daily pastebin goal
34%
SHARE
TWEET

4. Sopimuksen sisällön määräytymisestä

a guest Apr 16th, 2018 72 Never
Not a member of Pastebin yet? Sign Up, it unlocks many cool features!
  1. 4. Sopimuksen sisällön määräytymisestä
  2.  
  3.  4.1. Sopimuksen tulkinta
  4.  
  5.  Osapuolten vahvistamien sopimusehtojen sisältö ei ole aina itsestään selvä. Sopimuspuolten välillä voi olla erimielisyyttä siitä, mitä oikeusvaikutuksia tietystä sopimuskohdasta seuraa. Tällöin lopputulos jää riippumaan sopimuksen tulkinnasta. Sopimuksen tulkintaa koskeva johtava sääntö on, että sopimuksen ehdoille tulee antaa sellainen merkitys, joka vastaa osapuolten yhteistä tarkoitusta. Tämä tulkintaperiaate on niin vahva, että se syrjäyttää jopa selvän sanamuodon. Jos osapuolten tarkoituksena on esimerkiksi ollut sopia 15.000 euron kauppahinnasta, mutta sopimukseen on erehdyksessä kirjattu 10.000 euroa, kauppahinta tulee määrätä osapuolten tarkoituksen mukaisesti 15.000 euroksi. Sopimuksen tai sopimusehdon tarkoitusta voidaan pyrkiä selvittämään esimerkiksi sopimuksen valmisteluvaiheessa laadittujen sopimusluonnosten, pöytäkirjojen tai sähköpostien perusteella. Riitatilanteessa neuvotteluihin osallistuneita voidaan myös kuulla todistajina. Usein yhteistä tarkoitusta ei kuitenkaan onnistuta selvittämään osapuolten erimielisyyden ja näyttöongelmien vuoksi. Mahdollista on myös, että osapuolet ovat alun alkaen ymmärtäneet sopimusehdon merkityksen eri tavoin. Näissä tapauksissa joudutaan käyttämään muita tulkintatapoja. Tällöin sopimuksen sanamuoto ja sen normaalikielen mukainen tulkinta saa yleensä keskeisen painon. Sanamuoto saattaa tulkintatilanteessa olla epäselvä tai monitulkintainen. Jos sopimuksessa on esimerkiksi määrätty, että sovittua hintaa voidaan muuttaa olennaisen kustannustason muutoksen vuoksi, voi syntyä erimielisyys siitä, miten olennaisuuskriteeriä tulee arvioida (onko esimerkiksi 10 tai 20 %:n kustannusmuutos olennainen). Esimerkkinä voidaan mainita myös vakuutussopimuksissa korvauspiiriä kuvattaessa käytetty sairaus -termi: vaikka merkittävä joukko terveysongelmia kuuluukin epäilyksittä sairaus-käsitteen piiriin, voidaan esimerkiksi likinäköisyyden, lasten kehityshäiriöiden ja puhevikojen osalta esittää erilaisia näkemyksiä sen suhteen, ovatko ne sairauksia. Myös osapuolten aikaisemmalla sopimuskäytännöllä tai saman alan yleisillä tavoilla on vaikutusta tulkintaan. Yleensä voidaan olettaa, että osapuolet tarkoittavat tehdä samansisältöisen sopimuksen kuin aikaisemminkin, ellei uudesta sopimuksesta nimenomaisesti muuta ilmene. Siten aikaisempi sopimuskäytäntö voi hyvinkin täydentää samojen osapuolten myöhempien sopimusten aukkoja. Samaan tapaan alan käytäntöä voidaan monesti pitää sellaisena yleisesti hyväksyttynä normaaliratkaisuna, johon on mahdollista tukeutua tulkintaepäselvyyksiä selvitettäessä. Tärkeä tulkinnan apuväline on myös tahdonvaltaisen normiston sisältö. Pakottavalla sääntelyllä ei tässä yhteydessä ole merkitystä, koska se sivuuttaa osapuolten keskenään päättämät sopimusmääräykset ja koko ehtotulkintaa koskevan ongelman pakottavan sääntelyn piirissä olevilta osin. Sen sijaan tahdonvaltainen normisto saattaa tulla alan sopimuskäytännön tavoin kysymykseen lähteenä, joka välittää tulkitsijalle kuvaa osapuolten kannalta tasapuolisista normaaliratkaisuista. Tämä tulkintaperuste ei tosin ole yleensä käyttökelpoinen silloin, jos sopimuksesta voidaan päätellä, että osapuolten tarkoituksena on nimenomaisesti ollut muotoilla omat, tahdonvaltaisesta normistosta poikkeavat sopimusmääräyksensä. Vakiosopimusten tulkinnassa tärkeä asema on epäselvyyssäännöllä, jonka mukaan epäselvää sopimusehtoa tulkitaan sen laatijan vahingoksi. Ajatuksena on, että sopimuksen laatijalla olisi ollut mahdollisuus taitavammalla menettelyllä poistaa