Advertisement
Not a member of Pastebin yet?
Sign Up,
it unlocks many cool features!
- >>24596
- Usko on asia joka jakaa ihmiskantaa. Moni uskoo Allahin olemassa oloon. Jotkut Jeesukseen Kristukseen. Osa Budhaan. Sitten löytyy ilmeisesti satoja muitakin vastaavia "Jumalia". Normaalin ihmisen järki kertoo että kyseessä on yhtä todellisia hahmoja kuin Joulupukki. Mutta sekin on todellista joillekin. Moni lapsi uskoo siihen koska heidän vanhempansa velehtelee heille. Totuus kuitenkin selviää myöhemmin ja se on muunneltua totuutta. Joulupukki on olemassa. Se on Brändi, se on myös paitsi kaupallinen, myöskin kansallinen. Meidän pukki asuu korvatunturilla. Hän on olemassa, tosin fiktiivisenä hahmona. Mutta hän on olemassa. Jari Aarniokin on olemassa. Kukaan ei olisi esimerkiksi vuonna 2004 uskonut jos hänestä olisi kirjoitettu että joutuu kahdeksi vuodeksi vankilaan. Maailma ei koskaan ole suoraviiva jossa ei ole poikkeuksia. On enemmänkin sääntö että on poikkeuksia. Kun mennään normaalin mukavuusalueen ulkopuolelle ja erilaisiin virkatehtäviin, et voisi uskoa mitä kaikkea siellä paljastuu. Minäkään en voisi uskoa. Olisi aivan käsittämätöntä saada tietää että meidän valtiokin varastoi huumeita. Ne on sodan ajan varastoja. Kukaan ei ota mitään välistä ja mikään ei katoa, ne huumeet ilmaantuu kallioluolastoon tyhjästä, taikatemppuna. Sen sinä varmasti uskoisit?
- Ihminen on todella typerä otus, kaikin puolin. Toiset uskoo selvään valheeseen, toiset muunneltuun totuuteen. Totuus on itsestään selvä asia. Tomaatti on tomaatti, eikä jäähdytettyä vettä joka on viljelty Hollannissa mineraalivillassa isojen valaisimien alla. Se on tomaatti.
- Jokainen tarina on myöskin totta. Remeksen Antti Korppi on poliisi jonka isä oli Suojelupoliisin agentti. Kyllä. Niin kirjassa kerrotiin.
- Mutta missään tapauksessa Myrkky ei ole todellinen hahmo, ei hänen tarinatkaan ole tosia, ne eivät voi olla.
- Suomessa kun kukaan ei joudu yllättäen vankilaan huumekaupasta, eikä kukaan vasikoi. Huumeiden käyttäjät ovat marginaaliryhmä eikä niitä tarjoilla yökerhoissa ja jatkoilla kuin Finnairin lennolla laimeaa kahvia.
- Myöskään agentti-tarinoista tuttuja tietolähteitä, tai ohjattuja tietolähteitä, saati soluttautujia ja peitetehtävää suorittavia poliiseja ei ole. Moottoripyöräkerhotkin ovat vain viettomia moottoripyöräilijöitä joilta puuttuu usein pyörät.
- Kaikenlainen säätäminen huumeiden parissa on puuta heinää. Eihän kukaan lähtisi myymään grammoja 35 eurolla sen jälkeen kun itse on niistä maksanut puolet vähemmän. Suomalainen huumekauppa on aina kilokauppaa ja siihen kuuluu Ray Ban aurinkolasit ja korkean tason rahalliset resurssit. Kaikki taphatuu kaukana pääkaupunkiseudulta eikä kukaan tunne tekijöitä. Joskus huumeita sattuu virtaamaan hyvän perheen aikuisille lapsille ja he ovat uhreja. Heidät pakotettiin tuon ilkeän mafian toimesta nielemään se Esso tanssilattialla, tai vetämään viivat Maltolla jatkettua huonolaatuista piriä, hämyisessä tilassa jonka ilmanvaihto oli sitä että ovi aukesi. Hien ja tupakansavun keskellä kuunnellessa tarinoita kuinka joku oli niin ja niin ja niin "kova". Tai kuinka joku teki aivan sairaan (epätoivoisen) jutun.
- Mitä vielä tulee uskoon. Jos mahdollisuus on yksi 15 miljoonasta, niin miksi ihmiset Lottoaa? Ovatko he aivan tyhmiä?
- Uskotko sinäkin että elät satavuotiaaksi ja kerrot keinutuolissa lapsen lapsillesi ja jopa heidän jälkiläisille tarinoita kuinka sinä olit siihen vanhaan hyvään aikaan semmoisella vanhalla androidilla ja tabletilla ostamassa niitä vanhan ajan Essoja ja Kukkaa, jota ei enää saa mistään. Siihenkö sinä uskot? Totuus kun voi olla se että kuolet selkäydinkanavasta löytyvään syöpään 42 vuotiaana. Tai kuolet äkkilliseen sairaskohtaukseen töitä tehdessä 29 vuotiaana. Massiivinen aivoverenvuoto Patologi kommentoi.
- Usko on myös sitä että sinun lasta ei raiskata, eihän? Hän on niin suojeltu ja sitä paitsi sinähän silloin viime toukokuussa vapun aikoihin kännissä kerroit että tappaisit sen joka kajoaa lapseesi. Se on jo semoinen pelote ettei kukaan tohtisi tehdä semmoista, koska sinä olet niin hurja kaveri.
- Ihmisiä ei myöskään uskomuksesi mukaan kuole tieliikenteessä ja jos joku lähiomaisesi kuolisi auton alle jäädessä, et voisi uskoa sitä todeksi. Miksi juuri hän? Eihän se voi olla mahdollista. Ei voi olla mitenkään mahollista että kun kävelee suojatielle että joku ajaa päälle ja uhri lentää konepellin ja katon kautta jäiseen katuun. Eihän meillä suomessa. Siellä Bangladeshissa on tuollaista, mutta ei meillä täällä. Näin ainakin minulle sanottiin, kun vein suruviestiä aikoinani omaisille.
- Ihmisillä on kumma usko epätodellisuuteen. Jotkut katsoo televisiosta Arrow sarjaa. Minulle ei tulisi semmoinen mieleenkään. En väitä että olisin rehellinen, koska kukaan meistä ei ole. Rehellisyys on vain sana jolla pyritään samaan esiin heikkoja kohtia. Tämä kuuluu kognitiiviseen psykologiaan, enkä jaksa alkaa pitämään luentoa aiheesta.
- Suosittelen että jätät uskon kokonaan pois. Se on vain haitta. Silmäsi kertoo mikä on totta, mikä ei. Tarinoita on monelaisia, osa on totta, osa ei. Jostain kuitenkin juonet niihin kumpuaa.
- Minä olen Myrkky, sen sanan varsinaisessa merkityksessä. Juuri tänään viimeksi myrkytin jonkun kukkahattutädin aivot kun tulin Alkosta. Pelkkä hänen silmäys minuun sai hänet pelästyneeksi. Hän varmaan luuli että vein huumetynnereitä Alkoon. Olen tottunut siihen. Ihmiset tuijottavat minua. Heidän arkiseen elämään kun ei kuulu mitän poikkeavaa ja kun televisiosta tuttu "action" hahmo ilmestyy, alkaa aina tapahtua (heidän mielestä).
- Todellisuudessa kaikilla arki on erilaista, mutta aina puurtamista. Se mikä toiselle on se "juttu", on toiselle vain muovivakuumiin kätkettyä kemikaalia auton rakenteissa. Ei mitään ihmeellistä?
- Jos kahvi nyt luokiteltaisiin huumeeksi, saisi siitä uskomattomia tarinoita aikaiseksi, parempia kuin Heroiini-, Subutex, Hasis ja Amfetamiini markkinoilta. Puhtaasti siitä syystä että siellä kävisi samanlaisia virheitä kun "oikeassa" huumekaupassa, mutta tekijät olisi niitä "en mä nyt ainakaan" -mutta sitten kuitenkin.
