Suomen salaisin paikka
Suomen salaisin paikka Keski-Suomen kallioiden uumenissa ja muu tiedustelulaitos saa oikeuden valvoa internetliikennettä, jos eduskunta hyväksyy tiedustelulait. Kansanedustajat joutuvat päättämään asiasta tietämättä tarkkaan, mitä Tikkakoskella oikein tapahtuu. Helsingin Sanomat kertoo nyt ja lähipäivinä, mitä sotilastiedustelu tekee – ja on tehnyt.
Tilaajille
Laura Halminen HS, Tuomo Pietiläinen HS

Julkaistu: 16.12. 2:00 , Päivitetty: 16.12. 6:20

Yhdeksäntoista sotilas­tiedustelutyöryhmän jäsentä katseli toisiaan neuvotteluhuone Junttilassa lokakuussa 2015. Oli työryhmän ensimmäinen kokous, läsnäolijat esittäytyivät toisilleen ja vaihtoivat yhteystietoja.

Pääesikuntaan kokoontuneilla sotilailla ja korkeilla virkamiehillä oli tärkeä tehtävä: valmistella tiedustelulaki, joka mullistaa kertaheitolla Puolustusvoimien oikeudet tehdä tiedustelua sekä Suomessa että ulkomailla. Samanlaiset laajat tiedusteluoikeudet on saamassa myös siviilitiedustelusta huolehtiva suojelupoliisi (Supo).

Sana mullistaa ei ole liioiteltu, sillä sotilastiedustelun tehtävistä tai toimivaltuuksista ei ole Suomessa omaa kattavaa lainsäädäntöä. Siksi sotilastiedustelu on kehittänyt itselleen salaisia toimintamalleja, joita ei ole koskaan hyväksytty eduskunnassa eikä avattu ulkopuolisille.

Salainen on myös paikka, johon työryhmä päätti ensi töikseen käydä tutustumassa. Sotilastiedustelutyöryhmä kirjasi heti ensimmäisessä kokouksessaan lokakuussa vierailun ”Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle Tikkakoskelle” marraskuussa.

Joku veti punaisella kynällä yli sanan Tikkakoskelle, mutta yliviivattu paikkakunta jäi näkyviin virallisiin pöytäkirjoihin.

Viestikoelaitoksen sijainti on vedetty yli sotilastiedustelulakityöryhmän pöytäkirjassa.
Viestikoelaitoksen sijainti on vedetty yli sotilastiedustelulakityöryhmän pöytäkirjassa.

Työryhmän yksipäiväiseksi suunniteltu reissu venähti lopulta kaksipäiväiseksi.

Mikä Tikkakoskella, pienessä Jyväskylän taajamassa, niin paljon kiinnostaa?

Lukuisat ulkopuoliset ovat yrittäneet selvittää Tikkakosken salaisuutta. Yleisradion tutkivan journalismin ohjelma MOT valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, kun toimittajat eivät saaneet perustietojakaan Tikkakoskella toimivasta yksiköstä.

Ylen toimittajat joutuivat tyytymään korkeimman hallinto-oikeuden vuoden 2007 päätökseen, jonka mukaan yksikön organisaatio, toimintasuunnitelma, asiakkaat ja kansainvälinen yhteistyö ovat salaisia.

Poikkeuksen tekivät toimintakertomus ja strategia. Ne ovat erittäin salaisia.

Yksityiskohta Viestikoelaitoksen yli 40-sivuisesta vuosiraportista 2005.
Yksityiskohta Viestikoelaitoksen yli 40-sivuisesta vuosiraportista 2005.

Pääesikunta vetosi kymmenen vuotta vanhaan korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen myös tänä vuonna, kun Helsingin Sanomat pyysi asiakirjoja Viestikoelaitoksen budjetista, henkilöstöstä ja organisaatiosta.

