”Nyt tulee tarina, joka kuulostaa melko radikaalilta”, varoittaa Lassi Linnanen.

”Ei puhuta pienestä hienosäädöstä, jossa jätetään aamulatte juomatta.”

Varoitus osoittautuu aiheelliseksi, vaikkei odottaisi, kun puhuja on saanut sovinnaisen tuotantotalouden diplomi-insinöörin koulutuksen ja hänellä on professuuri Lappeenrannan-Lahden teknillisessä yliopistossa.

Linnasen opetusalaan kuuluvat ympäristötekniikka, -johtaminen ja -talous. Akateemisen uran ohessa hän on toiminut sarjayrittäjänä.

Olen kysynyt, millaista systeemistä muutosta Suomessa ja maailmassa tarvitaan, jotta hiilitase saadaan nollaan 2050 mennessä eikä hiilidioksidi enää lisäänny ilmakehässä. Näin ilmaston lämpeneminen pysyisi siedettävällä tasolla.

Kahdeksan eduskuntapuoluetta on ilmoittanut sitoutuvansa tavoitteeseen. Toimivaa, päästötöntä tekniikkaa on. Mutta miten Suomi ja maailma saadaan siihen siirrettyä?

Professori kertoo, mitä on tarpeen tehdä heti paikalla, esimerkiksi tulevissa hallitusneuvotteluissa. Lisäksi hän listaa kahdella seuraavalla vuosikymmenellä tehtävät muutokset.

Aluksi on pakko tunnustaa tavoitteen aiheuttamat ristiriidat. Ensinnäkin se, että se vaatii luovaa tuhoa.

Termi on peräisin taloustieteilijä Joseph Schumpeterilta ja tarkoittaa, että vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien tieltä.

Linnasen kotikaupunki Lahti sulki hiilivoimalansa huhtikuun alussa. (KUVA: JONNE HEINONEN)

Linnasen mukaan on kahdenlaista taloudellista toimeliaisuutta: hyödyllistä ja haitallista. Hyödyllistä pitää pyrkiä lisäämään mutta haitallinen estää.

Toiseksi on myönnettävä, ettei tämä onnistu pelkällä vapaaehtoisuudella. Jotkut varmasti vastustavat muutoksia kaikin voimin.

”Niistä on aina joillekin hyötyä ja toisille haittaa.”

Asiat eivät myöskään muutu katkaisijasta kääntämällä. Vanhat ratkaisut ovat luoneet polkuriippuvuutta ja systeemien lukittumista.

Vaaliväittelyissä on korostettu paljon sitä, että ilmastotoimien kustannuksia täytyy kompensoida niille, jotka joutuvat tavalla tai toisella maksumiehiksi.

”Köyhien osalta se on reilua huomioida, mutta rikkaiden osalta ei”, Linnanen sanoo.

Kolmanneksi tulee kohta, joka saattaa olla päättäjille kaikkein vaikein: talouskasvu ei saa olla suunnittelun peruste. Kulutusta on pakko vähentää.

”Tunnustetaan, että tämä on tilanne. Niin kauan kuin työnnetään pää pensaaseen, mitään ei tapahdu.”

Ensi vuosikymmen alkaa ihan kohta, ja sille riittää tekemistä.

Fossiilisten polttoaineiden alasajo on aloitettava siten, ettei yhtään investointia niihin enää tehdä.

Suomen päätös kivihiilen kieltämisestä 2029 on pieni alku. Turpeen poltto ja bensa-autot on myös ajettava hallitusti alas, vaikka nyt on jo nähty, miten vaikeaa niistä on keskustella.

Tunnin junat Helsingistä Turkuun ja Tampereelle Linnanen laittaisi tilaukseen heti. Rakentaminen lisää hetkellisesti päästöjä, mutta se on sijoitus tulevaisuuteen.

Luksusta, kuten lomamatkoja ja ylenpalttisia asuinneliöitä pitää ruveta verottamaan niin että tuntuu. Nämä verot kohdistuisivat rikkaisiin, eivät köyhiin.

