Ajatuksiani Ukrainan tilanteesta 11.9.2022

200 päivää suurhyökkäyksen alusta. Ukrainan vastahyökkäyksen seuraaminen on ollut kuin Ässä-arvan raaputtamista. Pieni voitto näytti jo varmalta hyvin pian ja kun päiviä on raaputettu eteenpäin, ovat voitot suurentuneet koko ajan.

Ukrainan voisi sanoa tekevän nyt sitä oikein, mitä Venäjän teki sodan alkupäivinä väärin. Tarkan tiedustelun jälkeen riittävien voimien varaaminen ja niiden huollon varmistaminen sekä ennen kaikkea eri aselajien saumattoman yhteistyön käyttäminen. Kun venäläiset panssarimuodostelmat etenivät urilla ilman jalkaväen tukea, ne tuhottiin. Ukrainalaiset joukot liikkuvat nopeasti, hyödyntäen eri aselajien vahvuuksia kokonaisuutta silmällä pitäen.

Panssarisodan kuolemaa taas kerran julistaneet ovat olleet väärässä. Sota on hirviö, joka ei ikinä unohda itään oppimaansa keinoa tuhota elämää, vaan käyttää kaikkia keinoja tilaisuuden tullen.

Ukrainan puolella on myös asevoimien toimintakulttuuri. Venäjän asevoimissa ei ole juuri lainkaan ammattialiupseereja, vaan nyt komentoketjussa pitää mennä hyvin ylös, että voidaan toimia toisin kuin alunperin on käsketty. Ukrainalla valtaa on annettu alas ja se tekee toiminnasta joustavampaa. Tähän pohjautuu myös ukrainalaisten esikuntiin suuntamien ohjusiskujen teho. Jos yhteyttä ei ole, tai sitä kehen yhteys pitäisi olla, pysähtyy liike.

Myös joukkojen moraalin tasossa ero on valtava Ukrainan hyväksi. He paitsi puolustavat omaa maataan ja uskovat voittoonsa, niin ovat levänneitä. Nyt nähdyt operaatio on tehty tuoreilla voimilla ja Ukrainalla on myös ollut reservejä lepuuttaa joukkoja etulinjasta. Venäläisten puute miehistöstä on tehnyt sen, että joukot ovat saattaneet olla jatkuvasti vaaravyöhykkeellä. Tämä vyöhyke ulottuu koko Ukrainaan, sillä elämä selustassa on tehty vaaralliseksi Ukrainan erikoisjoukkojen ja niiden alaisuudessa toimivien partisaanien toimesta.

Tappiot ovat olleet varmasti merkittäviä kummallakin puolella. Nyt nähdyn romahduksen myötä täytyy Venäjän tappioiden olla valtavia sekä miehistön että kaluston puolella. Venäjän reservejä käytetään nyt murtojen tukkimiseen ja aika hankalaa on nähdä mahdollisuuksia hyökätä etenevien ukrainalaisten sivustoihin ainakaan merkittävässä mitassa. Se kun edellyttäisi toimivia, hyvin harjoitettuja ja täysimääräisä joukkoja, joita Venäjällä ei yksinkertaisesti ole.

Venäjän alueet velvoitettiin rekrytoimaan kesällä kukin uusia yksikköjä, mutta ne ovat vielä koulutettavina. Saattaa olla, että niitä heitetään nyt keskentekoisina tukkimaan murtoja. Se taas tarkoittaa todennäköisesti suuria tappioita, kun kokemattomat joukot kohtaavat ukrainalaiset, joilla on hönkä päällä.

Ukraina kulutti loppuun jo keväällä neuvostoaikaisten tykkien ammusvarastot ja otti käyttöön länsiapuna tulleet tykit. Nyt saattaa vallattujen varikoiden myötä taas olla murkulaa vähäksi aikaa myös näihin vanhempiin tykkeihin.

Vastahyökkäyksissä on käytetty tähän asti kahta voimayhtymää, toista Hersonin suunnassa ja toista Harkovan puolella. Ne on selvästi koottu, varustettu, harjoitettu ja johdettu juuri tällaista toimintaa varten. Asiantuntjat arvelevat, että Ukrainalla saattaa olla myös vielä kolmas vastaava reservissä. Mikäli näin on, voi Ukrainalla olla todellisia mahdollisuuksia työntää Venäjän voimia vielä hyvin paljon nykyistä kauemmas.

