Luku 1


"...plus kolme kertaa kymmenen potenssiin seitsemän...", näppäili Roope Ankka laskimellaan. Painettuaan on yhtä suuri kuin -painiketta, hänen suupielensä kääntyivät hymyyn: Afrikan timanttikaivokset olivat viimein alkaneet tuottaa odotetulla tavalla. Toki hän oli joutunut turvautumaan jokseenkin moraalittomiin keinoihin, kuten palkkaamaan varsin nuoria työntekijöitä läheisestä alkuasukaskylästä.

Mutta tämä häirinnyt häntä enään. Jo nuorena hän oli päättänyt ettei mikään estäisi häntä tulemasta maailman rikkaimmaksi ankaksi. Ei moraali, ei kukaan - ei sen jälkeen mitä hän oli rutiköyhänä lapsena joutunut kokemaan. Tarinan mukaan hän oli tienannut ensimmäisen lanttinsa kengänkiilottajana. Mutta tämä oli vain osa tarinaa. Hänen ensimmäinen asiakkaansa, viinalta haiseva ja likainen ojankaivaja, ei ollut tyytynyt pelkkiin kiiltäviin saappaisiin, vaan oli ohjannut nuoren kengänkiillottajan sivukujalle ja käskenyt tämän riisua housunsa ja nojautua läheistä roska-astiaa vasten. Nuori-Roope hieman pelokkaana totteli ja itki tuntiessaan tuskaa pyrstönsä alla. Hän oli laskenut sekunteja päässään ja kun viimein ojankaivaja oli lopettanut "kaivauksensa", Roope rojahti kyyneleet silmissään maahan. Ojankaivaja viskasi lantin maahan hänen kasvojensa eteen, kiitti kiillotuksesta ja painui matkoihinsa. Roope tunki lantin taskuihinsa, palasi kadulle keräämään tarvikkeensa ja lähti nyyhkyttäen kotia kohti, toivoen, ettei isä olisi taas kovin humalassa.


Luku 2


Rikastuminen oli antanut odottaa itseään, mutta viimein hänen ollessaan teini-ikäisenä kullankaivajana Yukonissa, nuori Roope Ankka oli osunut napakymppiin. Hän oli satunnaisesti löytänyt pieniä kultahippuja, joilla hän aloi rahoittanut viina- ja huorakokeilunsa Klondikessa. Taas juotuaan ansaitsemansa rahansa hän oli vaeltamassa jäisessä erämaassa etsien paikkaa mistä kaivaa. Lumimyrsky oli kuitenkin yltymässä, mutta hän huomasi matkan päässä jo valmiiksi pystytetyn teltan. Paikallinen tapa oli tarpeen vaatiessa tarjota suojaa muille erämaan samoajille, joten nuori Roope lähti tarpomaan kohti telttaa.

Hän saapui teltalle ja alkoi kömpiä sisään. "Hei, mahtuuko tänne?", hän kysyi parrakkaalta mieheltä, joka pyöritteli jotain käsissään. Mies sujautti nopeasti jotain reppuunsa ja huudahti "No toki!". "Maistuuko lämmike?", mies kysyi tarjoten pulloa Roopelle, joka hymähti ja otti pullon vastaan kömpiessään telttaan ja istahti alas. Hänen jäsenensä olivatkin jo melko kohmeessa. Roope otti huikan ja irvisti alkoholin polttaessa hänen suutaan. Mies nauroi remakasti ja vaati pulloa itselleen. Roope palautti pullon ja he alkoivat jutella seikkaluistaan tässä kirotussa erämaassa.

Aikaa kului lumimyrskyn pauhatessa ulkona. He olivat nauttineet lähes koko pullon ja se näkyi. Parrakas mies oli jo melko tuiterissa, ehkä hän oli nautiskellut jo ennen kuin Roope oli saapunut. Roopekin tunti olonsa hieman epäselväksi, mutta hänen ajatuksensa kulki vielä. Ukko yritti ottaa vielä viimeisen huikan pullosta, mutta totesi sen tyhjäksi ja kirosi. "Juhlat on vissiin loppu. Eiköhän painuta pehkuihin?" hän jupisi Roopelle. Roope nyökkäsi ja miehet alkoivat kaivautua makuupusseihinsa. Ukko kääntyi kyljelleen, selkä Roopeen päin, käyttäen reppuaan tyynynään. Roope asettui selälleen ja mietiskeli, pää humisten. Häntä ei vielä väsyttänyt. Pian ukko alkoi kuorsata äänekkäästi. Roope hieroi kasvojaan ja kääntyi kyljelleen koettaen josko uni tulisi tässä asennossa paremmin. Hänen katseensa osui ukon avoimeen reppuun, jossa kimalsi jotain. Hänen mielenkiintonsa heräsi ja hivuttautui varoen ylös ja kurkisti reppuun. Hänen silmänsä pullistuivat kun hän näki nyrkkinsä kokoisen kultaisen kiven. Hän otti varovasti kiven käteensä. Se oli painava - sen täytyi olla täyttä kultaa! Hän ihaili murikkaa pitkään, kunnes hänen ajatuksensa palautuivat tähän hetkeen ja tilanteeseen. Tämä oli hänen mahdollisuutensa, hän ajatteli. Tämä olisi hänen pääsylippunsa ulos tästä kurjasta elämästä.

Hän hengitti raskaasti ja nostin murikan päänsä yläpuolelle. Hän kätensä lähti laskeutumaan vauhdilla kohti parrakkaan ukon päätä. Murikka osui ukon ohimoon ja kuului rusahdus. Roope nosti kiven ja iski uudestaan. Rusahdus. Hän tunsi jotain kosteaa kädessään ja iski vielä viisi kertaa. Viimeisellä iskulla jotain märkää lensi hänen kasvoihinsa. Hän kätensä värisivät kun hän katseli ukon päätä, joka oli nyt punaista mössöä. Hänen katseensa palasi veren ja aivokappaleiden peittämään murikkaan ja hän hymyili.













Luku 3
Roopen ajatukset palasivat tähän hetkeen ja voittoihin, jotka Afrikan timanttitoiminta oli tuottanut. Hän päätti juhlistaa hetkeä ja avasi pöytänsä laatikon, josta hän nappasi kalliin viskipullon ja kaksi lasia. Hän painoi painiketta puhelimessaan. "Johtaja Ankka?" kysyi neiti Näpsä, Roopen henkilökohtainen avustaja. Roope veti syvään henkeä ja vastasi "Neiti Näpsä, toimistooni.". "Kyllä, johtaja Ankka", kuului vastaus. Roope avasi viskipullon ja nuuhkaisi sen sisältöä. Hän kaatoi pienen annoksen kumpaakin lasiin. Pullo oli maksanut pienen omaisuuden ja sillä juhlistettaisiin vielä monta onnistumista.

Pian hänen työhuoneensa ovi avautui varovasti ja neiti Näpsä astui sisään sanoen "Johtaja Ankka, kutsuitte.". Roope nappasi pöydältä lasin käteensä ja nyökkäsi kohti toista lasia. Neiti Näpsä käveli pöydän luo, otti lasin käteensä ja istahti Roopen työpöydälle ja risti jalkansa. Hän ei kysynyt tilaisuuden tarkoitusta: Roope Ankka ei keskutellut alaistensa kanssa liikeasioistaan. Tämän Roope oli aikoinaan tehnyt hänelle erityisen selväksi. Joten nykyään Näpsä tyytyi vain hymyilemään näissä pienissä juhlallisuuksissa. Roope katseli Näpsää, tämän jakkupukua ja lyhyttä hametta, erityisesti kohtaa, jossa hameen helma päättyi. Mustat sukkahousut verhosivat Näpsän sääriä. Roope nyökkäsi Näpsälle ja tämä kulautti oman lasinsa tyhjäksi. Roope katseli häntä vielä hetken ja tyhjensi oman lasinsa. Hän nappasi sikarin pöydällään olevasta laatikosta ja istahti tuolilleen samalla sytyttäen sikariaan. Neiti Näpsä oli tehtäviensä tasalla ja hypähti alas pöydältä. Hän asettui polvilleen Roopen eteen ja alkoi avata Roopen pitkää, punaista takkia. Samalla kun Roope veti sikaristaan ensimmäiset kunnon savut, hän tunsi kovettuneen peniksensä Näpsän suussa. Hän tuprutteli hartaasti, välillä vilkuillen harmaata hiuspehkoa, joka puuhaili hänen haaruksissaan. Maailman rikkain ankka, Roope ajatteli.

















