Esoteria ja okkultismi kuulostavat epämääräiseltä noituudelta ja pimeiltä voimilta. Eivät liity minuun, järkevään ihmiseen, on monen ensireaktio sanoihin.

Esoterian eli salatun tiedon ikivanha perinne jatkaa kuitenkin vahvana elämäänsä populaarikulttuurissa, ja vieläkin hämäräperäisemmältä kuulostava toinen salatiede okkultismi seuraa teknologia-ajan ihmistä kuin varjo. Tutkijat ovat jo jonkin aikaa puhuneet okkulttuurista, ja sitä sivutaan useissa tänä keväänä ilmestyneissä tietokirjoissa.

Aihepiiri on ajankohtainen, sillä länsimaissa on meneillään suuri uskonnon murros. Perinteiset institutionaaliset uskonnot ja varsinkin kristinusko ovat jo vuosikymmeniä joutuneet antamaan tilaa jollekin, jota voisi kutsua vaihtoehtoiseksi henkisyydeksi tai uushenkisyydeksi. Siihen voi kuulua meditaation ja enkeliuskon kaltaisia asioita, tai ajatus tarkemmin määrittelemättömistä energioista, joiden vaikutuksen alaisina olemme.
2000-luvun kuvastoon kuuluvat vahvasti jooga- ja meditaatiokuvat. Nuori nainen joogaamassa Graubundenin-kantonissa Sveitsissä.

2000-luvun kuvastoon kuuluvat vahvasti jooga- ja meditaatiokuvat. Nuori nainen joogaamassa Graubundenin-kantonissa Sveitsissä. Kuva: swissmediavision

Trendi tuntuu nousseen koko 2000-luvun ajan. Viime vuosikymmenten suurimpia kirjallisia myyntimenestyksiä maailmanlaajuisesti on ollut J.K. Rowlingin Harry Potter -sarja, jonka vetovoima perustui magiaan ja mielikuvituksen lentoon. Kannoilla seuraa Dan Brown, Suomessakin hillittömän suosittu.

Brownin viimeisimmässä romaanissa Alku (Origin, suom. Jorma-Veikko Sappinen 2017) hänen päähenkilönsä professori Langdon, Harvardin yliopiston symbologian professori, seikkailee muun muassa Barcelonassa. Romaanissa keskitytään pohtimaan paitsi Antoni Gaudín(1852–1926) suurenmoisen arkkitehtuurin saloja ja Espanjan lähihistoriaa, myös muutamaa vielä hiukan isompaa teemaa: Jumalan olemassaoloa, evoluutiota, tekoälyä.

Oman kierteensä Brownin tekstiin tuo romaanin alussa oleva tieto: teoksen kaikki taiteeseen, arkkitehtuuriin, paikkoihin, tieteeseen ja uskonnollisiin organisaatioihin liittyvät seikat ovat todellisia.

Dan Brownin suurin menestys on toistaiseksi ollut Da Vinci -koodi (2003, suom. Pirkko Biström 2004). Sen alussa ei väitetä, että faktat pitäisivät paikkansa, mutta kirjasta löytyvä maininta teoksesta Holy Blood, Holy Grail (1982) on hämännyt lukijoita. Holy Bloodin kirjoittajat esittävät hypoteesin, että Jeesusta ei ristiinnaulittu, vaan hän meni naimisiin Magdalan Marian kanssa. He saivat lapsia, joista myöhemmin polveutuivat Ranskan merovingit. Brown poimi tämän juonteen romaaniinsa. Pseudohistoriallinen kirja kiirehdittiin julkaisemaan Suomessakin Da Vinci -koodin ilmestyttyä. Pyhä veri, pyhä Graal ilmestyi Tarmo Haaralan suomennoksena vuonna 2005. Teoksen tekijät syyttivät aikanaan Brownia plagioinnista, ja mediajätti Bertelsmann nosti oikeusjutun, jonka Dan Brown voitti.
1400-luvulla rakennettu Rosslyn Chapel Roslinin kylässä Skotlannissa on yksi Da Vinci -koodin tapahtumapaikoista. Dan Brownin kirjan ilmestyttyä kappeliin alkoi virrata turisteja.

