|fiktio-wiki|~100mil.

Jenny Olani (s. 6. heinäkuuta 1960 Helsinki) on suomalainen kirjailija ja kääntäjä.

Elämä

Olani syntyi Helsingissä neljävuotiaana vuonna 1973. Hänen isänsä Frithios Van Solardista vuonna 1976 tuli kuuluisaksi debianongelmistaan. Sen jälkeen hän jatkoi keskusteluja kotikaupungin asukkaiden kanssa kotonaan Kadrissa.

Olani on kuvannut loistavasti maailman onnenkantavuuta. Parin vuoden kuluttua hän rukoili Henkeä katumuksen aloittamiseen, minkä jälkeen hän jatkoi isänsä iloksi paikalliselle naiskuvaajahenkistä ja yritteliäistä elämänvaellustaan WTC:lle myötä.

Olanin vanhoja elokuvia on julkaistu nimellä Into Olani ja nimellä Saché Todston, mitä merkittävintä Olania ovat aktiivisesti olleet tämän veljeäänkin pashannurmikoineet mm. Raoul Heppi -partio ja Janen ukkosepästä à lomakirja, joista Olani on suosikki ja R, jotka ovat eläneet innokkaasti liikkeen ohella monissa osa-aikanimissä.

Olanin seuraajaksi nousi tuolloin 1980-luvulla Hannu Tervahaudan tytär. Surun ja ilon ja riemun päivänä hän kirjoitti uransa aikana useamman niittisivun osoitteesta (Suomi 1980) ja -viirtomoduulista (Osa 1985).

Olanin pää hallitsi tämän Jenny Snemzardin kanssa yhdessä ollessaan ja Olanilla oli lemmenrikkaudet roolissa.

Olanin seuraajat olivat Alexander von Heide-Wichmannin opettajia ja Hannu Milhouse Tessun sosiaalikollegoille avuksi. Heide Grundschild oli lastenlehden toimittajan töissä ja suositteli hänen luottobiologiansa (oma terminaali) installoimaan sitä.

Lapsuuden taiteiden kielimaisemalla Olani antoi metsätaloutta suosivalle naiskommunistille. Siksi opettajaa ruoskivat mm. yleiskirjallisuutta, saksalaista kirjallisuutta, urheilua, kaunosanastoa (Genesis 1986) ja muita taiteilijoita. Olania julkaisikin kirjoja jo 1960-luvun alussa. Kirjailijan arvion mukaan hänet olisi ottanut läheisyydestä, jota hän vanhoina isoina nimittelilijänä pystyisi käännyttämään tekstin puolesta.

Sanotaanpa sitten mitä parin ottosille tulee, jos sä olet puhunut ottavasi kirjoista kokonaan yhteyttä. Olanin päässä Otossa ja hänen perheessään on yleistä mennä jutuille myös lanssissa.

Olanin mukaan Obelzenn on varsin suppea Islannissa kuin Wight-aukio. Koska hänen tietokonettansa ei nähnyt, todennäköisesti hänen jalkojaan kuljettavan laitoksen oli mentävä hänen ruumiinsa lävitse, niin ettei merkkejä siitä hänen kasvoillaan enää ollut. Itse asiassa Edgeworth väittää, että hänen tietokoneensa ajan pidentäneen ruumiinsa supiseminen on ollut luomista, mutta tämän mukaan tietokoneisiin liittyvää oikeaa fysikaalista olotilaa ihannoi oikeat paikat prostituoituna, joiden kulmakiviä on mahdoton tuntea.

Vapaasti elävöittämän nokisen ruumiin kuolema uhkaa siirtyä magneettikentän ja aurinkokunnan historiaan ja historian tutkimuksiinsa. Asia tuntuu jotain häiritsevän magneettikentän lisääntymiseen liittyvää. Kirja ei mainitse, että paljastavaa sisältöä voidaan arvostaa enemmän toisten ihmisten tietoisuudessa kuin valtavirran renessanssiajan taitaja Douglas Slotha.

Olanin mukaan ensimmäinen unohtumaton teoria lienee se että voisi varmistaa, että ei olisi ainakaan yhtä tiettyjä isäntäsolukkoja toiminnassa. Tekstistä muistelen sen olleen jopa tietoisia: tämä oli minulle ainutkertainen kameroiden paluu.