Luku 4


Aku Ankka heräsi ulkoa kantautuvaan helvetilliseen pärinään. Hänen päätään jyskytti kun hän kömpelösti nousi istumaan. Hänen räpylänsä osui lattialle olevaan viinapulloon. Hän nojasi käsiinsä, samalla hieroen kasvojaan. Pärinä tunkeutui uudelleen hänen korviinsa ja hän ponkaisi ylös kiroten. Hän pinkaisi ulko-ovelle ja tempaisi sen auki. Kirkas päivänvalo sokaisi hänet. Kesti hetken, että hänen silmänsä tottuivat kirkkaaseen valoon. Viimein Akun näkö selkeni ja hän huomasi melun lähteen: Tupu, Hupu ja Lupu pärisyttivät Monkey-mopoaan pihalla. Aku huusi pojille "Nyt saatana loppuu se mekkalointi!". Pojat nauroivat hänelle räkäisesti ja Tupu huusi "Hei setä...", Hupu jatkoi "kivat" ja Lupu päätti "kalsarit!". Aku vilkaisi alaspäin ja huomasi kuinka hänen valkoisten alushousujensa etumuksessa oli valtava keltainen läikkä. "Perkele", Aku kirosi mielessään ja huusi pojille uudestaan "Vittu nyt sen mopon kanssa!". Pojat nauroivat entistä kovempaa ja kapusivat moponsa kyytiin, jota oli tuunattu niin, että kolme pientä ankkaa saattoi istua siinä kerralla. "Haista vittu...", aloitti Tupu, "vitun..." Hupu jatkoi ja "homo!" Lupu päätti heittäessään energiajuomatölkin Akua kohti. Tölkki putosi Akun jalkojen juureen, josta tämä nappasi sen käteensä ja lähti juoksemaan kohti poikia. Pojat kaasuttivat tiehensä nauraen. Aku viskasi tölkin poikien perään rääkyen "Saatana!". Aku kuuli lisää naurua ja vilkaisi oikealle: hänen naapurinsa Teppo Tulppu nauroi hänelle aitaan nojaten oman pihansa puolelta. Aku huusi naama punaisena "Haista vittu, Tulppu!", joka vain yllytti Tepon naurua ennestään. Akun sisällä kiehui, mutta hän tyytyi palaamaan taloonsa ovi paukkuen.


Luku 5
Aku istui tomuisessa laiskanlinnassaan katsellen television yöohjelmia. Hän vilkaisi kelloa; se oli varttia vaille kaksi. Hän huokaisi syvään ja siirsi katseensa takaisin televisioon. Hän selasi samoja kanavia läpi uudelleen ja uudelleen, ikään kuin toivoen löytävänsä uuden kanavan. Hetken kuluttua hän paiskasi kaukosäätimen turhautuneena nurkkaan, ja laahusti jääkaapille. Hän nappasi alahyllyltä viimeisen Sihi-oluensa, jolloin jääkaappiin jäi vain puoliksi tyhjä pikkelssipurkki. Hän tyhjensi tölkin yhdellä kulauksella, nappasi kourallisen unilääkkeitä ja meni sitten takaisin olohuoneeseen.

Aku lysähti nojatuoliinsa ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Kaksitoista tuntia sitten kaikki näytti vielä hyvältä. Hän oli saanut palkankorotuksen Kattivaaran Margariinitehtaalla, ja Iines oli ilmaissut halunsa muuttaa Akun ja veljenpoikien luo asumaan. Kaikki oli ollut kuin ihanaa unta, kunnes Kohtalo, tai pikemminkin Onnetar, päätti puuttua peliin. Akun serkku, Hannu, oli voittanut Margariinitehtaan järjestämissä arpajaisissa pääpalkinnon, tutustumiskierroksen tehtaalla. Akua ärsyttääkseen hän oli saapunut paikalle Iines seuralaisenaan.

Aku oli jo lopettelemassa työvuoroaan, kun hän oli huomannut sivusilmällään Iineksen ja Hannun kävelevän sisään tuotantotiloihin. Hannu oli antanut tahallaaan Iinekselle suukon poskelle, koska tiesi tämän suututtavan Akua. Aku oli puristanut kädessään ollutta kuulakärkikynää niin voimakkaasti, että se oli hajonnut hänen käteensä. Hän ei enää kyennyt hillitsemään raivoaan, vaan oli rynnännyt takaapäin Hannun kimppuun, kaataen tämän pää edellä kylmälle betonilattialle. Hannu oli menettänyt tajuntansa, ja veri oli alkanut valua tämän korvista. Iines ja muut paikalla olleet olivat tuijottaneet tyrmistyneinä Akua, ja sitten ryhtyneet antamaan Hannulle ensiapua, veren valuessa jo tämän nokastakin.

Kun Hannua oltiin kuljettamassa ambulanssiin, Aku oli jäänyt hetkeksi Iineksen kanssa kahdestaan tehdashalliin. Aku oli avannut suunsa kertoakseen olevansa pahoillaan, mutta olikin saanut iskun Iineksen avokämmenestä poskelleen. "Toivottavasti palat helvetissä", Iines oli sanonut ja kävellyt tiehensä. Hetken kuluttua tehtaanjohtaja oli tullut paikalle, ja ilmoittanut erottavansa Akun välittömästi, sekä tekevänsä kaikkensa, jotta hänet passitettaisiin pakkohoitoon loppuiäkseen.

Useita tunteja kestäneiden poliisikuulustelujen jälkeen Aku oli päästetty lähtemään, mutta hänet oli määrätty kotiarestiin, kunnes päätös hänen vangitsemisestaan tai mahdollisista hoitotoimenpiteistä saataisiin valmiiksi. Saavuttuaan kotiin noin kello yksitoista hän oli huomannut Tupun, Hupun ja Lupun olleen nukkumassa, sekä keittiön pöydälle jätetyn viestin: "Olet yhä rakas Aku-setämme".

Aku havahtui puhelimen soimiseen. Hän pyyhki kyyneleet silmistään ja meni vastaamaan. Sairaalasta soitettiin, että Hannu oli menehtynyt puolisen tuntia sitten vakaviin aivovammoihin. Puhelimen luuri putosi Akun kädestä ja hän lysähti lattialle. Kaikki oli ohi. Hän oli nyt murhaaja.

Aku käveli raskain askelin makuuhuoneeseensa, avasi lukollisen lipaston ylälaatikon, ja otti esiin vuosia sitten ostamansa puoliautomaattisen pistoolin. Hän lipasti sen ja asetteli tyynynsä alle. Painettuaan päänsä tyynyyn hän nukahti melkein välittömästi; unilääkkeet tekivät tehtävänsä.

Aku heräsi lääketokkurastaan siihen, että häntä tönittiin hereille. Tupu oli tullut herättelemään häntä, ja vilkkuva sininen valo valaisi huonetta. "Poliisi on ovella", Tupu sanoi, silmät kosteina kyynelistä. Aku nosti aseen tyynyn alta ohimolleen, virnisti ja sanoi: "Kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä", ja vetäisi liipaisimesta.




Luku 6
Karhukoplan konnat 176–761 ja 176–671 olivat vankilan verstaalla painamassa rekisterikilpiä. "Vittu mikä paskaa", tokaisi 176–761 nenä-äänellään. "Älä muuta virka", lisäsi 176–671 vanhan naisen äänellään. Heidän katseensa kohtasivat, ja molemmat tiesivät, mitä kyseinen "koodikeskustelu" tarkoitti. 176–761 työnsi raskaan, metallisen pöydän verstaan oven eteen, avasi vyönsä ja laski housut nilkkoihinsa. Hien, ulosteen ja kuivuneen siemennesteen haju levisi ilmaan. 176–761 nojautui pöytää vasten, ja 176–671 käveli hänen taakseen ja polvistui. Hän hautasi kasvonsa syvälle 176–761:n takapuoleen, ja alkoi nuolla tämän nukkaista, ulosteen värjäämää peräaukkoa. Hän hyväili kielellään 176–761:n suunnattomia peräpukamia, sylkien välillä nukkapalloja ja karvoja suustaan.


