NÄKYVÄT TATUOINNIT, lävistykset, ylipaino, boheemi hiustyyli, punk-tyyli, nenäkorut, kaljuus, vakava ihosairaus ja yleinen epäsiisteys.

Kaikki nämä ovat tekijöitä, jotka häiritsevät työnhakijan ulkonäössä rekrytointiin erikoistuneita ammattilaisia. Tai ainakin näitä piirteitä rekrytointikonsultit luettelivat tutkijoille oma-aloitteisesti, kun heiltä kysyttiin sopivien työnhakijoiden kartoitustilanteesta.

Asia käy ilmi Jaana Parviaisen, Taina Kinnusen ja Ilmari Kortelaisen toimittamasta kirjasta Ruumiillisuus ja työelämä, joka julkistettiin viime viikolla.

Rekrytointiammattilaisten näkemyksiä kartoittavassa luvussa Taina Kinnunen ja Parviainen haastattelivat kymmentä ihmistä kolmesta tunnetusta rekrytointiyrityksestä. Joukko ei ole kovin suuri, mutta kertoo ainakin jotain rekrytointiammattilaisten ennakkokäsityksistä.

ULKONÄKÖ vaikuttaa vähintäänkin alitajuntaisesti rekrytointiammattilaiseen ja siihen, millaisia ihmisiä he esittelevät palkkaavalle työnantajalle eteenpäin.

Epäsopiva ulkonäkö ei välttämättä tarkoita sitä, että työnhaku tyssäisi siihen. Eräs rekrytointikonsultti kertoi, että erikoisissa tapauksissa on hyvä vähintään varoittaa asiakasta eli työnantajaa etukäteen, jotta tämä säästyy ”turhalta sokilta”.

Toisaalta esimerkiksi miesvaltainen it-ala mainittiin poikkeukseksi, minkä kohdalla epäsiistiä ulkonäköä voi ”katsoa hieman läpi sormien”. Sen sijaan naisilta työmarkkinoilla odotetaan helposti huolitellumpaa ulkonäköä. Naisilla etenkin paljastavat vaatteet syövät uskottavuutta työnhakijana.

MYÖS ruumiinkielellä ja erilaisella elehtimisellä ja ilmeikkyydellä on merkitystä työnhakutilanteessa.

Hymy on hyvästä, ja puhelimessa se saisi kuulua äänestä asti.

Yleensä työhaastatteluun menijöitä varoitetaan veltosta kädenpuristuksesta, mutta rekrytointikonsulttien mukaan työnhaku ei välttämättä kaadu siihen. Lahnamainen käsi herättää kuitenkin epäilyksiä.

Konsultit paljastivat etsivänsä tietynlaista ”oikeaa fiilistä” ja ”hyvää tyyppiä”. Nykymaailmassa se tarkoittaa yhä useammin jonkinlaista itsevarmuutta, ulospäinsuuntautuneisuutta ja urheilullisuutta. Ja sitä jämäkkyyttä aina kädenpuristukseen asti.

”Hyvän tyypin” lisää saa nykyaikana etenkin urheilullisuuden tai liikunnallisuuden avulla.

Urheilua pidetään ympäristönä, jossa oppii olemaan ihmisten kanssa sekä johtamaan ja häviämään. Maininta joukkueen kapteenina pelaamisesta on selvä plussa.

”Omassa aineistossamme sekä mies- että naiskonsultit sanoivat arvostavansa kaikkien työnhakijoiden liikunta-aktiviteetteja, mikä mielestämme kertoo fitness-ideologian läpimurrosta kulttuurisessa ruumisihanteessa”, tutkijat vetävät yhteen kirjassa.

Kirjan mukaan treenatun ja hoikan ruumiin ajatellaan olevan merkki terveydestä, kurista, kyvykkyydestä ja voimasta. Rekykonsulttien mielissä tämä yhdistyy myös vähäisiin sairauslomiin.

EPÄLUULOJA herättää lötkön kädenpuristuksen lisäksi esimerkiksi paperin näpertäminen, vaikeasti vastaaminen tai vaikkapa istuminen kyyryssä tai jotenkin vinottain. Näitä asioita haastateltavat rekryammattilaiset mainitsivat tutkijoille.

