SATUNNAISTARKASTUS

SATUNNAISTARKASTUS

Etninen profilointi on laitonta. Silti sitä tapahtuu Suomessa jatkuvasti. Näin sanovat sekä vähemmistöihin kuuluvat suomalaiset että heitä
työssään kohtaavat poliisit. Asia nousee esiin myös Long Playn lukemassa, poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä. Sen sisältö on hyvin rasistista, vaikka poliisijohto puhuu julkisuudessa nollatoleranssista.

KATI PIETARINEN

NELIKYMPPINEN MIRJAMI on pukeutunut romanien perinteiseen, mustaan samettihameeseen. Puoliso Reino istuu keittiön pöydän päässä pariskunnan kotona Uudellamaalla. Seinällä riippuu taulu, jossa Jeesus kolkuttaa oveen kiiltokuvaväreissä.
Mirjami kertoo kohtaamisistaan poliisin kanssa. Niitä on paljon. (Mirjamin ja Reinon nimet on muutettu heidän pyynnöstään.)
”Oltiin kerran tulossa kotiinpäin”, Mirjami aloittaa.

Reino täydentää: ”Joo, sillä Toyotalla...”

”Poliisi pysäytti meidät”, Mirjami kertoo. ”Autosta oli verot maksettu, ja se oli katsastettu. Toinen poliiseista pitää meitä siinä, toinen käy etsimässä hakuja: että onko meillä etsintäkuulutuksia tai tämmöisiä.”
Mitään sellaista ei löytynyt, mutta kaikki mahdollinen tarkastettiin.
”Onks sillä renkaat edes huonot?” Reino imitoi poliisia.

”Poliisit lähtivät kollaamaan renkaita ja auton kuntoa: että pystyvätkö keskeyttämään meidän matkantekomme”, Mirjami sanoo. ”Että eikö mitään löydy?”

Se oli pariskunnan mukaan hyvin tavallinen tapaus. Joskus tuollaiset tilanteet ovat tuntuneet heistä kiusanteolta. Kerran poliisit pysäyttivät perheen vanhimman pojan ja sanoivat, että auton verot ovat maksamatta. He käskivät pojan irrottaa rekisterikilvet.
”Poika jäi repimään niitä kilpiä. Poliisit istuivat autossa ja nauroivat. Poika ihmetteli, miksi he nauravat. Kun hän meni kilpien kanssa siihen, he sanoivat ikkunasta, että väärä auto, laita kilvet takaisin.”

Reino sanoo olevansa itse tottunut siihen, että poliisi pysäyttelee ja suhtautuu epäillen.
”Mehän Mirjamin kanssa nauramme noille asioille. Mutta kun ne koskevat lapsia, se on eri asia.”
Reinolla ja Mirjamilla on kolme lasta, joista kaksi on aikuisia. Lasten kuvat koristavat keittiön seinää.
”Varsinkin poikalapsia joutuu kasvattamaan siihen, että olet mustalaispoika ja viranomaiset pyytävät sinulta aina henkkarit”, Mirjami sanoo.

”Joudut hyvin herkästi poliisiauton kyytiin, vaikket ole tehnyt mitään.”

Reinon ja Mirjamin tunnistaa helposti romaneiksi, ja he uskovat joutuvansa poliisin silmätikuiksi juuri sen vuoksi.
Reino kertoo illasta, jolloin hän oli palaamassa elokuvista ystävien kyydissä. Hän oli ainoa romani autossa.
”Poliisit tulivat kahdelta puolelta. He kyselivät, minne menette, mistä olette tulossa, mistä on kyse. Kysyivät kaikilta paperit – nehän tekevät niin aina, kun on mustalaisia.”

Muut seurueen jäsenet olivat hämmentyneitä; eivät he olleet tottuneet sellaiseen.
Mirjami ja Reino kertovat lukuisia samankaltaisia tapauksia. He puhuvat niistä naureskellen ja sarkastisesti, päätään puistellen. ”Tämä on meille normaalia”, Mirjami toistaa pariin kertaan.

He varautuvat syrjivään kohteluun arjessaan muutenkin koko ajan. Mirjami esimerkiksi tekee kaikki ruokaostokset lähikaupassa, koska sen vartija ei seuraa perässä – jo vuosia sitten Mirjami soitti omistajalle ja kertoi vievänsä rahat muualle, jollei seuraaminen lopu. Kun Mirjamin työporukka viettää pikkujouluja, esimies on oppinut varmistamaan etukäteen, että romanityöntekijä pääsee ravintolaan. Mirjami työskentelee sosiaalialalla, ja hänen työpaikallaan sattuu joskus välikohtauksia. Esimies on soittanut vartiointiliikkeeseen ja lähipoliisiin kertoakseen romanityöntekijästä, jottei Mirjamin hätätapauksen sattuessa luultaisi olevan osallinen rähinään. Ja kun Reino

tekee autokauppaa, myynnin hoitaa usein ystävä, joka ei ole romani ja saa paremman hinnan. Mirjami on jo aikaa sitten myös hankkinut luottoasianajajan.

”Minä olen koulutettu ihminen. Jos tulee jokin tilanne eteen, haen tietoa vaikka mistä. Mutta kaikki eivät ole koulutettuja eivätkä osaa kaivaa niitä tietoja, jotta pystyisivät puolustamaan omia lapsiaan.”

Mirjami ja Reino ovat tehneet töissään yhteistyötä poliisin kanssa.
”Poliisi arvostaa minua silloin, kun olen työkaveri”, Mirjami sanoo.
”Mutta töiden ulkopuolella olen pelkkä romani.”

MIRJAMIN JA REINON haastattelut ovat osa Turun yliopiston Pysäytetyt-tutkimushanketta, jossa selvitetään etnistä profilointia. Se tarkoittaa pysäytyksiä, puhutteluita ja kiinniottoja, jotka perustuvat ihmisen etnisyyteen. Ihmisiä saatetaan epäillä ulkonäkönsä vuoksi esimerkiksi huumekauppiaiksi, seksityöntekijöiksi, terroristeiksi tai paperittomiksi siirtolaisiksi.

Osallistuin hankkeeseen toimittajana. Tutkimuksessa haastateltiin syksyn 2015 ja kevään 2017 välillä yli 160 henkeä. (Aineiston analyysi on vasta alussa, ja koko aineistoon perustuva raportti valmistunee loppuvuodesta 2017.)

Olin itse tekemässä kymmeniä haastatteluita ja sain luvan lukea monia lisää. Tekemissäni ja lukemissani haastatteluissa puhui yhteensä 94 vähemmistöihin kuuluvaa ihmistä. Suurin osa kertoi tapauksista, joissa he tiesivät tai epäilivät tulleensa pysäytetyiksi etnisyytensä takia.
Haastatelluista 19 oli suomalaisia romaneita ja 50 ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Enemmistö haastatelluista asui pääkaupunkiseudulla tai muualla Uudellamaalla sekä Turussa. Haastatteluissa puhui myös 18 työnsä puolesta aihetta tuntevaa ihmistä, joista 12 oli poliiseja. Lisäksi haastateltiin 25 kadulta elantonsa saavaa romanialaista ja bulgarialaista.

Suomalaiset romanit toistivat haastattelusta toiseen kaksi asiaa: Kun romani on auton ratissa, poliisi pysäyttää hanakasti. Ihmisten mukaan kohtelu on useammin syyttävää ja aggressiivista kuin asiallista ja kunnioittavaa. Siitä huolimatta lähes kaikki sanoivat, että vähemmistö poliiseista käyttäytyy hyvin.

”Ne kysyvät heti, onko hakuja, onko mitään. Ihan kuin me oltaisiin joitain päärikollisia”, sanoi romaniasuun pukeutunut, Hyvinkäällä haastateltu viisikymppinen Kaisa.

Kolmikymppinen Mira sanoi, että poliisi lähestyy häntä sillä oletuksella, että hän on tehnyt jotain väärää.
”Minulle kävi viimeksi Leppävaarassa niin, että poliisi ajoi vastaan ja pysäytti heti. Kyllä se hänen käytöksensä muuttui sitä mukaa, kun hän näki, ettei minulla ole mitään rikosrekisteriä.”
20-vuotias Tino kertoi kokemuksistaan kotipaikkakuntansa helluntaiseurakunnan iltamissa Uudellamaalla. Hän sanoi, että poliisi pysäyttää aina, kun näkee hänet ratissa.

”Varmaan ainakin kerran kuukaudessa. Tarkastavat ajokortin, puhalluttavat, tarkastavat onko hakuja perässä.”
Parikymppinen Amanda puhui työpaikallaan romanijärjestössä pääkaupunkiseudulla.
”Ajaessa on käynyt monta kertaa niin, että on pysäytetty ilman mitään syytä, ja jos on ollut ihmisiä kyydissä, niin kaikilta on pyydetty paperit”, hän kertoi.

”Kerran poliisi sanoi, että sähän olet ennestään tuttu meille. Sanoin, että en kyllä mielestäni ole. Hän siinä intti jonkin aikaa, että jostain olet kuitenkin tuttu. Mutta kun hän oli tarkastanut tiedot, hän vain antoi kortin ja sanoi hyvää päivänjatkoa.”

Amandan nelikymppinen kollega Irina on muutamia kertoja kouluttanut poliisikokelaita romanikulttuurista. ”Siellä tulee sellaisia kysymyksiä, että kasvatetaanko teitä rikollisuuteen”, Irina kuvaili. ”Että saatteko te muuta perintöä kuin että te varastatte?”

