Jussi Pullinen HS

Julkaistu: 26.1. 19:21

Tänne Helsingin Sanomien toimitukseen on viime aikoina tullut paljon soittoja ulkomailta. Toisessa päässä on ollut joku Britanniasta, Norjasta, Yhdysvalloista tai Ranskasta.

Soittajat ovat kollegoita. Yleisradioyhtiöiden, kaupallisten tv-kanavien ja nimekkäiden lehtien toimittajat kysyvät neuvoa jutuntekoon Suomessa. Kenelle kannattaisi puhua? Miten se teidän politiikkanne oikeastaan toimii? Sitten yleensä päästään puhelun varsinaiseen aiheeseen: olemme kiinnostuneita Sanna Marinista. Mitenhän hänen puheilleen pääsisi?

Pääministeri Marinin (sd) ympärillä pyörii Suomen oloissa harvinainen laaja kansainvälinen mediahuomio. Nuori naispääministeri on saanut satoja haastattelupyyntöjä, ja ulkomailla häntä seurataan poikkeuksellisen tarkasti.

Sanna Marin osallistui EU-huippukokoukseen Brysselissä joulukuussa. (KUVA: Juha Roininen)

Vastikään Marin vieraili talouden ja politiikan isokenkäisten puhefestivaalilla eli Maailman talousfoorumissa Sveitsin Davosissa. Kansainvälisiä otsikoita riitti. Niistä voi lukea, millaisen Sanna Marinin maailma näkee.

”Suomen Sanna Marin toivoo, että naisjohtajista tulee uusi normaali”, otsikoi talousmedia CNBC.

”Suomen pääministeri moittii miehiä suosivaa palkkausta ja vaatii lainmuutoksia”, kirjoitti uutistoimisto Bloomberg.

”Suomi puskee eteenpäin kestävyyden asiaa”, raportoi saksalainen Deutsche Welle.

”Suomen Sanna Marin on maailman nuorin hallituksen johtaja ja haluaa tasa-arvoa, ei kuuluisuutta”, otsikoi maineikas Time-lehti Davos-ennakossaan.

”Tasa-arvo ei tule itsestään, sanoo Suomen pääministeri”, säesti uutistoimisto Reuters.

On selvää, että Suomen ulkopuolella Sanna Marin on nyt symboli. Mutta mille?

Kun lukee kansainvälisiä Marin-juttuja ja kuuntelee pääministerin puheita ulkomailla, ne eivät suomalaisen korvaan kuulosta kovin erikoisilta.

Timen haastattelussa Marin esitteli hallituksensa tavoitetta tehdä Suomesta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta ei erityisen kiistelty: sen eteen sanovat tekevänsä töitä esimerkiksi teollisuuden etujärjestöt. Joulukuussa 2018 kaikki muut eduskuntapuolueet paitsi perussuomalaiset sitoutuivat tekemään Suomesta 2040-luvulla jopa hiilinegatiivisen. Suomen poliittinen konsensus siis on, että maamme metsineen pitäisi aika pian imeä pois hiiltä ilmasta, ei tuutata sitä sinne lainkaan lisää.

Davosissa Marin taas puhui tasa-arvosta ja patisti isiä käyttämään vanhempainvapaita.

”Liian harva isä viettää kunnolla aikaa lasten kanssa, kun he ovat pieniä”, Marin sanoi CNBC:n reportaasissa. Ei varsinaisesti suomalaisia kahtia repivä lausunto.

Saksalaiskanava Deutsche Wellellä Marin toivoi, että Suomi loisi teknologisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi – ehkä sellaisia, joista muukin Eurooppa voisi ottaa oppia. Suomesta tuskin löytyy poliitikkoa, joka ei sanoisi samaa.

Sanna Marin puhui medialle vierailullaan Virossa 10. tammikuuta. (KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva)

Marin kiinnostaa maailmalla, koska hänessä yhdistyy ainakin kolme kansainvälistä trendiä.

Ensinnäkin hän sopii symboliksi naisten aseman parantumiselle kulttuurissa, liike-elämässä ja politiikassa. Erityisesti Yhdysvalloissa on viime aikoina puhuttu paljon vallan ja kulttuurin edustavuudesta ja diversiteetistä – siitä, että esille ja päättämään pääsevät muutkin kuin valtaväestöön kuuluvat keski-ikäiset tai iäkkäät miehet.

