Hesari

Miltä tuntuu muuttaa mielensä asiassa, johon on uskonut 30 vuotta? Asiassa, jonka puolesta on puhunut koko aikuisikänsä.

Asiassa, jota on pitänyt pyhänä, Raamatussa kerrottuna totuutena. Asiassa, jossa vain ani harvat pystyvät muuttamaan ajatteluaan ja korjaamaan mieli­pidettään.

Pahaltahan se tuntuu.

Vantaalainen teologi Juha Partanen painaa sormilla rintaansa ja sanoo: ”Se oli konkreettinen tunne tässä keskellä rintaa. Se kivisti ja pisti. Ja pistää yhä vieläkin, kun sitä ajattelen.”

Partanen puhuu Lähi-idän kriisistä, Israelin­ ja Palestiinan ikuiselta tuntuvasta konfliktista. Partanen seisoo kotitalonsa keittiössä Vantaalla. Pöydälle on levitetty Israelin ja Palestiinan karttoja ja ihmis­oikeusjärjestöjen materiaalia.

Partanen on innokas Israelin ystävä, joka­ kasvoi ajattelemaan, ettei Israelin valtio voi tehdä mitään väärää. Israel on Jumalan valitsema kansa, jota on kiusattu ja sorrettu ja joka käyttää voimaa vain pakon sanelemana. Ahdistettunakin se kunnioittaa aina lakia ja ihmisoikeuksia. Ja sen armeija on maailman eettisin.

Näillä mietteillä Partanen lähti keväällä 2016 ihmisoikeustarkkailijaksi Länsirannalle. Se on Israelin ja Jordanian rajalla sijaitseva palestiinalaisalue, jota Israel on miehittänyt vuodesta 1967. Partanen osallistui Kirkkojen maailmanneuvoston koordinoimaan kansainväliseen Eappi-ohjelmaan, joka on lähettänyt alueelle ihmisoikeustarkkailijoita vuodesta 2002. Vapaaehtoiset tarkkailijat valitaan eri puolilta maailmaa, ja heidän tehtävänsä on viettää Länsirannalla kolme kuukautta.

Eapit kiertävät, kuvaavat ja raportoivat näkemästään. Tarkkailijat eivät saa puuttua konflikteihin, heillä on lupa vain katsoa. Tarkkailijat tunnistaa liiveistä, joiden selkämyksessä on rauhankyyhky.

Partanen oli kokenut Israelin-matkaaja. Hän oli vieraillut maassa kymmeniä kertoja, autoillut ristiin rastiin ja opetellut Israelin­ historian.

Ennakkoon Partanen ajatteli, ettei Länsirannalla ole menossa mikään varsinainen miehitys. Hän uskoi, että viestinten antama kuva tilanteesta oli vääristynyt ja Israelia yksipuolisesti mollaava.

Matkasta tuli järkytys.

Partanen näki uudenlaisen Israelin. Hän seurasi läheltä, kuinka Israelin puskutraktorit jyräsivät palestiinalaisten asutuksia ja antoivat paikallisille viisi minuuttia aikaa pakata omaisuutensa. Hän oppi, mitä tarkoittaa, että palestiinalaisille on voimassa sotilaslaki. Heidät voidaan pidättää, ampua tai ottaa tutkintavankeuteen mielivaltaisesti.

”Tehdä melkein mitä tahansa. Tarvit­taessa koko sukua tai kylää rangaistaan yksittäisen ihmisen teoista. Kokonaisia kaupunkeja eristetään päivien ajaksi”, Partanen kuvailee.

Vuodesta 2002 Israel on pystyttänyt Länsirannan ja Israelin väliin paikoin jopa kahdeksanmetristä eristysmuuria. Sen tarkoitus on estää terrori-iskut Israelissa.

Palestiinalaisten elämän muuri oli muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin Partanen aikaisemmilta Israelin-matkoiltaan muisti. Automatka, joka vielä 2000-luvun alussa kesti Länsirannalla kolmisen varttia, saattoi nyt kestää tuntikausia. Elämästä miehitysalueella oli tullut tukahdutettua ja epätoivoista.