Monet haastateltavat kertoivat, että henkilötodistusta kysytään romanien autoissa lähes poikkeuksetta kuljettajan lisäksi kaikilta kyydissä olevilta. Tämä johtuu siitä, että poliisi haluaa selvittää, onko matkustajilla etsintäkuulutuksia. Poliisin kaikille toimille pitäisi kuitenkin olla lakiin perustuva syy, jollaista ilman henkilöyttä ei saa tarkastaa.

Päiväkodissa työskentelevä parikymppinen Saara sanoi, että hän ei joudu koskaan pysäytetyksi yksin ollessaan, koska ei pukeudu romanivaatteisiin. Tilanne on toinen, jos mukana on romaniperinteen mukaan pukeutuvia.

”Muutamia vuosia sitten Tampereella minulla oli kyydissä serkku ja poliisi seurasi ilman syytä koko kaupungin läpi ja lopulta pysäytti pienelle kujalle. Poliisi halusi vain tutkia tietomme ilman, että olimme ajaneet väärin. Hän oli tosi tympeä ja kohteli meitä kuin olisimme rikollisia. Kyydissä oli mukana 13-vuotias lapsi, jolta myös olisi pitänyt löytyä paperit.”

Haastateltavien kuvaamat tilanteet ovat hyvin samanlaisia kuin antropologi Martti Grönforsin suomalaista poliisia ja romaneita käsittelevässä klassikkotutkimuksessa, joka julkaistiin jo vuonna 1979. Tuossa tutkimuksessa poliisit kuvailivat romaneita rikollisvähemmistöksi ja kertoivat pysäyttävänsä vastaan tulevat romaniautot järjestelmällisesti etsintäkuulutusten selvittämiseksi.

Poliisin tulee ottaa haltuunsa rekisterikilvet, jos ajoneuvon vero on maksamatta. Grönforsin tutkimuksessa yksi poliisi sanoi, että kilvet poistetaan hanakammin romaniautoista kuin muista ja joskus siinä on ”urheilun makua”.
Tutkimuksen valossa tilanne on siis pysynyt samanlaisena 1970-luvulta asti.

Liikenneturvallisuudesta vastaava poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisihallituksesta sanoo, ettei erityisesti romaniautojen pysäyttäminen etsintäkuulutusten selvittämiseksi ole hänelle tuttua.

Hän luettelee sen sijaan tilanteita, joissa henkilötodistuksen voi kysyä kaikilta matkustajilta: jos heillä ei ole turvavöitä, jos joku muu kuin kuljettaja vaikuttaa ajoneuvon hallintaan, jos kuljettaja on päihtynyt, jos auto on huonossa kunnossa eikä kuljettaja ole sen omistaja tai jos auton tai matkustajien tuntomerkit vastaavat rikokseen liittyviä tuntomerkkejä.

Holopaisen mukaan liikennevalvonnassa ei ole annettu ohjetta keskittyä romaneihin.

”Kaikki syrjivä toiminta kaikella tapaa on kielletty”, hän sanoo.
”OLEN TEHNYT etnistä profilointia itsekin, tietysti”, sanoo Jari.
Hän työskenteli useita vuosia poliisina 2000-luvulla.

”Liikennevalvonnassa poliisi katsoi vastaan tulevan auton rekisterinumeron ja sitten ohimennen, minkä näköinen kuljettaja oli. Jos tämä näytti vähän semmoiselta hampuusilta tai rikolliselta, niin auto ympäri ja perään. Samalla tavalla profiloituivat mustalaiset ja monet tummaihoiset. Aika usein sieltä tuli valitusta, että ’kun minä nyt olen mustalainen, niin te perkele pysäytätte sen takia’. Tai sitten, että ’kun minulla nyt sattuu olemaan vähän tummempi iho, niin sen takia perkele pysäytätte minut’. Totta kai se kiistettiin: ’Ei ei, ihan normaalia liikenteenvalvontaa.’”

Haastattelin Jarin lisäksi kolmea nykyistä poliisia etnisestä profiloinnista ja poliisiorganisaation sisäisestä rasismista. Petteri, Tapani, Janne ja Jari ovat työskennelleet poliiseina viidestä vuodesta yli kymmeneen vuotta, pääkaupunkiseudun lisäksi viidessä kaupungissa eri puolilla Suomea. Heillä on kokemusta organisaation eri osista, erityisesti poliisiautossa partioivan järjestyspoliisin työstä. He eivät suostuneet antamaan haastatteluja omilla nimillään, ja heidät on haastateltu erikseen.

Janne sanoo, ettei hän ole kuullut romanien profiloimisesta. Hän on työskennellyt eri paikkakunnalla kuin muut haastatellut poliisit.  Käytännöt siis saattavat vaihdella. Jarin mukaan taas romanien pysäyttäminen on sekä yleistä että ymmärrettävää. ”Jos romanin auton pysäytät, niin suuremmalla todennäköisyydellä siellä on jossakin katsastuksessa ja auton kunnossa ja ajo-oikeudessa puutteita.”

Petteri ei usko, että romanien profiloiminen liikenteessä on yhtään sen tehokkaampaa poliisitoimintaa kuin muidenkaan ihmisten pysäyttäminen. Hän sanoo, että se on vain tapa, joka opitaan kollegoilta.

”Voi olla, että työharjoittelun aikana yhdessä ainoassa vuorossa pysäytettiin kymmenen autollista romaneita ja yhdestä alkoi purkautua jokin huumausainevyyhti. Sitten se jää mieleen ja ajatellaan, että tämähän on tehokasta”, hän sanoo.

Petteri kuvailee, että romaniautoissa kaikilta kyydissä olevilta kysytään säännöllisesti henkilötodistuksia etsintäkuulutusten tarkastamiseksi. Hiljaisina iltoina saatetaan poliisiautossa olevaan tietokoneeseen syöttää kaikkien vastaan tulevien autojen rekisterinumerot.

”Sieltä kun pomppaa, että auton omistaa joku Tamara, niin voi olla, että mennään katsomaan, kuka sitä todellisuudessa ajelee. Rikollisten romanien keskuudessa on yleistä, että autojen omistus- ja haltijasuhteet ovat monimutkaisia.”

Petteri sanoo, että hänen kokemuksensa mukaan liikenteessä keskitytään erityisesti romaneihin.
”Voi sanoa, että automerkkejäkin profiloidaan. Jos on sopivan vuosimallin Volvo tai Mersu, pysäytetään ja katsotaan, oliko mustalaisia kyydissä. Ja jos vastaan tulevasta autosta nähdään, että siellä on Suomen romaneita, aika herkästi poliisiauto kääntyy perään.”RUOTSISSA SANOMALEHTI Dagens Nyheter paljasti syyskuussa 2013, että Skånen poliisi oli koonnut yli 4 000 nimen rekisterin ruotsalaisista

romaneista ja heidän läheisistään. Listattujen joukossa oli yli tuhat lasta. Poliisi perusteli listaa tuolloin rikollisuuden torjunnalla.

Huhtikuussa 2017 Svean hovioikeus määräsi valtion maksamaan korvauksia 11 tukholmalaiselle, joiden tiedot olivat rekisterissä. Heillä ei ollut rikostaustaa eikä heidän joutumisensa rekisteriin perustunut mihinkään muuhun kuin etnisyyteen, oikeus totesi.

Romanien ja muiden vähemmistöjen suhteet poliisin ovat jännitteiset kaikkialla Euroopassa.

EU:n perusoikeusvirasto teetti vuonna 2008 kyselytutkimuksen, jossa kävi ilmi, että kuudessa maassa poliisi pysäytti useammin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kuin samojen kaupunginosien asukkaita, jotka olivat valtaväestöä. Varsinkin romanit kokivat joutuneensa etnisesti profiloiduiksi.

6. JOULUKUUTA vuonna 1992 valokuvakuraattori Rosalind Williams matkusti taiteilijamiehensä ja 18-vuotiaan poikansa kanssa Espanjan pääkaupungista Madridista pohjoiseen Valladolidin kaupunkiin sukuloimaan. Kun juna saapui Valladolidiin, Williams nousi eri ovesta kuin miehensä ja poikansa, jotka olivat hakemassa matkatavaroita. Heti kun hän oli astunut laiturille, siviiliasuinen mies näytti virkamerkkinsä ja pyysi henkilötodistusta.

Williams katsoi ympärilleen. Ketään muuta ei pysäytetty. Aviomies tuli paikalle ja kysyi, mistä oli kyse. Poliisi vastasi etsivänsä Williamsin näköisiä, koska heistä moni on laittomasti maassa. Hän lisäsi noudattavansa sisäministeriön ohjetta, jossa neuvottiin tarkastamaan erityisesti mustia ihmisiä. Lopulta Williams lähti miehen kanssa toimistoon, jossa hän näytti henkilötodistuksensa ja kirjasi poliisimiehen numeron.
Yöllä Williams ei saanut nukutuksi. Tällaista ei ollut käynyt hänelle aiemmin.

Hän oli kasvanut San Franciscossa kaupungin ensimmäisen mustan lääkärin tyttärenä.
Espanjan kansalainen hän oli ollut jo yli kaksi vuosikymmentä.