1400-luvulla rakennettu Rosslyn Chapel Roslinin kylässä Skotlannissa on yksi Da Vinci -koodin tapahtumapaikoista. Dan Brownin kirjan ilmestyttyä kappeliin alkoi virrata turisteja. Kuva: Sam Mellish

Da Vinci -koodissa setvitään antaumuksella patriarkaalisen katolisen kirkon pimittämää salaista tietoa kristinuskon historiasta. Koodeja arvoituksen ratkaisemiseksi on jätetty arkkitehtuuriin ja taiteeseen, jotka ovat symboleilla ladattuja.

Vaikka Da Vinci -koodi on fiktiota, ei faktaa, suomalaiset lukijat vetivät siitä omia johtopäätöksiään. Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2007 tekemän laajan Kirkkomonitor-haastattelututkimuksen mukaan 27 prosenttia suomalaisista uskoi, että kirkko on tarkoituksella salannut Jeesuksen elämään liittyvää tietoa.

Da Vinci -koodi on mukana Tommy Ramstedtin ja Marcus Mobergin esoteerisuutta ja populaarikulttuuria käsittelevässä tekstissä, joka on julkaistu juuri ilmestyneessä teoksessa Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Tiina Mahlamäen ja Nina Kokkisen toimittama tietokirja on ensimmäinen alan yleisesitys, joka nojaa tuoreimpaan tutkimukseen.
Nina Kokkinen väitteli viime keväänä aiheesta ”Totuudenetsijät. Vuosisadanvaihteen okkulttuuri ja moderni henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa”,

Nina Kokkinen väitteli viime keväänä aiheesta ”Totuudenetsijät. Vuosisadanvaihteen okkulttuuri ja moderni henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa”, Kuva: Vesa-Matti Väärä

Myöhemmin tänä keväänä ilmestyy teos Hengen aarteet – esoteerisuus Suomen taide-maailmassa 1890–1950, jossa taiteen asiantuntijat valaisevat entistä tarkemmin esoteeristen virtausten vaikutusta keskeisten suomalaistaiteilijoiden tuotantoon. Kirjassa esitellään myös Signe ja Ane Gyllenbergin kokoelman henkistä taustaa. Kirja liittyy Gyllenbergin museossa valmisteilla olevaan näyttelyyn.

Mutta mistä tässä oudossa esote­riassa sitten oikein on kyse?

Tutkijoilta kuluu asian selittämiseen melkoinen määrä sivuja kevään kirjoissa, mutta yksinkertaisesti tiivistettynä kyse on tietyn ryhmän hallussa olevasta henkisestä tiedosta. Vastapoolina on eksoteerinen eli kaikille paljastettu tieto. Okkultismi kuuluu esoterian piiriin, ja siinä salattu tieto on vielä vahvempien lukkojen takana.

Okkultismin juuret voi löytää samanismista. Valistuksen ja tieteellisen vallankumouksen myötä sen merkitys muuttui, ja okkulteiksi alettiin mieltää ilmiöiden taustalla olevia syitä, joiden luonnetta ei toistaiseksi tunnettu, mutta joiden uskottiin olevan tieteellisesti selvitettävissä. Okkultteja voimia edusti vielä 1800-luvulla esimerkiksi sähkö – kunnes tiede pystyi sen selittämään.

Tiede ja esoterismi ovat kulkeneet käsi kädessä pitkät matkat.

Esimerkiksi herrat Nikolaus Kopernikus (1473–1543), Johannes Kepler (1571–1630), Galileo Galilei (1564–1642) ja Isaac Newton (1643–1727) omistivat aikaansa myös alkemialle ja astrologialle. Hehkulampun keksinyt Thomas Alva Edison (1847–1931) oli aktiivinen teosofi, kuten niin moni tieteen ja taiteen keskeisistä nimistä tuohon maailmanaikaan.

Ruotsalaisen tutkijan Per Faxneldin mukaan esoterismi on 1800-luvulla jopa toiminut moderniteetin moottorina.
Teosofiaa edeltäneen spiritualismin julkkiksia olivat koputuksia henkimaailmasta kuulleet yhdysvaltalaiset Foxin sisarukset. Tuntemattoman piirtäjän kuvassa kuulu meedio Daniel Dunglas Home saa pöydän levitoimaan spiritistisen istunnon aikana. Yleisönä myös Foxin sisarukset.