Partanen näki tuhansien palestiinalaisten kulkevan päivittäin muurin tarkastuspisteiden läpi töihin Israelin puolelle ja takaisin.

Työläiset, paimenet ja maanviljelijät jonottivat töihin ja omille mailleen pääsyä jo aamuyöllä kahdelta. Pitkät jonot toivat hänen mieleensä toisen maailmansodan kuvat.

”Ne, joissa juutalaisia ajettiin juniin ja keskitysleireille.”

Juha Partanen kuvasi, kun muslimit jonottivat Länsirantaa kiertävän muurin tarkastuspisteellä. Oli Ramadanin loppupuoli vuonna 2016, ja ihmiset pyrkivät joukoittain Jerusalemiin rukoilemaan. Miehet ja yli 14-vuotiaat pojat eroteltiin naisista ja pienemmistä lapsista. Kun läpi ei päästetty ketään alle 45-vuotiasta miestä, syntyi levottomuuksia. Yksi mies kuoli hengitettyään kyynelkaasua. Partanen itse sai äänikranaatin sirpaleita jaloilleen.
Juha Partanen kuvasi, kun muslimit jonottivat Länsirantaa kiertävän muurin tarkastuspisteellä. Oli Ramadanin loppupuoli vuonna 2016, ja ihmiset pyrkivät joukoittain Jerusalemiin rukoilemaan. Miehet ja yli 14-vuotiaat pojat eroteltiin naisista ja pienemmistä lapsista. Kun läpi ei päästetty ketään alle 45-vuotiasta miestä, syntyi levottomuuksia. Yksi mies kuoli hengitettyään kyynelkaasua. Partanen itse sai äänikranaatin sirpaleita jaloilleen. (KUVA: Juha Partasen kotialbumi)

Monena iltana Partaselle tuli kyynel silmään. Hän oli pettynyt ja järkyttynyt. Se tarina Israelista, jota hän oli vuosikymmeniä vaalinut ja levittänyt eteenpäin, paljastui vääräksi.

”Se oli typerryttävä pettymys itseeni. Olin seurannut yksioikoisesti ja puusilmäisesti tiettyä narratiivia, kertomusta. Ja sulkenut muut pois. Sanon sen nätisti: mä olen puhunut pötyä.”

Ja jollakin tavalla Partanen koki pettävänsä myös ystävänsä.

Juha Partanen syntyi vuonna 1965 Helsingissä ja kasvoi herätyskristillisessä perheessä. Hänen äitinsä toimi matkanjohtajana Toiviomatkoilla, joita tehtiin Israeliin Raamatun pyhille paikoille. Nuorena miehenä Partanen hieman hymähteli lähipiirinsä Israel-innolle. Se tuntui lukiolaisen mielestä turhan kiih­keältä. Mutta ensimmäinen oma matka Israeliin teki lähtemättömän vaikutuksen.

Israel on huumaava maa. Pienellä alueella­ on valtavasti erilaista luontoa. Merta, autiomaata, vehreitä hedelmätarhoja ja jylhiä vuoria. Sotien muistomerkkejä ja Raamatun paikkoja. Genesaretinjärvi, Galilea ja kaiken huippuna pyhä Jerusalem.

Kipinä syttyi. Partanen ei ollut aikaisemmin harrastanut hyväntekeväisyyttä, mutta nyt hän alkoi kerätä Suomessa vanhoja vaatteita ja lähettää niitä Jerusalemin köyhille.

”Halusin tehdä jotakin juutalaisen kärsineen kansan hyväksi. Ajatus oli, että kun me kristityt olemme tehneet niin paljon pahaa juutalaisille, nyt tehtävämme on rakastaa Israel eheäksi.”