Rautatieaseman tapahtumia seuraavana päivänä Williams meni tekemään valituksen paikalliselle poliisijohdolle. Valitusta ei ensin haluttu kirjata, ja pian se hylättiin. Madridiin palattuaan Williams teki valituksen sisäministeriöön, ja kun se hylättiin, hallinto-oikeuteen, ja kun sekin hylättiin, perustuslakituomioistuimeen. Valitus ei menestynyt sielläkään. Perustuslakituomioistuimen mukaan ihmisen etnisyyttä voitiin pitää osoituksena hänen todennäköisestä ulkomaalaisuudestaan.

Tässä vaiheessa vuosi oli jo 2001. Williams ja hänen miehensä olivat maksaneet kulut omista varoistaan. Williams olisi voinut valittaa vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen mutta masentui oikeuden päätöksestä ja myöhästyi valitusajasta.

Vaihtoehdoksi jäi YK:n ihmisoikeuskomitea. (Se on merkittävä elin, mutta toisin kuin tuomioistuimet, sen päätökset eivät ole oikeudellisesti sitovia.)

Talviaamusta Valladolidissa oli kulunut yli 16 vuotta, kun YK:n ihmisoikeuskomitea kesällä 2009 totesi poliisin syrjineen Williamsia.

Tapauksessa oli komitean mukaan rikottu ihmisoikeussopimuksista keskeisintä: YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia suojelevaa sopimusta. Komitean mielestä on yleisesti oikeutettua tarkastaa ihmisten henkilöyksiä yleisen turvallisuuden turvaamiseksi, rikosten estämiseksi tai laittoman siirtolaisuuden kontrolloimiseksi. Kuitenkin kun tällaisia tarkastuksia tehdään, henkilön fyysisiä tai etnisiä ominaispiirteitä ei tule pitää osoituksena siitä, että henkilö saattaa oleskella laittomasti maassa, päätöksessä sanottiin.

Komitea suositti Espanjaa muuttamaan lainsäädäntöään, osoittamaan Williamsille anteeksipyynnön ja varmistamaan tekevänsä kaikkensa, etteivät vastaavat tapaukset toistu. Espanja ei ole pyytänyt anteeksi eikä muuttanut lakia.
Päätöksellä oli silti vaikutusta. Vuonna 2011 EU:n perusoikeusvirasto julkaisi oppaan siitä, miten etnistä profilointia tulisi

poliisitoiminnassa välttää. Julkaisussa Rosalind Williamsin tapauksessa tehty päätös esiteltiin erittäin tärkeänä. Kun Suomessa vuonna 2014 Suomessa ryhdyttiin muuttamaan ulkomaalaislakia, muiden muutosten ohella lakiin kirjattiin ensimmäistä kertaa etnisen profiloinnin kielto. Se määriteltiin lähes sanatarkasti samalla tavalla kuin perusoikeusviraston julkaisussa: Valvontatoimenpide ei saa perustua pelkästään tai ratkaisevassa määrin henkilön todelliseen tai oletettuun etniseen alkuperään.

KESÄLLÄ 2016 etninen profilointi nousi hetkeksi Suomessa otsikoihin ja valtakunnan puheenaiheeksi.
Perjantaina 8. heinäkuuta 2016 kuusikymppinen Edina Nikander ja hänen nelikymppinen tyttärensä olivat olleet puoli kahden aikaan yöllä matkalla kotiin, kun Aleksanterinkadulla Helsingin ydinkeskustassa siviilivaatteisiin pukeutunut mies oli koputtanut Nikanderia selkään.

Miehet olivat poliiseja ja pyysivät naisia esittämään henkilötodistuksensa. Naiset kysyivät, miksi heidän pitäisi näyttää ne, eivätkä omien sanojensa mukaan uskoneet miehiä poliiseiksi. Syntyi käsikähmä, ja poliisi laittoi Nikanderin ja hänen tyttärensä käsirautoihin. Poliisi tutki naisten tavarat, ja kun henkilötodistukset löytyivät, sekava tilanne päättyi.

Sunnuntaina 10. heinäkuuta Nikanderin poika julkaisi asiasta Facebook-päivityksen, jossa hän moitti poliisia törkeästä käytöksestä. Siviilipoliisit eivät kertoneet mistä syystä he pysäyttivät siskoni ja äitini, vaan pistivät röyhkeästi heidät rautoihin ja äitini maahan. Siskoni kysyi vielä kertaalleen, että miksi heitä kohdellaan näin ja mitä he ovat muka tehneet, johon poliisit eivät vastanneet yhtään mitään! Äitini pelkäsi henkensä edestä, ja luuli tulevansa hakatuksi, sillä poliisien otteet olivat erittäin röyhkeät!
Päivitys päättyi vetoomukseen: Odotan teiltä vähintään julkista anteeksipyyntöä ja korvaukset aiheutuneesta vahingosta. Pitäkää jatkossa huoli siitä, että teidän poliisit tuntevat ihmisoikeudet.

Postaus levisi kulovalkean lailla, koska pysäytetyn Edina Nikanderin poika James Nikander on räppäri Musta Barbaari. Pian tapahtuneesta kertoivat kaikki suurimmat mediat. Erityisesti puitiin sitä, oliko naisten pysäytys laitonta etnistä profilointia.

Samana päivänä Helsingin poliisi tiedotti periaatteistaan ulkomaalaisvalvonnassa: Tarkastettavat henkilöt valitaan satunnaisesti[,] eikä se saa perustua pelkästään tarkastettavan henkilön fyysisiin ominaisuuksiin ja piirteisiin.
Seuraavana päivänä Helsingin poliisi julkaisi laajemman tiedotteen. Siinä komisario Henri Helminen sanoi: Ulkomaalaisvalvonnan kohteeksi valikoituminen perustuu ennen kaikkea kokonaisarvioon tilanteesta – eli onko syytä olettaa, että henkilö on ulkomaalainen.

Satunnaisessa pysäytyksessä jokaisen vastaantulijan todennäköisyyden päätyä pysäytetyksi pitäisi olla yhtä suuri. Sellaisessa henkilötodistusta kysyttäisiin kaikenlaisten ihmisten suosimalla alueella esimerkiksi joka 15. vastaantulijalta.

Kokonaisarvio on eri asia kuin satunnaisuus: siinä pysäytys perustuu subjektiiviseen mielikuvaan. Kaikkia tarkkaillaan, mutta nähdyn ja kuullun perusteella tietyt ihmiset pysäytetään, toiset ei.
Edina Nikander teki tapauksesta tutkintapyynnön. Sen mukaan poliisit olivat nimitelleet rasistisesti, sylkeneet naisia kohti ja loukanneet muutenkin näiden kunniaa. Nikanderin mukaan poliisit olivat myös kieltäneet hänen tytärtään kuvaamasta tapahtumaa ja ottaneet tämän puhelimen.

Esitutkintaa ei aloitettu, sillä syyttäjän mukaan väitteille ei löytynyt näyttöä alustavissa selvityksissä. Päätös perustui kuuden poliisimiehen, viiden ulkopuolisen silminnäkijän ja Nikanderin tyttären kertomuksiin.
Syyttäjä totesi päätöksessään, että poliisilla oli toimivalta suorittaa ulkomaalaisvalvontaa ja pyytää naisilta henkilötodistukset.

Tilanteessa oli siis toimittu oikein. Toimivalta perustui syyttäjän mukaan tapahtuma-aikaan ja -olosuhteisiin. Ne olivat seuraavat: naiset liikkuivat yöllä Helsingin keskustassa, jossa yleisten tietojen mukaan liikkuu myös paperittomia; naiset olivat liikkeellä ensin miespuolisen ystävän kanssa, joka lähti sittemmin taksilla; naiset puhuivat keskenään suomea, englantia ja kolmatta, poliiseille tuntematonta kieltä (Nikanderin tyttären mukaan he puhuivat keskenään englantia).

Naisten etnisyyttä ei syyttäjän päätöksessä mainittu, eikä sen merkitystä pysäytetyksi tulemisessa arvioitu. Päätöksessä ei arvioitu sitä, olisiko tapauksessa ollut kyse rikoslaissa kielletystä syrjinnästä.

”Esiselvityksessä on tarkasteltu asiaa naisten esittämien väitteiden kannalta ottaen huomioon konkreettiset väitteet ja niihin liittyvät mahdolliset rikosnimikkeet”, tutkinnanjohtajana toiminut Itä-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Hanna Puhakka vastasi minulle sähköpostitse viime syksynä. Hän kieltäytyi kommentoimasta ratkaisuaan muuten. (Syyskuussa poliisi aloitti Nikanderiin kohdistuvan esitutkinnan virkamiehen vastustamisesta ja hänen tyttäreensä niskoittelusta poliisia vastaan. Tapaus eteni marraskuussa syyteharkintaan. Päätös jatkosta tehtäneen alkukesästä.)

HAASTATTELEMANI POLIISIT olivat hyvin tietoisia siitä, että etninen profilointi on ulkomaalaisvalvonnassa kielletty. He tunsivat myös ne perusteet, joiden pohjalta ulkomaalaisvalvontaa kuuluu virallisesti tehdä, mutta pitivät muotoiluja epämääräisinä. Heidän mielestään ne ovat sumutusta, jonka tarkoituksena on peittää se, että käytännössä ulkomaalaisvalvonta perustuu juuri etniseen profilointiin.