Sitten 176–671 nousi ylös, riisui itsensä täysin alastomaksi, ja alkoi heilutella yksitoistatuumaista penistään. "Liukasta sitä huora!" hän karjaisi, jolloin 176–761 kääntyi ympäri ja otti 176–671:n sykkivän, hieman haavautuneen ja tulehtuneen elimen suuhunsa. "Nussin kurkkuasi!", huusi 176–671 ja alkoi liikutella siitintään edestakaisin 176–761:n nielussa kunnes tämä oksensi. Tämän jälkeen 176–761 kääntyi jälleen ympäri ja levitti käsillään karvaista peräaukkoaan. 176–671 työnsi oksennuksen päällystämän, verta vuotavan elimensä 176–761 peräaukkoon, joka upposi sinne kokonaan. Hetken ähistyään 176–671 veti nyt ulosteen koristaman peniksensä ulos toverinsa suolesta, ja laukesi tämän selälle. Ruskeaa siemennestettä valui 176–761:n arpista vartaloa pitkin lattialle. "Huomenna vaihdetaan rooleja", sanoi 176–761, ja Karhuveljekset alkoivat siivota jälkiään ennenkuin vartija palaisi lounaaltaan.

















Luku 7


Vanha tönö oli ollut jo vuosia purku-uhan alla. Hökkeli oli rapistunut kauttaaltaan ja pihan oli vallannut rikkaruohot. Sen sekaan oli ollut helppo piilottaa matalana kasvava, erittäin huumaava pähkinälajike. Käyttäjänsä se teki sekopäiseksi poikkeuksettaa. Hessu oli addikti. Oluttakin meni, kun sato ei aina riittänyt tarpeisiin. Aina ei siihenkään rahat riittäneet eikä Hessulla ollut edes sänkyäkään. Vain patja, muutamien oksennuksen pehmentämien pahvilaatikoiden päällä. Viimeisen viikon ajan hän tosin oli nukkunut ympäri talon lattioita, koska Kaasilta saamat pillerit olivat lyöneet vintin pimeäksi jokaisella kerralla. Hessu tosin käytti niitä sekaisin runsaan viinamäärän kanssa. Raapiessaan epämääräistä töhnää turkistaan ja viimeistä oluttölkkiään kumotessaan, kuului lahonneen oven takaa hentoista koputtelua. Aurinko teki kipeää silmiin ja kesti hetken ajan, ennenkuin Hessu tajusi Mikin tulleen käymään.


Asunto oli vieläkin kaamemmassa kunnossa, kuin yleensä. Mikki tapansa mukaan ei saarnannut tästä, vaan yritti saada ystäväänsä raiteilleen ottamalla hänet mukaan menoihinsa. Nyt kuitenkin näytti pahalta. "Tarkastajat tulevat huomenna ja antavat päätöksen purkamisesta": selosti Mikki. "Ennen sitä pitäisi tehd..". "ELÄ SAATANA RUPEA!". Hessun karjahdus säikäytti Mikin. Hessu yleensä oli varsin rauhallinen, joten tilanne oli painostava eikä Mikki tiennyt mitä sanoa. Hyvää hän vain tarkoitti. Hänen vuokseen ei taloakaan oltu purettu jo vuotta aiemmin. Mikin suhteet poliiseihin olivat varsin hyvät. Jopa Roope kuunteli mitä Mikillä oli sanottavanaan ja oli siksi siirtänyt kauppakeskuksen rakennuttamistaan. Nyt ei tosin ollut mitään sanottavaa, Hessukin sen tiesi vaikka hänen aivonsa olivatkin jo melko puuroutuneet vuosien sekakäytön seurauksena. Raskaiden luomiensa alta Hessu sai kuitenkin mumistua jotain. Jotain mistä ei aivan saanut kuitenkaan selvää. Mikki tulikin hieman lähemmäs varovasti ja vastaanotti nopean huitaisun ohimoonsa. Hessunarkkarin luiseva tassu piteli vasaraa. Vain hetkeksi tilanne jähmettyi, mutta sitten alkoi Hessu jo takoa hiiren kalloa voimallisesti. Se oli hetken päästä murskana. Sätkiminen loppui, mutta Hessu tärisi hieman jännityksestä. Veripisarat valuivat hilseilevältä turkilta ja veren tuoksu sekottui homeisen talon ummehtuneeseen katkuun. Hessu ei tiennyt mitä tehdä ja olikin nyt joutua pakokauhun valtaan.


Onneksi oli vielä jäljellä amfetamiinia, jolla Hessu hillitsi hermojaan. Ainetta riitti ja tämän päivän vielä hän sai olla kotonaan piilossa, eikä tarvinut kohdata ulkomaailman otuksia. Se oli hänestä kamalinta.


Hessu havahtui ovelta kuuluuvaan koputukseen. Hentoiseen kuin Mikin konsanaan. Lakana lennähti Mikin jäänteiden päälle. Oven takana oli Minni. "Onko Mikki täällä? Hihkui Minni pirteästi, kuten aina ennenkin. "Joo, tuu sisään." Minni tykkäsi pukeutua kesäisin sukkahousuihin, tiukkaan t-paitaan ja hieman liian lyhyeen minihameeseen. Hännällään hän sitä nostelikin usein ja kiusasi miehiä. Jopa Hessuakin, kun hän oli yhdessä Mikin kanssa. Nyt hän ei ehtinyt sanaakaan sanoa laulavalla äänellään, kun Hessu painoi päälle takaapäin. Minni kimahti, mutta hiljeni Hessun kuristukseen. "Nyt pidät huora hiljempaa ääntä": kuului karheasti, kuristuksen lujetessa. Minnin silmät suurenivat kun hän huomasi punertavan lakanan ja valkoisten sormikkaiden tulevan niiden alta. Hän tunnisti niiden kuuluvan Mikille. Hän parkaisi surusta ja samassa valtava kalu tuntui jo hierovan pakaroilla. Hessu oli päättänyt viimein toteuttaa halunsa, joka oli vuosia kaivellut häntä.




Minni oli yli puolet pienempi Hessua. Tämän valtavan ja saastaisen koiran vastustelu ei tullut siis kysymykseen. Minni tunsi elimen jo sisällään ja se kirveli hieman, vaikka ei ollut vielä puoltakaan sisällä. Hessu kuolasi amfetamiinipilvessä näkymälleen. Pieni ja sileän karvan peittämä pimppi venyi äärimmilleen. Hessun työntäessään voimiensa takaa ja paukuttaen pienen hetken lujempaa kuin koskaan se rupesi vuotamaan jo hieman verta. Pieni pyöreä peppu oli suloinen jopa veren peittämänä, tuumi Hessu ja levittelikin sitä hieman likaisilla sormillaan.Minni ei äännähtänytkään ja puri vain huultaan revittyjen vaatteidensa alla. Hessu oli aivan sekaisin kiihkosta ja jatkoi pienen ulisevan hiiren panemista ties kuinka kauan.


Kun aurinko jo nakkasi viimeisiä säteitään Hessu laukesi viimein Minnin sisälle. Samalla hetkellä painui rikkinäinen pullo hiiren niskan läpi. Pieni ulvahdus ja olohuoneen sohvan takana makasi kaksi ruumista vierekkäin. Hessu katseli niitä hetken ja pyyhki velton kalunsa Mikin housun lahkeisiin. Viimeisinä vuosina hän oli oikeastaan inhonnut kaveriaan, koska ei itse edennyt elämässään. Tänään Hessu päätti aloittaa uuden elämän ja lähtevänsä pois maisemista.
Viimeisen loisteen yöhön antoi palava hökkeli, samalla valaisten pakenevan kulkurin matkaa. Ankkalinnalla ei ollut Hessulle enää mitään annettavaa.




