Lisääntyminen



Suvullinen lisääntyminen
Suvullisessa lisääntymisessä uusi yksilö saa alkunsa hedelmöityneestä munasolusta. Hedelmöitys tapahtuu siitoksen avulla, jotta sukusolut pääsisivät toistensa läheisyyteen. Siitos voi olla ulkoinen kuten kaloilla, milloin se tapahtuu ulkopuolella yksiöistä. Maaeläimillä on sisäinen siitos, koska sukusolut eivät pärjäisi ulkoilmassa. Kasveilla hedelmöityksessä tapahtuu pölytys. Pölytys voi olla joko ristipölytys tai itsesiitos. Edellisessä tapauksessa sukusolut ovat peräisin eri yksilöiltä, ja jälkimmäisessä kasvin oma siitepölyhiukkanen hedelmöittää saman yksilön munasolun. Suvullisessa lisääntymisessä yksiöitä tuotetaan vähän yleensä vain muutama, mutta yksilöt selviävät todennäköisemmin (K-strategia). Esimerkiksi leijonanaaras tulee sukukypsäksi 3-4 vuodenikäisenä ja synnyttää yleensä 2-6 pentua.

Suvuton lisääntyminen
Suvuton lisääntyminen on vanha ja yksinkertaisin lisääntymistapa. Suvuton lisääntyminen on yleistä esitumallisilla arkkibakteereilla ja aitobakteereilla ja myös aitotumallisista eliöistä alkueliöillä ja sienillä. Kasvien ryhmästä itiökasvit ja siemenkasvit lisääntyvät suvuttomasti. Eläinkunnasta alkeellisimmat eliöt, kuten polttiais- ja sienieläimet, lisääntyvät suvuttomasti. Yksisoluisilla eliöillä on monta erilaista suvuttoman lisääntymisen tapaa, kuten esim. jakautuminen, silmikoiminen ja monistuminen. Jakautumisessa emoyksilöstä syntyy kaksi keskenään samanlaista kloonia. Silmikoinnissa soluseinään muodostuu pullistuma, johon mitoosin kautta syntynyt toinen kromosomisto siirtyy. Lopuksi pullistuma irtoaa ja muuttuu pikkusoluksi. Monistuminen on suvuton lisääntymistapa, jossa emosolu (tai sen tuma) halkeaa useaan osaan ilman soluliman jakautumista ja tämän jälkeen vasta useiksi itsenäisiksi klooneiksi. Levät lisääntyvät itiöistä tai sekovarren palasista suvuttomasti. Sienet lisääntyvät itiöiden avulla, samoin itiökasvit eli sammalet ja sanikkaiset. Siemenkasveilla suvuton lisääntyminen voi tapahtua esimerkiksi rönsyn, sipulin tai maavarren avulla.
	Suvuton lisääntyminen tuottaa suuren jälkeläismäärän nopeasti. Jälkeläiset ovat klooneja ja perimältään emoyksilönsä kaltaisia (R-strategia). Muuntelua niiden perimään aiheuttavat ainoastaan satunnaiset mutaatiot, joten sopeutuminen muuttuviin oloihin on sattumanvaraisempaa kuin suvullisesti lisääntyvillä eliöillä.

Muita lisääntymistapoja
Uusi yksilö voi saada alkunsa myös hedelmöitymättömästä munasolusta. Silloin puhutaan partenogeneettisestä eli neitseellisestälisääntymisestä, jota esiintyy esimerkiksi lehtikirvoilla. Partenogeneesi on yleisempää kasveilla kuin eläimillä. Suomen putkilokasveista partenogeneettisesti lisääntyy esimerkiksi voikukka ja poimulehti. Sukupolvenvuorottelu taas on lisääntymistapa, jossa sekä suvullinen että suvuton lisääntyminen vuorottelevat. Näin tapahtuu korvameduusalla, jolla on suvuton polyyppivaihe ja suvullinen meduusavaihe. Uusia yksilöitä kuroutuu polyypista ja aikuistuttuaan nämä yksilöt lisääntyvät sukusolujen avulla suvullisesti.
Sukupolvenvuorottelu
Kasvikunnalle tyypillinen piirre on sukupolvenvuorottelu, johon sisältyy sporofyytti- ja gametofyyttivaihe.  Sanikkaiset ovat itiökasveja, joilla on sukupolvenvuorottelua. Sanikkaiskasvi on suvuton sporofyytti, jonka tuottamista itiöistä kasvaa suvullinen gametofyytti eli alkeisvarsikko. Siittiöt uivat munasolun luo. Hedelmöittyneestä munasolusta kasvaa uusi sporofyytti.

Partenogeneesi tarkoittaa neitseellistä lisääntymistä, joka on naaraiden lisääntymismuoto. Partenogeneesissä munasolun muokkaus alkaa ilman siittiön hedelmöitystä. Partenogeneesi on yleistä hyönteisillä ja kasveilla. Selkärankaisten ryhmässä sitä ilmenee poikkeuksissa, ja imettäväisillä toimii vain kokeellisin toimin. Osa lajeista lisääntyy neitseellisesti melkein koko ajan ja toiset jaksollisesti.


R- ja K-strategia
K-strategia on lisääntymisstrategia, jossa jälkeläisten tuottoon kuluu paljon aikaa ja niitä on vähän. Sen vuoksi emo/vanhemmat huolehtivat jälkeläisitä pidempään, jolloin poikaskuolleisuus on pieni. Hyvä esimerkki K-strategiasta ovat suvullisesti lisääntyvät eläimet.  R-strategia on K-strategian ”vastakohta”, jossa jälkeläisten määrä on suuri. Jälkeläisten lisääntymisikään selviää vain pieni osa, sillä jälkeläisten hoitoon ei panosteta ja poikaskuolleisuus on suuri.


Eläinten kannibalismi
Jotkut eläimet saattavat syödä jälkeläisiään, kuten esimerkiksi leijonat. Yleensä jälkeläisten syöminen tapahtuu leijonaurosten toimesta, kun uros ei ole poikasen isä. Syömällä poikaset uros nopeuttaa naaraan kiimaa ja näin saa mahdollisuuden jatkaa omia geenejään. Joskus leijonaurokset saattavat syödä omia jälkeläisiään, jos ruokaa ei riitä. Naaraat yrittävät puolustaa yleensä jälkeläisiään, mutta he eivät voi tehdä mitään, sillä uros leijona on vahvempi.