Eniten poliisi Jari ei ymmärrä, miten muutenkaan ulkomaalaisia voisi etsiä kuin ulkonäön perusteella.
”Luin jutun, jossa haastateltiin jotain poliisipomoa siitä, millä perusteella tehdään ulkomaalaisvalvontaa. Se oli kyllä niin kiertelyä ja kaartelua: käyttäytymisen perusteella ja alueen perusteella, missä liikkuu ja miten liikkuu. Bullshit! Miten voi päätellä käytöksen perusteella, että joku on ulkomaalainen? Vastauksen olisi voinut tiivistää vain ja ainoastaan yhteen sanaan: ulkonäkö. Mutta eihän poliisi voi sanoa sitä. Jos sanoisi, niin luultavasti hänen uransa olisi siinä.” Poliisimies Tapani on samaa mieltä.

”Viimeksi kun julkisuudessa oli keskustelua ulkomaalaisvalvontaviikoista, poliisi väitti, että valvontaa ei tehdä ulkonäön perusteella vaan tiedustelutiedon pohjalta. Se on ihan pimittämistä. Tiedustelutiedolla et tee mitään, jos tehtävänä on käydä ulkona ja löytää ulkomaalaisia.”

Petteri sanoo ulkomaalaisvalvonnan toimivan käytännössä niin, että poliisi lähestyy seurueita niiden ulkoisen olemuksen perusteella ja aloittaa suomenkielisen jutustelun. Ainakin jos ihmiset eivät puhu suomea, paperit tarkastetaan varmasti. Tarkastukseen edetään siis kielitaidon puutteen perusteella, vaikka ihmiset valitaan ulkonäön perusteella.

”Käytännössä Suomen kansalaiset, jotka eivät puhu suomea tai ruotsia, ovat aika harvassa.”

Poliisihallituksen mukaan valvontaa tehdään näin: Joko poliisi tapaa työssään ihmisen, joka paljastuu ulkomaalaiseksi, ja hänen henkilötodistuksensa ja muut tarpeelliset asiakirjat tarkastetaan. Tai sitten tiettynä ajanjaksona tehdään analyysiin perustuvaa ”teemavalvontaa”. Silloin henkilötodistuksia tarkastetaan alueilla, joilla tiedetään liikkuvan laittomasti maassa olevia ulkomaalaisia. Alue voi olla yksittäinen ravintola tai vaikka koko Helsingin keskusta. Poliisi ei saa pysäyttää pelkästään tietynnäköisiä ihmisiä, vaan sen tulee huomioida ”saatuja vihje- ja tuntomerkkitietoja, kohteen käyttäytymistä sekä olosuhteita, jossa henkilö on tavattu”,

Poliisihallituksen ohjeessa lukee. Ohjeessa ei selvennetä, millainen käytös voi olla viite ulkomaalaisuudesta.
Jannea raivostuttaa, että ulkomaalaisvalvonta on esimiesten määräämä tehtävä mutta että samalla ainoa hänen tuntemansa tapa sen tekemiseen on kielletty ja voi pahimmillaan johtaa siihen, että poliisin toiminnasta aloitetaan tutkinta. Riski on kentällä työtään tekevällä rivikonstaapelilla.

”En oikein näe että ulkomaalaisvalvontaa voi tehdä muuten kuin poimimalla ihmisiä etnisen ulkonäön perusteella. Miten se sitten tehdään?

Kyllä minä pidän selvänä, että pysäytetään tummatukkainen mies, jolla on kahdeksan päivän sänki, eikä vaaleaa naista. En näe mitään loukkaavaa siinä.” Jos etninen profilointi on vastoin lakia, lakia pitäisi Jannen mielestä muuttaa.

Hänestä profilointikielto on riski yhteiskunnan turvallisuuden kannalta. ”Miksei nosteta kissaa pöydälle: meillä on tuhansia maahantulijoita, emmekä tiedä kaikkien taustaa. Uskallan väittää, että joukossa on henkilöitä, joita ei haluaisi omaan naapuriin ja joiden tekemisistä poliisin pitäisi olla tietoisempia.”

JOS PROFILOINTI olisi täysin sallittua, parantaisiko se turvallisuutta?

Huhtikuun alussa uzbekistanilainen Rahmat Akilov ajoi kaappaamansa kuorma-auton päin Åhlénsin tavarataloa Tukholmassa. Iskussa kuoli neljä ihmistä ja loukkaantuneita oli 15. Pari päivää iskun jälkeen paljastui, että Akilov oli saanut käännytyspäätöksen mutta häntä ei ollut tavoitettu. Akilov oli etsintäkuulutettu, joten hänet olisi ulkomaalaisvalvonnassa tavattaessa voitu sulkea säilöönottokeskukseen. Silloin rikoksen teko olisi ainakin teoriassa estynyt.

Poliisihallituksen ylitarkastaja Timo Kilpeläisen työnä on väkivaltaisen ekstremismin torjunta. Hän ei usko, että vaikkapa tummiin miehiin kohdistuva ulkomaalaisvalvonta olisi voinut tavoittaa Akilovin ja estää iskun.
”Se olisi neulan etsimistä heinäsuovasta.”

Iskuja, joissa tekijöitä on vähän ja välineet ovat kaikkien saatavilla, on ylipäänsä mahdoton täysin estää, silloinkin kun suunnitelmista on tiedustelutietoa, hän sanoo.

Kilpeläinen ei muista, että Suomessa tai muualla olisi ulkomaalaisvalvonnassa jäänyt kiinni väkivaltaisia ekstremistejä. Samaa sanoo Poliisihallituksessa ulkomaalaisvalvonnasta vastaava poliisitarkastaja Mia Poutanen.
Jos ulkomaalaisvalvonnassa haaviin jää ihminen, joka on saanut käännytyspäätöksen, hänet voidaan ottaa säilöön. Se on kallista, eikä esimerkiksi passittomia välttämättä pystytä käännyttämään, ainakaan pitkään aikaan. Siksi kaikkia ei suljeta säilöön: esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla huhtikuun lopulla poliisi säilöönoton asemesta jakoi paperittomille sakkoja ulkomaalaisrikkomuksesta rautatieasemalla.

Etninen profilointi ei välttämättä ole muutenkaan kovin tehokas tapa torjua rikoksia.

Yksiselitteistä tutkimustietoa aiheesta ei ole, mutta tehottomuuteen viittasi ainakin New Yorkissa vuonna 1999 tehty suurselvitys. Sen mukaan 85 prosenttia pysäytetyistä oli mustia ja latinoita, vaikka heitä on kaupungin asukkaista alle puolet. Pysäytetyistä vain joka kymmenes oli valkoinen, vaikka kaupungin asukkaista heidän osuutensa on 40 prosenttia. Rikoksista kiinni jääneiden osuus oli valkoisten pysäytettyjen keskuudessa suurin ja mustien keskuudessa pienin.

Toisaalta kun Lontoon poliisi vuonna 2016 eritoten huume- ja ase-etsintöjen yhteydessä pysäytti mustia moninkertaisesti verrattuna valkoisiin ja aasialaistaustaisiin, rikoksesta epäiltyjä oli kaikissa ryhmissä noin kolmasosa.

Suomessa ei erikseen tilastoida pysäytyksiä, saati pysäytettyjen etnisyyttä. Tarkkoja ulkomaalaisvalvontatilastoja on vain pääkaupunkiseudulta huhtikuulta 2016, jolloin alueella suoritettiin neljänä päivänä laajaa teemavalvontaoperaatiota joukkoliikenteessä, asemilla, kauppakeskuksissa, puistoissa ja toreilla. Operaatiossa etsittiin laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia.

Henkilöys tarkastettiin 1 076 ihmiseltä. Heistä kymmenen otettiin säilöön, eli he olivat siis todennäköisesti Suomessa papereitta. Lisäksi löytyi 21 etsintäkuulutettua. Neljä henkeä otettiin kiinni ja 16:lle kirjoitettiin sakot. (On mahdollista, että luvut sisältävät samoja ihmisiä. Esimerkiksi käännytyspäätöksen saaneet etsintäkuulutetaan, ja heitä on myös todennäköisesti otettu tavoitettaessa säilöön.)
Vähintään 94 prosentilla pysäytetyistä ei ollut minkäänlaisia epäselvyyksiä virkavallan kanssa.

Kyseessä ei poliisin mukaan ollut epäonnistuminen: Helsingin poliisin aiheesta yhdenvertaisuusvaltuutetulle kirjoittaman selvityksen mukaan kohdennetussa ulkomaalaisvalvonnassa toimenpiteisiin johtaa yleensä prosentti valvontatoimenpiteistä. Poliisi vertaa tätä puhallusratsioiden tuloksiin, jotka ovat vielä paljon niukemmat. ”Suoritettua ulkomaalaisvalvontaa voidaan tämän vertailun perusteella pitää tehokkaana.”
Vertailu on erikoinen: puhallusratsia kohdistuu kaikkiin autoilijoihin, ei yksittäisesti valittuihin kuljettajiin. Koska kaikkia epäillään yhtäläisesti, ratsia ei mitenkään leimaa sen kohteeksi joutuvia.
VOI KUULOSTAA epäloogiselta, ettei poliisi saa paperittomia ulkomaalaisia etsiessään pysäyttää ihmisiä, jotka ovat hänestä ”ulkomaalaisen näköisiä”. Ulkonäkö ei kuitenkaan ole kovin tehokas tapa löytää paperittomia. Yli 215 000:lla Suomen kansalaisella on juuria maailmalla.