Partasen elämä alkoi rakentua Israel-ystävyyden ympärille. Hän opiskeli helluntailaisessa Iso Kirja -opistossa Raamattua ja vietti pitkiä aikoja Israelissa: kodinhoitajana, talonmiehenä, tulkkina, rakennusmiehenä ja työntekijänä lastenkodissa.

Ortodoksijuutalaisten koulutuskeskuksessa hän tutustui tiukimpaan juutalaiseen kulttuuriin. Sapattina ei saanut käynnistää autoa, koska sytytystulpan kipinä katsottiin työnteoksi. Valojen sammuttaminenkin, siis katkaisijan käyttäminen, oli kiellettyä. Ruokia säilytettiin tarkasti määräysten mukaan: lihat yhdessä, maitotuotteet toisessa jääkaapissa.

Suomessa ja Yhdysvalloissa on voimakas Israel-ystävyyden perinne. Molemmissa maissa toimii vahvoja uuskarismaattisia, Raamatun oppeja painottavia herätysliikkeitä.

Kun Israel vuonna 1948 perustettiin, herätyskristillisissä piireissä sitä pidettiin merkkinä lopun aikojen lähestymisestä. Jeesus tulisi takaisin maan päälle. Raamatun kuvaukset kävisivät toteen, ja koittaisi tuhatvuotinen Jumalan valtakunta.

Tämä ajattelu vain kiihtyi, kun Israel taisteli olemassaolostaan ja valtasi kuuden päivän sodassa vuonna 1967 Itä-Jerusalemin. Siellä sijaitsevat tärkeimmät uskonnolliset kohteet. Pyhä kaupunki Jerusalem oli nyt kokonaan juutalaisten hallussa. Se ei enää ollut ”pakanoiden tallattavana”.

”Eskatologinen hypetys oli kovaa”, Partanen sanoo.

Eskatologia on oppi, joka tutkii lopun aikoja.

Partasenkin lähipiirissä uskottiin, että kun Israelin perustamisesta olisi kulunut yksi sukupolvi, siis 40 vuotta, Jeesus palaisi maan päälle. Ehdoton perälauta olisi vuosi 1988, mutta Jeesus saattaisi tulla jo sitä ennen. Israel-piirien veljeskokouksissa pohdittiin, voisiko tuleminen olla jo 1981 tai 1982.

Partanen oli tuolloin alle kaksikymppinen nuorukainen. Hän ajatteli, ettei edessä ole kovin kummoista maallista tulevaisuutta, kun Jeesus olisi kohta täällä.

”Ajattelin, että olisi kiva, jos se sen verran viivästyisi, että saisin ajokortin. Pääsisi pärräämään.”

Mutta ei Jeesus tullutkaan.

”Lopun aikojen odotus lässähti. Mutta lopun aikojen odottajille jäi silti Israel.”

Videolla Juha Partanen kertoo, mitä hän koki ollessaan ihmisoikeustarkkailijana Länsirannalla.

Valitettavasti selaimesi ei tue HTML5-videoita.


Partasen mukaan Israel on monille kristityille jännittävä mysteeri. Siinä on jotakin selittämätöntä, salattua. Sitä voi tutkia, ja se avautuu vähitellen.

”Se on vähän kuin kristittyjen X-files, Salaiset kansiot”, Partanen sanoo.

”Jotain siellä on, mutta kukaan ei oikein saa selville, että mitä.”

Israelia tutkimalla moni kokee pääsevänsä lähemmäs jotakin alkuperäistä. Ydintä. Se on enemmän ja parempaa kuin arkiluterilaisuus, jossa käydään kirkossa ja uskotaan kristinuskon pääkappaleisiin.

Kuten Partanen sanoo: ”Siitä saa kik­sejä.”

Suomessa Israel-ystävyyden erityispiirre on se, että Suomen ja Israelin kansalliset tarinat ovat samankaltaiset. On pieni kansa, joka taistelee suurta itäistä uhkaa vastaan. Ja tuo uhka on kommunistinen, saatanallinen ja ei-kristillinen.

