Sampo Terho HS Pääkirjoitus, vieraskynä 2006

Bushin ja Blairin politiikka on saanut aikaan myös paljon hyvää

Siinä missä suuret EU-maat ovat laatineet ihmisoikeusjulistuksia ja periaatepäätöksiä, Yhdysvallat ja Britannia ovat lianneet kätensä ja käyneet työhön, kirjoittaa Sampo Terho.

Julkaistu: 15.6.2006 3:00

Sampo Terho.

Länsimaailman liberaalien, sosialistien ja vihreiden suuri unelma häämöttää vihdoin: Tony Blair on luvannut luopua vallasta vuoden päästä kesällä, ja George W. Bush astuu syrjään 2008, kun hänen toinen kautensa päättyy. Pahuuden parivaljakko vetäytyy, ja uusi onnellisempi aamu sarastaa.

Vai miten mahtaa olla? Bush ja Blair ovat läpi 2000-luvun saaneet kantaa valtavan syntitaakan julkisessa sanassa ja Länsi-Euroopan sivistyneistön keskustelussa. Kaksikon vastuulle on pyritty sälyttämään niin maailman nälkäongelma, kehitysmaiden köyhyys kuin aidskin - ja erityisesti tietysti maailmanrauha tai sen puute.

Sota Afganistanin Taleban-hallintoa vastaan oli länsieurooppalaisissa arvioissa epäilyttävä, jos kohta hallinto täälläkin oli kovin sanoin tuomittu. Sotaa Saddam Husseinin hallintoa vastaan pidettiin aivan yleisesti moraalittomana. Arvostelun etunenässä olivat ranskalaiset, joiden hallussa Irakin öljysopimukset ennen sotaa olivat.

Bushin ja Blairin tilinpäätös lähestyy, ja sen jälkeen saamme nähdä, mistä historia tulee heidät muistamaan. Vainko epäoikeutetuista sodista siviiliuhreineen, vai ovatko he tehneet myös jotain muuta?

Sen jälkeen kun kansainvälisen median valokeila kääntyi pois Afganistanista, on maassa tapahtunut paljon. Yhdysvallat on osallistunut 672 koulun jälleenrakentamiseen ja toimittanut näihin oppimateriaalit. Samalla on koulutettu 50000 opettajaa. Kaikkein tärkein parannus on kuitenkin se, että nyt myös tytöt pääsevät kouluun.

Yhdysvallat on myös pyrkinyt edistämään maan irrottautumista perinteisestä huumekauppaan perustusvasta taloudesta. Maataloustuotanto on onnistuttu melkein kaksinkertaistamaan muutaman viime vuoden aikana. Samoin on luotu kolme miljoonaa väliaikaista työpaikkaa, jotta ihmisillä olisi laillisia tulonlähteitä.

Terveyspalvelut Yhdysvallat maksaa yli kahdelle miljoonalle ihmiselle, ja on hoitanut mm. 700000 malaria-potilasta ja rokottanut miljoonia lapsia.

Afganistanilla on tietysti vielä valtavia ongelmia, mutta tuskin kukaan voi väittää, että maan tulevaisuus olisi nyt pahaenteisempi kuin aiemmin. Tärkeintä on, että maan asukkaat ovat tänä päivänä vapaita kansalaisia, eivätkä epäinhimillisen Taleban-hallinnon orjia.

Irakin sodan on Bushin hallinnon puolesta arveltu maksavan kaikkineen noin 500 miljardia dollaria. Britannialle sota on tähän saakka maksanut ehkä viisi tai kuusi miljardia puntaa, ja lisäkustannuksia on tiedossa.

On selvää, että molemmille maille sodan kustannukset ovat kasvaneet monta kertaa suuremmiksi kuin alkuun toivottiin. Kaikki raha ei kuitenkaan ole mennyt sotimiseen. Yhdysvaltojen apu Irakin jälleenrakentamiseen on jo ohittanut toisen maailmansodan jälkeen Saksalle annetun tuen (ylistetty Marshall-apu mukaan lukien ). Britannia on luvannut 544 miljoonaa puntaa maan auttamiseksi.

Työ on täälläkin tuottanut tulosta. Kansainvälinen valuuttarahasto arvelee maan talouskasvuksi tänä vuonna 10,4 prosenttia. Lisäksi on tuettu tuhansia kouluja, kymmenien tuhansien opettajien koulutusta jne.

Bushin ja Blairin lukuisat vihamiehet tosin jättävät nämä seikat aina huomiotta ja muistuttavat, että sodassa joka tapauksessa oli tarkoitus vain ottaa haltuun Irakin öljyvarat. Monilta keskustelijoilta tuntuu unohtuvan, ettei Yhdysvallat tai Britannia nyt omista Irakin öljyvaroja, vaan niistä vastaa yksin Irakin hallitus, kuten Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätös 1546 (annettu 8.6.2004) ehdottomasti ja selväsanaisesti takaa.

Afrikka on tavallisissa mielikuvissa manner, josta Blair ei välitä ja josta Bush ei ole kuullutkaan. Tilastollinen totuus kuitenkin on, että Blairin kaudella vuodesta 1997 tähän päivään, Britannia on kaksinkertaistanut vuosittaisen apunsa Afrikalle ja se on nyt suunnilleen miljardi puntaa vuodessa.

Bush puolestaan on kaikista muista menoista huolimatta enemmän kuin kaksinkertaistanut Yhdysvaltojen avun Afrikalle. Bushin hallintoa on julkisesti kiitetty merkittävistä lahjoituksistaan esimerkiksi YK:n ruokaohjelmalle (WFP).

Ruoka-avun lisäksi Bush on myös jo 2003 laittanut alulle 15 miljardin dollarin hätäapuprojektin Afrikan aidstilanteen korjaamiseksi. Tavoitteena on hänen presidenttikautensa aikana auttaa kahta miljoonaa jo sairastunutta ja ennaltaehkäistä tartunnan saanti miljoonilta muilta.

Yhdysvaltain ja Britannian hallinnot ovat siis kunnostautuneet myös muissa toimissa kuin vain Abu Graibin kaltaisissa mediajulkisuutta saaneissa skandaaleissa. Rahaa on kiistatta kulunut paljon, mutta teot maksavat aina enemmän kuin puheet.

Kenties kaikkein suurin Bushin ja Blairin hallintojen toimintatapaero esimerkiksi Ranskaan ja Saksaan verrattuna onkin ollut juuri se, että ne ovat pelkkien puheiden sijaan yrittäneet itsepäisesti tehdä jotain konkreettista. Siinä missä suuret EU-maat ovat aina olleet valmiit laatimaan uusia ihmisoikeusjulistuksia ja periaatepäätöksiä, Yhdysvallat ja Britannia ovat lianneet kätensä ja käyneet työhön.

Ongelma vain on se, että kaiken todellisen tekemisen täytyy tapahtua reaalimaailmassa, jossa mikään ei onnistu ilman vastoinkäymisiä. Julistukset taas voidaan laatia ihanteellisessa unimaailmassa vain kaikkea hyvää ja mukavaa kannattaen.

Moni on erehtynyt pitämään tätä jälkimmäistä mallia moraalisen ylemmyyden osoituksena.

Sampo Terho

Kirjopittaja on aate- ja poliittiseen

historiaan keskittynyt filosofian maisteri.