Vuoden 2015 tilastojen mukaan noin 50 000 Suomen kansalaisen vanhemmat ovat syntyneet Afrikassa tai Aasiassa. Noin puolet Suomessa asuvista afrikkalaistaustaisista on Suomen kansalaisia tai täällä syntyneitä, se on yli 20 000 ihmistä.

Paperittomien määrää Suomessa kukaan ei osaa tarkkaan arvioida, mutta heitä on vanhastaan sanottu olevan enintään 3 500. Vaikka afrikkalaisten paperittomien määrän arvioisi roimasti yläkanttiin, heitä olisi afrikkalaistaustaisista silti vain muutama prosentti. Kaikki muut afrikkalaistaustaiset ovat täällä laillisesti: puolet Suomen kansalaisina ja lopuista enemmistö oleskeluluvalla, pieni vähemmistö päätöstä odottavina turvapaikanhakijoina.

Täällä asuvat ulkomaalaiset taas ovat useimmiten valkoisia eurooppalaisia. Heistä suurin osa on kotoisin Virosta, Venäjältä ja Ruotsista. (EU-kansalaisina virolaisilla ja ruotsalaisilla on muita laajempi oikeus oleskella Suomessa, joten heistä vain maahantulokiellon saaneet ovat laittomasti maassa. Sellaiset venäläiset, joiden viisumin voimassaolo on lakannut, taas voivat olla paperittomia.)

Myös syksyllä 2015 kun maahan saapui yli 20 000 irakilaista turvapaikanhakijaa eikä kukaan heistä ollut vielä ehtinyt lähteä, joka viides irakilaistaustainen Suomessa oli Suomen kansalainen ja lopuistakin lähes kaikki laillisesti maassa.

Tämän kesän aikana paperittomien osuus todennäköisesti kasvaa, mutta vaikka suurimmat arviot Suomeen jäävistä toteutuisivat, todennäköisyys törmätä irakilaiseen paperittomaan olisi enintään yhtä suuri kuin törmätä irakilaistaustaiseen Suomen kansalaiseen.

IRAKILAISTAUSTAINEN, kolmikymppinen Kasim on Suomen kansalainen, lähihoitaja ja kahden lapsen isä. Kerran hän oli ystävänsä kanssa Tampereen rautatieasemalla, kun siviiliasuinen poliisi kysyi henkilötodistusta.
”Me oltiin aluksi että häh, puhuuko se meille. Mekö?”
Kasim tiedusteli, miksi henkilötodistusta pyydettiin. Poliisi sanoi haluavansa tarkastaa, että miehillä on lupa asua Suomessa. ”Sanoin, että ei meidän ole mikään pakko näyttää papereita. Etkö sä kuule, että mä puhun suomea?”
Lopulta hän kuitenkin näytti ajokortin.
”Pakkohan siinä on.”

Toisella kerralla Helsingin keskustassa poliisiauto lähti seuraamaan Kasimin autoa ja pysäytti hänet. Hän kysyi syytä. "Kysytään tätä ajokorttia, kun teikäläisiltä yleensä jää se hommaamatta ja silti ajelette”, hän sanoi poliisin vastanneen. ”Näytin paperit ja kaikki oli hyvin, mutta kyllä se kuulosti aika pahalta, että puhuttiin meikäläisistä.”

Kasim oli yksi niistä Turun yliopiston tutkimukseen osallistuneista poliisin pysäyttämistä ulkomaalaistaustaisista, jotka kertoivat omista kokemuksistaan.

Pysäytetyt olivat 17–45-vuotiaita, Suomessa pysyvästi asuvia ihmisiä. Suurin osa on kasvanut täällä. Joukossa oli muun muassa opiskelijoita, insinöörejä, lähihoitajia, nuorisotyöntekijöitä, tutkija, tulkki ja maalari. Heidän vanhempansa olivat kotoisin useista Afrikan ja Aasian maista, Itä-Euroopasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Pysäytykset olivat tapahtuneet enimmäkseen pääkaupunkiseudulla tai Turussa, yleensä päiväsaikaan ja julkisella paikalla. Useimmat haastateltavat pitivät tapauksia profilointina siksi, että he tai heidän näköisensä olivat
ainoat pysäytetyt ja että pysäytystä ei perusteltu. 11 miestä oli pysäytetty, koska poliisi etsi väljästi määriteltynä jotakuta heidän näköistään. (Rikoksesta epäillyn etsiminen tuntomerkkien perusteella ei ole profilointia, mutta voi muuttua siksi, jos vähemmistöön kuuluvien pysäyttämiseksi riittävät väljemmät tuntomerkit kuin muiden pysäyttämiseen tarvitaan.)

Haastateltujen kertomuksissa toistui kokemus, että poliisi ei kuuntele tai keskustele, kun epäilee jotakin. Joitakin turhia epäilyjä oli toisaalta seurannut anteeksipyyntö.

Osa haastatelluista piti pysäytyksiä oikeutettuina ja asiallisesti suoritettuina.
”Poliisi on pysäyttänyt minut kadulla ja kysellyt tietojani parinkymmenen minuutin ajan. Se ei häirinnyt, koska noudatan lakeja ja tiedän, etten ole tehnyt mitään”, kertoi kolmikymppinen George, joka on muuttanut Suomeen puolisonsa vuoksi ja kasvanut Saharan eteläpuolisessa

Afrikassa. Georgen kotimaassa kaikki poliittiset puolueet on kielletty ja poliisin valtuudet ovat äärimmäisen laajat. Hän sanoi arvostavansa Suomessa sitä, että poliisin kanssa voi keskustella normaalisti.
”Poliisilla pitää olla täysi valta turvallisuutemme takaamiseksi; nämä ajat ovat kaikin puolin vaarallisia Euroopassa.”

Moni sanoi ymmärtävänsä, että poliisin on tehtävä työtään.
”Jos minun pitäisi valita joku maailman poliiseista pidättämään minut, haluaisin että se olisi suomalainen poliisi”, eräs haastateltava sanoi.
”On ihan normaalia, etteivät poliisit erota meitä. Ei minua haittaa, että he pysäyttivät”, sanoi täällä kasvanut nuori mies.

”Se tuntui oikeastaan aika normaalilta. Tällaista nyt tapahtuu, vartijatkin aina seuraavat kaupoissa”, sanoi Suomessa syntynyt mies.
Toisia pysäytykset ahdistivat ja hävettivät. Moni kertoi, ettei voi tuntea itseään suomalaiseksi, vaikka on Suomen kansalainen tai syntynyt täällä. Jotkut kuvailivat luottamuksen puutetta poliisiin yleiseksi ilmiöksi toveripiirissään tai yhteisössään.
Itä-Afrikasta muuttanut kolmikymppinen insinööri Kevin on nykyisin Suomen kansalainen. Hän suoritti tutkintonsa Suomessa ja teki opintojensa ohella siivous- ja tiskaustyötä.
”Joskus saatoin lähteä töistä keskellä yötä ja poliisi pysäytti ja katsoi tavarani”, Kevin kuvaili. Hän on kotoisin maasta, joka tunnetaan ihmisoikeusloukkauksistaan, ja sanoi, että maanmiehet nauraisivat, jos tällaisesta valittaisi.

”Mutta oli välillä todella ahdistavaa, että minua kohdeltiin huumekauppiaana ihonvärini vuoksi”, hän sanoi.
Sosiaalialalla työskentelevä kolmikymppinen Amir taas kertoi kerran kantaneensa apua pyytäneen vanhan naisen ostoskassit ostoskeskuksen taksiasemalle. Autossaan istuneet poliisit olivat viittoneet häntä tulemaan luokseen ja pyytäneet henkilötodistusta.

”Minulla ei ollut partaa, pukeuduin normaalisti, en ollut käyttänyt alkoholia, en ollut käyttänyt huumeita, en ollut tehnyt mitään epäilyttävää. Sanoin, että minulla on passi, olen Suomen kansalainen. Kesti kymmenen minuuttia. He tarkastivat taustani. He eivät kertoneet, minkä takia.”

Amir oli pysäytetty useita kertoja aiemminkin.
”Tämä ei ole isänmaani, mutta tämä on minun maani”, hän sanoi. ”Olen Suomen kansalainen, olen saanut täällä koulutuksen. Olen kasvanut aikuiseksi täällä, kaikki kaverini ovat täältä. Velvollisuuteni on tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Mutta jos poliisi käyttäytyy noin, millä perusteella voisin luottaa poliisiin? Aina tulee epämukava olo, kun näen suomalaiset poliisit. Pelkään, että jos minulla ei ole passia mukana, minulle tapahtuu jotain.”

ENNAKKOLUULOIHIN perustuvilla pysäytyksillä, niin kuin muullakin laittomalla viranomaistoiminnalla, on yksilön kokemaa nöyryytystä laajempi vaikutus. Poliisiammattikorkeakoulun rehtorin viransijainen Marko Viitanen ilmaisee asian räväkästi kymmenen vuoden takaisessa oikeustieteen väitöskirjassaan Poliisin rikokset.

