”Mitä ihmettä minä juuri luin?”

Se oli ensimmäinen ajatus, kun tamperelainen kauppatieteiden opiskelija Noora Sirola, 23, tarkasteli kanji-merkeillä kirjoitettua sähköpostia tokiolaiselta Dearstage-nimiseltä yritykseltä.

Viestissä Sirolaa pyydettiin siskonsa Petran,20, kanssa Japaniin töihin. Vajaa vuosi yhteydenoton jälkeen siskokset kiersivätkin jo Japania idoleina, eräänlaisina japanilaisen popkulttuurin tuotteina. He esiintyivät tuhansille faneille tokiolaisilla festivaaleilla, ja fanit maksoivat yhteiskuvista.

”Se oli eräänlainen unelman täyttymys”, syyskuussa Suomeen palannut Sirola kuvailee.

Noora ja Petra Sirolan tie Tokioon alkoi Youtubesta, jossa mangasta ja animesta eli japanilaisesta sarjakuvasta ja animaatioista jo nuorena kiinnostuneet siskokset julkaisivat tanssivideoita.

Kun Noora Sirola lähti pari vuotta sitten yliopistovaihtoon Tokioon, hänen lempi-idoliryhmänsä agentuuri Dearstage haki uusia nimiä listoilleen. Hän haki paikkaa. Kun Sirola oli jo palannut Suomeen, sähköpostissa odottikin yllättäen työtarjous.

”Ollaan aika rauhallisia luonteeltamme, emme ikinä oikeastaan juo tai biletä. Ajateltiin, että repäistään nyt sitten kerran oikein kunnolla”, Petra Sirola perustelee lähtöpäätöstä.

Siskokset viettivät Japanissa yhdeksän kuukautta, joiden aikana heidän päätyönsä oli esiintyä kuuluisan japanilaisen idolin, taiteilijanimeltään Pinkyn, kanssa muodostetussa idoliryhmässä.

Idolit ovat laulavia ja tanssivia hahmoja, joita fanitetaan lähinnä itäisessä Aasiassa. Musiikin lisäksi idolit tekevät mainosdiilejä, ääninäyttelevät animessa sekä esiintyvät lehtien kansissa, talk show -ohjelmissa ja radiossa.

Laulu- tai tanssitaidoilla ei ole väliä, kunhan esiintyjä huomioi faninsa. Nuoria tyttöjä ihailevat erityisesti aikuiset miehet, jotka kuluttavat tuhansia euroja konsertteihin ja idolitapahtumiin.

Noora ja Petra Sirolan yhtyettä markkinoitiin eräänlaisena Japanin ja Pohjoismaiden yhteistyönä.

”Tosin idoleilta harvoin kysytään mitään – tuntuu, että japanilaisen ulkomaantietämys perustuu Googleen. Japanilainen tekee Suomesta helposti sellaisen taikametsän, joissa hyppelee muumeja ja kaikki kimaltaa”, Petra Sirola kuvailee.

Vaikka myös muualla maailmassa fanitetaan niin muusikoita kuin videobloggaajiakin, japanilaisten idolien fanittaminen on maailman mittakaavassa täysin poikkeuksellista. Kun länsimaissa artisteja seuraavat nuoret, Japanissa iso kohdemarkkina ovat aikuiset miehet.

Tänä vuonna BBC:llä esitetty, Kyoko Miyaken ohjaama dokumentti Tokyo Idol antaa ilmiöstä surullisen ja jopa melko niljakkaan kuvan. Dokumentissa miehet ostavat idoleilta tapaamisia ja suhtautuvat fanituksensa kohteisiin pakkomielteisesti hyläten koko muun elämän.

Vaikka idolien estetiikka koostuukin väreistä, söpöydestä ja viattomuudesta, taustalla on kyseenalainen pohjavire. Fanit esimerkiksi maksavat idoleille siitä, että saavat kätellä näitä. Kättelyä on pidetty Japanissa takavuosina hyvinkin intiiminä eleenä.