Teosofiaa edeltäneen spiritualismin julkkiksia olivat koputuksia henkimaailmasta kuulleet yhdysvaltalaiset Foxin sisarukset. Tuntemattoman piirtäjän kuvassa kuulu meedio Daniel Dunglas Home saa pöydän levitoimaan spiritistisen istunnon aikana. Yleisönä myös Foxin sisarukset. Kuva: API

New Yorkissa vuonna 1875 perustettu Teosofinen seura (Theosofical Society) sai melkoisen seuraajakunnan myös Euroopassa. Tieto seurasta levisi Suomeenkin nopeasti, ja monet aikakauden johtavista kulttuurihahmoista kirjailija Minna Canthista (1844–1897) alkaen kiinnostuivat uudesta ”jumalviisaudesta” tai ”viisaususkonnosta”; teo­sofia-sanassa yhdistyvät kreikan theos eli jumala ja sophia eli viisaus.

Ensimmäiset maininnat aiheen tiimoilta kirjattiin Helsingissä vuosina 1877–1878 nimellä Dagens Nyheter ilmestyneeseen ruotsinkieliseen sanomalehteen jo vuonna 1877, kirjoittaa tutkija Antti Harmainen Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa -teoksessa.
Teosofi Pekka Ervast (1875–1934) oli kansainvälisesti erinomaisesti verkottunut. Vuonna 1920 hän perusti oman Ruusu-Risti-yhdistyksen.

Teosofi Pekka Ervast (1875–1934) oli kansainvälisesti erinomaisesti verkottunut. Vuonna 1920 hän perusti oman Ruusu-Risti-yhdistyksen. Kuva: J. Kuusisto

Suomalaisen teosofian keskeinen hahmo Pekka Ervast (1875–1934) kirjoitti rakkaasta aihe­piiristään myös Helsingin Sanomien edeltäjässä Päivä­lehdessä. Ervast sukkuloi sujuvasti Suomen ja Ruotsin välillä ja oli kansainvälisissä teosofipiireissä hyvin arvostettu hahmo. Niissä piireissä tunnettiin hyvin myös Kalevala.

Teosofisen seuran oppi nojasi ajatukseen kosmisesta evoluutiosta, jossa koko universumi, ihminen ja luonto mukaan luettuina, oli loogisesti etenevän kehityksen lain alainen. Tämä sopi hyvin yhteen 1800-luvun lopun darvinististen teorioiden kanssa.

Oppiin kuului paljon muutakin, kuten ajatus ”valkoisesta veljeskunnasta” eli Mahatmoista, eräänlaisista yli-ihmisistä, mikä opin ulkopuolella ei käynyt järkeen, eikä kyllä kaikille sisäpuolellakaan.
Teosofian voimanaisen Helena Petrovna Blavatskyn kertomukset esimerkiksi matkoistaan Tiibetiin ovat vailla konkreettisia todisteita.

Teosofian voimanaisen Helena Petrovna Blavatskyn kertomukset esimerkiksi matkoistaan Tiibetiin ovat vailla konkreettisia todisteita. Kuva: Henry Guttmann Collection

Teosofian historiaa voi jäljittää aina antiikin Ateenaan, mutta juuri Teosofisen seuran ansiosta siitä muodostui yksi 1900-luvun keskeisimmistä esoteerisista liikkeistä. Alustaa loivat teollistuminen, lukutaidon leviäminen, kaupungistuminen ja naisliike. Teosofinen seura voidaan nähdä myös eräänlaisena alkuräjähdyksenä, joka vaikutti 1900- ja 2000-lukujen vaihtoehtoisen uskonnollisuuden ja new age -henkisyyden syntyyn.

Kaksi vuotta sitten tehdyn laajan kyselytutkimuksen mukaan suhde uskontoon on voimakkaassa muutoksessa etenkin nuorten aikuisten keskuudessa. Suomalaiset arvot ja uskonnollisuus -tutkimuksen mukaan 25–34-vuotiaiden keskuudessa on selvästi virinnyt kiinnostus uudenlaiseen henkisyyteen. Jopa 49 prosenttia ikäryhmän naisista ilmoitti pitävänsä itseään ”hengellisenä ihmisenä, jota kiinnostavat pyhät ja yliluonnolliset asiat”.

Samanikäisillä miehillä luku oli 21 prosenttia. Kyselyyn vastasi 1200 iältään 15–74-vuotiasta suomalaista.

Tutkijat puhuvat uus­henkisyyden yhteydessä myös uudelleen­lumoutumisen kulttuurista, mikä kuulostaa sym­paattiselta: maailmassa on paitsi hätää ja kurjuutta ja kuolemaa aiheuttavia viruksia, myös valoisia ihmetyksen aiheita ja todellakin: ­asioita, joista lumoutua, asioita, joista yliluonnollisen läsnäolo ei ole kokonaan kadonnut.