”Eri tutkimukset näyttävät tukevan käsitystä, että poliisin toimilla on vain vähän jos ollenkaan merkitystä rikollisuudelle kokonaisuudessaan ja poliisin tehokkuuden arvioiminen on likimain mahdotonta. Tämän on katsottu juontuvan siitä, että monet rikollisuuteen vaikuttavat tekijät ovat poliisin ulottumattomissa. Sen sijaan on viitteitä siitä, että ’huono poliisitoiminta’ voi vaarantaa muun muassa turvallisuutta ja lisätä rikollisuutta”, Viitanen kirjoittaa. Jos vähemmistöihin kuuluvat kokevat joutuvansa poliisin silmätikuksi, se voi vähentää jopa kokonaisten yhteisöjen halukkuutta raportoida rikoksia. Profilointikokemukset nakertavat uskoa siihen, että poliisi kohtelee kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Pahimmillaan epäluottamus voi räjähtää mellakoiksi.

Sellaisia viitteitä on maailmalta, kun poliisin ja vähemmistöjen välisiä jännitteitä on tutkittu.
Britanniassa vuoden 2011 mellakoiden yhdeksi keskeiseksi taustasyyksi nousi tutkimuksissa asukkaiden turhautuminen poliisin kohteluun. Brittisanomalehti The Guardianin ja London School of Economics -yliopiston yhteisessä hankkeessa haastateltiin 270:tä Britannian mellakoihin osallistunutta. Heidän syynsä osallistua mellakoihin olivat moninaiset, mutta kaikkia yhdisti epäluottamus poliisia kohtaan. Mellakoitsijat kertoivat erityisesti toistuvista pysäytyksistä. 73 kertoi joutuneensa pysäytetyksi viimeksi kuluneen vuoden aikana. Heitä oli pysäytetty kahdeksan kertaa enemmän kuin keskivertolontoolaisia. Mellakat syttyivät sen jälkeen, kun poliisi ampui lontoolaisen Mark Dugganin.

Myös Ranskan kaikki lähiömellakat 1980-luvun alun jälkeen taas ovat syttyneet siitä, että nuori, yleensä vähemmistöön kuuluva ihminen saa surmansa kohtaamisessa poliisin kanssa. Tämä käy ilmi antropologi Didier Fassinin vuonna 2013 julkaisemasta tutkimuksesta. Fassin listaa 24 mellakoihin johtanutta kuolemaa.

Fassin teki 15 kuukautta kenttätyötä sellaisten poliisin erikoisjoukkojen parissa, jotka partioivat Pariisia kehystävän kaupungin betonilähiössä. Kirjassaan hän kuvaa, kuinka partioautot ajoivat lähiöiden läpi ja yrittävät etsiä jotain epäilyttävää. Keskeisintä toimintaa oli pysäyttää ihmisiä kadulla ja tarkastaa heidän henkilötodistuksensa. Näin tehtiin lähes ainoastaan vähemmistöön kuuluville alempien sosiaaliluokkien nuorille miehille, vaikka he eivät olisi tehneet mitään. Kotitalonsa edustalla aikaa viettävät nuoret saatettiin tarkastaa saman illan aikana useita kertoja, vaikka poliisi tunsi monet heistä nimeltä.

ON RISKI yhteiskunnalle, jos vähemmistöt eivät luota poliisiin. Siksi poliisin pitäisi toimia korostetun yhdenvertaisesti ja edustaa koko kansaa, myös vähemmistöjä. Suomen poliisin ei voi sanoa olevan läpileikkaus kansasta. Vähemmistöpoliisit ovat hyvin harvassa, ja on viitteitä siitä, että poliittisen oikeiston kannattajat ovat poliisissa yliedustettuina.

12 maakuntalehden yhteistoimituksen Lännen Median alkuvuodesta 2016 julkaisemassa kyselyssä 60 prosenttia puoluekantansa kertoneista poliiseista sanoi äänestäneensä kokoomusta tai perussuomalaisia – lähes kaksinkertaisesti koko kansaan verrattuna. Etenkin perussuomalaisia äänestävät pitivät turvapaikanhakijoita erittäin suurena turvallisuusuhkana.

Poliisimaailma on yhtenäinen. Poliisit ovat tutkimusten mukaan keskenään erittäin solidaarisia ja heidän on työn ominaispiirteiden, kuten työaikojen, käyttäytymisvelvoitteiden ja työhön liittyvien salassa pidettävien asioiden vuoksi hankala sovittaa työhön sosiaalisia suhteita. Jos heidän toimiaan tutkitaan, poliisit suojelevat toisiaan. Poliisit ovat myös useimmiten konservatiivisia ja he arvostavat perinteistä miehisyyttä: aggressiivisuutta, uskallusta ja väkivaltaa. Suomalaista poliisikulttuuria tutkineen Timo Koranderin mukaan poliisit uskovat vahvasti lain puolustamiseen ja ovat hyvin sitoutuneita organisaatioonsa.

Vaikka organisaation sisällä on mietitty jo 2000-luvun alusta, että olisi tärkeää rekrytoida vähemmistötaustaisia poliiseja, on näkyviin vähemmistöihin kuuluvia poliiseja eri arvioiden mukaan koko maassa vain kymmenestä joihinkin kymmeniin. Virallisesti poliisijohto sanoo, ettei poliisi saa olla asenteellinen ja että rasismin suhteen on nollatoleranssi. Sana toistuu poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen haastatteluissa, myös heinäkuussa 2016 Nikanderien pysäyttämisen jälkimainingeissa.

”Jos tulee tietoon, että puheissa tai sosiaalisessa mediassa on syrjiviä mielipiteitä, opinnot päättyvät välittömästi”, Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg totesi samalla viikolla käydyissä Suomi-areenan keskustelussa. (Himberg on parhaillaan virasta vapaana ja toimii sisäisen turvallisuuden strategiahankkeen projektijohtajana sisäministeriössä.) Iltalehden haastattelussa hän täsmensi, ettei potkuja ole jouduttu antamaan.

SALAISEN FACEBOOK-RYHMÄN nimi on Poliisit. Siihen kuuluu yli 2 800 jäsentä, joiden kaikkien poliisitaustan ylläpito on varmistanut. Mukana on palveluksessa olevien lisäksi eläkeläisiä, alan jättäneitä ja ulkomailla työskenteleviä. Ryhmään kuuluu etenkin rivikonstaapeleita, mutta myös yhden poliisiyksikön johtaja, yhden poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö sekä lukuisia poliisipäällystön jäseniä organisaation eri osista. Joukossa on myös poliisitaustaisia poliitikkoja kunnallistasolta eduskuntaan.

Keskustelu ryhmässä on aktiivista, ja sitä on moderoitu kuuden vuoden ajan. Ylläpitäjinä toimii neljä poliisia eri puolilta maata. Huhtikuun loppuun asti heidän joukossaan oli myös mediassa paljon esiintynyt nettipoliisi Marko Forss. 28. huhtikuuta Forss kertoi eroavansa moderaattorin pestistä, koska oli nähnyt ryhmään kuulumattomalla ”asiakkaallaan” kuvakaappauksia ryhmästä. Hän pelkäsi isompaa vuotoa. Tälläiset vuodot kuitenkin näyttää helvetin pahalle, jos matsku laitetaan julki. – – Koska työnkuvani on melko arka kaikenlaiselle enemmän ja vähemmän ikävälle julkisuudelle, niin en halua tämän vuodon jälkeen enää profiloitua tämän ryhmän ylläpitäjänä, hän kirjoitti.

Postauksen jälkeen ryhmästä lähti jonkin verran vihaisia jäseniä, mutta heidän kirjoituksensa näkyvät ryhmässä edelleen.

Long Play on saanut haltuunsa yli 150 kuvakaappauksen aineiston ryhmässä käydyistä keskusteluista vuosilta 2016–17. Niiden perusteella moderaattorien kynnys puuttua keskusteluun on ollut hyvin korkea.

Kuvakaappaukset Long Playlle toimittanut ryhmän jäsen arvioi, että kahden viikon aikana huhtikuussa 2017 julkaistusta 50 avauksesta noin kymmenessä oli rasistinen tai ihmisarvoa loukkaava sävy. Hänen mukaansa se oli vähemmän kuin tavallisesti.

Uusia avauksia julkaistaan päivittäin muutama. Usein kyse on lehtijutusta ja siihen kirjoitetusta saatteesta. Perinteisen median juttujen lisäksi ryhmään jaetaan erityisesti maahanmuuttoa käsitteleviä artikkeleita ja videoita sellaisilta tahoilta, jotka tunnetaan valheellisten juttujen levittämisestä ja propagandasta. Tällaisia ovat brittiläinen äärioikeistopuolue Britain First, Suomen Sisu, MV-lehti, Uutismaailma, sekä nimimerkki Paavo Tajunkankaan blogi.

Riippumatonmedia.com-sivuston juttua otsikolla ”Venäläiset hakkasivat 51 pakolaista Murmanskissa” kommentoitiin muun muassa näin: Jossain päin on vielä kunnon miehiä!

Long Playn lukemissa keskusteluissa panetellaan ulkomaalaisia (99,9 % pilaa loppujen maineen) ja Helsingin Asema-aukion pahoinpitelyn jälkeen kuollutta Jimi Karttusta (onko joku tosiaan tuonut muistopaikalle lähiörosvon uniformun hahhah, eräs kommentoi paikalle tuotuja Karttusen vaatteita).

Yksi poliisimies kirjoittaa, että afrikkalaisperäinen väestö ei menesty missään maailmankolkassa: Syyt lienevät sekä kulttuurisia että geneettisiä ja siten osin periytyviä yksilöstä riippumatta. Tätä ilmiselvää tosiasiaa ei suostuta myöntämään, koska se olisi poliittisesti epäkorrektia.
Keskusteluissa toistuu näkemys, että ulkomaalaisten tekemät rikokset eivät ole yksittäistapauksia.
Ullatus, ullatus! Mistä näitä yksittäistapauksia oikein putkahtaakin pintaan?

