Ajatuksiani Ukrainan tilanteesta 5.4.

Sotarikokset hallitsevat nyt sodan kuvaa. Samaan aikaan taustalla tapahtuu ja sota jatkuu. Mariupol kestää edelleen. Ukrainalaiset iskevät entistä päättäväisemmin ja aloite on edelleen heidän käsissän. Venäjä ei ole lyöty, mutta sillä on monia ongelmia, jotka antavat ukranalaisten voitonuskolle perusteita.

Venäjä on antanut ymmärtää siirtävänsä joukkoja Kiovan valloituksesta itään, Donbassin rintamalle. Todennäköisesti Kiovan tilanteen helpotuttua myös Ukrainalla on ainakin jonkin verran vapautta liikuttaa pääkaupungin puolustukseen varattuja joukkoja muille rintamille. Jos sekä Venäjä että Ukraina siirtävät voimiaan Donbassiin, on osapuolilla hyvin erilaiset välimatkat taitettavana. Venäläiset joutuvat kiertämään ikään kuin ulkokautta ja välimatkaa tulee moninkertaisesti verrattuna ukrainalaisiin, jotka voivat siirtyä suoraan maansa halki. Venäjä ei ole pystynyt myöskään ottamaan Ukrainan ilmatilaa totaalisesti haltuun ja se tarkoittaa, että joukkoja voidaan siirtää helpommin.

Siirrettävien joukkojen kunnossa on myös eroa. Ukrainalaiset taistelevat omiensa puolesta, ovat voitolla ja huolto pelaa. Venäläiset ovat nyt olleet käytännössä melkein seitsemän viikkoa yhtä mittaa taisteluissa, joita on käyty paitsi etulinjassa, niin melkein koko Ukrainan alueella. Viikkojen unenpuute, huollon heikkous, kalusto- ja henkilötappiot, huono johtaminen ja muut koettelemukset asettavat kyseenalaiseksi, että onko Kiovan suunnasta vedetyillä joukoilla juurikaan toimintakykyä. Donbassissa he joutuvat lisäksi kohtaamaan hyvin kaivautuneet, kokeneet ukrainalaisjoukot, jotka ovat saaneet lisävirtaa ilmitulleista julmuuksista.

Jos Venäjä haluaa sotilaallisesti pitää tilannetta edes suurin piirtein ennallaan, sen pitää pystyä syöttämään Ukrainaan lisää joukkoja ja kalustoa. Läntiset lähteet arvioivat, että noin kahden viikon kuluttua sodan alusta oli Ukrainaan siirtynyt kaikki operaatioon varatut noin 200 000 hengen joukot. Tämän määrän on arvioitu olleen noin 70% maan toimintavalmiista asevoimista. Tappioiden myötä on myös haettu täydennystä varuskuntiinsa jääneistä yksiköistä ja tämän täytyy näkyä myös niiden toimintavalmiudessa.

Raskaat tappiot, tilanteen kaikinpuolinen kuluttavuus ja yleiset sotilaiden ja sotajoukkojen toimintakykyyn liittyvät lainalaisuudet tarkoittavat, että näillä joukoilla ei hyvin montaa viikkoa ole enää edes jossain määrin tehokasta toiminta-aikaa. Putin haluaa voiton, mutta edellytykset sen saavuttamiseen ovat heikot.

Optimistinen ajatus on, että hän keksii sen voiton, vaikkapa Mariupolin kaatumisesta. Pessimistisempi arvio on, että hän turvautuu joukkotuhoaseisiin tai laajentaa sotaa muilla keinoin. Jonkinlainen määräpäivä tässä on edelleen 9.5., Voiton päivä, putinistisen Venäjän tärkein juhla.

Suomessa Nato-juna puksuttaa kiihtyvällä vauhdilla ja sekä sisäisesti että ulkoisesti pidetään asiaa liikkeessä. Viikonloppuna Naton pääsihteeri sanoi CNN:n haastattelussa, että Suomi ja Ruotsi ovat tervetulleet Natoon kaikkien jäsenmaiden puolesta. Eilen presidentti Niinistö kertoi puhelustaan Turkin presidentti Erdoğanille ja päätti twiittinsä aiheesta sanoihin “Turkki tukee Suomen tavoitteita”. Keskustelun jälkeen Turkki kertoi, että Erdoğan toivoi sotatarvikkeiden viennin sallimista maahan. Tällaista kaupankäyntiä lienee myös odotettavissa valtansa jatkumisen viikonlopun vaaleissa turvanneen Unkarin pääministeri Orbanin puolelta. Mutta Unkarilla ainakaan tuskin on halua tai kykyä vedättää hyväksyntäänsä kovinkaan jyrkästi. Erdoğanilta sellaista voisi löytyäkin, mutta nyt annettu peukku Suomen jäsenyydelle on jo jonkinlainen merkki.

Samaan aikaan Suomi valmistautuu jossain konepellin alla siihen muutokseen, joka syntyy, kun Suomi ilmaisee halunsa jättää jäsenhakemus Natoon. Toki Suomi on Venäjän silmissä ollut osa läntistä leiriä sekä sotilaallisesti että poliittisesti jo pitkään, mutta kun maa on juuri julistanut haluavansa estää Naton laajentumista, niin pakkohan tilanteeseen on reagoida. Presidentti Niinistö on varoitellutkin Venäjän reaktioista.

Oma, lyhyt  ohjeeni tuleviin kuukausiin: kyber, kotivara ja kantti kuntoon. Eli varautuminen kyberhyökkäysten seurauksiin myös henkilökohtaisella tasolla on tärkeää. Kirjoittakaa tärkeät puhelinnumerot paperille, virussuojaus salasanoineen kuntoon, pitäkää vara-akut ja autojen tankit täynnä sekä ruokaa ja lääkkeitä, niin että pärjäätte ainakin joitakin vuorokausia ihan omillanne. Lisäksi pitää valmistautua ottamaan vastaan uhkauksia, kiristystä ja muuta ikävää painostusta.

Olen ollut Suomen Nato-jäsenyyden suhteen vuosia virallisella “jyrkkä ehkä” -linjalla vuoden 2014 tienoilta. Sitä ennen jyrkkä vastustaja. Nyt olen päätynyt kannattamaan jäsenyyttä. Jäsenyys ei ole mikään kertakaikkinen ratkaisu ja siinä on omat poliittiset puolensa, jotka eivät ihan mieluisia ole. Lisäksi Naton voima lepää Yhdysvaltojen harteilla ja sen demokratian tila herättää huolestumista. Mutta kaikista näistä epäilyksistä huolimatta tilanne on sellainen, että Nato-jäsenyys näyttää minun silmissäni parhaalta mahdolliselta ratkaisulta Suomelle näkyvissä olevassa tulevaisuudessa.