Taiteessa on oma selittämätön tasonsa niin sen luojille kuin vastaanottajille, ja luonto on toinen otollinen uudelleenlumoutumisen liikkeellepanija. Vaikka tiede pystyy selittämään yhä useampia luonnon­ilmiöitä, se ei estä lumoutumisen mahdollisuutta; vaikka tiedän, että romanesco-kukkakaalin symmet­rinen pinta toistaa Fibonaccin lukujonoa, se pikemminkin lisää lumoa kuin selittää tyhjäksi kauniisti järjestäytyneen hennonvihreän kauneuden.

Uudellenlumoutuminen linkittyy tuohon alussa mainittuun okkulttuurin käsitteeseen. Sen lanseerasi tutkija Christopher Partridge (s. 1961) 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Partridgen mukaan okkulttuurista on tullut uusi henkinen ilmapiiri lännessä, ja populaarikulttuurilla ja medialla on iso roolinsa uudenlaisen henkisyyden luojana ja kierrättäjänä.

Okkulttuuri on esillä myös SKS:n tuoreessa Kuvittelu ja uskonto -teoksessa, ja okkulttuurista kirjoittaa myös tutkija Per Faxneld, jolta on juuri Ruotsissa ilmestynyt teos Det ockulta sekelskiftet, esoteriska strömningar i Hilma af Klints tid.
Georgiana Houghtonin maalaus Glory ne to God (n. 1868). Houghton hyödynsi automaattipiirtämistä. Menetelmää käyttelivät sittemmin ahkerasti varsinkin surrealistit.

Georgiana Houghtonin maalaus Glory ne to God (n. 1868). Houghton hyödynsi automaattipiirtämistä. Menetelmää käyttelivät sittemmin ahkerasti varsinkin surrealistit. Kuva: VICTORIAN SPIRITUALISTS' UNION

Faxneldin kirjan alaotsikko viittaa maailmanmaineeseen viime vuosina nousseeseen ruotsalaiseen meedio-taiteilijaan Hilma af Klintiin (1862–1944), jonka näyttelystä tuli äskettäin New Yorkin Guggenheim-museon koko 50-vuotisen historian suurin yleisömenestys: yli 600 000 katsojaa.
FT Per Faxneldin teos okkultismista 1800–1900-luvun taitteen Ruotsissa sivuaa myös muutamia suomalaisia kulttuurihenkilöitä, kuten runoilija Edith Södergrania.

FT Per Faxneldin teos okkultismista 1800–1900-luvun taitteen Ruotsissa sivuaa myös muutamia suomalaisia kulttuurihenkilöitä, kuten runoilija Edith Södergrania. Kuva: Volante

Väitös­kirjassaan Faxneld tutki itse vanhaa vihta­housua Luciferia, äkkiseltään erikoiselta tuntuvasta näkö­kulmasta: naisten vapauttajana. Väitöskirja Satanic Feminism: Lucifer as the Liberator of Woman in Nineteenth-Century Culture (Oxford University Press, 2017) selvitti sitä, miten 1800–1900-lukujen taitteen feministit ottivat Luciferin johtotähdekseen taistelussa taantumuksellista kirkkoa vastaan. Huomattava osa näistä naisista oli teosofeja.

HS:n Nyt-liitteessä hiljattain esitellyt feministiset noitapiirit pillastuttivat monet vanhemmat feministit, eikä ihme, mutta tällekin ilmiölle voi löytää juuret kulttuurihistoriasta.

Helsinki Coven -nimisen noitapiirin perustajiin kuuluva toimittaja ja teatterintekijä Ida Henrikson totesi jutussa, että noituus on ennen kaikkea tapa purkaa yhteiskunnan normeja ja määritellä niitä uudelleen. ”Etsimme keinoja muuttaa toimintaamme ja yhteiskuntaamme tasa-arvoisemmaksi yhdistämällä erilaisia taidemuotoja, yhteiskuntatieteitä ja esoteriaa”, Henrikson sanoo.

”Helsingin noitapiiri ei ole uskonnollinen yhteisö vaan feministinen taideprojekti, performanssi, yhteiskunnallinen kannanotto ja turvallinen tila”, Henrikson linjasi.

