Ajatuksiani Ukrainan tilanteesta 3.5.

Sota jatkuu, mutta jälleen on syntynyt tilanne, jossa mitään dramaattista ei näytä tapahtuvan. Venäläisten hyökkäys ei etene, mutta ukrainalaisilla ei ole ainakaan vielä halua tai kykyä ottaa aloitetta käsiinsä. Mutta tämä tilanne on siis Ukrainan kannalta hyvä. He ovat periaatteessa pienempiä ja heikompia, mutta silti monin tavoin niskan päällä sodassa.

Erinomaisia analyysejä tilanteesta tarjoava Andrei Sergejeff
kirjoitti tänään juuri tästä ukrainalaisten etulyöntiasemasta näin “Ukrainalaisilla onkin selvästi älyllinen yliote venäläisistä. He tietävät näiden heikkoudet, joista monet ovat neuvostoajoilta asti periytyneitä, syvään juurtuneita patologioita, jotka he itse ovat pystyneet karistamaan. Ukrainalaiset tuntevat selvästi vastustajansa erinomaisesti, mutta vastustaja ei enää tunne heitä lainkaan.”

Tämän terävän huomion inspiroimana voisin esittää ajatuksen, että moni asia Venäjän hyökkäyksessä muuttuu ymmärrettäväksi, jos ajattelee venäläisten tulkinneen ukrainalaisten olevan kuin he tai Ukrainan olevan pieni Venäjä. Alun uhkarohkea hyökkäys oletti, etteivät ukrainalaiset pysty tai halua nousta vastarintaan. Pystyminen liittyy siihen, että nopeus kytkeytyy aina mahdollisimman matalalla tasolla tapahtuvaan aloitteellisuuteen. Jos pääsääntöisesti odotetaan käskyä toimia ylhäältä, on häikäilemätön hyökkääjä vahvoilla. Jos luottamusta systeemiin ei ole, jäädään mieluummin haluttomina vain seuraamaan tapahtumien kulkua ja jälleen häikäilemätön hyökkääjä on vahvoilla.

Venäjän valtaeliitin sisäisestä tilasta liikkuu yhä enemmän huhuja. Samoin Putinin terveydestä. On aivan perusteltua olettaa, että nykytilanne on monen mielestä epätoivottava. Se, että nouseeko tästä jonkinlaista vallankaappausta, on sitten eri asia. Joka tapauksessa täytyy painottaa, että tähän draamaan ei voi tulla mitään Deus ex machina -tyyppistä totaalista käännettä, jossa tilanne ratkaistaan yhtäkkiä esiin tempaistulla tekijällä tai selityksellä. Tämän sodan voi lopettaa jopa Putin, mutta taustalla olevaa putinilaisen, Venäjää imperiumiksi hamuavan maailmankuvan konfliktia lännen kanssa ei voi lopettaa kuin vapaa ja demokraattinen Venäjä.

Eilen Erkki Tuomioja ilmoitti olevansa valmis äänestämään Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Hän ilmoitti myös olevansa tyytymätön käytyyn keskusteluun, mutta näkee kuitenkin parhaaksi olla mukana, koska katsoo mahdollisimman laajamittaisen tuen joka tapauksessa tehtävälle päätökselle olevan hyvä asia Suomelle. Pikkuhiljaa on tipahdellut muitakin vastaavia, pitkin hampain tehtyjä ja riskit tiedostaen, mutta realiteetit tunnustavia Nato-kantoja. Vasemmistoliiton ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Joona Pekka Mielopnen kertoi vappupuheessa päätyneensä kannattamaan Nato-jäsenyyttä.

Kuvaavaa asetelmalle on se, että nyt enää arvuutellaan täsmällisiä päivämääriä, milloin päätös jäsenyyden hakemisesta tehdään. Ruotsikin vaikuttaa lähteneen Suomen rytmiin, mutta heillä tilanne on eri syistä hankalampi. Se on taidettu huomata myös Moskovassa, jossa bussipysäkiltä on bongattu mainostaulu, jossa esiin on nostettu aikoinaan natseja sympanneita ruotsalaisia. Kampanjan julkilausuttuna ajatuksena on, että Venäjä on natseja vastaan, mutta Ruotsi ei sitä ole ollut eikä ole nytkään.