Keskustelua käydään poliittisesta ja taloudellisesta vallasta, mutta tuon keskustelun väline on viime aikoina ollut kulttuuri. Maailmalla syntyy tasaisin väliajoin kohuja siitä, kun jonkin miehisenä tunnetun elokuvasarjan pääosaan nouseekin nainen. Oli kyseessä sitten Star Wars tai James Bond, kohu on aina sama: tuottajat nostavat esikuvaksi miehen sijasta naisen, ja osa faneista suuttuu. Näissä kiistoissa kyse ei tietysti ole vain elokuvasarjoista vaan siitä, millaiseksi tavallisuus vallassa käsitetään: miehiseksi, naiselliseksi vai joksikin siltä väliltä.

Ei siis ole sattumaa, että Mariniakin on jo verrattu elokuvien naissankareihin.

”Olen pohtinut, että Suomi onkin salaa se saari Wonder Woman -elokuvasta”, amerikkalaiskoomikko Trevor Noah totesi esitellessään televisioshow’nsa yleisölle kuvaa Marinin hallituksesta joulukuussa.
Näyttelijä Gal Gadot’n , 34, esittämä Wonder Woman on sarjakuviin perustuvan elokuvan sankari, jota pidetään myös feministisenä symbolina. Omituista kyllä, Suomen pääministeri asettuu kansainvälisessä kulttuurisessa jatkumossa samaan sarjaan kuin taikaruoskaa ja miekkaa heiluttava mielikuvitushahmo. Symboliksi.

Toiseksi 34-vuotias Marin on pääministeriksi nuori. Suomessa tämäkään ei ole tavatonta: Esko Aho (kesk) oli pääministeriksi tullessaan 36-vuotias.

Monessa maassa valtaa sitä vastoin pitävät iäkkäät: esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on 73-vuotias ja hakee neljän vuoden jatkokautta. Trumpin päähaastaja eli demokraattipuolueen Joe Biden taas on syntynyt marraskuussa 1942. Hän olisi mahdollisen presidenttikautensa päätteeksi jo yli 80-vuotias.

Nuoruus tai vanhuus ei tietysti sinällään tee kenestäkään pätevää tai epäpätevää.

Sukupolvien välinen jännite on erityisesti Suomen ulkopuolella kuitenkin viime aikoina korostunut. Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg on 17-vuotias ja julistaa, että vanhempien sukupolvien pitäisi tehdä ilmastotekoja ja auttaa lapsia. Etelä-Euroopassa vuosikymmenen takainen finanssikriisi taas kouraisi erityisesti nuoria ja synnytti väliinputoajien sukupolven. Britanniassa puhutaan paljon siitä, kuinka nuorilla ei enää ole varaa omistusasuntoihin – toisin kuin heidän vanhemmillaan.

Koska Sanna Marin on nuori ja puhuu tasa-arvosta, hänessä nähdään uusi sukupolvi, joka nyt tuntuu monessa maassa oireilevan juuri näistä asioista.

Sanna Marin tapasi Ukrainan pääministerin Oleksi Hontšarukin Davosissa 22. tammikuuta. (KUVA: Ukrainan hallinnon lehdistöpalvelu / AFP)

Tästä päästään kolmanteen Marinissa maailmalla kiehtovaan seikkaan.

Vaikka Suomessa Marinin Sdp-vetoisen hallituksen politiikka on melko perinteistä suomalaista keskusta-vasemmistolaista menoa, maailmalla se näyttäytyy suorastaan radikaalina. Kova ilmastotavoite on ihmetyksen aihe maailman mediassa – tällä viikolla sitä ihmetteli jättijutussaan brittiläinen BBC.

Pohjoismaissa myöskään Marinin linjaukset koulutuksen, oikeusvaltion ja tasa-arvon puolesta eivät juuri poikkea perinteistä. Maailmalla ne kuitenkin näyttäytyvät jonkinlaisena vastavoimana kovalle nationalistiselle puheelle ja politiikalle, joka nousee kaikkialla maailmassa. Tähän samaistuvat erityisesti nuoret.

Arvostettu talouslehti The Economist antoi ilmiölle viime vuonna nimen Millennial socialism, millenniaalien eli 1980- ja 90-luvuilla syntyneiden sosialismi. Sen symboleja ovat esimerkiksi Britannian vaaleissa vastikään murskatappion kärsinyt työväenpuolueen Jeremy Corbyn, Yhdysvaltain demokraattien vasemmiston 30-vuotias kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez, presidenttiehdokas ja senaattori Bernie Sanders sekä Kanadan pääministeri, liberaalipuolueen Justin Trudeau.