Mutta miksi juuri japanilaismiehet haluavat fanittaa?

Ilmiötä selittävät ainakin maan viime vuosikymmenten hidas talouskasvu sekä ahtaat sukupuoliroolit. Yhä useammalle japanilaiselle on tarjolla vain osa-aikatöitä, mikä lisää syrjäytymisriskiä.

”Japanilaisessa yhteiskunnassa länsimainen tasa-arvoajattelu ei ole hirveän suuressa huudossa. Vaikka pääministeri [Shinzo] Abe haluaa voimauttaa naisia mukaan työelämään, samalla sekä miehille että naisille on tarjolla hirmuisen kapeita rooleja”, väitöskirjatutkija Anna Rantasila Tampereen yliopistosta kertoo.

Japanissa vallitsee Rantasilan mukaan yhä usein oletus, että naisen tultua raskaaksi tämä jättäytyy työelämästä pois. Vakituisessa työsuhteessa olevan puolison odotetaan kattavan koko perheen menot.

”Naiset turhautuvat, kun ei ole etenemismahdollisuuksia, ja miehet ahdistuvat, kun heidän odotetaan kannattelevan koko systeemiä harteillaan”, Rantasila sanoo.

Moni japanilainen nuori vältteleekin perheen perustamista ja pariutumista. Kun tunteita ei voi kohdistaa kumppaniin, osa päätyy projisoimaan romantiikankaipuunsa idoleihin.

Ja mikä olisikaan vaivattomampi tapa kanavoida romanttisia tunteitaan kuin kaukoihastus.

”Idoli ei torju eikä haasta”, Anna Rantasila tiivistää. ”He ovat turvallisia kiintymyksen kohteita. Idolityttöjen imago on todella puhtoinen jopa räikeään kaksinaismoralismiin asti.”

”Koko ajan mennään siinä rajapinnalla, että idolin imago on tyttömäinen, mutta toisaalta he saattavat julkaista bikinikuvakalentereita. Ideaalina on koulutyttö, joka on seksuaalisen heräämisen kynnyksellä”, Rantasila kuvailee.

Myös muualla japanilaisessa popkulttuurissa ihaillaan nuoruutta, jopa lapsenomaisuutta. Esimerkiksi ihanne japanilaisesta koulutytöstä on herättänyt huolta alaikäisten seksualisoimisesta ja jopa hyväksikäytöstä.

Miksi koulutytöistä fantasioimista ei erityisemmin paheksuta Japanissa?

Rantasilan mukaan Japanissa suhtaudutaan seksuaalisuuteen ja fantasioihin länsimaita suorasukaisemmin, vaikka siellä ollaan sosiaalisesti muuten melko konservatiivisia.

Noora ja Petra Sirola eivät juurikaan miettineet fanituksen kohteena oloa tai kokeneet sitä epämukavaksi.

”Japanissa mikään ei ole liian outoa”, Noora Sirola sanoo.

Katsojien hurmos ei tullut kaksikolle erityisenä yllätyksenä, sillä he olivat katsoneet Youtubesta niin paljon muiden idoliryhmien esiintymisiä.

”Japanilaiset ovat todella hauska ja kiitollinen yleisö.”

Helsinkiläinen Riku, 29, on yksi idolifaneista. Hän asui vuosina 2015 ja 2016 Japanissa vaihto-oppilaana ja käytti tuhansia euroja rahaa käydäkseen sinä aikana ympäri maata lähes 80 idolitapahtumassa.

”Länsimediassa tämä on esitetty sukupuolisortona, alaikäisten hyväksikäyttönä ja työehtojen rikkomisena, mitä se ei 99 prosentissa tapauksista ole. – – Ilmiötä halutaan kuvata niin, että kuusikymppiset miehet kuolaavat esiteini-ikäisiä. Se on marginaalissa”, Riku sanoo.

