Kerron teille tarinastani, kun olin nuori jannu "jonne", ja asiat eivät menneet niinkuin piti, mutta Aloitetaampa.

Asuin nuorempana Töölössä, josta muutettiin sitten vanhempien erottua Kannelmäkeen. Se oli jotain yheksänkymmentä-luvun alkua, just sitä aikaa, kun osa selvis lamasta ja osa ei. Eli suomeksi, paskaa. Se oli jotain Helmikuuta. Oltiin nuorina miehinä viettämässä iltaa Kannelmäen paikallisessa. Oli Helmikuinen ilta, ja paikan tuttuun tyyliin illan aikana saatiin todistaa yhtä puukotustakin. Nooh, ei siitä sen enempää, mutta ilta jatkui kuitenkin oikein rattoisasti, kunnes valomerkki välähti, ja oli kotiinlähdön aika. Lähdimme porukalla kotiapäin hoipertelemaan, matkaa oli noin kilometri. Yht'äkkiä huomasimme että yksi kavereistamme uupui. Luulimme hänen lähteneen kotiin eri reittiä, tai muuten vaan tapansa mukaan jäätyään vittuilemaan tms. ohikulkijoille. Nooh, jatkoimme matkaa, ja pääsimme kotiin. Aamulla heräsin puheluun, kun kaverini soitti että "Pena" (nimi muutettu) on kuollut. Hän oli sammunut hankeen.

Siitähän se alamäki sitten alkoi. Masennuin. Menetin silloisen työpaikkanikin, ryypättiin oikein urakalla, ja rahaa paloi. Valoa hetkellisesti elämääni toi yksi nainen, johon rakastuin. Panin ämmän paksuksi, ja tulevaisuus oli suunniteltu, kunnes sain kuulla sen pettävän mua. Se oli varmaan jollain 3. kuulla raskaana, ku mä lavastin sille ämmälle onnettomuuden. Asuimme luhtitalossa, jossa oli pienet portaat joka huoneistoon, joten kävin salaa öljyämässä portaat rypsiöljyllä, ja kun mamma lähti kävelylle, niin pieni tuuppaus selkään, niin eukko oli jo mahallaan maassa. No keskenmenohan siitä tuli, ja sen jälkeen eukko vaihtoon.


ns " toinen vaihe " elämässäni alkoi, kun kavereitteni kanssa keksittiin pieni bisnesidea. Elettiin Heinäkuuta, ja kaverini oli kuullut jenkki-serkuiltaan marihuanan kasvatusvinkkejä. Innostuimme ideasta, josta voisi jopa rikastuakkin, joten kaavittiin kasa markkoja, ja tilattiin serkun kautta kannabiksen siemeniä. Siemenet tuli, ja kasvitkin alkoivat kasvamaan hyvää vauhtia. Lopulta kasvit valmistuivat. Rahan tuloa ei voinut estää, kannabis meni kuin kuumille kiville. Hymy oli herkässä, ja rikkaina miehinä meillä oli tapana kerätä pari paikallista alkoholisoitunutta, pultsari-mummoa, ja tarjota heille 10 markkaa, jos käyvät heivaamassa paikallisen lesta- maxi-marketin kärryt, viereiseen ojaan. Ja niin he tekivätkin.


Sitten yllätti rahanahneus. Rahaa kyllä tuli, mutta se meni yleensä tupakkaan, kaljaan, ja johonkin muuhun yhtä turhaan. Vaatteisiin, viihde-elektroniikkaan tai varsinkaan autoon, ei rahat pikkuisella kannabis-kasvattamon tuotoilla riittänyt. Joten kaverini serkku tuli taas apuun. Hän oli kesälomailemassa Helsingissä. Hän oli tuonut lisää siemeniä, ja opetti meitä valmistamaan Hasista. Saimme yhden levyn hasista tehtyä, kunnes hän kertoi, miten saamme enemmän rahaa, jos "jatkamme" hyvää hasista jollain, mikä kasvattaa siis painoa, joka tuottaa rahaa. Hommattiin yhteistuumin parisataa kappaletta vanhentuneita Extaasitabletteja, joita sitten murskasimme ja lisäsimme hasikseen. Myimme tätä eteenpäin, ja ihmiset olivat kiinnostuneita uudesta aluevaltauksesta. Rahaa tuli nyt lähes tuplasti enemmän, ja minä sain ostettua omilla rahoillani kauan kaivatut stereot, se oli kyllä ihan vitun jepa!

Rahaa riitti ja elämä kukoisti. Päätimme poikien kanssa ostaa auton, joten aloimme säästölinjalle. Ei baarireissuja, eikä kaljaa kaupasta. Mutta vanhoina kaljasieppoina juotavaa oli saatava. Joten keksimme tehdä 30litraa kiljua. Teimme kiljua, ja vaatetuksemme perusteella meitä kutsuttiin "pilottijengiksi", Annoimme hyvälle kiljureseptille nimeksi " Pilottikilju " Kyllä pilottijengissä kilju kiersi ringissä. Surimme tottakai myös kuolleita ystäviämme, myös "Penaa" (nimi muutettu). He olivat vanhoja staroja. Legendoja.

Ysärin puolivälin jälkeen, meidän 'pilottijengimme' hieman hajosi, kun osa sain vaimon ja lapsia. Minä aloin urheilemaan kaverini Esan kanssa. Halusin tenniksenpelaajaksi.

Pelattiin tennistä reilu vuosi, kunnes se meni siihen, että lähinnä pelattiin tennistä se puoli-tuntia, ja loput ajasta kilpailtiin siitä, että saako 100 markalla kuinka monta paikallisten lääkehustlaajien tenoxeja. Se oli hullua aikaa.

Päätimme siirtyä tenniksestä pingikseen. Olihan se helpompi peli, ja pystyi myös pelamaan sisällä, ainakin helpommin kuin tennistä. Pelasimme sitäkin reilun vuoden, kunnes paikalliset sekakäyttäjät löysivät tämän syrjäisen "yliksen-kentän". Harva se päivä saimme katsella kun pojat rännittivät lämpimässä hallissa, yhtenä päivänä oli sitten pöytä hajotettu ja mailat ja verkko viety. Pingiksen peluu sillä kentällä loppui siihen. Jatkettiin kuitenkin Esan kanssa pelaamista Kentsulla, siellä pelailtii tennistä ja pingistä sunmuuta paskaa sen pari kesää, ja se oli mukavaa siihen asti, kunnes Esa lähti yhdeksänkymmentäluvun lopulla poliisikouluun.

Nykyään häpeän hieman itseäni. Olen tämmöinen veropakolainen, ja Esakin on nykyään poliisi. Ei olla paljon juteltu. Masennuin, koska olin omasta mielestäni vain työtön juntti.

Kaksituhattaluvun tullen masennukseni häipyi, ja alkoi parempi olla, löysn naisenkin ja hienon talon, elämä kukoistaa. Tässä oli minun tarina, sellasta oli ysärillä, terveisin "Kannelmäki 420".