

JOKA etsii netistä tietoa hakusanalla vaivaisenluu tai tieteellisellä nimellä hallux valgus, saa näytölle pitkän listan mainoksia pottuvarvasta kääntävistä vekottimista.

Niistä ei ole hyötyä, todisti ortopedi Markus Torkki väitöskirjassaan vuonna 2004.

Tutkimukseen osallistui 209 potilasta, jotka satunnaistettiin kolmeen joukkoon.

Osa ei saanut hoitoa, toisille teetettiin ortoosi eli jalan virhe­asentoa korjaava apuväline, ja loput leikattiin Suomessa yleisimmin käytössä olevalla chevron-menetelmällä. Siinä jalkapöytäluun kärkiosa katkaistaan ja sahataan sivuilta v:n muotoon, patti poistetaan ja varvas oikaistaan.

Operaatiossa olleet olivat vuoden päästä tyytyväisimpiä. Heillä oli selvästi vähemmän kipuja, kosmeettista haittaa ja ongelmia kenkien kanssa kuin muilla.

Klemolan mielestä varvasvälituki voi viedä ojasta allikkoon: se jäykistää isovarpaan, mikä saattaa altistaa tyvinivelen kivulle ja kulumalle.

Tukipohjallisiakaan hän ei potilailleen suosittele. Ne tukevat vain, kun ihminen seisoo, eikä niistä ole apua kävelyn pulmaan.

MILLOIN vaivaisenluista kärsivän on syytä hakeutua leikkaukseen?

Jos virheasento on nauliutunut paikoilleen ja nivelessä on rappeuma, kirurginen vaihtoehto on korjata virheasento ja luuduttaa vaurioitunut nivel kiinni. Tämä hoitaa kivun ja parantaa askellusta, sillä jäykistetty ukkovarvas toimii hyvin.

Oireita saattavat lievittää myös oikeanlaiset kengät, kuten lenkkarit, urheilusandaalit tai retkikengät, joissa on tukeva ja pä­kiän alueelta rullaava pohja. Klemola suosittelee välttämään voimakkaita jalkaholvin tuentoja jalkineissa.

Oulussa kehitetty leikkausmenetelmä taas voi auttaa niitä, joilla tyvinivel on säilyttänyt joustavuutensa eikä ole kangistunut virheasentoon.

”Nivelen joustavuuden perusteella pystymme antamaan ennusteen leikkauksen onnistumisesta. Tähän asti potilaille on ­kyetty sanomaan vain, että tehdään ja katsotaan.”

”Kehittämämme leikkaus korjaa oleellisimman mekaanisen häiriön lisäämällä ensimmäisen jalkapöytäluun ponnistusvakautta. Tämä edellyttää, että nivel asettuu paikalleen, ja siitä seuraa, että patti poistuu”, Klemola tiivistää. Menetelmän nimi on ftjda (first tarsometatarsal joint derotational arthrodesis).

Tekniikka on ensimmäinen, jossa isovarpaan tyviniveleen ei kosketa lainkaan. Siinä korjataan ensimmäisen jalkapöytäluun virheasento. Joustava vaivaisenluu oikenee ilman varpaaseen tai pattiin kohdistuvia toimia.

Väitöstutkimuksessa oli mukana 66 potilasta ja 84 jalkaa, sillä osalta operoitiin molemmat jalat. Toimenpiteen jälkeen potilaita seurattiin keskimäärin hieman yli viisi vuotta, ja melkein kaikki saatiin myöhemminkin tutkittaviksi. 94,5 prosenttia oli tyytyväisiä leikkauksen tulokseen, ja 88 prosenttia olisi valinnut saman hoidon uudelleen vastaavissa oloissa.

Tulokset ovat vaikuttavia ja parempia kuin mihin yleisimmällä chevron-menetelmällä on päästy.

LEIKKAUS on Klemolan mukaan vain pieni osa biomekaanista hoitoa.

”Ennen leikkausta arvioimme, täyttyykö potilaan senhetkisessä liikkumisessa normaalin kävelyn edellytykset. Hänen kanssaan tehdään harjoituksia, joilla pyritään karsimaan esimerkiksi kireisiin lihaksiin liittyvät ongelmat. Kun hän on toipunut operaatiosta, harjoittelu jatkuu.”

Potilas muun muassa opettelee tunnistamaan oikean ponnistuskohdan jalkapohjan iholla. Hän seisoo ja kohottaa varpaansa alustasta.

Sitten hän siirtää painoaan eteenpäin siihen asti, että kantapää melkein nousee. Silloin voimakkaimman tukipisteen pitäisi tuntua ensimmäisen ja toisen jalkapöytäluun alla.

Näin hänen jalkaansa piirtyy muistijälki oikeasta asennosta.