Esoteria pitää sisällään teosofian, alkemian ja astrologian lisäksi esimerkiksi ruusuristiläisyyden, vapaamuurariuden, antroposofian ja rituaalimagian, joita kaikkia käsitellään tuoreissa teoksissa.

Alan tutkijoiden mukaan esote­rialle tyypillisiä piirteitä ovat esimerkiksi luonnon näkeminen yhtenä kokonaisuutena, elävänä viisauden tyyssijana ja ajatus henkisen kasvun mahdollisuudesta.

Jos ajatellaan ainoastaan näitä luonnehdintoja, joka toinen lähipiirissä on jonkin sortin esoteerikko. Luonnon näkemiselle yhtenä kokonaisuutena löytyy tieteestäkin yhä enemmän todistusvoimaa, suorastaan ällistyttäviä tietoja esimerkiksi siitä, miten kasvit kommunikoivat.

Ajatus henkisen kasvun mahdollisuudesta taas on sisäänleivottuna median ahkerasti julkaisemiin vinkkeihin mielenhallinnan metodeista.

Tarvetta tuntuu olevan. Teknologia­yhteiskunta ei näytä joka solullaan seisovan materialistisen elämänkatsomuksen takana. Yksi ja toinen pohtii tavaranhaalimisen järkeä maailmassa, jota uhkaa ilmastonmuutos – ja jonka mikroskooppisen pieni virus pani yhtäkkiä täysin polvilleen.

Palataan hetkeksi taikavoimiin. Historiankirjojen mukaan suomalaiset näyttävät olleen poikkeuksellisen taitavia magian harjoittajia, selviää Tomas Mansikan ja Tiina Mahlamäen artikkelista teoksessa Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa.
FT Tiina Mahlamäki on Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa -kirjan toinen toimittaja.

FT Tiina Mahlamäki on Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa -kirjan toinen toimittaja.

1100-luvulla tanskalainen Saxo Grammaticus (1150–1220) kuvaili esimerkiksi suomalaisten erityistaidoksi silmänkääntämistä. Kansalla, ”joka on ottanut omakseen sen osan maailmasta, joka on hädin tuskin asumis- ja viljelyskelpoinen” oli Grammaticuksen mukaan poikkeuksellinen taito saada muut näkemään harhoja.

Englannin kuningas Jaakko I (1566—1625) myötäili Saxoa kuvaten maagisten taitojen harjoittamisen olevan kaikkein todennäköisintä juuri ”sellaisissa villeissä maailmankolkissa” kuten Suomi, Lappi ja Skotlannin saaret.

Suomalaisen esoterian historiaan kuuluvat puolestaan myös Pohjanmaan mystikot, joita Antti Tuuri (s. 1944) on käsitellyt useammassakin romaanissaan 2000-luvun taitteessa, alkuperäislähteisiin nojautuen. Tuurin yhtenä hahmona oli lasimestari Jacob Wallenberg (1756–1798), jonka ympärille syntyi voimakas herätysliike. Wallenberg nojasi saksalaiseen Jacob Böhmeen (1575–1624), itseoppineeseen filosofiin, teosofiin ja suutariin, jonka kirjoituksia luettiin paljon 1700–1800-lukujen Pohjanmaalla.

Pohjalaiset talonpojat harrastuivat Böhmestä niin paljon, että alkoivat opiskella kieliä ja ryhtyivät suomentamaan lukemiaan tekstejä. Böhmeläinen mystiikka vaikutti myös J.V. Snellmanin (1806–1881) ajatteluun hänen isänsä ja äitipuolensa kautta. Snellman ihasteli kirjoituksessaan talonpoikien ja talonpoikaisnaisten hengen pyrintöjä ”mystikkojen ja uneksijoiden kaikilta ajoilta ja kaikista Euroopan maanääristä” parissa.

Jacob Böhmen tekstejä käännetään ja luetaan edelleen Pohjanmaalla. Kalervo Mielty (1947–2019) julkaisi vuonna 2017 käännöksen Böhmen teoksesta 40 Kysymystä Sielusta & Yliaistisesta Elämästä.
Tunnettu selvänäkijä Aino Kassinen (1900 –1977) oli tärkeä henkilö muun muassa Vesa-Matti Loirille. Kassinen koki tunteneensa Loirin jo edellisessä elämässä.