- Seuraavan kerron yleisesti, en neuvoakseni, vaan ihan vain että pääsette sisään ajatukseen. Miettikää miten itse toimisitte jos olisitte mukana huumekaupassa. Miten te aloittaisitte sen, miten jatkaisitte, keneen luottaisitte? Mikä olisi määrän pää? Olisiko edes sellaista?
- Miettikää myös kuinka moni asia voisi tulla haitaki teidän urallenne. Kuinka pienestä on kiinni koko homma. Mikä on sinun heikkoutesi, ja mikä vahvuutesi. Miksi sinä olisit markkinoilla juuri se jota ei kuseteta? Ajattelitko oikeasti olevasi kyvykäs vastaamaan kun tarve sen vaatii? Toistaiseksi sellaisia ei suomessa ole ollut. Ei ole tapettu yli 5 henkilöä saman aikaisesti "näytöksenä". Se kertoo siitä että jopa sinulla on mahdollisuus pärjätät alalla.
- Tappaminen on helppoa, mutta ei henkiin herättäminen. Kiinnijäämisen riski eli teosta vastaaminen yhteiskunnallisesti (vankila) on se miksi emme lyö puukolla toisiamme heti kun mielipiteet ei miellytä.
- Huumekaupassa voi joskus käydä huonotuuri ja päädyt kalmaksi. Ei hätää. Hautajaisesi voi olla hyvinkin upeat. Akkukäyttöisellä puukkosahalla, tai paremman puutteessa käsisahalla ruumiisi saatetaan osiin. Usein paloittelu aloitetaan alaselän korkeudelta.
- Lopuksi osasi jaetaan roskalaatikoihin. Siellä Kellos Konrn Flegs ja käytettyjen vaippojan ja kahvin suodattimein sekä muun talousjätteen mukana ruumiin kappaleesi menee uljaasti Lassila Tikan ojan kyydissä määränpäähän, varisten nokittavaksi. Aikaisemmin se muuten oli säkkiväline. Siis se epävirallinen vainajan kuljetus.
- Eipä sen enempää uskosta. Uskoa saa ja toivoa, mutta ei varastaa, sehän kielletään Raamatussa.
- 22.01.2016 Nro24615
- Timanttia!
- 22.01.2016 Nro24616
- >>24600
- 4/5 höttöö, taitaapi olla aito Myrkky taas paikalla <3
- Kiitos näistä langoista!
- 22.01.2016 Nro24620
- Kun minä isken, isken ylivoimalla, aina. Se on meidän protokolla. Anteeksi, olen humalassa, saanen silti kertoa teille siitä mitä oli, olla minä?
- Teistä harva on ollut niin sisällä hommassa että tietää miten toimitaan ennen kohteeseen tuloa? -No kertokaa minulle siitä? :) Niin, te ette tiedä...
- Minä kyllä tiedän... tiedän myös kuinka me osattiin... me olimme...
- Kerron teille siitä kuinka me olimme!
- Ei pidä sotkea kahta henkilöä, Osa ihmisitä kun haluaa olla "jotain"
- -Tässäkin nopein kerkee ensin, ja vie potin...
- 22.01.2016 Nro24621
- Odotan innolla!
- 22.01.2016 Nro24622
- On väärin. Tiedän että on väärin,mutta jos on lupa? Tiedän miltä se se tuntuuu
- Tiedän, ehkä?
- 22.01.2016 Nro24623
- Taitaa Myrkky olla suht filosofisessa kuosissa. Toivottavasti tulee kuitenkin tarinaa vielä tänään!
- 22.01.2016 Nro24624
- Jumankekka. Nyt ku ois se olut minkä meinasin hakea. Noh. Poltan tötsyt ja odottelen. Luin pastena aiemmin kaikki, timanttista settiä.
- 22.01.2016 Nro24625
- >>24620 älä ny pidä ittees silti minään jumalana, eiköhän me rikolliset tiedetä rikokset..
- 22.01.2016 Nro24626
- Bisset ja blossit hankittu, Myrkyn uusi tarina enään puuttuu!
- 22.01.2016 Nro24628
- Kyllähän se on jo kauan tiedetty mimmosta HUUMESOTA on. Nää sun kirjotukset tosin avaa vaan enemmän silmiä. Haluan pois Suomesta, haluan elää MUN elämää.
- 23.01.2016 Nro24632
- Myrkky. Olen itsekkin humalassa joten nyt passaa avautua.. Jumalauta että luit suoraan ajatukseni viimeisimmässä kirjoituksessasi..varmasti on muitakin joita filosofiasi koskettaa, mutta ainakin minä sain hyvää mieltä siitä, että löytyy ajatuksiltaan samanlasia kanssaeläjiä, kuin minä. Haluan myös uskoa, vaikka en muille väitäkkään, että täällä lukemani kirjoituksesi ovat tosia. Parasta luettavaa evö. Ole hyvä ja kirjoita lisää. Ja kitisijöille sanon; menkää muualle märisemään ja antakaa Myrkyn kirjoittaa. Itse nautin suuresti tarinoista ja vituttaa lukea yksisoluisten ameeboiden jatkuvaa kitinää. Luuletteko olevanne muita viisaampia, kun yritätte ratkoa tarinoiden aitoutta vaivaisten aivojenne tuottamilla surkeilla trollauksilla. Ei ole teiltä pois jos joku haluaa tänne tatinoitaan kirjoittaa, niin että menkää nyt roskiin turhat tapaukset.
- Ja Myrkky, jos olet itse Aarnio, niin toivottavasti et anna näiden luusereiden pilata kirjoitusfiilistäsi. Ja Aarnion jutusta, jos muut pelaa ilman sääntöjä poliisi\rosvo-leikissä, niin miksi vitussa Aarnion tai kenenkään muun pitäisi niitä noudattaa?! Kukkahattutädit ja muut naiviit paskahousut, joita tämäkin maa on pullollaan, voivat mennä juontamaan pikkukakkosta ja jauhaa turhanpäiväistä paskaansa siellä. Tosin sääli tulevaa sukupolvea tällä aivopesulla sitten. Mutta niin, lisää tarinaa!
- 23.01.2016 Nro24633
- Hei taas kaikille!
- Kun eilen kirjoitin uskomisesta, alkoi joku esiintymään taas minun nimimerkillä. Se vei mielenkiintoni näpytellä. Nyt aamukahvin jälkeen olo on taas virkeä ja mieli on avoin. Näin keskitalvella tykkään ruokkia lintuja talipalloilla ja seurata heidän toimintaa. Siitä tuli mieleeni Operaatio Västäräkki. Kerronpa teille taas tarinan. Aivan ensiksi syön hiukan Karjalanpaistia. Alan kohtapuoli näpyttelemään.
- 23.01.2016 Nro24634
- Vasikkani makasi selällään poliisivankilan sellin lattialla ja poltti tupakkaa. Siitä nouseva savu meni betoniseinään tehdyistä tuulestusreijistä ilmastointikanavaan ja sekoittui lopulta ulkona kiprakkaan pakkaskeliin.
- Katselin vasikan rauhallista tupakointia, ja minusta se oli niin rauhoittavaa että olisin mielelläni jäänyt hänen kanssaan selliin yöksi. Mukava kaveri kaiken kaikkiaan. -Minun on nyt lähdettävä, -Minä ilmoitin hänelle.
- Juuri kun olin sulkemassa sellin ovea, hän sanoi hiljaisella äänellä että selli on ainut paikka jossa hän on turvassa. Pyysin häntä kertomaan uhastaan. Hän kertoi palaavansa asiaan aamulla ja tumppasi tupakkansa sellin lattiaan. Painoin sellin oven kiinni ja asetin lukituksen paikalleen. Minua harmitti se että hänenlaisensa mukava kaveri oli sotkeentunut huumeisiin.