tulkinnanvaraisuus. Epäselvyyssäännöstä säädetään kuluttajansuojalaissa, mutta sitä voidaan soveltaa myös sellaisiin vakiosopimuksiin, jotka ovat elinkeinonharjoittajien välisiä. Edellytyksenä on kuitenkin se, että sopimusta voidaan pitää nimenomaan toisen osapuolen laatimana. Jos sopimus on syntynyt molemminpuolisten, tosiasiallisten neuvottelujen tuloksena, ei sopimuksella ole yhtä laatijaa eikä epäselvyyssääntöä voida soveltaa. Sama koskee esimerkiksi rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja tai muita sellaisia ehtoja, jotka ovat eri intressitahojen edustajien yhdessä laatimia. Sopimuksen tulkinnan lähi-ilmiöihin kuuluu sopimuksen täydentäminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että sopimuksessa käsittelemättä jääneet kysymykset ratkaistaan täydentämällä sopimusta lain säännöksillä tai sopimusoikeuden yleisillä periaatteilla. Siinä ei siis ole tulkinnan tavoin kysymys pyrkimyksestä selvittää osapuolten sopimusehdolle tarkoittamaa sisältöä, vaan täydentäminen perustuu osapuolten muotoileman sopimusaineksen sijasta lakiperusteisiin normeihin.
  6.  
  7.  4.2. Sopimuksen sovittelu (kohtuullistaminen)
  8.  
  9. Osapuolten keskenään päättämät sopimusehdot voivat muodostua epätasapainoisiksi esimerkiksi sopimuspuolten tietotasossa ja sopimuksentekoasemissa olevien erojen vuoksi. Lisäksi alun perin kohtuullinen sopimus voi myöhemmin käydä toisen kannalta liian raskaaksi olosuhteiden muuttumisen vuoksi. Näissä tilanteissa sopimukseen saatetaan puuttua sopimuksen sovittelun avulla. Sovittelussa on kysymys sopimuksen kohtuullisuuden arvioinnista. Jos tuomioistuin katsoo sopimuksen sisällön toisen osapuolen kannalta kohtuuttomaksi, se voi sovittelun avulla muuntaa sopimuksen sisältöä niin, että kohtuuttomuus poistuu. Tästä sovittelusta säädetään oikeustoimilaissa ja kuluttajansuojalaissa. Oikeustoimilain 36 :n mukaan oikeustoimen ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Jos kohtuuton ehto on sellainen, että sopimuksen jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan sovitella muiltakin osin tai se voidaan määrätä raukeamaan. Oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Kuluttajansuojalain kohtuullistamissäännökset on puolestaan yksityiskohtaisempia. Oikeustoimilain tapaan kuluttajansuojalaissa lähdetään siitä, että sopimuksen ehtoa (vastikkeen määrää koskeva ehto mukaan lukien) voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta, jos ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot, olojen muuttuminen sekä muut seikat. Jos etukäteen ilman kuluttajan myötävaikutusta laadittu ehto on ollut sopimusta tehtäessä vallinneissa olosuhteissa kohtuuton, ei ehdon kohtuuttomuutta myöhemmin arvioitaessa saa kuluttajan vahingoksi ottaa huomioon olosuhteiden muuttumista. Jos ehdon sovittelu tai sen jättäminen huomioon ottamatta koskee sellaista ehtoa, joka hyvän tavan vastaisesti johtaa osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien huomattavaan epätasapainoon kuluttajan vahingoksi, sopimusta ei voida sovitella muilta osin. Tällöin sopimus jää voimaan muilta osin muuttumattomana, jos se voi sellaisenaan pysyä voimassa. Sovittelu voi perustua alkuperäiseen tai jälkiperäiseen kohtuuttomuuteen. Alkuperäinen kohtuuttomuus tarkoittaa sitä, että sopimus on jo päättämisvaihessaan ollut huomattavan epätasapainoinen. Jälkiperäisestä kohtuuttomuudesta on puolestaan kysymys silloin, kun alun perin asianmukaisena pidettävä sopimus on myöhempien olosuhdemuutosten vuoksi käynyt kohtuuttomaksi. Sopimusten sitovuus on sopimusoikeuden johtava periaate. Sovittelu merkitsee poikkeusta siihen, kun tuomioistuin harkintansa perusteella päätyy muuttamaan sopimuksen sisältöä osapuolten sopimasta. Sovittelun käyttöalaa mitoitettaessa on muistettava, että liian pitkälle