Advertisement
Guest User

Untitled

a guest
Jan 24th, 2017
86
0
Never
Not a member of Pastebin yet? Sign Up, it unlocks many cool features!
text 2.42 KB | None | 0 0
  1. politiikantutkimuksessa tai taloustieteissä.
  2.  
  3. Ihminen kokee aina asioita myös subjektiivisesti, ikään kuin sisältä käsin. Tietoiset olennot näkevät maailman minän näkökulmasta tunteineen ja motiiveineen. Esimerkiksi taiteissa subjektiivisuus ei haittaa. Omat kokemukset ovat aina subjektiivisia.
  4.  
  5. Maailmankuvaa on vaikea objektiivisesti arvioida. Emme pääse oman tulkintamme ulkopuolelle. Jopa argumentteja arvioidessamme olemme helposti subjektiivisia eli arvioimme paremmiksi perustelut, jotka ovat meille mieluisia.
  6.  
  7. Joissakin tieteissä erottelu subjektiivisen ja objektiivisen välillä näkyy selkeämmin kuin muissa. Terveystieteissä puhutaan erikseen subjektiivisesta ja objektiivisesta terveydestä. Kulttuurin ja uskonnon tutkijat käyttävät käsiteparia emic - etic. Sillä tarkoitetaan sitä, että tietyn ryhmän sisäpuolinen näkökulma ja sen kieli on erilaista kuin ulkopuolelta tapahtuva tarkastelu ja sen käsitteet. Erityisesti psykologian kohde, ihmisyys, nostaa esille kysymyksen subjektiivisen kokemuksen ja mitattavan ulkoisen käyttäytymisen tai hermoston aktiivisuuden suhteesta.
  8.  
  9. Psykologia pyrkii ymmärtämään ihmisen sisäisiä kokemuksia. Koska toisen ihmisen subjektiiviseen todellisuuteen ei ole suoraa pääsyä, joudutaan luottamaan ihmisten kuvauksiin tunteista tai asenteista. Näitä voidaan verrata objektiivisesti mitattaviin asioihin kuten aivojen tai kehon tiloihin. Kun mielenfilosofit miettivät aivojen ja tajuisen kokemuksen suhdetta, he ovat myös tämän erottelun ytimessä. Filosofit ovat pohtineet myös perusteita, joiden pohjalta voimme luottaa objektiivisen maailman tai todellisuuden olemassaoloon.
  10.  
  11. Käsitteiden erottelu auttaa ihmistä pohtimaan tarkemmin, milloin on kyse objektiivisesta tiedosta ja milloin subjektiivisesta. Subjektiivisia kokemuksia ei voi kiistää tosiasioilla. Jos uskomme objektiivisen tiedon mahdollisuuteen, meillä on jokin yhteinen tiedon alue. Tämä auttaa ihmisiä uskomaan siihen, että totuus on selvitettävissä eikä kaikki ole vain erilaisia mielipiteitä. Tieteen menetelmä perustuu tähän uskomukseen ja se on tuottanut toimivia ratkaisuja moniin ongelmiin. Myös arkielämässä uskomme käytännössä, että asiat ovat objektiivisesti yhdellä tavalla ja että sen voi usein myös saada selville.
  12.  
  13. Kieltä käytetään monella tavalla
  14.  
  15. Filosofisen työskentelyn ja keskustelun yksi tehtävä on löytää ja ymmärtää erilaisia käsitteiden
Advertisement
Add Comment
Please, Sign In to add comment
Advertisement