- Latviasta oli tullut Suomeen huumeliiga joka levitti todella kovaa metamfetamiinia. Kellertävää ja hiukan märkää, sellaista mitä usein näkee narkkareiden nuolevan röökiaskin muovista. Tämä oli kuitenkin niin vahvaa että sillä nousi hiukset pystyyn ja vaikka olisi saanut kuulla lääkäriltä sairastavansa syöpää, olisi se vaan tuntunut hyvältä. Euforia oli aivan mieletön. Siksi se koukutti ja oli suorastaan unelma myyntiartikkeli naksukauppiaan kauppatavara luettelossa.
- Aineen oli keittänyt joku todella hyvä keittäjä. Saimme arvokasta tiedustelutietoa ohjatulta tietolähteeltämme joka istui nyt sellissä. Liiga oli kotoisin Liepajasta ja siihen kuului arviolta kymmenen henkilöä, joista ainakin kolme oli kuulunut Liettualaiseen puolisotilaalliseen joukkoon joka oli ollut heille elämäntapa ja sisältö Neuvosto-armeijan jälkeen. Tiedettiin myös että yksi heistä
- on ollut mukana entisen Jugoslavian hajoamissodissa. Luonnossa liikkumisen Experttejä.
- Uskoimme että maastokätköjen tekijät oli saanut oppinsa armeijassa koska pirit oli naamioitu maastoon kuin miinat. Välillä se nauratti. He jakoivat aina aineet pieniin kätköihin joissa jokaisessa oli noin kilo. Usein se oli termospullo, joskus lasinen kurkkupurkki. Aine oli aina ilman muovia purkissa tai lasissa ja niistä heidän myyjät kävi hakemassa ruokalusikalla. Kätköjä oli yli sata, pitkin uuttamaata, päijät-hämettä, kanta-hämettä ja kymenlaaksoa. Heillä oli hyvin poikkeuksellinen tapa toimia. Isompia kätköjä ei koskaan löytynyt. Arvion mukaan isompia kätköjä heillä oli useampia ja niissä kerrallaan 20kg – 40kg tavaraa.
- Liiga oli todennäköisesti syntynyt Riikassa kun Latvia oli ajautunut vuonna 2008 maailman laajuiseen taantumaan. Se oli sotilaallisesti organisoitu ja siihen kuului myös Suomalaisia joista ei yksikään jäänyt eloon, tai ainakaan yhtä heistä ei ole löydetty. Virallisesti yhdenkään ruumista ei ole löytynyt, on vain omaisten tekemä katoamisilmoitus ja umpikuja.
- Minun Vasikkani oli ollut mukana tuossa liigassa. Hänen työnsä oli ollut hakea aina paikasta A 8kg – 12kg tavaraa ja leikata se. Sen jälkeen se jaettiin pienempiin eriin ja hän oli aina mukana tekemässä kätköä jonkun kanssa. Jos joku olisi tullut paikalle, niin hänen tehtävä olisi ollut harhauttaa. Myöskään H-merkintää hänellä ei ollut, siksi hän sopikin ajoneuvonkuljettajaksi kun aineita levitettiin.
- Liigan tarkoitus oli tehdä rahaa, niin kuin yleisesti huumekaupassa on tapana. Poikkeuksen teki se että liiga oli suunnitellut periodin jonka aikana huumet oli tarkoitus myydä ja sen jälkeen poistua maasta, eikä ketään mukana olleista Suomalaisista jäisi eloon. Siksi mukana oli vain alemman tason Suomalais-kauppiaita jotka nekin oli valikoitu tarkoin. Meidän vasikkamme oli yksi niistä, mutta hänelle tarkoitettu luoti oli jäänyt ampumatta koska tämä oli osannut aistia vaaran.
- Kun menin aamulla hänen selliinsä, vein mukanani kahvia paperikupissa. Hän ojensi minulle yöllä kirjoittamansa paperilapun jossa oli kuvattu liigan rakenne, henkilötietoineen ja kätköineen.
- Siitä sai alkunsa Operaatio Västäräkki. Nimi tuli Latvian kansallislinnusta. Kaikki maasta poistuvat Latvialaiset miehet kuvattiin, koska emme tienneet heidän oikeita nimiä. Länsisatamassa alkoi toiminta. Kuten moni ajattelee, riski on siellä pieni. Valvonta kuitenkin jatkuu laivassa, tai siis sen kameroista, aina Tallinnan terminaaliin asti. Laivalla myös moni hytti on mikitetty, tai ei siis virallisesti mikitetty, vaan niistä saadaan poimittua äänidataa.
- Myös kasvokuvat tallentuu laivan kameroista, joista osa on tarkoituksellisesti supereita. Näin pystytään operatiivisesti selvittämään keitä laivassa on, jos tuntemattomat olivat vain lunastaneet uudet EU-passit joihin vaaditaan tarkka kasvokuva juuri tämänlaisen seurannan takia. Toisenlainen seuranta menetelmä on "henkilökunta" tai "kanssamatkaaja". He ovat naamioituneet henkilökunnaksi tai matkaajaksi. Heidät on koulutettu lukemaan ihmistä ja sillä kyvyllä poimimaan henkilöitä. Samanlaista menetelmää käytetään lentoliikenteessä yhdysvalloissa nimellä Air Marshal. Se on lähinnä tarkoitettu terrorismin vastaiseksi toiminnaksi, mutta huumeet heitäkin kiinnostaa että saadaan näyttöä hyödyllisyydestä.
- Ulkona oli niin kylmä että uskoimme Liigan olevan sisätiloissa jos he olisivat vielä maassamme. Kävin hakemassa Vasikan sellistä ja lähdimme ajelemaan hänen kanssaan eräälle kätkölle joka oli Vihdissä.
- Kun saavuimme kätkölle, siellä oli lasinenpurkki jossa oli piriä. Vasikka pyysi saada ottaa siitä hiukan. -Kaikin mokomin, ota vaikka koko purkki, -Minä vastasin. Pireillä ei ollut niinkään väliä, vaan sillä että Latvialaiset ei rantautuisi uudestaan Suomeen. Se oli operaation pääpaino, saada deaktivoiduksi nämä toimijat.
- Lähdimme Vihdistä ajamaan takaisin helsinkiin.
- Meillä ei ole enää syytä pitää sinua kiinniotettuna, -Minä kerroin Vasikalle. Hän pyysi päästä jonnekin turvaan. Kerro minulle missä on jokin niistä pomoistasi, tai siis missä vaikka olettaisin jonkun heistä olevan? -Minä pyysin.
- Vasikka ei tiennyt että virka-autoni oli mikitetty ja keskusteluamme seurattiin reaaliajassa Pasilassa.
- Se yks voi olla vielä siellä Hausjärvellä, -Vasikka kertoi, ja jatkoi tarkempia kuvailuja paikasta. Samalla Pasilassa rakennettiin yleiskuvaa paikasta ja hetken päästä seurasi tärppi. Tunnin päästä rakennukseen iski Karhu-ryhmä. Ketään ei ollut kotona.
- Lähdin ajamaan nelostietä pohjoiseen. Vien sinut nyt turvaan, minä sanoin. Kun saavuimme Heinolaan, kävin paikallisessa Alkossa. Ostin pullon Pastista, Ranskalaista anistislettä. Matka jatkui
- ruokakaupan kautta Jyväskylän liepeille, missä sijaitsi yksi turva-asunnoista.
- Tein illalla ruoaksi nakkikastiketta ja perunoita. Vasikka katseli ilmeettömänä ulos ikkunasta. Avasin Pastis pullon ja otin kaapista kaksi mukia. Kaadoin niihin reilut siivut. Tulehan ottamaan, -Minä huusin. Kumosimme juomat nopeasti kitusiimme ja teimme heti uudet. Kun ruoka alkoi olla valmista, minä pyysin häntä kertomaan hieman lisää, jotain sellaista mikä auttaisi meitä saamaan edes jonkun kiinni.
- Samalla hetkellä hän asetteli tupakan huuliensä väliin ja sanoi rennosti perin Suomalaisen nimen. Hän jatkoi missä ja koska oli tutustunut häneen. Välitin tiedot eteenpäin Pasilaan.