menevä sovittelualttius järkyttäisi sopimusten sitovuutta ja sen kautta koko vaihdannan perusteita. Toisaalta on syytä huomata, että sopimusehdot eivät läheskään aina perustu aitoon kahden osapuolen väliseen sopimiseen, vaan toinen osapuoli on voinut vahvemman neuvotteluasemansa perusteella päästä sanelemaan ehdot. Näissä tapauksissa sopimukseen puuttuminen käy helpommin päinsä. Käytännössä sopimuksen sovittelu on paljolti heikomman osapuolen suojakeino. Sovittelun käyttöala onkin laajimmillaan esimerkiksi kuluttaja- ja työsuhteissa, joissa toinen osapuolista on tyypillisesti osaamisensa ja taloudellisten voimavarojensa puolesta sopimuskumppania heikompi. Yritysten välisissä elinkeinoelämän sopimuksissa sovittelu on taas paljon poikkeuksellisempi ilmiö. Etenkin alkuperäiseen kohtuuttomuuteen perustuva sovittelu tulee vain harvoin kysymykseen; olosuhdemuutosten järkyttämän tasapainon palauttaminen sovitteluteitse on sen sijaan helpommin perusteltavissa myös liikesuhteissa. Sovittelun edellytyksiä harkittaessa otetaan yleensä huomioon se, millaisia osapuolten asiantuntemus jataloudellinen asema ovat. Edelleen tärkeä näkökohta on tosiasiallisen sopimusvapauden laajuus. Joskus esimerkiksi osapuolten välillä jo voimassa oleva aikaisempi sopimussuhde heikentää toisen mahdollisuuksia neuvotella jostakin myöhemmästä sopimuksesta. Tällainen aidon sopimusvapauden kapeus on omiaan helpottamaan sovittelua. Yksi sovittelun peruslähtökohdista on myös vertailu niihin tahdonvaltaisiin lainsäännöksiin tai sopimusoikeuden yleisiin oppeihin, jotka tulisivat sovellettaviksi, ellei tarkasteltavaa sopimusehtoa olisi. Sovittelu edellyttää, että ehto on kohtuuton nimenomaan tähän lakiperusteiseen oikeustilaan nähden. Kuluttajasopimusten osalta sovittelun edellytyksiä on tarkennettu kohtuuttomuusdirektiivin liitteenä olevalla ehtoluettelolla. Siihen on koottu ehtoja, jotka ovat useimmiten kuluttajasuhteissa kohtuuttomia. Tällaisia ovat esimerkiksi elinkeinonharjoittajan rajoittamaton yksipuolinen oikeus muuttaa sopimusta jälkeenpäin tai elinkeinonharjoittajan vapauttaminen henkilövahinkoa koskevasta vastuusta.
  10.  
  11. 4.3. Sopimusehtojen sääntely ja julkinen valvonta
  12.  
  13.  Sopimusehtojen sääntelyllä tarkoitetaan menettelyä, jossa elinkeinonharjoittajaa voidaan kieltää käyttämästä tietynsisältöistä sopimusehtoa. Tämä kontrollivalta kuuluu Suomessa pääosin markkinaoikeudelle, joka voi uhkasakkoa tehosteena käyttäen määrätä, ettei kohtuutonta ehtoa saa ottaa tuleviin sopimuksiin. Kieltämismahdollisuus kohdistuu etupäässä kuluttajasopimuksiin, mutta markkinaoikeus voi kieltää myös toisten elinkeinonharjoittajien kannalta kohtuuttomien ehtojen käyttämisen. Kuluttajasuhteissa kuluttaja-asiamieskin voi eräin edellytyksin antaa sopimusehdon käyttämistä koskevia kieltoja. Sopimusehdon käytön kieltäminen ei automaattisesti tee ehtoa tehottomaksi niissä sopimussuhteissa, joihin se on ehditty ottaa. Kieltämisedellytyksiä ja yksittäisen sopimuksen kohtuullisuutta koskevat arvioinnit on periaatteessa pidettävä erillään. Käytännössä ehdon käyttämistä koskeva kielto on kuitenkin voimakas indisio siitä, että ehto on kohtuuton myös yksittäisissä sopimussuhteissa. Eräät viranomaiset valvovat oman alansa elinkeinonharjoittajien käyttämiä ehtoja. Kuluttaja-asiamiehellä on yleinen valvontatehtävä kuluttajasopimusten osalta. Toimialakohtaisia valvontaa harjoittavat esimerkiksi Finanssivalvonta ja Viestintävirasto. Käytännössä sopimusehtojaan uudistava yritys saattaa neuvotella asiasta mainittujen viranomaisten kanssa, jolloin ristiriidan mahdollisuus pienenee.
RAW Paste Data
We use cookies for various purposes including analytics. By continuing to use Pastebin, you agree to our use of cookies as described in the Cookies Policy. OK, I Understand
 
Top