Luku 8


Iines heräsi hikisenä painajaisunesta. Hän oli kokenut uudelleen viikon takaisen tragedian, jossa hän oli menettänyt kaksi läheisintä miesystäväänsä. Hän purskahti lohduttomaan itkuun, ja painoi kasvonsa vasten tyynyään, jottei herättäisi vieressään nukkunutta Hansu Hanhea. Iineksen itkettyä kymmenisen minuuttia seurasi syvä hiljaisuus. Hän nosti kasvonsa tyynystään, kääntyi selälleen ja vilkaisi herätyskelloaan; se oli jo lähes neljä aamuyöstä. Hän käänsi katseensa vieressään kuorsanneeseen Hansuun, jonka paljaaseen selkään ja takamukseen hänen katseensa pysähtyi. Sekunnin murto-osan ajan Iines hymyili; seksi Hansun kanssa oli aivan uskomatonta. Hansulla oli tapana nukahtaa kesken aktin kuin aktin, etenkin suuseksin aikana tällä oli tapana vaipua syvään uneen, jättäen Iinekselle vapaat kädet tehdä mitä vain tämän vartalolla. Yhtäkkiä Iines tunsi vatsansa vääntävän; hänen suolistonsa oli yhä täynnä Hansun siemennestettä. Hän nousi nopeasti ylös, keräsi lattialle alkuillasta heittämänsä alusvaatteensa ja ryntäsi kohti vessaa.

Päästyään vessaan Iines istahti pöntölle ja tyhjensi suolensa, sotkien wc-istuimen kauttaaltaan siemennesteeseen ja huonosti sulaneeseen ruokaan. Hän virnisti, koska tunsi olonsa hyvin likaiseksi. Kotvan kuluttua hän nousi ylös, siistiytyi ja lähti kävelemään takaisin makuuhuonettaan kohti. Makuuhuoneseen astuessaan hänen vatsaansa alkoi vääntää uudelleen. Hän oli jo kääntymäisillään takaisin vessaan, kunnes likainen ajatus valtasi hänen mielensä; Hansu piti ruoalla ja jätöksillä itsensä sotkemisesta seksin aikana, ja Iines ajatteli järjestää tälle eroottisen yllätyksen. Hän käveli lanteitaan keinuttaen sängyn viereen, kipusi kyykkyasentoon Hansun kasvojen päälle ja tyhjensi raivokkaasti suolensa tämän naamalle. Hansu ei hievahtanutkaan, mutta hänen peniksensä jäykistyi välittömästi. Iines hieroi hetken ulosteen värjäämiä pakaroitaan Hansun rintakehää vasten, ja siirtyi sitten hyväilemään tämän sukuelintä. Hän otti yhä sikeästi nukkuvan Hansun peniksen suuhunsa ja alkoi imeä sitä, samalla tyydyttäen itseään vapaaksi jääneellä kädellään. Hetken kuluttua Iines tunsi suunsa täyttyvän siemennesteestä, ja hän oksensi rajusti Hansun elimen päälle, saaden samalla itsekin orgasmin. Iines kääntyi selälleen, ja nukahti keskelle veren, siemennesteen, ulosteen ja ruoankappaleiden sekasotkua.



Iines avasi silmänsä. Kello oli vartin yli yksitoista aamulla, ja järkyttävä haju tunkeutui hänen sieraimiinsa. Hän hymyili kierosti muistettuaan yölliset seksileikkinsä, joista Hansu oli autuaan tietämätön. Hän kiehnäsi vartaloaan Hansun alastonta, eritteiden tahrimaa selkää vasten, ja hätkähti huomattuaan, että tämän keho oli jääkylmä. Iines ponkaisi istumaan, ja alkoi ravistella Hansua hereille. Hänen kasvonsa olivat sinertävät, eikä tämä reagoinut millään tavalla Iineksen herättely-yrityksiin. Iineksen silmät alkoivat kostua, ja hän alkoi ravistella Hansua yhä rajummin, kunnes tämä putosi elottomana alas sängyltä, jääden makaamaan lattialle luonnottomaan asentoon. Iines parkaisi kauhusta huomattuaan Hansun suusta valuvan paksun, vihertävän ruskean nesteen; tämä oli syönyt unissaan Iineksen hänen päälleen ulostamansa ruoan ja tukehtunut siihen. Iines purskahti itkuun, ja alkoi hakata päätään vasten metallista sängyntolppaa. Ollessaan jo tajuttomuuden rajamailla hän nousi kasvot verisenä ylös sängystä, käveli lasittunein silmin vaatekaappinsa luo ja avasi sen. Hän otti esiin alusvaatelokeroon kätkemänsä pistoolin, jonka hänen entinen miesystävänsä Mikki Hiiri oli hänelle vuosia sitten antanut lahjaksi. Hän kääntyi ympäri ja käveli robottimaisin askelin takaisin sängyn luo ja istahti sen reunalle. Iines loi pikaisen katseen niin lattialla kuolleena maanneeseen Hansuun, kuin seinillä olleisiin lukuisiin valokuviin Aku Ankasta ja Hannu Hanhesta. Tuijotettuaan hetken tyhjyyteen hän työnsi aseen piipun suuhunsa ja veti liipaisimesta.






















Luku 9



Ulkona tihkutti syyskuinen vesisade kun Ankalliskatedraalissa raikui maa on niin kaunis. Alttarilla oli kolme arkkua, joita kaksi oli auki: Hansun ja Mummon auki, Iineksen kiinni. Iineksen arkun eteen oli nostettu kehystetty valokuva, jossa Iineksellä oli kädessää ruusu ja häntä suutelivat molemmille poskille serkukset Aku ja Hannu.

Kolme vainajaa haudattiin yhteisessä seremoniassa, sillä yhdessä heidät oltiin löydetty kuolleena Mummon maatilalta: Iines ampunut itsensä, Hansu tukehtunut Iineksen ulosteeseen, mummo löydettiin huoneen ovelta sydänkohtauksen saaneena. Kirkko oli melkein tyhjä: Ankan ja Ankan suvun edustajat mahtuivat vaivatta yhteen penkkiriviin, Hanhet käytävän toisella puolella toiseen. Lehtereillä oli melkein yhtä paljon toimittajia kuin oli varsinaisia surijoita, koska tapahtumien tarkasta kulusta liikkui lehdissä hurjia huhuja, joihin sekoittuivat ruumiit löytäneen rehuauton kuljettajan jo useaan kertaan muuttunut haastattelu Iltapulussa, tekaistut poliisiraportit ja koko huhumyllylle veturimiehen ottein hiiltä lapioi kuolleiden läheiset suhteet Roope 'Pankkiiri' Ankaan, joka itse istui keskirivissä pienintäkään surun tunnetta näyttämättä.

Della Ankka oli ollut viinasta kuivilla jo kohta kakasi vuotta. Lisäksi lääkäri oli viimein löytänyt mielialalääkkeen, jonka avulla saattoi jopa tuntea jotain oikeiden tunteiden tapaista. Juuri nyt hän olisi kyllä paljon mieluummin halunnut olla humalassa, lääkezombiena tai vaikka pakkopaidassa, ankallissairaalan mielialapolilla akuuttivaiheen kourissa katsomassa, kuina pirut hyppivät seinien läpi, mutta sitä luksusta ei hänelle suotu. Ensin kuoli veli ja serkku, sitten heti perään mummo ja Hansu, niin tuo Hansu, jonka Della nuorena ankkana pyrstöllään houkutteli Ankan tilalle. Nyt tuo kaikki tuli päälle, hänen pystymättä keksimään yhtäkään luonnollista tai yliluonnollista selitystä, miksi kaikki tapahtui juuri hänelle, juuri nyt.

Oikealla puolella istui äiti-Hortensia, vasemmalla hänen kolme poikaansa, jotka hän hädin tuskin edes tunsi. Maailma alkoi liukua taaka-alalle, alttarin maalaukset tulivat lähelle, ympäröivät hänet. Hän tunsi olevansa naispuolinen messias kantamassa ristiään ja hänen elämällään oli suurempi tarkoitus, kärsiä kaikkien muiden puolesta... Lääkkeet, vitun paskat lääkkeet... Hänet havahdutti todellisuuteen Hortensian siipi olkapäällään: oltiin noustu seisomaan ja lähdössä kantamaan arkkuja ulos. Vähäisessä saattueessa kolmelle arkulle riitti hädin tuskin tarpeeksi kantajia.