- Seuraavana aamunu tuli tieto että tuo Suomalainen mies oleili Jurmalassa. Hänet otettiin kiinni Latvian poliisin toimesta, ja voin kertoa että hän ei päässyt helpolla. Vaikka näyttöä ei juurikaan ollut, emmekä edes olleet kerenneet kasata sitä, oli hänet jo tuomittu kohtuuttomaan vankeusrangaistukseen suljetussa oikeudenkäynnissä.
- 23.01.2016 Nro24635
- Soitin kollegoilleni myöhemmin Latviaan ja pyysin jos saisimme kaverin Suomeen, selvisi ettei Latvia luovuta vankejaan ulkomaille. Hän jäi sinne. Pysyvästi.
- Vasikkaa ei kirjattu mihinkään, eikä Latvialaisista kuulunut mitään enää koskaan. Liiga jonka he olivat rakentaneet, oli nyt kadonnut, samoin useat heidän kanssaan töitä tehneet suomalaiset 20 – 40 vuotiaat miehet.
- Eri poliisiasemille oli yksinhuoltajaäidit tehneet poikaystävistään katoamisilmoituksia, ja kuvailleet heidän tatuointejaan, vaikka ne oli Poliisin tuntomerkkirekisterissä ylhäällä.
- En voi liikaa paljastaa, mutta.
- "Esa" makaa jossain uudellamaalla, haudattu.
- "Toni" makaa jossain päin kanta-hämettä, haudattu.
- "Mikko" makaa Järvenpäässä Lemmenlaakso nimisessä paikassa. Tiedetään että hänet tapettiin kylmällä aseella. Tekijä oli ottanut häneltä Converse merkkiset jalkineet sekä Tissot -mekkisen rannekellon.
- Mistäkö nämä tiedän?
- "Niklavs" -Yksi liigan upseereista makaa syvällä Liljendalilaista korpimetsää alasti haudassaan. Hänen selkänsä alla on puunjuuria ja päällä kalkkia. Ikään kuin untuvapeittona ikuisessa unessa, melkein metri maa-ainesta. Hänen elämänsä päättyi 22 kaliberisen kynäpistoolin laukaukseen. Kynäpistoolin iskurin vapautinta painoi Lapista kotoisin oleva konna. Hän oli hyvin luotettava ja teki aina niin kuin sovittiin. Kovan luokan väkivaltarikollinen joka ei koskaan sotkentunut huumeisiin, huumekaupan jälkipeliin kylläkin.
- Hänenlaisiaan Torpedoja voit tavata, mutta et erota heitä väkijoukosta. Saatat huoltoasemalla tankatessasi törmätä häneen. Hän hörppii kahvia likaiset farkut jalassa ja työtakki päällä, hedelmäpeliä pelaten euron panoksella. Päällepäin luulisit hänen olevan metsuri, ja peräkärrynkuomun alla olevan agrigaattia, moottorisahaa ja raivaussahaa, mutta siellä onkin ruumis menossa hävitettäväksi. Voi kuulostaa kornilta, mutta hän oli ammattilainen siinäkin suhteessa että valmisti ruumisarkkuja asiakkailleen. Koolingista ja kulmaraudoista hän teki arkkuun kehikon. Laudat oli ruuvattu kehikkoon K-raudan yleisruuveilla. Asiakasta varten arkku oli sisustettu koruttomasti suojamuovilla.
- Asiakas lopetettiin aina kynäpistoolilla jonka oli tehnyt Kiteeläinen CNC-koneista metallisorvilla. Kynäpistoolissa oli aina äänenvaimennin kierteet että ampuminen tapahtui mahdollisimman hiljaisesti. Koko asiakas kohtaaminen oli hänelle rutiinia. Asiakasta takaraivoon, takaraivon luun alle niska-aukkoon, alhaasta ylöspäin niin että luoti jäi selkäydinjatkeen jälkeen aivojen keskelle, kirurgisen tarkasti. Asiakas ammuttiin aina istuvaan asentoon. Sitten luodin reikään pikaliimaa vereämisen estäiseksi. Kunnolla kiinni päästä ja niskojen katkaisu niin että asiakas on varmasti kuolllut. Sitten vain arkkuun ja arkku peräkärryyn. Toiminta oli todella ammattimaista. Asiakkaan kasvoille ei usein kerennyt edes lautumia tulemaan kun hänet jo tuhkattiin tai haudattiin. Erikostapauksissa hän saattoi suostua lopettamaan asiakkaan elävänä metsässä ja hautaaman tämän hautausurakoitsija opeillaan. Vaikka homma voi kuulostaa oudolta, hän kohteli asiakkaitaan aina hienotunteisesti. Jokainen asiakas sai lausekkeen Mooseksen Ensimmäisestä kirjasta,"maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen muuttua."
- Peli ei koskaan mene niin kuin sen suunnittelee. Tämän sai kokea liian moni Suomalainen, sekä Latvialainen. Vaikka emme koskaan saaneet ketään kiinni, saimme heidät satimeen. Se on virkaslangia ja tarkoittaa teolle seuraamusta.
- Tämän geissin jäljiltä jäi useita kymmeniä pienempiä, kilon ja alle kätköjä. Yksi niistä sijaitsee osoitteessa 60.811795 25.812345. Sitä, niin kuin ei muitakaan koskaan käyty noutamassa. Syykin on selvä. Ei tarvinnut. Ei ollut ketään kelle kasata tuomiota. Osan kätköistä annoin Vasikoilleni tietoon, sitä vastaan että he eivät myisi sitä, vaan käyttäisivät itse ettei heidän tarvitsisi tehdä rikoksia huumeita hankkiakseen. Se oli myös jonkinlaista palkitsemista. Paikalla on jonkinlainen laavu. Kätkö on laavun alla. Metaa noin kilo! Olen varma että se on yhä siellä.
- Toinen kätkö joka on varmasti yhä paikallaan, sijaitsee Haltialassa, kuninkaantammentien varressa. Tarkkaa koordinaattia ei ole. On vain käsinkirjattutieto että siltarummun vieressä, ojassa on termospullollinen piriä.
- Noihin aikoihin minua alettiin kutsumaan yleisesti Pasilan mieheksi. Se oli lähinnä ivallinen nimitys, johtuen Pasila nimisestä sarjasta. Ulkomaiset kollegani myös kutsuivat minua Pasilan mieheksi johtuen asemapaikastani, Pasilasta. Suomalaiset huumerikolliset olivat kutsuneet minua siksi jo 90 luvulta lähtien. Kun puhun huumerikollisista niin tarkoitan vasikoita, muita sillä alalla ei ole. En ainakaan muunlaisia ole koskaan sillä alalla tavannut.
- Keskusrikospoliisin takia Operaatio Västäräkki oli vain linnunlaulua. Kokeilimme uutta tapaa kerätä äänidataa, kämmenen kokoisella lautasella. Monet lintuharrastajat tietävät laitteen. Sillä kerätään linnun ääniä. Virallisestikin Operaatio Västäräkki oli uuden laitteen kokeilu. Ammattirikolliset kun jättävät puhelimet autoon ja lähtevät "kävelylle". Näin he luulevat välttävänsä puheensa tallentamisen. Se on väärä luulo. Minulla oli pitkään tuon geissin jälkeen Västäräkin laulu soittoääni puhelimessa. Basic-luokan Vasikoille soittoääni oli punatulkku, ja korkean tason (jengijohtajien) Vasikoille soittoääni oli kirjosieppo. Näin opin tunnistamaan lintujen ääniä. Olen vasta vanhemmalla iällä alkanut kiinnostumaan lintubongauksesta, mutta se onkin jo eritarina.
- 23.01.2016 Nro24637
- Noniin, kuka ehtii ensin kätköille?
- 23.01.2016 Nro24638
- Harmi kun Hoffman-kätkö on tyhjennetty. Siinä olisi ollut nyymeille imeskelemistä pitkäksi aikaa. Toistasataa arkkia suoraan Hollannista. Tosin lämpötilan vaihtelu olisi jo tehnyt tehtävänsä muutenkin. Kätkö oli eräässä sähkökaapissa, todella hyvin jemmattuina. En viitsi tarkemmin kertoa koska en halua kenenkään sörkkivän niitä. Ne aukeaa semmoisella pyramidin mallisella avaimella.