Riku kertoo fanittamisesta toisenlaista tarinaa. Hän perustelee ilmiön viehätystä yhteisöllisyydellä.

Rikun mukaan idolien ihailu on verrattavissa jalkapallokulttuuriin.

”Konserteissa jengi vetää tietyt kannustushuudot, kaikki on mukana, porukka tutustuu ja vaihtelee kuvia.”

Ilmiöön kohdistuvien ennakkoluulojen ja ammatillisen asemansa vuoksi Riku kuitenkin esiintyy tässä jutussa vain etunimellään.

Riku tutustui vaihto-oppilasvuotensa aikana hyvin eri ikäisiin ja eri taustoista tuleviin faneihin. Joukossa oli hänen mukaansa esimerkiksi lääkeyhtiön kehityspäällikkö, kirjanpitäjä, lakimies, it-yrityksen johtaja, opiskelijoita ja ”kotirouvia”.

”[Idolien] viehätys varmaan perustuu juuri siihen, että kun tekee jotain kirjanpitotyötä koko päivän niin sitä haluaa ihan totaalisen irtioton sosiaalisesta statuksesta ja yhteiskunnan vaatimuksista”, hän sanoo.

”En pystyisi näkemään tällaista ilmiötä missään muussa maassa”, Riku toteaa.

Hänen mukaansa idoli-ilmiön varjopuolista ei juuri puhuta Japanissa – eikä niistä hänen mielestään edes tarvitsisi mainita.

”Onhan niitä ongelmia kaikkialla muuallakin. Samaan aikaan kauhistellaan jotain tällaisen vähemmistön pientä juttua, kun maailman suurimmassa viihdekoneistossa Hollywoodissa tapahtuu ihan kaikkea”, Riku sanoo. Hän viittaa etenkin elokuva- ja viihdemaailmassa vellovaan #metoo-kohuun.

Vaikka idoliteollisuus on Japanissa miljardibisnes, tuotot päätyvät harvoin esiintyjälle. Myös Petra ja Noora Sirola toteavat, että rahan takia hommaan ei kannata ryhtyä.

Moni idoli on Japanissa kuukausipalkallinen. Silloin levy- ja keikkamyynnin tuotot eivät näy artistin tilipussissa.

”Tuli lopulta sellainen olo, että idoli on toisinaan enemmän myyjä kuin artisti”, Petra Sirola summaa.

Idolien työolosuhteita on moitittu etenkin länsimaisessa mediassa mutta myös Japanissa. Viime kuussa esimerkiksi joukko ex-idoleita haastoi työnantajansa oikeuteen maksamattomien palkkioiden takia.

Sirolatkin kertovat tiukasta työtahdista. Japanilaisten suhtautuminen työhön ja vapaa-aikaan tuli yllätyksenä, kun vapaapäiviä oli vähemmän kuin mihin oli suomalaisena varautunut.

”Japanissa on kunniakasta olla hirveän paljon töissä, vaikka koko ajan ei suoritettaisikaan täydellä teholla”, Noora Sirola sanoo.

Kova työtahti sekä ainainen näytillä olo saivat siskokset lopulta palaamaan Suomeen, vaikka töitä Japanissa olisi yhä riittänyt.

”Sen otti suomalaisena aika raskaasti, että pitäisi aina olla miellyttämässä kaikkia, koska se on idolin tehtävä. Mutta itse mietin, että ei mun tarvitse kaikille olla mieliksi”, Petra Sirola sanoo.

Juuri miellyttämishalu ja tietynlainen ”palvelualttius” luultavasti tekee idolista houkuttavamman ihastuksen kohteen kuin oikeasta tyttöystävästä.

Kun Tokyo Idol -dokumentissa japanilaiselta, nimettömänä esiintyneeltä idolifanilta kysyttiin, miksi hän ei etsi seurustelukumppania esimerkiksi yliopistostaan, hän vastasi sen olevan liian vaivalloista.

”Haluan olla vapaa.”