Sen sijaan panostus viharikosten tutkimiseen netissä suututtaa monia, kun poliisin varoja muuten leikataan.
Kun Iltalehti viime syyskuussa uutisoi hätäkeskuksen päivystäjän käyttäneen sanaa ”neekeri”, lukuisat keskustelijat pitivät sekä uutisointia että hätäkeskuksen pahoittelua aiheesta naurettavana.
Siis oikeesti. Oikeesti. Ihan oikeesti. Olisi se kiireellisen hädän ollessa käsillä surullista, jos päivystäjä siellä toisessa päässä arpoisi sopivia sanoja – tai etsisi niitä jostain ”sopivat tuntomerkki-ilmaisut” -koulutusnivaskasta.

Pimeä valkoinen vois olla riittävän neutraali.

Ei muuta kuin Tikkurilan värikartta koodeineen poliisin nettisivuille. Ilmoittaja voi siitä katsoa oikeat koodit 50 harmaan sävyn joukosta...

Usea ryhmäläinen kommentoi rasisminvastaista Rasmus-verkostoa.
Jos mä yhden lain säätäisin, kieltäisin ton spederyhmän olemassaolon sillä.
Kun turvapaikanhakijoita auttava pappi Marjaana Toiviainen ilmoitti muuttavansa Suomesta, uutinen sai yli sata tykkäystä ja kirvoitti riemastuneen keskustelun.

(Yksittäisiä vasta-argumentteja esitettiin noin kolmasosassa Long Playn lukemista keskusteluista. Niissä muun muassa huomautettiin epäluotettavista lähteistä tai todettiin, että kaikki muslimit eivät ole samanlaisia. Useassa keskustelussa vasta-argumentit tosin esitti yksi ja sama poliisi, jolla ei ole poliisiorganisaatiossa korkeaa asemaa.)

9. maaliskuuta lehdet kertoivat, että turvapaikanhakija oli yrittänyt hirttäytyä Helsingin rautatientorilla. Helsinkiläinen vanhempi konstaapeli julkaisi ryhmässä Iltalehden uutisen aiheesta. Olisiko aika lopettaa tämä pelleily pikkuhiljaa? saatesanoissa luki.

Eläkkeellä oleva rikosylikonstaapeli lisäsi kommenttiketjuun videon otsikolla ”Laiton matu yrittää hirttäytyä rautatieasemalla”. Tuossa vielä suorituksesta leffaa, hän kirjoitti.

Edes tota noi ei osaa, kommentoi toinen poliisimies.

Eräs vanhempi konstaapeli linkitti keskusteluun Youtube-videon otsikolla ”Muslim migrants in Russia Germany should learn how to make law abiding citizens”. Videolla näkyy RT-kanavan logolla varustettua kuvaa, jossa erikoisjoukkojen miehet retuuttavat torialueella eri-ikäisiä tummatukkaisia miehiä jonoon, tekevät heille ruumiintarkastuksia, katsovat henkilöpapereita ja makuuttavat miehiä maassa kädet selän takana.
Kymmenennessä kommentissa eräs ryhmän jäsen muistutti, että kyseessä on kuitenkin ihminen, joka yritti tappaa itsensä. Se käynnisti kiivaan väittelyn.

Kyllä, ihminen se on. Ja niitä ihmisiä on 500 miljoonaa tulossa pohjois-afrikasta ja lähi-idästä jos kaikkien kohtaloa aletaan liikaa miettimään ja jahkumaan.

Laittomasti maassa on laittomasti maassa. Mitä vähempi sitä parempi. PISTE.

Ryhmässä puitiin myös etnistä profilointia ja Edina Nikanderin ja hänen tyttärensä pysäytystä. Kommenteissa poliisit toistivat epäilyksensä kertomuksen todenperäisyydestä ja ahdistuksensa laajalle leviävän tekstin vahingollisuudesta poliiseille. Keskustelijoita raivostutti erityisesti se, ettei kertomuksen mahdollinen osoittautuminen perättömäksi saisi yhtä laajaa huomiota.

Vittu, mikä sykkiminen alkaa, jonkun kontulalaisen uudisraivaajan horinasta!!! Just mietin, että kuinka viturallaan tää homma voikaan olla, kun juttu on iltapäivälehtien kannessa ja poliisi on hoitanut virkatoimiaan. Kyllä paskanjauhamisella pääsee Suomessa ihan hiukka liian pitkälle!!! Ei jumalauta taas tätä pelleilyä!

Kun Mustan Barbaarinkin mukaan ongelma on se, että ei voi tietää kuka on ulkomaalainen, niin voitaisiinko epäselvyyksien ja rasismin välttämiseksi velvoittaa ulkomaalaiset kantamaan esim. hihamerkkiä tai vastaavaa tunnistetta? Kukaan ei ole missään ikinä kokeillut tätä!

Kyllä tätä taidettiin kokeilla Saksassa jo n. 80 vuotta sitten...Hehän tosin itse sitten läksivät ulkomaille epäonniselle kiertueelle.

Tosin, merkkaaminen taisi ulottua erilaisiin vähemmistöihin ja lopputulema oli että kaikki ulkomaalaiset tulivat Saksaan...

Moni vitsaili etnisen profiloinnin kiellosta.

Muistakaa, että ulkomaalaisvalvontaa ei saa tehdä ulkonäön perusteella :) :) :)
Onko muuten kaukana määräys, että ei rosvojakaan saa ottaa tuntomerkkien perusteella kiinni?
Varmaan jo sanottu, mutta miten voi tehdä ulkomaalaisvalvontaa ilman ”etnistä profilointia”? Eikös kyseinen valvonta juuri ole tuota profilointia. Muutenhan se on vain YJT:tä…[yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa] Pitääkö tietoisesti ottaa välillä suomalaisen näköisiä sivuun, jotta kansalaiset voivat nähdä, että poliisi on tasavertainen..Mitenköhän Etelä-Sudanissa sovelletaan tätä?
No vaikka: ”Moi, miten menee?” - ”Sorry I no understand.” - ”May I see your passport/ID?”
Rasisti, soitan rasmukseen.

SUOMESSA POLIISEJA koskee laissa säädetty käyttäytymisvelvoite. Sen mukaan poliisin on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ”ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon”.

Poliisit-ryhmän entinen ylläpitäjä Marko Forss on nykyään rikoskomisario, joka työskentelee tutkinnanjohtajana valtakunnallisessa internetin vihapuhetutkintaryhmässä. Hän kommentoi Facebook-ryhmää Long Playlle sähköpostitse.
”Olen kuullut, että toiminta ryhmässä on johtanut esimerkiksi puhutteluihin eri poliisilaitoksilla, mutta näistä minulla ei ole tarkempaa tietoa”, hän kirjoittaa. Forss sanoo, että ainakin yksi tapaus on ohjattu syyttäjälle selvittelyyn, koska epäilyt kohdistuvat poliisin toimintaan ryhmässä.

”Poliisin käyttäytymisvelvoitteen osalta voisi todeta, että myös poliisilla on sananvapaus. Erityisesti kun toiminta tuossa ryhmässä tapahtuu kaikkien osalta vapaa-ajalla, eikä viran puolesta.”
Käyttäytymisvelvoite koskee poliisia kuitenkin myös vapaalla.
Eräs ylikonstaapeli esimerkiksi sai huomautuksen, kun hän syyskuussa 2015 oli vapaa-ajallaan puhunut voimakkaasti Keuruun vastaanottokeskusta vastaan.

Ylikonstaapeli johti Helsingin poliisissa moniammatillista työryhmää, jonka toimialaan kuuluu myös maahanmuuttajataustaisten rikollisuus ja rikollisuuden ennaltaehkäisy.
Poliisit-ryhmässä sama mies kirjoittaa: Avaa silmäsi ja ala oikeasti funtsimaan mihin Eurooppa ja sen mukana Suomi on menossa. Islam on ekspansiivinen uskonto ja Eurooppa on uhri. Turha lässyyttää mitään muuta.
Ylikonstaapelin kommentti on hirttäytymisyrityksestä kertovassa ketjussa vastaus sille poliisille, joka muistuttaa, että hirttäytymistä yrittänyt on ihminen.

Ylikonstaapeli joutui siis syksyllä 2015 ongelmiin tuotuaan esille julkisesti mielipiteitä, jotka Facebook-ryhmästä vuotaneiden kuvakaappausten perusteella ovat organisaation sisällä melko yleisiä. Facebook-ryhmä on niin iso, että vastaavien asenteiden yleisyys on ollut poliisin sisällä pakostikin tiedossa.
Myös haastattelemilleni poliisimiehille ne ovat tuttuja. Tosin he kaikki kertovat kuulevansa perusteettomia rasismisyytöksiä paljon – silloinkin, kun ihmisiä on kohdeltu täysin normaalisti.

Jannen ja Petterin mukaan rasistisia asenteita näytetään nykyään avoimemmin kuin vielä joitakin vuosia sitten.
Janne sanoo, että kukaan ei puutu työyhteisössä vähemmistöjen nimittelyyn, sillä jos niin tekisi joka kerta, koko työ olisi yhtä kollegojen kanssa väittelyä.