- Hoffman lapuista tuleekin mieleen eräs tapaus. Eiköhän tässä vielä yksi tarina näpytellä.
- Keitän ensin kahvit.
- 23.01.2016 Nro24639
- >Keitän ensin kahvit.
- Älä keitä pliide!
- 23.01.2016 Nro24640
- Nämä Myrkyn tarinoiden rotat, varkaat ja vasikat taitavat olla vähän eri kaliiperin ukkoja kun nuo tällä laudalla etsintäkuulutetut miehet.
- 23.01.2016 Nro24641
- >>24640
- Ne on niitä vanhan liiton miehiä ne.
- 23.01.2016 Nro24642
- "Pepsi" luki pullon kyljessä. Sen suuaukossa oli Bilteman-hylsysarjan hylsy. Sen sisälle oli ujutettu kraanasta otettua siiviläverkkoa. Verkon päällä oli Loviisalaista Sativaa. Tarkemmin kotikasvatettua Purple Hazea. Pepsipullosta oli pohja leikattu irti ja nyt se työnnettiin ämpäriin, aivan pohjaan.
- Keltaisen värinen tupakan sytytin antoi liekkiä likaisissa käsissä. Loviisalainen, hieman kosteahko budi alkoi rätisemään tupakanpurujen seassa, kun pulloa vedettiin ylös niin että se täyttyi savulla.
- "Arto" otti älyämpäristä pullon kermanäristä savua ja imi kaiken keuhkoihinsa. Hänen kasvonsa oli ilmeetön, odottava. Hän pidätti savua keuhkoissaan. Lopulta hän puhalsi savun ulos keuhkoistaan ja alkoi yskimään samalla kun tuupertui kylpyhuoneen lattialle fiilistelemään.
- Makuuhuoneessa "Terhi" leviti jalkojaan "Tapanille", paljastaen pillunsa. Tapani asettui Terhin päälle ja runkkasi munaa pystyyn. Molemmat oli täynnä töötin jälkiä. Kun viimein Tapanin muna työntyi Terhin Kondyloomaseen ja Tippuriseen vittuun, aukesi asunnon ulko-ovi yleisavaimella. POLIISI! -Huuto kaikui huoneistossa.
- Hofmann lappuja nuollut nisti lensi ulos 7 kerroksen ikkunasta. Hän lävähti juuri hiekoitetulle tammikuiselle Rautkallionkadulle, Vantaan Koivukylässä. C-hepatiittia sisältäviä veriroiskeita ja hampaita oli lentänyt jopa 30 metrin päähän ruumiista.
- Terhi katsoi suuauki Glock pistoolia joka osoitti hänen kasvojaan, samalla kun hän levitti jalkojaan. Poliisit sulkivat ikkunan. Sinne meni Tapani.
- Kylpyhuoneessa ollut Arto luuli olevansa kannabis-psykoosissa kun Poliisi työnsi hänen suuhunsa Lappuja. Siviilivaatteissa olevat Poliisit antoi Artolle 30 lappua ja käski syödä ne. Arto suostui nielemään vain kaksi, ja loput piti työntää nahkahanskalla hänen suuhunsa ja tuputtaa sormin syvemmälle hänen nieluunsa, että ne varmasti imeytyi.
- Terhi mumisi sillä aikaa Poliisin nahkahansikan naamalla, suu täynnä samaisia lappuja.
- "Kuka haluu nussii" -Yksi Poliiseista sanoi, samalla kun piti alastomasta Terhistä kiinni. Kaikki alkoivat nauramaan. Kylpyhuoneessa ollut Arto alkoi tulemaan hulluksi ja häneen pistettiin Subutexia samalla piikillä joka kohta työntyi Terhiinkin. "Otappas tuosta vielä hiukan Deeämteetä! -Poliisimies sanoi samalla kun pakotti Arton nielemään valkeita kiteitä.
- Arto alkoi mumisemään ja vääntyilemään kuin Manattu. Poliisi sulki kylppärin oven ja jätti sinne Arton aivokuolemaan. Kun lopulta Terhikin oli piikitetty, työnnettiin hänen pilluunsa samoja DMT-kiteitä. Terhi ääntelehti kuin mielipuoli. Poliisit heitti peiton hänen päälleen ja poistui asunnosta. Ensin Poliisit heitteli huoneiston täyteen Albert Hofmannin kuvalla varustettuja postimerkkejä sekä Essoja ja Subutexiä. Huumeita oli siellä täällä, myös tiskipöydällä olleen Sosiaaliviranomaisten jättämän paperin päällä joka kertoi lapsen huostaanotosta.
- Kadulle kertyi suuri määrä ihmisiä katselemaan kauhuissaan jäiseen katuun ja ympäristöön levinnyttä narkkaria. Pian paikalle saapui liikkuvan poliisin yksikkö ja alkoivat työntämään ihmisiä pois. He asettelivat myös vainajan päälle valkoisen lakanan.
- Titi tyy, Titi tyy! -Keväinen linnunlaulu soittoääni ilmoitti minulle että jollakin Vasikalla on minulle asiaa. HALOO -Minä vastasin operaatiopuhelimeeni. "Artsi" on kellokoskella. -Vasikka ilmoitti.
- Arto oli aivan tavallinen huumekauppias joka oli töissä eräässä kuljetusliikkeessä kuorma-auton kuljettajana. Häneltä pystyi ostamaan useampaa eri budilaatua. Minä ostin häneltä aina Indica pohjaisia lajikkeita, sativa väsyttää minua. Pidin erityisesti Bubba Kushista. Sain sitä edulliseen viranomaishintaan 9€ gemmi. Kerran hän alkoi kauppaamaan naksuja, ja kysyin häneltä halusiko hän putkaan? Sen jälkeen hän vältti aina katsekontaktia. "Kakskytviisegee kappale" -Hän mainosti naksujaan.
- Vasikka joka soitti minulle ja ilmoitti Artosta, luuli saavansa viiskybää tiedosta. Oli niin typerä ettei ymmärtänyt että viranomaiset näkevät aina tiedoista jos henkilö on jossakin laitoksessa tai hautausmaalla, jälkimmäisessä tarkoitan virallista hautausmaata ja sitä kun henkilöllä on kuolintodistus joka tallennetaan väestörekisterikeskukseen että saadaan henkilötunnukselle kuolinpäivämäärä.
- Kun pääsin Pasilaan, otin keittimestä kupin kahvia ja sitten avasin koneen. Hain Patjasta Arton tiedot. M1-lähetteellä oli Arton matka alkanut. Seurasi seuraava uutinen ja se melkein sai kahvit lentämään suustani tietokoneen näytölle. Hän oli ollut siellä koivykylässä, josta oli Iltalehdessäkin. Uutisessa kerrottiin kahdesta narkomaanista jotka hyppäsi 7 kerroksesta. Toinen oli osunut katuun, ja toinen seuraavana yönä oli hypännyt pääedellä, mutta syöksynyt aura-auton tekemään lumipenkkaan ja jäänyt henkiin. Vain jalkapohjat oli näkynyt lumikasasta.
- Soitin kellikselle ja siellä osaston lääkäri arvioi että kestää viikkoja ennen kuin saadaan tietää pystyykö Arto enää koskaan puhumaan, tai saati toiminaan rationaalisesti. Suoritutumaan normaalista arki-elämästä. "Suattaa ettei selviydy" -Savolaissyntyinen lääkäri kommentoi murteellaan.
- Aikanaan minulle selvisi miksi Tapani oli heitetty ikkunasta. Tikkurilan Prisman hissillä kun menet ylimpään kerrokseen, oli siinä huumekätkö. Siellä Tapani oli säilyttänyt Hoffman-lappujaan. Määrät oli ollut aluksi pieniä. Lappuja Tapani myi Old Story nimisessä kapakassa Tikkuraitilla. Suurin asiakaskunta oli ollut Synapsi nimisessä tapahtumassa asioineet nuoret.
