Miksiköhän kaikki paska putoaa juuri mun päälle? Oon meneettänyt konkreettisesti ja henkisesti muutama ystävää, jotka on vaikuttanut mun elämään hirveesti? En ole toisinaan tajunnut itse itseäni, enkä oo oikeen pitänyt itteeni arvossa erään tapahtuman johdosta...

Rakastuin.
Ja menetin hänet.

En välillä tajua kuinka suureksi osaksi elämääni rakkaus sattui tulemaan. En välillä aina kässää miks mun elämä sitten on niin perseestä.... En mun pitäisi valittaa, mulla on hyviä ystäviä, mulla kouluki menee ihan siedettävästi ja mulla on ihan suhtkoht arvokas elämä...

Paitsi vaan puuttuu se yksi. Hän.
Hän josta pitää huolta, hän jota seuraa, hän jota kuuntelee.
Hän jota rakastaa.

Elämä ei olekaan ollut niin hauskaa sen jälkeen kun rakastuin ja vahingossa jätin hänet... Kaikki on ollut yhdentekevää ja kaikki on tuntunut tylsältä, mutta kyllä niitä pieniä valopisteitä on löytynyt. Mutta niiden pienuus ei riitä täyttämään sitä isoa lovea mun sydämessä. Ei ennenkuin löydän jonkun jota rakastaa... Josta pitää huolta... Jolle kertoa kuinka tärkeä hän on mulle...

Miksiköhän kaikki paska putoaa juuri mun päälle? Miksiköhän elämä ei oikeen innosta? Miksiköhän rakkaus on sitten niin iso juttu mulle? Miksi? Miksei?

Toivottavasti asia selviää ennenkuin on jo liian myöhäistä... Ja kun on jo liian myöhäistä, ei tunne, ei kuule, ei huolia mutta ei muutakaan. Vain loputonta unta elämän jälkeisessä maailmassa...