Suomella on talvisodan ihme, Israelilla kuuden päivän sota. Molemmat kansat vannovat sisun nimiin. Suomalaiset ovat rakentaneet köyhästä maasta rikkaan, Israel on muuttanut malariasuot viljapelloiksi ja noussut hajanaisista telttakylistä moderniksi valtioksi ja sotilaallis-teknologiseksi mahtimaaksi.

Liputkin ovat sinivalkoiset. Toisessa on risti ja toisessa Daavidin tähti, raamatulliset symbolit.

Israelin kehitystä seuraamalla eurooppalainen kristitty voi todistaa itselleen, että Raamattu ja oma henkilökohtainen usko ovat totta.

”Israel toteuttaa Jumalan suunnitelmaa maan päällä. Jos kritisoit Israelia, kritisoit Jumalaa.”

Juha Partanen At-Tayban tarkastuspisteellä. Se oli auki palestiinalaisille, joilla oli työlupa Israeliin. Pisteen läpi kulki aamuyöllä noin 4 000 palestiinalaista tunnissa.
Juha Partanen At-Tayban tarkastuspisteellä. Se oli auki palestiinalaisille, joilla oli työlupa Israeliin. Pisteen läpi kulki aamuyöllä noin 4 000 palestiinalaista tunnissa.

Israel on perustamisestaan asti käynyt lähes jatkuvaa sotaa. Ensin sitä käytiin olemassaolosta arabivaltioiden puristuksessa, mutta Yhdysvaltojen tuella Israelin sotilasmahti alueella on kasvanut ylivoimaiseksi. Edelleen se joutuu pelkäämään esimerkiksi Libanonissa toimivaa Hizbollah-järjestöä ja verivihollistaan Irania.

Kriittisin on suhde Palestiinaan. Juha Partanen näyttää karttoja pöydältään. Israel on rakentanut palestiinalaisalueille siirtokuntia, joissa asuu jo 600 000 juutalaista. Alueita laajennetaan koko ajan. Siirtokuntalaisille on omat tiet, palestiinalaisille omat. Palestiinalaisten maita viedään muuttamalla niitä ensin luonnonsuojelualueiksi tai armeijan harjoitus­alueiksi. Myöhemmin niistä tehdään siirtokuntia. Tilanne on erittäin tulehtunut.

Partanen kertoo, että kun siirtokuntien liepeillä tapahtuu väkivaltaisuuksia, Is­raelin armeija suojelee aina Israelin kansalaisia. Mutta armeijan keinot puuttua niihin väkivallantekoihin, jotka ovat siirtokuntalaisten itsensä aloittamia, ovat hyvin vähäiset. Sitä varten pitäisi kutsua Israelin valtion alueelta poliisi paikalle. Helpointa on pidättää maitaan tai oliivipuitaan suojelevat palestiinalaiset.

”Tätä käytetään hyväksi. Ja tämä kaikki ei vain mene Israel-ystävyyden jälkeenkään oikeustajuuni.”

Euroopassa puhaltaa nyt nationalistinen, oikeistolainen viima. Juha Partanen sanoo, että sama on nähtävissä myös Israelin nykyhallinnossa. Äärioikeistolainen ja ääriuskonnollinen väestö on Israelissa vähemmistönä, mutta pääministeri Benjamin Netanjahun hallinnossa heillä on valtaa.

Yhdysvaltojen päätös siirtää maan suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin sai toukokuussa aikaan verisiä protesteja palestiinalaisalueilla.

”Eihän siinä mitään järkeä ole. Jos haluaa rakentaa rauhaa, niin juuri noin ei pitäisi tehdä. Mutta varmasti se sopii hyvin nykyisen hallituksen agendaan. Se tyydyttää nationalistisia ääriaineksia. Ja onhan se tietyn uskonnollisen ryhmittymän märkä uni myös Yhdysvalloissa.”