- Kun homma lähti kasvamaan asiakaskunnan laajentuessa, teki Tapani Helsinkiin toisen kätkön osoitteeseen Puistokatu 7. Tiellä metallinväriseen sähkökaappiin hän oli kätkön tehnyt. Ostaja kävi aina hakemassa Happonsa sähkökaappiin liimatusta "Julisteesta".
- Läheisessä päiväkodissa oli kuitenkin ollut sisäministeriössä työskentelevän henkilön lapsi. Jotenkin lappuja oli joutunut päiväkodin läheisyyteen ja lapsi oli niellyt ne. Hänestä oli tullut täysin dille. Huusi vain koko ajan kuin vesikauhuinen koira. Lapsen leukaan oli jäänyt kiinni yksi Hofmann-lappu ja sen perusteella sisäministeriön kaveri alkoi jäljittää huumeita. Kaikki ketkä oli siihen aikaan sekaantunut Hofmaniin sai kuolla, tämä oli ollut käsky.
- Me olimme niihin aikoihin päässeet Tapanin jäljille, ja sisäministeriö oli kieltänyt meitä koskemasta häneen (toimenpidekielto). Tiesimme että sähkölaitoksella työskennellyt Tapani teki kätköjä sähkökaappeihin ja muuntajiin. Tiesimme myös että narkkareille ei kasva siivet vaikka he juovatkin Red Bullia päivälliseksi. Siitä tulee muuten paljon ruokaisampaa kun jäädyttää sen jääpaloiksi. Narskuu mukavasti hampaissa, jos velanperijät ei ole hakannut nyrkkiraudalla tai teleskooppipampulla. Niillä kun hampaat menee aina rikki niin kuin Tapanilla. Poliisi säästää yhteiskunnan varoja eikä lyö narkkia hampasiin. Kyynerpäällä keskelle otsaa Hokutoryu-tyylillä on Poliisin bravuri. Siis niiden jotka työkseen käsittelee nistejä ja lapsen nussijoita. Bio-orgaanista jätettä joilta puuttuu toistaiseksi loppusijoituspaikka.
- Sen pituinen se tarina. Tuli mukavasti hörpittyä kahvit samalla kun näpyttelin. Tämä on terapiaa kun pääsen kirjoittamaan muistoistani. Ennen kaikkea jakamaan ne teidän kanssa arvoisat nyymit!
- 23.01.2016 Nro24643
- Kiitos jälleen myrkky. Mistähän tuota tähän hätään löytäis priimaa mary janea?
- 23.01.2016 Nro24644
- >>24638
- Mikäs sen mukavampaa kuin Myrkyn tarinoiden lueskelu lauantai-iltapäivän rattona. Voisit kirjoittaa kokoelman näistä pdf muotoon tms ja varmasti kiinnostuneita lukijoita riittäisi
- 23.01.2016 Nro24645
- Sen verran kiitollisena kehuista että eiköhän me vielä yksi tarina näpytellä. Mieleeni tulee hieman erikoisempi geissi, puhutaan parafiiliasta. Tämä on aivan kreisijuttu. Kerron teille tarkemmin.
- Kohta tulee.
- 23.01.2016 Nro24646
- Poliisilla on hallinnassa todella paskaisia ja vanhoja ajoneuvoja. Tekniikka niissä on kuitenkin hyvin huollettu ja korjattu. Niiden tarkoitus on harhauttaa. Niitä käytetään yleisesti seurantaan ja joskus muuhun tiedusteluun. Usein ne on varustettu todella tarkoilla kameroilla katselusäde on 360 astetta.
- Jos näet kenttähousuihin ja maihareihin sekä nahkatakkiin pukeutuneen miehen Fordin vanhan mallisella Mondeolla, on hän todennäköisesti Poliisi. Joko paljastavan ryhmän, tai tiedustelun miehiä. He kantavat usein asetta kainalokotelossa, eikä heillä ole käsirautoja mukana, koska eivät tarvitse niitä.
- Vaikka pidän linnunlaulusta, niin se on vain puhdasta sattumaa että Linnunlauluntiellä oli huumekätkö. Se oli tehty Itsekkyyden muistomerkin luokse. Oikeastaan sen alle. Siellä on semmoinen rako johon mahtuu soran sekaan muutama Heikki.
- Kätköä ruvettiin vahtimaan juurikin tämöisellä vanhan mallisella kamera-autolla johon Helsingin kaupungin rakennusvirasto kävi asettamassa useita pysäköintivirhemaksuja.
- Tarkoitus ei ollut ottaa kätköllä kävijää kiinni, vaan saada tietoa kuka oli sen takana.
- Ei mennyt aikaakaan kun täysin tuntematon mies kävi Dodge Nitro merkkisellä autolla kätköllä, rekisterikilpi vilkkuen. Tyhjensi koko kätkön.
- Katselimme tietokoneelta kuinka rekisterikilpi kuului Lehtisaaressa asuvalle, hyvin toimeentulevalle liikemiehelle. Miksi henkilö jonka edellisen vuoden verotiedot kertoi henkilön saaneen pääomatuloja 1,9 miljoonaa euroa, sotkeentuisi muutamaan Piriheikkiin?
- Älytöntä, taas joku vihanneskauppias, joku sanoi. Löimme vetoa että kaverin kotoa löytyisi Support paitoja ja muuta jengi-sälää. Liivejä hänellä ei voisi olla, koska sellaisen omistajat omavat niin tarkassa syynissä että tiedot tulee jo pelkän rekisterinumeron perusteella. "Jengiautoksi" voi päätyä myös jengiläisen kavereiden autot, ja varmuudella omaisten autot. "Jengiauto" on nimitys sille kun tietoihin tulee rekisterinumeron syöttämällä että autossa voi mahdollisesti olla jengiläisiä, tai heidän lähipiiriä.
- Tiedustelumme kävi epävirallisellä vierailulla kohteen asunnolla sillä aikaa kun tämä liikkui jossakin mäntyharjulla, ilmeisesti kesämökillään. Kuuntelimme hänen puheluita Elisan kautta epävirallisesti. Tallentaminen vaatii käräjäoikeuden päätöksen, siispä me vain "kuulostelimme".
- "Mä panen sua perseesee"-Mies kertoi jollekin sihteeriopiston huoralle puhelimessa.
- Kohteen asunto valokuvattiin ja sinne asetettiin kuuntelu sekä pakkokeinolain kohdassa mainittu tekninen katselu (kamera).
- Soimme kahvihuoneessa munkkipossuja ja nauroimme kyyneleet silmissä asunnosta otetuille kuville. Kokonainen huone oli pyhitetty rajun luokan pornolle. Erikokoisista Dildoista, aina Fistin käsiin. Seksikeinukin roikkui katosta. Moni huumepoliisi on nähnyt vastaavaa, mutta ei erikoisuutta mikä tällä kaverilla oli. Kauko-Idässä teetetty seksinukke joka esitti apinaa. Jelly-vagina oli luonnollisesti apinan takapuolessa, sen vieressä oli tiukempi reikä joka esitti anusta.
- Tutkinnan edetessä ilmeni että kaveri veti apinaa ilmeisesti "perseeseen".
- Tekniikka teki miehen touhuista useita DVD-tallenteita ja lopuksi homma meni niin rivoksi että meidän oli pakko hakea käräjäoikeudelta lupa pakkokeinoille. Miehen seksitouhuja kun katseli Karhu-ryhmästä – aina komissaarioon asti kaikki. Pasilan auditoriossa eräänä viikonloppuna vihteellä olleet Poliisit oli katsellut kuin elokuvasalissa, kun mies teki itselleen suolihuuhteluja seksikeinussa ja runkkasi tiskihansikkaalla, Saksaa puhuen.
- Miehen hallussa oleva pirikin selvisi. Hänelle oli seksuaalinen mielenkiinto narkkareihin. Hän maksoi ja antoi piriä narkkaritytöille että nämä nussisi häntä Strapon-dildolla rajuun tahtiin perseeseen.