Della koitti seisoa, mutta lysähti takaisin kirkonpenkkiin. Hotensia kumartui häntä kohti sanoen "helvetti, mikset sä voi lutka toimia niin kuin muutkin ihmiset, kyllä meillä muillakin on joskus vaikeaa! Se hansuko se sua siellä niin surettaa, se hansuko se sulta aivotkin pihalle nussi?" Jotenkin Della tiesi, ettei Hortensia oikeasti sanonut mitään tuollaista, koska hänen päänsäkin oli muuttunut jonkun kauhistuttavan petoelämen pääksi, mutta syvemmällä, tunnetasolla joka sana kouraisi sydäntä ja sai hänet tuntemaan itsensä huonoksi ja likaiseksi. Poikia puistatti: äiti oli taas samanlainen, kuin silloin kun he olivat olleet aivan pieniä. Della näki harhojensa läpi poikain ilmeet ja tiesi niiden alkuperän, vaikutus oli kuitenkin kaukana lievittävästä.

Pätkien tyhjäkäyvään ja pohjamaalitilkkujen täplitämään pontiaciin kirkon parkkipaikalla nojasi Touho Ankka. Jyrkän linjan ateistina hän oli kieltäytynyt osallistumasta siunaukseen, mutta oli kuitenkin "myöntynyt" tulemaan muistotilaisuuteen Hanhi-klubilla. Roope oli saanut koko kappelin käyttöönsä alle viikon varoitusajalla, joten oli selvää, että Martti Hanhellakin oli paineita pistää parastaan, vaikka Roope luonnollisesti painikin omassa liigassaan. Touhon siinä miettiessä suurempaa kuvaa. Väki purkautui ulos Ankalliskatedraalista ja alkoi ahtautua autoihin. Touho itse oli luvannut antaa kyydin Dellalle ja pojille, jotka lähes kädestä taluttavat ajatuksiensa ja tarkalleen sanoen äänien valtaan ajautuneen äitinsä etupenkille.

Touho Pyöritteli jenkin jäykkää rattia yrittäen saada sen näyttämään mahdollisimman kevyeltä, samalla kysyen Dellalta peittelemättömän avoimesti: "Tuleeko hyvät verirahat?", johon Della vähän terästyen ynähtää: "ei niin vittu mitään, kaikki menee Martti Hanhelle. Huutokauppapäivä on jo tiedossa." "Paska, tsägä", toteaa Touho. Heidän katseensa kohtaavat, pojat takapenkillä eivät sano mitään.

Hanhiklubilla tunnelma on jäätävä. Mummon testamentti ja sen seurannaisvaikutukset ovat päällimmäisena kaikkien mielissä. Ei ollut mikään salaisuus, että maatila oli mummolle kaikkein rakkain asia, siksi hän testamenttasin sen koneineen kaikkineen Hansulle, mutta Hansun kuoltua se olisi päätyvä Hansun perilliselle, joka jälkikasvun ja puolison puuttusessa oli hänen isänsä, jo edellä mainittu Martti. Martti taas oli kauppias, josta oli tasan yhtä vähän maan viljelijäksi kuin hevosesta on pysäköinnin valvojaksi. Olikin luultavaa, että hän myisi talon ja irtaimiston erikseen ja pyrkisi uudelleenkaavoittamaan osan tilan maista vapaa-ajantonteiksi. Janssonin kiusausta jauhaessaan Roope murahtaakin tunteettomaan tyyliinsä pojille: "syökää hyvin, enempää ette Ankan tilasta tule näkemään."

Hilda Hanki oli jo juonut aivan liian monta viinilasillista syötyyn ruokaan nähden ja posket uhmasta punaisena hehkuen hän pudottaa pommin: "Ja Roope oli ihan vakavissaan uskomassa omaisuuttaa sille Akulle, niin että sattuu sitä paremmissakin piireissä."

Se oli provokaatio. Roope itse säilyttää bisnespokkansa, mutta sen sijaan Aaron Ankka nousee niin, että tuoli hänen takanaan kaatuu, kävelee Hilda Hanhen pöytään ja mojauttaa tätä nyrkillä suoraan silmään. Hänen vieressään istuva Sisuvius Ankka ponkaisee jo harmaan Aaronin kimppuun tukkijätkän voimalla. Ankanpojat sinkoutuvat perään puolustamaan pahasti alakynteen jäänyttä Aaronia. Jostain lentää tuoli ja kuuluu särkyvän lasin helinää.

Kaikkien huomion ollessa toisaalla Dellan ja Touhon katseet kohtaavat uudestaan. Käsi kädessä he lähtevät kohti saniteettialuetta. Kunnon cityjuntin ottein Touho hyökkää suoraan Dellam klitorikselle samalla kourien varsin väkivaltaisesti hänen rintojaan, mutta onneksi nopea toiminta oli juuri sitä, mitä Della juuri nyt tarvitsi. Puristaen kynsiään Touhon selkään ja reisiään hänen nivusissaan touhuilevan käden ympärille Della kuulee selvästi Hortensian, Roopean, ja nuoruusajan ystäviensä äänien kutsuvan häntä likaiseksi huoraksi.

Mielestään riittävän kosteuden saavutettuaan Touho kaivaa esille isoksikin kutsutun ankanpeniksensä ja asettaa seen varovaisesti takaa päin Della sisään. Della pyllistää ottaen tukea WC-istuimesta. Tähän loppuukin varovaisuus, ja siitä alkaa armoton jyystäminen. Kyynisen ex-hipin ja nykyisen klubbaajan ottein Touho pumppaa Dellan siron pyrstön alla. Kuuluu vain vaimea latina hänen kiveksiensä hakatessa vasten Della häpykumpua. Della puree toista kättään, jottei pitäisi itse meteliä.

Äänten syytökset käyvät äänekkäämmiksi ja äänekkkäämmiksi, kunnes niistä kaikkoavat kaikki sanat, niiden ollessa täyttä huutoa. Della laukeaa itsekin täyttä huutoa, samalla tuntien, miten Touhun sykkivä ankkuus työntää unimautoa hänen sisuksiinsa. Della on hikinen ja uuvuksissa, mutta äänet ovat poissa ja maailma näyttää lähes metalliselta. Suunnitelma alkaa syntyä hänen päässään...










Luku 10


Pelle Peloton tuo keksijäksi itsensä nostanut tietokonenörtti sai viimein valmiiksi asiakkaan toivoman seksivempaimen jonka tulisi tyydyttää niin perinteisillä kuin modernein keinoin käyttäjänsä, kone lähettää pieniä sähköimpulsseja suoraan hermoratoihin samalla kun takana oleva vaihdettava silikoni dildo työntyisi anukseen tai vaginaan riippuen käyttäjänsä sukupuolesta, edessä toimi myös moottorilla toimiva käteenveto/sormetus ropottikäsi jonka voi pitää pois päältä jos niin halusi, ropottikäsi oli pehmustettu mahdollisimman pehmeäksi ja päällystetty keltaisella haskalla, miksi hän aina käytti näitä hanskoja Pelle ei itsekkään ollut varma.

Pelle pyyhki hikeä otsaltaan miettien kuinka asiakas Teppo Tulppu tulisi pitämään laitteesta, ja jo ajatteli miltä tuo iso mies mahtaisi näyttää tuossa tilanteessa katsellessaan porno kokoelmaansa hah mikä perverssi hän tokaisi vaikka tiesi itse olevansa paljon pahempi ja katsoi ympärilleen huolestuneesti, ei ketään paikalla paitsi tuo Pikku Apulainen.

Hän huokaisi, "Ei pitäisi haukkua asiakkaita etenkään sitä ainoaa joka ei kinu ilmaisia palveluita" hän pui nyrkkiä ilmaan miettien Roopea ja Akua... Akua! Hän älähti, "Hänhän tappoi itsensä jokin aika sitten ja tänään on hänen tyttöystävänsä siis Iineksen ja tietenkin Hansun ja Mummo Ankan yhteishautajaiset!"

Hän oli menettänyt täysin ajantajunsa uppoutuessaan miellyttävään projektiin josta saisi kunnollisen maksunkin ja katsahti kelloa päivä oli kääntymässä jo illaksi sen osoittaessa puoli seitsemää hän huokaisi, tilaisuus oli jo ohitse ilmaiset pulla kahvit olivat menneet sivusuun ja nyt ankat ja hanhet olivat varmasti jo istumassa hanhiclubilla, tuntien suvun hän ei varmasti haluaisi olla paikanpäällä jossa nuo lyhytpinnaiset provosoisivat toisiaan.