”Maailman rikkain kymmenen prosenttia tuottaa puolet kasvihuonekaasuista. Jos heidän päästönsä laskisivat edes keskimääräisen eurooppalaisen tasolle, niin globaaleista päästöistä kolmasosa poistuisi saman tien.”

”Kultainen sääntö kuuluu: ratkaise ongelmia siellä, missä ne ovat isoimmat.”

Tarvitaan politiikkaa, markkinamekanismeja ja tietoisuutta. Muutoksia lakeihin, veroihin, maksuihin ja sosiaalisiin normeihin.

    ”Tiedostavan eliitin on kiva lentää joogaretriittiin. Meissä kaikissa asuu aika iso kaksinaismoralisti.”

Ja mediaan. Linnanen oli tutkijavierailulla Lontoossa ja luki siellä vasemmistolaisten ja liberaalien suosimaa The Guardian -sanomalehteä, jossa oli myös hyviä juttuja ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä.

”Ja nyt minä sanon perkele. Viikonloppunumeron välistä tipahti aina matkailuliite, joka oli yhtä paksu kuin muu lehti.”

”Tiedostavan eliitin on kiva lentää joogaretriittiin. Meissä kaikissa asuu aika iso kaksinaismoralisti.”

Linnanen näyttää kännykästään kuvaa Hesarin etusivusta, jonka täyttää matkatoimiston mainos. Teneriffalle pääsee edullisesti.

”Näistä pitää keskustella, niin että arvot tulevat esille. Se kestää vähän aikaa, mutta viidessä vuodessa pitää päästä siihen, ettei enää tule sellaisia heittoja kuin että jatka kuluttamista – istuta metsää.”

Tietenkin ympäristölle haitalliset tuet pitää lopettaa. Se on helppoa, sillä hallituksen päätös riittää.

Säilytettävää ja edistettävää toimintaa ovat kestävä maatalous, päästötön energiantuotanto, terveydenhuolto, tietoliikenne, koulutus ja sivistys.

Maailman vauraimpien maiden G20-ryhmän teettämän arvion mukaan ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii yhteensä sadan biljoonan dollarin investoinnit seuraavien 15 vuoden aikana. Maailman pankitkaan eivät pysty irrottamaan taseistaan niihin riittävästi varoja. Erilaisia rahoitusinstrumentteja kuitenkin löytyy.

Linnanen ehdottaa, että kestäviä investointeja varten voitaisiin perustaa kestävyysrahasto, joka muistuttaisi periaatteeltaan eläkerahastoa. Siihen joutuu maksamaan suhteessa tuloihinsa, ja rahat sijoitetaan ilmaston ja ympäristön tilan parantamiseen.

Erona eläkerahastoon on se, ettei maksaja saa sijoitettua pääomaa eläkkeenä takaisin.

”Korot voisi saada”, Linnanen ehdottaa. Tarkoituskin on vähentää maksajan mahdollisuuksia turhaan tai haitalliseen kulutukseen ja siirtää rahaa hyötykäyttöön.

Tästä päästäänkin tositoimiin, jotka alkavat 2030-luvulla. Jos vaikka lämpeneminen saataisiin pysähtymään pelkällä teknologian vaihdolla, niin maailma ei vielä sillä pelastu.

Ihmiskunnalla on ilmastonmuutoksen lisäksi käsissä koko joukko toisiinsa kytkeytyviä kestävyyshaasteita. Kaikkien juurisyy on liiallinen kulutus.

Tällä hetkellä pahinta on, että elonkirjo supistuu supistumistaan ja ravinnekierron epätasapaino pahenee.

Kun elonkirjo kapenee, myös ihmisen ruokaturva vaarantuu. (KUVA: JONNE HEINONEN)

Kun pölyttäjät katoavat ja maa menettää hedelmällisyytensä, myös oma ruokaturvamme romahtaa. Uuden peltoalan raivaaminen ja tehomaatalous vain syventävät ongelmaa.

”Ei ole mahdollista tinkiä siitä, että ihminen tarvitsee tietyn määrän ravintoa. Enemmän suita tarkoittaa lopulta myös enemmän kulutusta. Siksi väestönkasvua maailmassa täytyy rajoittaa”, Linnanen sanoo.