Ukrainan puolelta tullut lausunto siitä, että Hersonin suunnan hyökkäys oli hämäystä, on minusta hämäystä itsessään. Etelän menestys ei ole voinut tapahtua ilman vakavaa panostusta menestykseen. Tottakai sen toitottaminen jo kesästä asti tarkoitti sitä, että venäläiset keskittivät joukkojaan puolustamaan Hersonia. Mutta se huomion kiinnittäminen etelään oli ainakin minusta vain yksi osa operaatiota.


Rintamalinjat ovat tällä hetkellä epämääräisiä ja liikkeessä. Ukrainalaisten selustassa on venäläisiä joukkoja pieninä pirstaleina. Venäläisiä osastoja on motitettu sinne tänne ja niillä ei ole mahdollisuutta paeta ainakaan raskaan kaluston kanssa. Tässä saattaa mennä pitkäänkin, että kuva rintamatilanteesta vakiintuu ja tarkentuu.

Hyökkäyksen sotilaalliset seuraukset ovat jo nyt äärimmäisen suuret ja saattavat lähiviikkoina kasvaa vielä merkittävästi. Tämä tarkoittaa, että myös poliittiset seuraukset ovat merkittäviä. Juuri nyt mietitään kuumeisesti, miten Venäjän sisällä reagoidaan tähän nöyryyttävään selkäsaunaan. Rauhanoppositio voimistuu varmasti, mutta niin tekee vielä varmemmin sotaoppositio, joka vaatii yleistä liikekannallepanoa ja Ukrainan murskaamista kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Voi myös miettiä, minkälaiset ovat tunnelmat asevoimissa, kun niitä paitsi nöyryytetään, niin niiden voimat hupenevat poliittisesti johdettuun sotaan, jota ei ole käyty doktriininen mukaan. Juoruja erilaisista yhteenotoista korkeimman johdon keskuudessa tai jopa vallankaappaushuhuja liikkuu. Sinällään näistä ei ole mitään todisteita, mutta jo pelkästään tällaisten huhujen liikkuminen kertoo paljon.

Joka tapauksessa tilanne on sellainen, että se käytännössä pakottaa Kremlin tekemään jotain merkittävää. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Ukraina piti kaataa muutamassa päivässä vähin tappioin. Sen epäonnistuttua Kreml on kaikin keinoin pyrkinyt hoitamaan asiaa niin, että sisäpoliittiset seuraukset olisivat mahdollisimman pienet. Tämä lienee suurin syy myös haluttomuuteen yleiseen liikekannallepanoon. Toinen merkittävä syy saattaa olla se, että ei ole olemassa joukko-osastojen runkoja, joihin riveihin kutsuttavat reserviläiset sijoitettaisiin. Joukko-osastot on pitkälti tyhjennetty Ukrainaan miehistöstä ja kalustosta. Vaikka nämä asiat olisivat kunnossa, niin liikekannallepanossa muodostettujen joukko-osastojen saaminen oikeasti taistelukelpoisiksi vaatisi vähintään puolen vuoden koulutuksen ja harjoittelun.

Putin julisti itse jokin aika sitten Donetskin ja Luhanskin alueiden “vapauttamisen” kokonaisuudessaan olevan nyt Venäjän tärkein tavoite. Juuri näiden kahden mielikuvitustasavallan pyytämän “sotilaallisesta tuen” julkisesta käsittelystä maan turvallisuusneuvostossa lähti liikkeelle viimeinen vaihe sodan syiden lavastamisessa helmikuun jälkipuoliskolla. Jos ja kun Ukraina nyt valtaa takaisin valtavilla uhrauksilla hankittuja alueita Dometksin ja Luhanskin oblasteissa, niin nöyryytys on melkoinen. Kun nyt näyttää siltä, että Ukraina vapauttaa myös alueita, jotka ovat olleet Venäjän hallinnassa vuodesta 2015, on nöyryytys vielä suurempi.

Nopeassa valtauksessa on vielä sekin puoli, että Ukrainan näyttää saaneen kyliä ja kaupunkeja haltuunsa ilman valtavia vahinkoja siviileille ja asutukselle. Jos ajatellaan miten Venäjän hyökkäysten kohteena olleet kaupungit muuttuivat melkeinpä soraläjiksi, on ero melkoinen.

Nyt katsotaan, mihin Ukrainan voimat riittävät ja pysyykö maltti. Venäläiset kokivat sodan alussa suurimmat tappionsa, kun kurottivat liian nopeasti liian pitkälle. Tähän asti nähdyn perusteella voi uskoa, että Ukrainan sodanjohto välttää tämän ansan. Linjat vakiintuvat taas jossain vaiheessa ja Venäjä ainakin yrittää saada sotilaallista aloitetta takaisin itselleen.