- Monesti katsoimme kuinka hän pani paljaalla jotakin kalliolaista narkkaria ja huusi kovaan ääneen että "Saanks mä nyt sulta tauteja!"
- Päätimme tutkinnan ja kävimme keräämässä laitteet pois hänen asunnoltaan ja autostaan. Lopuksi DVD-tallenteet tuhottiin. Niin, saattoi niitä yksi jäädä. Olisi aivan kohtuutonta julkaista sellainen Tor-verkossa. Varsinkin kun kyseessä on varsin tunnettu Helsingin pintaliitäjä, ja oman alansa huippu.
- Tutkinta lopetettiin nimikkeellä ei epäillä rikosta.
- Luulin muuten aina ennen tätä geissiä että vain Joulupukilla on valkoinen parta. Nyt tiedän että Brazzanmarakatillakin on semmoinen.
- 23.01.2016 Nro24647
- Aika on kovasti muuttunut kun miettii että homot ja lesbot ei enää ole mikään juttu. Kaikki tietää jo maikkarin salaiset naksu-homot ja presidenttinäkin olleen nimeltä mainitsemattoman naisen jonka olisi pitänyt kuolla lento-onnettomuudessa. Ei se ole mikään juttu että Tarja Halosella on lesbosessio kämppä kalliossa. Ennen, siihen aikaan kun oli vielä vanha kunnon liikkuva poliisi, hoiti se Tarja Halosen suojelun. Monesti siitä tehtiin vitsiä kun kettutytöt kävi nuolemassa Tarjan vittua kalliossa, tai mäntyniemessä jossa sijaitsi liikkuvan poliisin 24h miehitetty suojeluyksikkö.
- Nykyään homous ei ole mitään, ja sen tilalle on tullut toinen seksuaalinen suuntautuminen, pedofiilia. Olenkin odotellut koska saamme katsella kun televisiossa esiintyy ensinmäinen julkkis-pedofiili. Ketään ei varmaan haittaa jos vauhditan hiukan hänen esiintuloa. Tai no, en minä tohdi Sipilää paljastaa. Suviseuroissa kun veti omaa poikaansakin niihin aikoihin ja Poliisi oli voimaton. Ei toimepiteitä oli käsky.
- Politiikan hahmoista olisi montakin tarinaa kerrottavana, mutta nyt menen saunaan.
- Oikein hyvää lauantaita kaikille nyymeille!
- 23.01.2016 Nro24648
- Haha voi vittu, tässähän alkaa itse vaikuttaan jo ihan normaalille
- 23.01.2016 Nro24649
- Mitä vittuu...nyt alkaa jo nää jutut kuumottaa
- 23.01.2016 Nro24650
- Miks sairaimmat tyypit pääsee aina korkeimpiin virkoihin?
- 23.01.2016 Nro24652
- se oli hyvä stoori, kiitos myrkky. stadi-meininki maistuu.
- 23.01.2016 Nro24653
- Mahtavaa settiä taas, kiitos! Mihin luulet, että tämä johtaa, kun "paljastukset" alkavat mennä tälle tasolle? Olet varmaan harkinnut tarkkaan mahdolliset seuraukset.
- 23.01.2016 Nro24654
- >>24653
- Kaikki kuolee joskus, kukaan ei jää elämään ikuisesti. Sotilas kaatuu mielellään taistelussa, ja jos hänet teloitetaan, teloitetaan hänet ampumalla. Neekerit ja muut hirtetään sekä porvarit mestataan. Niin maailma on toiminut tähän asti.
- Kun minä kuolen, leviää monet kuva ja videotallenteet sekä asiakirjat. Moni päättäjä ja talousjohtaja ja valtion tyyppi tekee itsemurhan. Jouni Välkkikin teki, tosin syynä oli se että hän ei kestänyt saamaansa tietoa.
- Minä olen jo tämän elämän nähnyt, enkä usko että tulen koskaan toipumaan täysin siitä mitä minulle tehtiin. Minulle on yhden tekevää jos kuolen, se kuolema kun on jokaisella varmuudella edessä.
- 23.01.2016 Nro24659
- Eläpä myrkky vielä heitä lusikkaa nurkkaan, jos sulle tehtiin kusiset ni pistetään hyvä kiertään ja saadaan vielä mojovat naurut ennen loppua ;)
- Oot tarinoiden mukaan nähny kaikenlaista niin tää paska on vaa yks muiden joukossa. Elä ainakaan paina katsetta maahan!
- Nyt pöhäytän myrkyn kunniaksi hieman tätä minunkin ykkös rakastajaa ja jään odottamaan uutta tarinaa. Hullut on kuviot, empä minä koskaan kovin sinisilmäinen ole ollut, mutta on kyllä uskomattomia juttuja. Lisää poliitikoiden touhuja, alahan näpyttää, sytytän just!
- 23.01.2016 Nro24661
- Nyt on tullut niin lujaa materiaalia et on pakko noutaa muutama olut ja toivoa jatkoa.
- 23.01.2016 Nro24665
- Eiköhän näitä olisi aika jo levittää sanomalehtiinkin.
- Kuka jaksaisi heittää heille liidiä?
- 23.01.2016 Nro24666
- Näitä toki on jo nyt lukemassa toimittajia. Eivät tietysti julkaise mitään ilman todisteita tai luotettavia lähteitä.
- !q0cx3Xeiwc <[email protected]> 23.01.2016 Nro24667
- >>24666
- No siinä tai muussakin tapauksessa minut voi palkata ns. proksityypiksi toimituksen ja stoorin väliin. Voin lähteä koluamaan kätköjä ja tekemään muuta tutkinnallista kenttätyötä. Maksu tapahtuisi ukko.fi-palvelun kautta normaalisti. Raportoisin havainnoista ja löydöistä ennalta määrittämämme prosessin mukaisesti. Mukaankin saa tulla.
- "Seurasimme yksityisetsivää ex-poliisin tunnustuksien perässä" tms.
- 23.01.2016 Nro24668
- Halosen naisseikkuiluista on huhuttu maailman sivu, kumppaniehdokkaitakin on nimetty lukuisia ja arvosteltu niiden nimityksiä huippuvirkoihin. Olihan se setan(?)puheenjohtajakin(?), mikä sinänsä ei tee kenestäkään mitään.
- Sinänsä mielenkiintoista saada asiaan myrkyn vahvistus.
- Toimittajia asia ei kiinnosta koska:
- [ ]Punavasemmistolaisuus
- porvariehdokkaasta olisi noina aikoina kaivettu kaikki mahdollinen loka.
- 23.01.2016 Nro24669
- >Eivät tietysti julkaise mitään ilman todisteita tai luotettavia lähteitä.
- Ja w17u7. Jopa keskitason lehdet julkaisee nykyään juttuja tutkimatta mitään. Keltaisesta lehdistöstä puhumattakaan.
- 23.01.2016 Nro24670
- No jos tässä vielä yhden tarinan näpyttelen Lauantain kunniaksi!
- Kohta tulee.
- 23.01.2016 Nro24671
- >>24669
- Ai sä tosissaan luulet, että Iltalehti julkaisee Sipilän olevan pedari sen perusteella, mitä joku kirjoittaa tänne?
- 23.01.2016 Nro24672
- Pistä ny myrkky videookin tänne jos löytyy.
- 23.01.2016 Nro24673
- Telkkarissa pyöri Passi ja Hammasharja ohjelma, joka oli Cinderellalla kuvattu. Spede Pasanen painoi Plymouth Road Runner autonsa kaasun pohjaan ja V8 moottori repi ilmaa moottoriin ja raivoi kuin mielipuoli. Radiossa soi Taikapeilin Keltainen. Oranssin värinen muskeliauto syksyi kohti Tuusulaa vaakalinnuntien valoista. Elettiin vuotta 1997 ja hetken päästä Spede Pasanen löi hänelle kokaiinipäissään soitelleen Jouko Juvosen kanveesiin nyrkkeilytaustallaan. Spede ei kunnellut vittuilua, varsinkaan raiskaajilta tai muilta ali-ihmisiltä.