Toisaalta tuijottaminen tai liian nopeasti vastaaminenkaan ei ole hyvästä vaan voi vaikuttaa jotenkin röyhkeältä.

Työnhakijan pitäisi siis osata mukautua työpaikkahaastattelijan rytmiin.

Kirjan johdannossa todetaankin, että yhä useammin ammatillinen kyvykkyys on myös ulkonäköä ja tyyliä.

SYRJINTÄSYYTÖSTEN pelossa monet työantajat välttelevät puhumasta suoraan palkattavan iästä, sukupuolesta, etnisyydestä tai muuten ulkonäöstä. Se ei silti tarkoita, ettei näillä olisi merkitystä palkkaustilanteessa.

Yksi rekrytointikonsultti vain ilahtuu, jos työnantaja kertoo toiveistaan suoraan.

”Jos ne hakee 30–40-vuotiasta miestä tietyillä kriteereillä, niin sehän on mulle helpompi”, kirja siteeraa suoraan yhtä palkkauksen ammattilaista.

Muut haastateltavat puolestaan korostivat, että yrittävät ymmärtää työnantajan hienovaraisista tai jopa sanattomista viesteistä toiveiden yksityiskohtia.

Kirjan mukaan ikääntynyt työnhakija mietityttää erityisesti nuorempia esimiehiä ja työnantajia. Nuoremmat palkkaamisesta päättäjät saattavat epäillä, että yli 50-vuotiaat työntekijät oppivat hitaasti, vastustavat muutoksia, työskentelevän tehottomasti ja jäävän pitkille sairauslomille.

KIRJASSA TULKITAAN vaatimusten menneen niin pitkälle, että ne ulottuvat myös työntekijöiden vapaa-ajalle. Liikuntaa ei esimerkiksi harrasteta omaksi iloksi, vaan sitä varten, että jaksaisi töissä. Ruumis pitää huoltaa vapaa-ajalla siihen kuntoon, että se kestää pitkät työpäivät. Tämä koskee niin liikuntaa, unta kuin ravintoakin.

Tätä analysoidaan luvussa ”Tietotyöalan voittajan tyyli”, jonka ovat kirjoittaneet tutkijat Mira Karjalainen, Charlotta Niemistö ja Jeff Hearn.

Heidän haastattelemiensa ammattilaisten mukaan työstressi täytyy osata pitää erillään unesta. Suurin osa kertoi, ettei työ häiritse heidän untaan. Toisaalta moni moni vastaajista käytti reseptilääkkeitä tai melatoniinia enemmän tai vähemmän säännöllisesti, jotta pystyi nukahtamaan.

Kolmikko haastatteli 109 tietotyön ammattilaisia 12:lta eri työpaikalta. Haastateltavista vajaa puolet eli 48 ihmistä oli Suomesta.

Unta piti myös pyydellä anteeksi. Eräs keskijohtoon kuuluva mies pahoitti, ettei kykene nousemaan ylös viideltä ylös. Unen tarve oli ikään kuin heikkous.

MYÖS TARVETTA syödä pidettiin jonkinlaisena heikkoutena. Pakkoa saada ruokaa kesken päivän jollakin tapaa pyydeltiin anteeksi. Osa haastateltavista tuli haastatteluun kiireissään, myöhässä ja sämpylää haukkaillen. Eikä leipä edes ollut lounaan korvike, vaan aamupala, jota ei oltu vielä ehditty syödä.

Tehokkuusajattelu ulottui myös liikuntaa. Suosittuja olivat lajit, jota saattoi harjoittaa kellonajasta ja paikasta riippumatta. Hyviä olivat esimerkiksi juokseminen tai kuntosaalitreeni – parhaimmillaan tai pahimmillaan yrityksen omalla kuntosalilla.

Tutkijoiden tulkinnan mukaan monella työpaikalla oli hyväksyttävää tehdä liikaa töitä ja riskeerata terveytensä, kunhan se ei näkynyt ulospäin. Romahtaa ei saanut näkyvästi, ja väsymys piti vähintään meikata piiloon.