Hän heitti turhautuneena kädessään pitämänsä vasaran nurkkaan ja tunsi haluavansa helpotusta, pirullinen ilme nousi hänen kasvoilleen miettiessään kuinka tälläkertaa tyydyttäisi itsensä katsahtaen sitten rakentamaansa konetta naurahtaen mielessään hah ehkä muutama vuosi sitten hän olisi vienyt tuon koeajolle mutta hän oli jo keksinyt jotain mullistavampaa, katsoen vielä kerran ympärilleen varmistaen ettei ketään ollut näkemässä etenkään sitä Velmun ketkua joka on aina varastamassa hänen ideoitaan ja keksintöjään.

Pelle asteli työpajansa nurkkaan joka ei ollut syystä peittynyt keksinnöitä tai työkaluista ja veti salavivusta avaten nurkasta luukun hissin noustessa ylös, hän hykerteli ja hieroi käsiään yhteen haaroissa hänen kalunsa pullistellessa haaroissa ja vaikka hän nörtti olikin hänen miehisessä mitassaan ei ollut puutteita, Pellen miettiessä tulevaa sessiotaan ja painoi tärisevin käsin nappia ja hissi lähti liukumaan alas sulkien luukun josta Pikku Apulainen kerkesi juuri ja juuri mukaan vähän ärsyyntyneenä isännän aina unohtaessa hänet.

Hissin pysähtyessä hän meni melkein juoksujalkaa salaisimmalle keksinnölleen alkaen näpyttelemään ohjeita tietokoneelle jossa luki V.T.S.K Virtuaalitodellisuus simulaari koje, hänen todella täytyisi keksiä parempi nimitys rakkaalle koneelleen muttei juuri nyt jaksanut keskittyä etsiessään sopivaa ohjelmaa "hmm.. lolia? ei tänään, orgiat? Liian tavallista ohh.. lonkeroraiskaus, hän virnisteli ajatukselle mutta halusi jotain muuta kunnes löysi jura kauden Utahraptorin ilmestyessä kuvaruutuun. Hän katseli sen tietokonemallentamia suomuja ja virtaviivaista kehoa ihastellen, virnuillen itsekseen ja päätti käydä naimassa hirmuliskoa ohjeistaen koneesaan tarvittavat tiedot muutalla näppäinkomennolla ja syöksyi sisälle kammioon joka muuttuisi painovoimattomaan tilaan hänen käynnistäessä. Hän riisui itsensä salamannopeasti ja asensi kypärän pähänsä peittäen silmät siinä olevalla virtuaalikiikareila nyökäyttäen sitten rajusti päätään eteenpäin joka aloittaisi ohjelman, kone sammuisi automaattisesti havaitessaan käyttäjän saavuttaessa orgasmin.

Hetkessä hän oli tietokonemaailmassa katsomassa tulivuorta ja eksoottisia kasveja kuon myös dinosauruksia. Hän oli asettanut kaikki säätimet niin että dinosaurukset olisivat naaraita, ei väki valtaa ja mikä tahansa eliö hyväksyisi hänen seksuaaliset lähestymisensä tietokoneen lähettäessä aivoihin tarvittavia impulsseja ja hän tuntisi kaiken mahdollisiman tarkasti miltä ne voisivat tuntua. Ulkopuolella näytti kammion ikkunasta kuinka Pelle oli ilmassa kelluen edestakaisin ropottikäsien auttamassa tuntemuksia hänen paljaalla kehollaan.

Pelle etsiskeli kunnes löysi viimein etsimänsä Utahraptori juuri sopivasti kurottaen juomassa vettä, hän kuolasi näylle astellen raptorin taakse tunnustellen suomuja jotka tuntuivat oikealta hänen kalunsa hivellen raptorin takamusta joka tottelisi kaikkea mitä Pelle vain sanoisi. Pellen ääni värisi himokkaasti hänen nostaessaan häntää olalleen käsien kurottaessa raptorin puon kummallekkin puolelle "Noniin tyttö pidä vain sitä häntääsi ylhäällä ja painaudu työntöihini" sen sanottuaan hän alkoi hommiin kalu työntyen hännässä olevaan periksiantavaan reikään kuin käki pönttöön Pellen alkaessa naida raptoria nopeaan tahtiin himokkaasti ähkien.

Tällä välin Pikku Apulainen tunsi taas kuinka isäntä oli jättänyt tämän ja murjotti tietokoneen päällä kuunnellen Pellen huutoja kammiosta, tätä kesti hetken kunnes se päätti hieman jekuttaa isäntää ja paineli nappuloita tietämättä mitä tekee. Samassa varoituskellut soivat ja mittari lennähti punaiselle kellojen kilistessä lujaa kaikuen salaissessa kellarissa. Pelle oli onnensa kukkuloilla lykkiessään raptoria tuntien olevansa kohta valmis kunnes tämä äkkiä lennäti hänet voimakkaalla hännällään pois iskeytyen voimakkaasti maahan jolloin tietokone lähetti kivun tuntuessa turhankin realistisesti hänen aivoihinsa. AUH! Mit.. senkin aivoton lisko maahan ja se pers.. hän sulki suunsa nähdessään raptorin kääntyvän veitsenterävien torahampaiden lähestyessä uhkaavasti hän tajusi jonkin olevan pielessä ja huusi "Pikku Apulainen mitä sinä teit! Auta minut syödään!" hän käännähti ja lähti pakoon mikä tietenkin oli mahdotonta moiselta metsästäjältä Utahraptorin hypätessä Pellen päälle veitsenterävien sirppikynsien pureutuessa selkään saaden hänet huutamaan kivusta mikä tietenkin oli vain impulssi tiettyyn kohtaa aivoja mutta sellainen ajatus ei pahemmin auttanut.

Pikku Apulainen panikoi ja koetti palauttaa ohjelman saaden siihen pieniä muutoksia ja sitten kone jo jumiutui suostumatta hyväksyä enempää vääriä komentoja, Apulainen hakkasi turhautuneena konetta lähtien juoksemaan kammiolle aikoen irrottaa kypärän Pellen päästä. Virtuaalimaailmassa raptori oli lopettanut tappoaikeet mutta ei saalistusta painaen saaliinsa maahan painollaan Pellen rimpuillessa turhaan alla tietäen ettei mahtaisi mitään yrittäen komentaa raptoria lopettamaan kunnes tuntee jotain kovaa takanaan käännähtäen katsomaan ja melkein sydän pysähtyen katsoen kuinka raptori olikin nyt uros painaen isoa reptiaali kaluaan tunteettomasti hänen perseeseensä "Eeiiii! ..aahh!" hän huudahti kivusta virtuaali pedon alkaessa naida nyt häntä aivan liian isolla elimellä Pellen keho jännittyen joka työnnöllä saadessaan isoa parrua yhä syvemmälle.

Tällä välin pikku apulainen oli jo avannut oven ja kiipesi jo Pellen reittä tämän viuhtoessa villisti painovoimattomassa tilassa. Virtuaalimaailmassa taas raiskattava Pelle oikein tuntee kuinka hänen sisuskalunsa painuvat kasaan pedon raiskatessa hänen neitsyttä ryppyreikäänsä mutta ei voi olla ihmettelemättä kuinka kiihoittavaa tämä hänestä on penis hangaten maata raptorin tiuhentaessa tahtiaan saaden pellen huutamaan niin kivusta kuin nautinnosta kun hän yhtäkkiä tulee kovemmin kuin koskaan ennen kramppimaisesti jäykistäen koko kehonsa tullessaan raptorin alla vaipuen sitten tajuttomaksi.

Oikeasti hän laukoi suoraan pikku Apulaiseen lennättäen tämän kammion seinämään siemennesteen saattelemana, kone alkaa sammumaan rekisteröiden käyttäjän voimallisen orgasmin painovoimapalautuu laskien Pellen ruumiin maahan hänen hymyillessä leveästi mutisten parasta ..koskaan menettäen sitten tajun.