Omistaminen on määriteltävä uudelleen. Se tuo nyt korkoa korolle ja palkitsee kohtuuttomasti, vaikka omistaminen ei aina ole riskinottoa eikä varallisuuden kertyminen edistä kestävää kulutusta. Päinvastoin.

”Miksi omaisuuden pitäisi periytyä”, Linnanen kysyy. ”Etuoikeutettujen jälkeläiset säilyvät etuoikeutettuina. Pitääkö olla näin?”

Viimeistään nyt alkaa luultavasti heilua kommunistikortti, mutta Linnanen ennakoi:

”En ehdota kansallistamista!”

Vaan ei tämä pääomia kerryttävää kapitalismiakaan ole. Linnanen haluaa toden totta muuttaa koko maailman talousjärjestelmän.

”Ylikulutus johtuu talousjärjestelmämme luonteesta. Se miten raha nyt liikkuu, johtaa siihen, että systeemi vaatii kasvua.”

Rahaa syntyy, kun pankit antavat velkaa. Velasta täytyy maksaa korkoa, ja siksi sillä rahoitettavan toiminnan täytyy kasvaa. Syntyy silmukka, joka toistuu.

”Muuten pyramidihuijaus romahtaa.”

Tätä pakonomaista kasvua ilmasto, elonkirjo ja ihmisen välttämättä tarvitsemat uusiutuvat luonnonvarat eivät lopulta kestä.

Linnanen ei usko vihreään kasvuun, jossa talous kasvaa ilman ympäristöhaittoja.

”Ei ole tutkimuksellista näyttöä siitä, että irtikytkentä haitoista olisi riittävässä mittakaavassa ja aikataulussa mahdollista.”

Mutta romahtaako koko talous ja kansalaisten hyvinvointi ilman kasvua?

Human Development -indeksi osoittaa, että bruttokansantuotteen kasvu ei enää tietyn rajan ylityttyä lisää kansakunnan hyvinvointia, Linnanen huomauttaa.

Hän uskoo, että on mahdollista rakentaa järjestelmä, joka toimii ilman kasvun pakkoa. Siinä taloudellinen ylijäämä täytyy jakaa tasaisemmin kuin nykyisessä systeemissä.

Rakentaminen täytyy aloittaa laskemalla maapallon varat ja ihmiskunnan välttämättömät tarpeet.

”Kotitaloudet eivät mielellään elä velaksi. Planeettataloudenkaan ei pitäisi.”

    Maailman ihmisille voitaisiin määrittää henkilökohtainen hiilibudjetti ja teoriassa vaikka kaiken kattava kulutuskiintiö.

Niin sanotussa donitsitalousmallissa luonnonvarat asettavat kulutuksen määrälle katon. Lattiana ovat ihmisen perustarpeet. Liikkumavara on niiden välissä.

Maailman ihmisille voitaisiin määrittää henkilökohtainen hiilibudjetti ja teoriassa vaikka kaiken kattava kulutuskiintiö. Kiintiötä voisi ostaa, myydä ja vaihtaa, mikä tasoittaisi varallisuutta ja hyvinvointia – myös globaalisti.

Linnasen kotikaupunki Lahti aloittaa ensi syksynä maailman ensimmäisen henkilökohtaisen päästökauppakokeilun liikkumisella ja paikallisvaluutalla.

Fossiilisista polttoaineista pitää päästä myös liikenteessä. (KUVA: JONNE HEINONEN)

Mukaan haetaan 1 300 koehenkilöä. Rahoitus tulee EU:lta, ja Linnasen tutkimusryhmä vastaa päästökauppamallin suunnittelusta.

Tuntuu menevän utopian puolelle. Linnanen kuitenkin väittää, että kaikki on tehtävissä, jos tahtoa on.

Suurimpana esteenä on hänen mukaansa se, että vallanpitäjät eivät yleensä halua muuttaa systeemiä.

”Vallasta on paljon hyötyä niille, jotka ovat vallassa, ja niihin hyötyihin kuuluu vaurauden kertyminen.”