Kuuntelen Asan Polttopulloposti-kappaletta, jossa pohditaan toisaalta tarinankerronnan ja toisaalta vihapuheen, loukkaamisen, purkautumisen syitä ja oikeutusta. Helsingin hovioikeudessa puidaan puheen vapauden rajoja. Töissä puhuminen, kysely, tarinankerronta ovat elintärkeitä yhteistyölle ja onnistumiselle. Tosi-tv:ssä ensinäkemältä avioituneet parit turhautuvat erilaisiin puhumisen rutiineihin, temppareissa puhutaan seksistä kuin maidon ostamisesta mutta tunteita ei osata sanoittaa. Somessa helposti joko puhuu isoista tai sitten ihan tosi pienistä asioista. On vaikea löytää tasapainoa sen välillä, puhuuko Turkin hyökkäyksestä Syyriaan vai siitä että on menossa drinkille kivaan ravintolaan. Samoin puheen ja puhumattomuuden välillä. Sekin polarisoituu. Toiset ottavat puheen ja ilmatilan haltuun, toiset vaikenevat kaikilla kielillä. .
.
.
Vaatimuksia, mielipiteitä, kokemuksia, palautetta, tarpeita. Puhetta, puhetta, puhetta. Emme ole täydellisiä eikä maailma unohda kertoa sitä. Monet tietävät että olen aina ollut kova puhumaan. Mutta viime aikoina olen kokenut arvokkaammaksi tutkiskella asioita ja tunteita sisälläni silloin, kun se on mahdollista. Jättää sanomatta. Jättää kysymättä. Jättää kertomatta. Jättää pyytämättä selitystä. .
.
.
Olen juuri nyt tosi väsynyt puheeseen ja puhumiseen. Siihen, että kaikki pitäisi koko ajan repiä sanoilla auki toisten arvioitavaksi. Siihen, että sanoissa on niin suuri väärinymmärryksen mahdollisuus. Siihen että kaikkien pitää kertoa mielipiteensä, jokainen jakaa omaa kokemustaan, jokaisen pitää päästä sanomaan. Puhe tunkeutuu joka raosta, aamuradion länkytyksestä, podcasteista, uutisista, ajankohtaisohjelmista, loputtomissa keskusteluissa joissa ei edes pyritä mihinkään muuhun päämäärään tai yhteisymmärrykseen kuin puhumiseen. Tietenkin puhetta tarvitaan joka päivä. Iso osa siitä on hyödyllistä. Mutta iso osa ei. .
.
.
Koti on ainoa paikka jossa puheen voi kääntää pois päältä. Ei tarvitse avata mitään vastaanotinta. Ei tarvitse selittää itseään. Voi levähtää lohdullisessa hiljaisuudessa. Hengähtää hyväksyvän kosketuksen alla. Olla vain. Sillä ehkä ihan kaiken ei tarvitse aina valua ulos.