Tunnettu selvänäkijä Aino Kassinen (1900 –1977) oli tärkeä henkilö muun muassa Vesa-Matti Loirille. Kassinen koki tunteneensa Loirin jo edellisessä elämässä. Kuva: Lehtikuva

Suomalaisen esoterian nykyisyyteen taas voi lukea hyvin monenlaisia asioita: kymmenet ja kymmenet metallibändit, Vesa-Matti Loirin, joka kuului selvänäkijä Aino Kassisen (1900–1977) lähipiiriin, Katri Helenan, joka on kertonut julkisuudessa kommunikoinnistaan henkien kanssa ja niin edelleen.

Synkempiäkin puolia löytyy. Esimerkiksi Kingston Wallista tunnetun muusikko Petri Wallin kiinnostus spirituaalisiin asioihin ja etenkin Ior Bockin omituiseen saagaan ei päättynyt hyvin. Walli teki itsemurhan vuonna 1995. Tapaus on mukana Vastapainon kirjassa.
Katri Helena on puhunut julkisuudessa avoimesti kontakteistaan henkimaailmaan – ja saanut siitä myös pilkkaa osakseen.

Katri Helena on puhunut julkisuudessa avoimesti kontakteistaan henkimaailmaan – ja saanut siitä myös pilkkaa osakseen. Kuva: Terhi Ylimäinen

Uskomisen rajat ovat väljentyneet. Filosofi Maija-Riitta Ollila pohti asiaa äskettäin Kirkko ja kaupunki -lehden jutussa ja vertasi hengellisyyttä arkiseen tilanteeseen: ihminen tulee kotiin ja tuntee, että ”täällä on joku”. Ollilan kokemuksessa ilo ja hengellisyys kuuluvat yhteen.

”Uskon, että on olemassa jotakin muuta kuin se, minkä näen silmilläni. En kuitenkaan pidä tärkeänä luoda siitä tietynlaista kuvaa”, hän sanoi.

Moni jakaa nämä tuntemukset.

Ja yhä useammalle metsä on jälleen kirkko, tai ainakin hyvä paikka koota itsensä.



Tiina Mahlamäki, Nina Kokkinen (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. 323 s., Vastapaino. Nina Kokkinen, Lotta Nylund (toim.): Hengen aarteet, esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950. Signe ja Ane Gyllengergin säätiö, 176 s., Parvs. Kirja ilmestyy huhtikuussa. Per Faxneld: Det ockulta sekel­skiftet, esoteriska strömningar i Hilma af Klints tid, 240 s., Volante. Aila Viholainen, Jaana Kouri, Tiina Mahlamäki (toim.): Kuvittelu ja uskonto. 350 s., SKS.
Englantilainen okkultisti Aleister Crowley (1875–1947) nousi populaarikulttuurin kulttihahmoksi kuolemansa jälkeen. Suomessa muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä suunnitteli hänestä elokuvaa.

Englantilainen okkultisti Aleister Crowley (1875–1947) nousi populaarikulttuurin kulttihahmoksi kuolemansa jälkeen. Suomessa muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä suunnitteli hänestä elokuvaa. Kuva: Underwood Archives
Fakta
Monenlaista kummaa

■ Suomessa on tutkittu yliluonnollisia ilmiöitä ja niiden kulttuurihistoriaa laajasti viime aikoina.

■ Professori Marja-Liisa Honkasalon johtaman, Suomen Akate­mian rahoittaman projektin antia on julkaistu mm. Mielen rajoilla -kirjassa (SKS, 2018).

■ Filosofian tohtori Tea Holmin teos Perhosvaikutus (Basam Books, 2019) käsittelee muun muassa spiritualismia ja kuolemanrajakokemuksia.

■ Uskontotieteilijä Terhi Utriaisen tutkimuspäiväkirja Enkeleitä työpöydällä (SKS, 2017) vie lukijan muun muassa enkelihoitajakurssille.

■ Koneen sää­tiön rahoittama Uuden etsijät -hanke (alk. 2018) on tuottanut runsaasti uutta tutkimusta. Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa -kirjan (Vastapaino, 2020) tekstit perustuvat hankkeen tutkimuksiin.

■ Toimittaja Perttu Häkkisen (1979–2018) ja toimittaja Vesa Iitin kirja Valonkantajat – välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä (Like, 2015) oli myyntimenestys: 9 000 myytyä kirjaa.

■ Populaarissa muodossa rajatietoa käsitteli toimittaja Jorma Elovaara (1946–2019) muun muassa Vesimiehen aika -radio-ohjelmassaan 1960–1970-lukujen taitteessa.