- Televisiossa pyöri Jyrki -sarja. Se oli populaarimusiikkiaiheinen ohjelma joka oli suunnattu nuorille. Avasimme oven. Lukon salpa napsahti ja ennen kuin kerkesin huutamaan Poliisi!, ampui asukas haulikolla molemmat piiput väliseinän läpi eteiseen jossa makasimme maassa. Vastasimme välittömästi tuleen ja olohuoneesta kuului huutoa. Yksi luoti oli mennyt kohteen suusta sisään ja tullut niskasta ulos. Hän huusi kuoleman pelossa samalla kun verta suihkusi niskasta. Kaadoimme hänet maahan ja raudoitimme. Hänen puhelinlaskunsa oli maksamatta mutta onneksi hätänumero oli aina ilmainen. Ambulanssi saapui viidessä minuutissa noutamaan asiakkaamme. Hänet leikattiin Turussa ja henki säilyi.
- Hänestä oli kiinniottomääräys lusimattoman linnatuomion takia. Kun hän toipui Turussa, menimme kuulustelmaan häntä haulikon alkuperästä ja muusta. Tiesimme että hän pyöri huumekuvioissa. "Mä voin vannoo etten tienny et skoudet tuli" -Hän sanoi tapahtuneesta. Niihin aikoihin oli paljon Hassista liikenteessä ja tiesimme että alkuperämaa oli Marokko. Nypsyäkin oli enemmän kuin riittävästi. Pakia oli heikommin. Ilmeisesti lentoliikennettä tarkkailtiin eniten siltä suunnilta koirien kanssa, ja siksi sen tuominen oli tyhmää.
- Poka alkoi heti veistelemään juttuja muitten tekemisistä. Kertoi kuinka yksi tunnettu konna yritti sisääntuloa huumemaailmaan Hasiksella, se ei meitä kiinnostanut. Sitten kun alkoi muodostua iljettävä ajatus siitä että tuo samainen kaveri kävi nussimassa lapsia Afrikassa, päätimme puuttua peliin. Ghanan Prinssinä tunnettu pelle oleili niihin aikoihin Afrikassa, mukamas kultabisneksessä. Todellisuudessa hön oli lähettänyt velkarahalla pahvilaatikoittain 10 000 Mk kilolta maksavaa Hasista Suomeen. Vain harva laatikko oli päässyt Tullin ohi. Laatikot vastaanottanut eräs Ternimaitokauppias eliminoitiin viiveellä huumeveloista vasta vuosia myöhemmin. Se lavastettiin hukkumiseksi. Syykin oli selvä, hänen puolisonsa oli Poliisi. Suhde oli ollut muutenkin hämärä, talouskonna ja Poliisi, ne eivät sopineet yhteen. Kehonrakentaja ei huku viidenmetrin uintimatkalla, mutta niin mediassa kerrottiin. Se homma meikattiin.
- Ghanan Prinssi sai vihiä että häntä kaivattiin Suomessa, ja siksi hän pysyi pitkään ulkomailla. Usein Virossa, muuten Afrikassa. Samoihin aikoihin eräs toinen Poliisinainen autettiin pihalle Kokaiini ja Hormoni kaupasta, jota hän teki yhdessä poikaystävänsä Tony Halmeen kanssa, josta myöhemmin kansa äänesti kansanedustajan. Marianne oli aiemmin toiminut Stripparina ja tiedettiin hänen maanneen rahastakin, tai siis siitä hänen uransa aukesi, hametta nostamalla. Tieteenkadulla Poliisikoulussa tiedettiin kertoa että hän ei ujostellut anaalinsa kanssa. Kaikki olivat panneet häntä kampuksella.
- Noihin aikoihin minulle alkoi muodostua kuva ihmisyydestä. Tajusin vasta 2000 luvun puolelle tultaessa että mikään ei ole rehellistä. Kansallistunteita minussa herättävä Elovena tyttökin muuttui silmissäni pikku nartuksi joka imi saman aikaisesti neljän neekerin kyrpiä. Aloin tuntemaan ihmisvihaa ja ainut mitä todella rakastin oli minun sala-rakkaani. Kyllä, hän on savua, se on ainut fyysinen olemus hänellä.
- Noihin aikoihin minulla oli työaika, mutta sitä ei noudatettu koska työt eli. Kun tuli tilanne että tiesin minulla olevan loppupäivä aikaa, otin virka-auton ja lähdin ajamaan kohti Sipoota. Siitä tuli minulle myöhemmin tapa. Hakea takavarikosta kukkaa ja ajaa kesäaikaan uimaan pienelle lammelle pilvessä. Kyhäsin Jointteja ja polttelin niitä silmät punaisina yksikseni. Uskon että tuolloin kehittyi hulluuteni joka on sekoitus puhdasta kieroutta, pelisilmää, ihmisvihaa ja megalomaniaa. Ehkä myös hiukan jotain sellaista mitä lääketiede ei edes tunne. Pitkään olin siinä uskossa että aivoni tuottaa itsestään huumeita, kunnes lopulta tajusin että Maunulasta asti olin poltellut niin paljon että THC-rasvat olivat varastoituneet aivoihini. Minun piti vain aina välillä "tankata".
- Ripottelin kukan sekaan aina hiukan tupakanpuruja, maun vuoksi. Sitten laitoin Rizzlan sätkäkoneeseen. Vanhan mallisista leimattavista pahvisista Bussilipuista (kertamaksu) tuli paras filtteri. Bisajärven rannalla oli erään sääennustajan mökki, ja meillä oli hiljainen sopimus että sain käydä siellä "vartioimassa". Me molemmat harrastimme siellä samaa lajia, rakastelua savuolennon kanssa. Tyynenä Suviyönä puhalsin savua keuhkoistani tuon lammen päälle. Savu muodostui naismaiseksi hahmoksi ja se tanssi vetten päällä, kuin kiirastulessa. Nojauduin taaksepäin ja katselin kesäistä yötaivasta laiturilla maaten. Silloin mietin: "En voisi koskaan kertoa kenellekään kuinka me vedettiin kokaiinia Valtioneuvoston tiloissa paksun jalopuisen työpöydän päältä" , Salvador Dalin "muiston pysyvyys" jäljitelmäteoksen katsoessa meitä, ikään kuin sanoakseen että aika pysähtyi, vain sydän hakkasi ja tyhjät tynnyrit kolisi eniten. Ne oli ollut aikaisemmin täynnä Kokaiinia. Nyt ne oli Talousjohtajien, maaherrojen ja kaikkien muiden pikku nilkkien ja pankin johtajien sekä ministereiden, Eliitin nenien onteloissa. Muistan elävästi kuinka silloinen, nykyinen Presidenttimme kävi kisahallilla nyrkkeilyilloissa, kahden liikkuvan poliisin kanssa. Usein niinä iltoina hän saattoi varjonyrkkeillä itsekseen. Hän nautti Kokaiininsa liuoksena, koska pelkäsi nenäleikkausta.
- 23.01.2016 Nro24675
- Nyt on sen verran virtaa että taidanpa hilpaista ajelemaan itsekseni. Tykkään ajaa öisin ja käydä hakemassa huoltoasemilta kahveja. Viimeksi oli miltein takaa-ajo keskusrikospoliisin kanssa. Lopulta sain eksytettyä heidät tiellä E18. Kävi mielessä että ammun molemmat. Nuoret klopit luuli pärjäävänsä vanhalle Sotaratsulle. Silloin kun on sopivasti kahvia veressä ja revolveri povitaskussa, minä ajan vaikka kahtasataa, kuin Ayrton Senna ja siitä helpottuneena että kohta kaikki olisi ohi. Kunnon Formulakuski kuolee kisaradalla, ja kunnon huumeskoude virantoimituksessa. Samoin kuin sotilas taistelukentällä. Mitä ikinä tekeekin, siinä pitää olla tekemisen meininki!
- Oikein Hyvää illan jatkoa kaikille!
- 23.01.2016 Nro24676
- hyvää settiä myrkky! go on!
Advertisement
Add Comment
Please, Sign In to add comment
Advertisement