Vasemmistodemari Sanna Marinia asetellaan maailmalla nyt tähän samaan sarjaan, vaikka Suomessa hän ei näyttäydy erityisen vallankumouksellisena. Marin on melko tavallinen sosiaalidemokraatti, joka ajaa melko tavallista sosiaalidemokraattista politiikkaa – enemmän vasemmalla kuin vaikkapa Paavo Lipponen mutta aika samalla eetoksella kuin vaikkapa Tarja Halonen.

Itse asiassa Suomessa näyttäytyy aivan toinen Sanna Marin kuin maailman mediassa.

Täällä Sdp:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja Rkp:n hallitus näyttää pikemminkin hauraalta ja heikolta erimielisten kerholta kuin supersankarien jengiltä. Viisikon pitäisi keksiä keinot, joilla 60 000 suomalaista lisää saadaan töihin, mutta isot ratkaisut tai ehdotukset taloustoimiksi antavat yhä odottaa itseään.

Viimeksi päättyneellä viikolla keskustalähteet arvelivat HS:lle, että Marinin hallitus voi jopa kaatua keskustan heikkoon kannatukseen tai erimielisyyksiin työllisyystoimista. Kunnianhimoinen ilmastotavoitekin möllöttää hallitusohjelmassa, mutta senkin vaatimat toimet ovat yhä osittain auki – osin siksi, että niistäkin on hallituksen kesken erimielisyyttä.

Tähän asti Sanna Marin tosin näyttää tehneen vakaampaa työtä kuin edeltäjänsä Antti Rinne. Tähän tosin riittää jo se, että antaa Davosissa sujuvasti diplomaattisia lausuntoja ja pitää muuten päänsä piilossa. Hyperaktiivisen Rinteen jälkeen valtiomiesmäinen poseeraus on helppoa.

Vahvaksi Marinin hallituksen asemaa Suomessa silti on vaikea sanoa.

Tuorein HS-gallup julkaistiin keskiviikkona. Siinä Marinin noste ei näkynyt Sdp:n kannatuksena.

Asetelma on siis erikoinen. Maailmalla Suomen pääministeri on ihailtu supersankari, Suomessa horjuvan hallituskoalition vielä melko kokematon vetäjä. Tästä tulee mieleen kaksi asiaa.

Ensinnäkin tarina kahdesta Marinista panee miettimään, miten muu maailma näyttäytyy meille. Jos Sanna Marinin tavallisuus ja hallituksen horjuva asema eivät välity ulkomaiseen mediaan, miten paljon sävyjä katoaakaan, kun me suomalaiset katsomme muualle maailmaan?

Näemmekö me Trumpista tai Putinista kaikki sävyt? Entä Afrikasta, Irakista tai Kiinasta?

Toiseksi kahden Marinin maailma muistuttaa siitä, että Suomessa moni asia on tavallaan aika hyvin. Koulutus on ilmaista, laadultaan hyvää, ja kaikki tämä on arkea. Tasa-arvossa olemme pitkällä, vaikka emme tietysti läheskään valmiita. Välitämme luonnosta ja nyt myös ilmastosta – keinoista pitääkin väitellä poliittisesti, mutta yhteisymmärrystäkin on.

Kotimaisten some-riitojen keskellä on helppo unohtaa, että Suomea on johdettu vuosien varrella eri puolueiden vetovastuulla sen verran hyvin, että olemme välttyneet monelta vastakkainasettelulta, jotka maailmaa nyt repivät. Moni riidoistamme voisi olla myös paljon nykyistä pahempi, jos asiat olisivat menneet toisin.

Marinin hallituksesta emme vielä tiedä. Sen politiikasta ja Suomen suunnasta voi olla perustellusti monta mieltä. Ei ole sanottu, että hallituksen valinnat olisivat lainkaan oikeita tai rahankäyttö kohdallaan. Samoin on luonnollista, että suomalaiset näkevät poliitikko Sanna Marinissa enemmän kritiikin aiheita kuin ulkomaalaiset – onhan hän täällä paljon lähempänä.

Mutta sitten kun puhelin soi ja siellä kysytään, onko Suomi tasa-arvoinen maa, mielessään asiaa alkaa katsoa myös vähän kauempaa. Kai lopulta on hyvä, että moni asia, joka muualla kuuluu supersankarien haavesaarelle, on täällä ihan tavallista arkea.