Luku 11


Mustakaapu istuu murjussaan vittuuntuneena. Aluksi se vaikutti hyvältä: Mikki on kuollut. Hänen pahin vihollisensa oli poissa pelistä ja Ankkalinnan poliisiaseman toiminta oli lamaantunut koska he olivat olleet täysin riippuvaisia tuon hiiren kyvyistä. Tuon aspergerin syndroomasta kärsivän hiiren, jonka kiinnostuksen kohteena sattui olemaan juuri salapoliisityö.

Hetkeksi mustakaapu ottaa pois huppunsa jonka peittämää rumaa naamaa ei kukaan ole nähnyt kymmeniin vuosiin. Ei edes mustakaapu itse; hänen läävässään ei ole peilejä.

Mustakaapu tyhjentää shottilasinsa. Viimeaikaisista keikoista hän oli saanut hyvän potin ja oli suunnitellut uuden asunnonkin hankkimista, varsinaisen loistolukaalin kaukaa tämän loskaisen paskakaupungin pölyistä. Mutta sitten hän tajusi ettei rahanhimo ollut ollutkaan hänen päämääränsä. Vasta nyt kun Hiiri oli poissa, hän huomasi nauttineensa tämän kiduttamisesta. Kerran hän oli siepannut Mikin ja voimallisesti tunkenut tämän kurkkuun pitkää mutta ohutta prinssinakkiaan. Mikki ei ollut purrut. Ehkäpä hän jopa nautti siitä, arveli Mustakaapu. Hän myös oli tehnyt Mikille kaikenlaisia muitakin sadistisia temppuja jotka olivat hänelle ainoa tarpeeksi voimakas kiihoke saada 11-vuotiaana polkupyöräonnettomuudessa hermovaurioita kärsinyt falloksensa enää täyteen juhlakuntoonsa.

Rahaa hänellä oli, totesi hän taas. Mutta päiviä hän vain istui nukkaisessa sohvatuolissaan. Hän ei kyennyt nauttimaan omaisuudestaan, ja hiljalleen hän alkoi vajota psykoosiin jossa pääosaa esitti Mikki. Psykoosin voimistuessa hän ei enää tuntenut himoa olla paikallaan vaan otti takan päältä tulitikkuaskin ja ryntäsi ulos Ankkalinnan kaduille.

Johtuen hupun puutteesta, mustakaapua ei tunnistettu vaan vain luultiin spurguksi tai jonkin KKK:n tuntemattoman alajaoston jäseneksi. Kauppakatu näytti mustakaavun psykoosin riepotteleman mielen syövereissä aivan kukkien peittämältä paratiisin puutarhalta jossa jokainen ohikulkeva henkilö oli Mikki Hiiri. Tässä vaiheessa Mustakaapu tunsi saavuttaneensa Nirvanan ja päätti juhlistaa tätä historiallista hetkeä ainoalla tuntemallaan tavalla: hän tiputti tulitikut mukaanaan tuomasta rasiasta kasaan keskelle katua, nosti kaapunsa helmaa ja alkoi poimia tikkuja yksi kerrallaan ylös paljailla persposkillaan samalla hoilaten porilaisten marssia niin kovaa kuin pystyi. Hän myös huomasi kiimatipan ilmestyvän läpipääsemättömän viidakon peittämän, alati jäykistyvän peniksensä päähän.

Ei kestänyt kauaa kun tämä mielipuoli pidätettiin. Kukaan ei tiennyt missä hänen varastamansa omaisuus oli. Mustakaapu oli niin syvällä mielisairauden syövereissä, ettei hänestä saanut mitään irti. Kidutustakin yritettiin, mutta tämä sai Mustakaavulle aikaan vain voimakkaan kiihotustilan joka muistutti häntä Mikki Hiirestä. Todisteiden puutteessa Mustakaapua ei saatu vastuuseen teoistaan. Hänet myös todettiin syyntakeettomaksi kauppakadun tempaukseensa ja passitettiin suljetulle osastolle.

Viisi vuotta myöhemmin Mustakaapu todetaan tarpeeksi terveeksi. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään muistikuvaa ajoista ennen mielisairaalaa. Hän kertoi tulleensa uskoon ja Jumalan johdattaneen hänet pois paholaiseksi toteamastaan Mikki Hiirestä. Hieman myöhemmin Mustakaapu muutti nimensä ja ryhtyi pastoriksi: tätä nykyä hänet tunnetaan vanhana Lestakaapuna joka pitää jumalanpalveluksia aina sunnuntaisin ja ei osoita aivan yhtä suurta kiinnostusta pieniin poikiin kuin useimmat kollegansa.







Luku 12

Touholla oli päällä herrasmiesvaihde. Hän oli jo paperilla pyyhäissyt pois liiemmät spermat sekä itsestään, että Dellasta ja varovaisesti mittaili jotain vaaleanpunaista jauhetta kahdeksi viivaksi WC:n istuimelle. "Jälkiruuaksi neidille haluan tarjota lainit Ankkalinnan parasta piria", hän sanoo ojentaen samalla Dellan käteen käärittyä dollarin seteliä. Viivan imaistuaan ja nokkaansa hieroen Della töksäyttää tiukan määrätietoisesti: "Touho, mä tarvitsen aseen."

Illallan hämärtäessä Della poistui rapistuneesta laitakaupungin tiilikerrostalosta laukkuaan tiukasti puristaen. Siellä kuumotteli 3 grammaa amfetamiinia, yhdeksän millinen revolveri ja yhteensä kaksitoista patruunaa. "Tilit sileeks ja tilit selviks, mitä kuollut säästöillä?" Pohti Della kävellessään katua alas päin, päässään ajatus "Mä olen kuollut."

Samaan aikaan Ankan talossa oltiin menossa yöpuulle. Myös Roope istui Akun entisessä lempituolissa siemaillen teetä. Takassa on tuli. Hortensia rikkoo hiljaisuuden: "Tyttö ei ole vastannut puhelimeen sen jälkeen kun lähti Touhon kanssa jonnekin. Se oli aamulla jo hajalla." "Kai se on lohduttamassa itseään ainoalla tavalla, jonka osaa, kai Touho sen perään katsoo", Roope ärähtää. "Touhoko?" "Katsoisi?" "Perään?" Pojat kysyvät epäuskoisesti.

Della oli juuri paneutumassa nukkumaan erääseen roskakatokseen kun hän kuulee viereltään rahisevan naisäänen: "Hei blondi!" Hän katsoo ympärilleen, ja jostain pimeästä sukeltaa vanhahko, luonnonpunatukkainen nainen risaisessa hameessa. "Mitä noin siisti ankka nukkuu tällaisessa paikassa; sä näytät vähän vanhalta kotoa karanneeks!" "Ne, löytää mut jos oon hostellissa. Ja sit ne vievät takaisin sinne sairaalaan", Della tilittää. Rähjäinen nainen miettii hetken ja ehdottaa: "Sä voit bunkata ainakin ens yön mun luona. Ihmiset sanoo mua Matami-Mimmiks... Ei sulla tyttö sattuis olemaan viinaa siellä kassissas?"

Mimmin talossa, tai talossa, jota Mimmi asutti, oli ainakin kaksi kymmentä kissaa, roskia ja erilaisia dyykattuja esineitä ympäriinsä. Sähköjä ei ollut luomassa turhia häiriöitä tenutukselle. Oltiin ryypätty ja puhuttu tillikan valossa jo jonkun aikaa. Mimmi elämäntarinaansa, Della seikkailuistaan julkisen terveydenhuollon rattaissa. Mimmi kulauttaa kurkkuunsa likaisesta emalimukista uuden hörpyn ja tekee avauksen: "No niin, nyt sä voit kertoa mulle, kuka sua vainoaa." Dellakin ottaa hörpyn suoraan pullon suusta ja pamauttaa: "Pormestari Pösö. Pösö ja sen vaikutusvaltaiset liittolaiset." "Pösö?" Mimmi katsoo silmät harittaen. Alkoholin ja manian siivittämän Della aloittaa puheripulin: "Tiedäthän voivuoren. Niin sen voin, jonka Ankkalinna ostaa pois markkinoilta ylitajonnan ehkäisemiseksi. Tietysti osa siitä härskiintyy, ja Pösö myy suurimman osan tästä pimeille markkinoilla. Ne vainoaa mua, koska mä tiedä. Ne tappoi veljenkin, koska se tiesi."