Partanen on pessimistinen. Hänen mielestään puheet kahden valtion politiikasta – Israelin ja Palestiinan rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, jossa Jerusalem on jaettu pääkaupunki – ovat menettämässä merkityksensä.

”Se on lässytystä, kun ei enää tiedetä, mistä muusta voisi puhua”, Partanen sanoo.

”Siellä voi olla iso myrsky tulossa. Jossakin vaiheessa joku tarpeekseen saanut karismaattinen hahmo nousee johtoon ja saa kanavoitua palestiinalaisten turhautumisen.”

On toivoakin. Partanen ei pidä mahdottomana, että Israelin poliittinen mieliala muuttuisi ja vaaleilla valittaisiin päättäjiä, joilla on nykyistä enemmän halua neuvotteluun.

Hyvää on sekin, että Israel on edelleen moniääninen yhteiskunta. Ihmisoikeusjärjestöt jopa Gazan rajalla tekevät sitkeää työtä ja koettavat rakentaa siltaa kansojen välille. Ihmisoikeustarkkailijoitakin päästetään maahan, mutta heitä ei aina katsota hyvällä.

Partanen on iso mies. Hän sai Eappi-ohjelman aikana liikkua rauhassa Länsirannalla ja Israelissa. Mutta hän kertoo, että monia naispuolisia eappeja seurattiin, painostettiin tai uhkailtiin etenkin Jerusalemissa. Ihmisoikeustarkkailijoiden kuvia levitettiin asiattomasti ja kehotettiin käymään heidän kimppuunsa.

Partasen visiitistä Länsirannalle on nyt kulunut kaksi vuotta. Kun hän kertoo vanhoille tuttavilleen Suomessa, mitä kaikkea Palestiinassa omin silmin todisti, he eivät tahdo uskoa kuulemaansa. Monien Israel-ystävien kanssa ei pysty juttelemaan ollenkaan.

”Paria minuuttia kauempaa ei kuunnella. He saattavat sanoa, että ’nopeastipa sinut aivopestiin, nyt olet niin palestiinalainen’. Tosiasiat ja faktat eivät kiinnosta.”

Hän sanoo, ettei suuri osa Israel-myönteisistä kristityistä tiedä, mitä Palestiinassa tapahtuu.

”Ei haluta tietää eikä uskoa.”

Partanen on toiminut elämässään automyyjänä, opiskellut aikuisiällä luterilaiseksi papiksi ja työskennellyt varastolla, yrittäjänä, opettajana ja luennoitsijana seurakunnissa. Hän osaa kieliä ja tekee käännöstöitä. Ison osan elämästään hän on käyttänyt Israelin tutkimiseen ja harrastamiseen.

Edelleen hän sanoo olevansa Israelin ystävä. Hän aikoo maksaa Israelin ystävät -järjestön jäsenmaksunkin.

Suhtautuminen uskontoihin on kuitenkin jonkin verran muuttunut. Se on tarkentunut.

”Ajattelen, että fanaattisuudesta ja ääriuskonnollisuudesta on harvoin mitään hyviä seurauksia. On se sitten kristillistä, islamilaista, juutalaista tai hindulaista. Ääriajattelu on ääriajattelua.”

Haastattelun antaminen mietityttää Partasta. Hän toivoo, etteivät vanhat ystävät kokonaan tuomitsisi häntä. Mutta hän kokee tärkeäksi, että ihmiset, myös Israelin ystävät, saisivat mahdollisimman todenmukaisen kuvan Lähi-idän tilanteesta. Partasen mukaan konfliktiin on kaksi syypäätä: Israel ja palestiinalaiset. Molemmat tekevät virheitä.

Henkilökohtaisesti käynti on jättänyt pysyvän jäljen.

”En ole vieläkään pystynyt sulattamaan kaikkea, mitä siellä koin. Mutta jos joskus pääsen tasapainoon tämän kokemuksen kanssa, niin minulla, jos jollakin, voisi olla mahdollisuus seurata ja kommentoida Lähi-idän uutisia tasapuolisesti.”