Jari kertoo, että hänen kollegoistaan kukaan ei käyttänyt sellaisia sanoja kuin musta tai romani. He käyttivät toisenlaisia sanoja. 'Ne on ’neekereitä’ ja ’mutiaisia’ ja ’musuja’ ja ’yön Timoja’. Kun sellaista kuulee vähän väliä, niin tuleehan siinä semmoinen kuva, että se on ihan hyväksyttävää. Ei siitä kukaan sano mitään kenellekään.”
Poliisi on iso organisaatio, ja sen sisällä on erilaisia yksiköitä. Haastateltujen poliisien kertoman perusteella vähemmistöjä halventava kielenkäyttö on yleistä erityisesti järjestyspoliisien arjessa. Solvaavia nimityksiä ei käytetä asiakkaan edessä, mutta kielenkäyttö muuttuu siinä vaiheessa, kun lähdetään yhdessä tauolle.

”Jos poliisista tahtoo saada edes keskivertoa vähemmän rasistisen organisaation, niin jumalauta se on pitkä tie. Vaikka kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla sellainen organisaatio: herranjestas, poliisi on se instanssi, joka tutkii syrjintärikoksia”, Jari sanoo.

”Hitto, kun joku korkeatasoinen myöntäisi sen vielä, että rasismi on iso ongelma meillä. Se on vähän sama kuin minä toivoisin lottovoittoa.”

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ei vastaa Jarin toiveeseen. Hän sanoo Long Playlle, ettei tunnista ongelmaa lainkaan. ”Poliisilaissa on käyttäytymisvelvoite niin virassa kuin vapaa-ajalla – sen mukaan pitää toimia. Meillä on virallinen nollatoleranssi  rasismiin. En hyväksy rasismia missään muodossa enkä ole ainakaan tähän mennessä mistään saanut tietää, että se olisi poliisiorganisaatiossa ongelma.”

Kolehmainen sanoo, että hän on kuullut Facebook-ryhmästä huhuja mutta ei tiedä asiasta enempää. Hän ei halua kommentoida ryhmässä käytäviä keskusteluja.

”Meidän linjamme on, että ehdottomasti rasismi on kiellettyä”, hän toistaa.
POLIISIN SISÄINEN rasismi mielletään ongelmaksi yleensä vasta siinä vaiheessa, kun etsitään syitä levottomuuksiin ja poliisin ja vähemmistöyhteisöjen suhteiden vakavaan tulehtumiseen.
Suomessa ollaan kaukana Ranskan ja Britannian tilanteesta. Täällä luotetaan poliisiin enemmän kuin missään muussa EU-maassa ja maahanmuuttajataustaiset ihmiset luottavat poliisiin jopa enemmän kuin ne, joilla ei maahaanmuuttajataustaa ole.

Pysäytetyt-hankkeessa teetettiin kyselytutkimus, jossa kysyttiin 15–29-vuotiailta ihmisiltä poliisipysäytyksistä. Viidennes koki joutuneensa poliisin pysäyttämäksi ilman syytä, mutta ulkomaalaistaustaisilla ei ollut sellaisia kokemuksia merkittävästi enempää kuin muilla. (Kyselyn romaninuoria koskevan osuuden tulokset valmistuvat myöhemmin.)

Samassa kyselytutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että ne ihmiset, joita on pysäytetty usein, luottavat poliisiin muita vähemmän. Toistuvat pysäytykset liittyivät myös suurempaan todennäköisyyteen kokea itsensä maahanmuuttajaksi – ja pienempään todennäköisyyteen kokea itsensä suomalaiseksi ja erityisesti eurooppalaiseksi.
Kansainvälinen Open Society -säätiö on tutkinut etnistä profilointia, raportoinut siitä ja myös vienyt tapauksia oikeuteen Euroopassa. Sen ohjeiden mukaan etnistä profilointia saadaan kitketyksi vain, jos asia otetaan poliisissa tosissaan, jos kielletyn ja sallitun toiminnan erot ovat selkeitä ja jos rikkeistä rangaistaan.
Esimerkiksi Britanniassa yksittäiset pysäytykset on kirjattava ja pysäytetylle on annettava kuitti, jossa kerrotaan hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä neuvotaan valitustavat.

Suomessa pysäytyksiä ei seurata tai kirjata järjestelmällisesti. Lisäksi ihmisten on vaikea löytää tietoa siitä, minne etnisestä profiloinnista voisi valittaa.

Liikennevalvonnassa moni poliisi vaikuttaa romanien kohdalla rikkovan tietoisesti lakia ainakin matkustajien henkilöyden tarkastamisessa.

Ulkomaalaisvalvonnassa taas kielletyn ja sallitun eroa ei vaikuta hahmottavan kukaan. Nykyisin ulkomaalaisvalvontaa voi suorittaa ihmisille, joita epäillään ulkomaalaisiksi. Se on epäloogista, koska yleensä poliisin valtuudet selvitellä ihmisten tekemisiä perustuvat epäilyyn, että ihminen on rikkonut sääntöjä, eikä ulkomaalaisuus ole rikkomus. Esimerkiksi Ruotsissa ulkomaalaisvalvontaa tulee tehdä vain ihmisille, joita epäillään ilman lupaa maassa oleskeleviksi.

Yksi tapa selkiyttää sääntöjä olisi linjaus, että ulkomaalaisvalvontaa tehdään vain muun poliisityön ohessa. Silloin poliisi selvittäisi oleskeluoikeuksia pelkästään ihmisiltä, joiden kanssa on muusta syystä jo päätynyt tekemisiin esimerkiksi hälytystehtävällä tai liikennevalvonnassa. Tätä tehdäänkin nykyään enemmän, kertoo valvonnasta Poliisihallituksessa vastaava poliisitarkastaja Mia Poutanen. ”Se on vähemmän huomiota herättävää ja pyritään tekemään niin, ettei kukaan kokisi olevansa siinä silmätikkuna.”

Helsinkiläinen järjestyspoliisi Kalle da Silva Gonçalves tekee parhaillaan poliisipäällystötutkintonsa ohessa koulutuspakettia siitä, miten laittoman maahantulon valvontaa ja paljastamista voitaisiin tehdä esimerkiksi liikennevalvonnan tai hälytystehtävien lomassa ilman etnistä profilointia.

Hän muuttaisi nykykäytäntöjä neljällä tavalla.

Ensinnäkin oleskeluoikeuksia tulisi selvittää vain ihmisiltä, joiden ulkomaalaisuus on muuten käynyt ilmi vaikkapa puhuttelusta, asiakirjoista tai ajoneuvon rekisterikilvestä. Toiseksi valvontaa ei tulisi tehdä koskaan yleisten oletusten vaan todellisen analysoidun tiedon perusteella, esimerkiksi tekemällä tarkastus yritykseen, joka poliisille tulleiden vihjeiden mukaan käyttää ulkomaista työvoimaa laittomasti.

Kolmanneksi ulkomaalaisten etsimisestä sattumanvaraisesti julkisilla paikoilla tulisi luopua kokonaan. ”Julkisissa tiloissa tehty valvonta voi pahimmillaan synnyttää vähemmistöihin kuuluvissa turvattomuuden tunnetta ja epäilyjä siitä, että vain heitä seurataan: että rodullistetut ihmiset miettivät sitä, onko minulla vaara joutua tarkastetuksi, kun lähden kaupungille.”

Neljänneksi poliisilla pitää olla kykyä puhua asiakkaan kanssa, joka kokee, että hänet on pysäytetty ulkonäkönsä vuoksi – myös silloin kun kokemus on perusteeton.

”Siihen on käytettävä aikaa. Siinä ei voi vain sanella tai puhua autoritaarisesta positiosta. Pysäytys on puuttumista ihmisen oikeuteen liikkua vapaasti yhteiskunnassa. Ei ole mikään pikkujuttu normikansalaiselle, että pysäytetään ja kysytään papereita.”

Poliisin sisäisen rasismin kitkeminen on suurempi projekti. Ideoita muutokseen voi etsiä alan klassikosta, Britanniassa vuonna 1999  julkaistusta tuomari William Macphersonin kokoamasta raportista, joka listaa 70 suositusta Lontoon poliisin sisäisen rasismin lopettamiseksi. Macphersonin mukaan rasismikanteluiden määrää ja vähemmistöjen tyytyväisyyttä poliisin palveluihin tulee mitata ja seurata ja kaikki tiedot pysäytyksistä julkaista. Rasististen puheiden tai tekojen tulisi aina johtaa kurinpitotoimiin, yleensä erottamiseen.

Lisäksi poliisin pitäisi olla yhtä moninainen kuin yhteiskunta, jota se palvelee.

Lontoossa poliiseista viidesosa kuuluu vähemmistöihin, mikä on edelleen vain puolet heidän osuudestaan kaupungin väestöstä. Se on parinkymmenen vuoden tietoisen työn tulosta. Helsingissä samalle tasolle pääseminen tarkoittaisi, että kaupungissa olisi 91 vähemmistötaustaista poliisia. Siitä ollaan vielä kovin kaukana.

Haastattelut perustuvat Turun yliopiston tutkimushankkeeseen, johon Kati Pietarinen on osallistunut toimittajana. Haastateltavat ovat osallistuneet tutkimukseen nimettöminä, ja heidän nimensä on tähän juttuun muutettu. Haastateltavien vastauksia on lyhennetty ja editoitu niiden luettavuuden parantamiseksi.