"Sä tyttö oot sekaisin. Ihan ensiksi voivuori liittyy maidon tuotantoon. jos sun veli oli se margariinitehtaan ankka, niin margariinilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä..." Mimmi oli juuri sanonut sekä viisaimman, että tyhmimmän lauseensa vuosiin. Dellan pistooli sanoi ainoa sanan, jonka se osasi. "Aivopesty lammas", puhisi Della sydän hakaten.

Seuraava päivä läheni jo iltaansa ankanpoikien tarpoessa edestakaisin laitakaupungin katuja. He olivat etsineet Dellaa jo tunteja pulivarin kanssa toivoen, että koira saisi hänen puserostaan vainun. Pojat olivat haravoineet jo lähes koko kaupunginosan jonko suuntaan hän oli eilen Touhon kanssa lähtenyt. Sitten pulivari otti vainun erään kivisen röttelön kohdalla. Talon ovi retkotti auki, joten pojat astuivat varovasti sisään. Talossa heitä odotti karmaiseva näky: kassialma, jonka päästä oli ammuttu pois puolet, kymmeniä laihoja kissoja kalvamassa nahkaa irti hänen ruumiistaan ja pöydällä Dellan käsialalla kirjoitettu lappunen: "Tämä on Ankkalinnan puhdistuksen ensimmäinen välietappi." "Mitä tehdään, veljet?" Kysyy Typu. "Soitetaan poliisi." Ehdottää Hupu. "Mutta se oli meidän äiti." Keskeuttää Lupu.

Mimmin mökin puuosat paloivat rätisten ja paukkuen. Pojista tuntui, kuin se olisi ollut aivan muutaman metrin päässä, vaikka välimatkaa oli ehtynyt kertyä jo toista kilometria heidän juostessaan vailla suntavaistoa ankanpojan korkuisessa heinikossa. Jostain kaukaa kuului hälytysajoneuvojen sireeni.






Luku 13


Pojat olivat juosseet hyvän tovin, kunnes he saapuivat maantielle. Se oli nimetön, hiljainen soratie, joka varmaan johti johonkin nimettömään, hiljaiseen kyläkeskukseen, jonka Ankkalinnan laajeneva esikaupunki olisi pian imaiseva sisuksiinsa. Sykkeen laannuttua iski syyllisyys, mutta syyllisyys on osa seliytymisviettiä: pojat peruuttavat ripeasti takaisin peltoon ja suunnistavat partiossa oppimillaan menetelmillä aivan kotinsa viereen. Pulivari oli löytäyt sinne jo omin päin.


Samaan aikaan etsivä Kaasi tutkii palanutta autiotaloa, jonka raunioista oltiin löydetty ammutun ihmis-naisen ruumis. Palomiehet antavat alustavan arvion, jonka mukaan palo olisi mitä ilmeisimmin tahallaan sytytetty, polttonesteiden käytöstä ei kylläkään ollut viitteitä. Nopeasti hän havaitsee taloa ympäröivän korkean heinikon painuneen ei kovin kauan sitten. Vähän kauempana hohtaa jotain valkoista: "Ahaa, ankan sulka; lisätään DNA-pankkiin!"

Kotona ankanpojat olivat antaneet Hortensialle vähintään hataran selityksen, miksi tulivat kotiin niin myöhään. Huoneessaan he pitävät välittömästi palaverin: "Veljet, ihan ensiksi, miten selvitään tästä tämänpäiväisestä?" Aloittaa Tupu. Hupu ja Lupu ovat sanattomia. "Siispä katsotaan sudenpentujen käsikirjasta, Tupu päättää. Katsotaan, alibi rikokoseen..." "Jos olet tehnyt rikoksen, antaudu poliisille välittömästi. Yhteisteistyöstä voit saada lievennetyn tuomion." "Tämä Patriot Actin jälkeinen painos..." "On syvältä!" Tuhahtavat Hupu ja Lupu.

Samaan aikaan Della ajaa parhaat päivänsä nähneellä Toyotalla kohti Ankkalammen kaupunginosaa. "En voi käsittää, mitä liikkuu ihmisten päässä, jotka piilottavat vara-avaimet aurinkolipan alle", hän tuumi.

E kovin pitkää aikaa myöhemmin Tupu, Hupu, Lupu ja Pulivari istuivat viimeisessä yöbussissa. Pidemmän pohtimisen jälkeen pojat olivat tulleet tulokseen, että julkisuuden henkilöt; korkeat virkamiehet ja poliitikot olisivat potentiaalisia uhrejat "puhdistuksessa". He myönsivät itselleen, että koko homma tulisi olemaan täyttä hakuammuntaa, mutta mitään parempaakaa johtolankaa ei ollut ja kello kävi heitä vastaan. Kolikko oli valinnut poliisipäällikkö-Simo Sisusta ja pormestari-Piri Pösöstä jälkimmäisen, joka asui Ankkalammen aidatussa hienostokaupunginosassa.

Ankkalammen portilla oli aseistetut vartijat. Siispä pojat päättivät lähteä kävellen tien vartta takaisin kohti Ankkalinnaa, toivoen pulivarin saavan vainun. Pösön pysöyttäminen hänen työmatkallaan aamulla olisin oikeastaan ainoa kuviteltavissa oleva tilanne, jossa hän ei olisi vartioiden tai väkijoukun ympäröimänä.

Ankkalampi oli tuskin hävinnyt näkyvistä, kun pulivari pysähtyi vainun merkiksi. Tupu ja Lupu hajaantuvat välittömästi sivuille, Hupun ja Pulivarin johdattessa heidät metsäautotien päähän pysäköidyn auton luo, jonka takapenkiltä he löysivät Dellan nukkumassa. Pojat sitovat voimakkaasti rimpuilevan, mutta aseensa kotelossaan pitävän Dellan vaatteillaan. Heidän neuvotellessaan jatkosuunnitelmastametsäautotielle kääntyy maantieltä auto. Se pysähtyy heidän eteensä laittaen kaukovalot päälle ja sokaisten pojat lähes täysin. Ovi avautuu ja kuskin paikalta nousee hahmo, joka osoitaa heitä jollakin, jonka voi vain olettaa olevan ase. Hahmo puhuu etsivä Kaasin lievän pahanilkisellä äänellä: "Loistavaa salapoliisityötä pojat, mutta kun seuraavan kerran poltatte ruumiita, pitäkää puhelimet suljettuna. Seuraavaan tilaisuuteenne tulee kyllä kulumaan melkoinen tovi... ja pidetään ne kädet näkösällä."

Jarrut kirskahtaen Kaasin auton viereen pysähtyy dollari-merkein koristeltu antiikkinen Rolls Royce limusiini. Odottamatta kuljettajaa takaovesta nousee Roope Ankka silmät leimuten. Hän marssii kaasin viereen, mutta lähes peheästi kysyy tältä: "ethän ole ehtinyt ilmoittaa vielä päämajaan?" samalla ujuttaen Kaasin käteen nipun sadan dollarin seteleitä ja kuiskaten tämän korvaansa: "mieti, sinä ja vaimo -ei sinä, ja rakastajatar- Thaimaassa, vaikka koko vuoden." Kaasi katsoo nippua pitkään, lopulta napaten sen käteensä sanoen "selvä. Sovitaan, etten löytänyt täältä mitään. Tutkinnan lopettaminen ei kylläkään ole minun päätösvallassani." "Niiden DNA-näytteiden on kuitenkin parasta kadota." Kuittaa Roope.

Virtanen ajoi Roopen Rollsia takaisin kohti kaupunkia öisessä vesisateessa. Pojat ja Della istuvat ahtautuneena takapenkille, Roope itse istuu selkä menosuuntaan, nojaten keppiinsä ja katsellen perillisiään tuimasti: "te ette edes varmaan tajua, miten saatanan kalliiksi te minulle tulette." Pojat ja della katselevat toisiaan hämillään, tätä syytöstä vastaan oli mahdoton puolustautua. Roope jatkaa: "on sanomattakin selvää, ettette voi enää jatkaa elämäänne Ankkalinnassa.
Tässä lentoliput, lähdette Bel Airiin välittömästi."