Pääesikunta ei edelleenkään luovuta Viestikoekeskuksesta edes perustietoja, vaikka sille on suunnitteilla uusia ja suomalaisten yksityisyyden suojaa rikkovia tehtäviä. Nyt se kuuntelee ja mittaa viestintää ilmassa, mutta lisäksi Viestikoekeskus saisi oikeuden tietoverkkotiedusteluun eli kaapelien tietoliikenteen seuraamiseen.

Puolustusvoimat on myös tehnyt kaikkensa, jotta kukaan ulkopuolinen ei kiinnostuisi yksikön toiminnasta tai kirjoittaisi siitä mitään. Viestikoelaitoksessa työskennelleet tekevät ikuisen vaitiolositoumuksen, ja tarvittaessa kysyjä saa harhaanjohtavia vastauksia.

Vielä vuonna 1987 Pääesikunta sumutti Helsingin Sanomien toimittajaa vastaamalla, että Viestikoelaitos ja sen sisaryksikkö Sähköteknillinen tutkimuslaitos ”suorittavat tutkimusta ja kokeilua, jotka tulosten osalta ovat salaisia”.

Jo vanhahtava nimi Viestikoelaitos kuulostaa siltä, että yksikön toiminnassa ei ole mitään tiedusteluun liittyvää. Kun Viestikoelaitos yhdistyi vuonna 2014 Puolustusvoimien Tiedustelulaitokseen, yksikkö sai uuden nimen Viestikoekeskus.

Suomen sotilastiedustelun osat – keskukset, laitokset ja osastot – ovat vaihtaneet nimeä niin tiheään, että ulkopuolisten on ollut vaikea ymmärtää muutoksia. Nimet eivät kuitenkaan ole tärkeitä, sillä organisaation tehtävät ovat pysyneet pääosin samoina vuosikymmenestä toiseen.

Nykyinen Viestikoekeskus on pääasiassa signaali- ja kuvaustiedusteluun erikoistunut yksikkö. Se kuuntelee ilmassa liikkuvia viestejä ja harjoittaa elektronista mittaustiedustelua.

Virallisesti yksikkö keskittyy kaikkien ilmansuuntien seuraamiseen, mutta käytännössä kohteena on Venäjä.

Esimerkiksi Puolustusvoimain komentajan neuvottelukunta määritteli 2008, että Viestikoelaitos on ”sotilastiedustelun osana päävastuullinen Venäjän asevoimien seurannasta”.

Rauhanaikana Viestikoekeskuksen tavoitteena on havaita ainakin vanhan Leningradin sotilaspiirin alueella olevien joukkojen liikekannallepano.

Käytännössä Viestikoekeskus sieppaa Venäjän sotavoimien sähkömagneettista säteilyä sekä analysoi ja luokittelee sitä. Näin yksikkö muodostaa elektronisen tilannekuvan, jonka perusteella se arvioi Venäjän alueella olevat joukot, joukkojen tyypit, johtosuhteet, tehtävät ja toiminnan muutokset.

Sotilaskielellä Viestikoekeskuksen vastuulla on luoda vihollisesta elektroninen tiedustelukartta. Tällainen kartta paljastaa vastustajan suunnitelmat, valmiuden, johtopaikat, liikkeen, tulituen, maalitiedustelun, ilmapuolustuksen sekä tukielementtien käyttämät viesti-, tutka- ja telemetrialähettimet.

Tiellä Viestikoekeskukselle eli entiselle Viestikoelaitokselle on ankaria varoituksia.
Tiellä Viestikoekeskukselle eli entiselle Viestikoelaitokselle on ankaria varoituksia. (KUVA: Petteri Kivimäki)

HS:n haltuunsa saaman asiakirja-aineiston mukaan Tikkakosken tiedustelulaitoksessa työskenteli vuonna 2010 yhteensä 150 henkeä.

Heistä suurin joukko eli noin 70 henkeä työskenteli Viestikoelaitoksen tiedustelukeskuksessa. Se vastasi Viestikoelaitoksen kaikkein salaisimmista asioista, kuten tilannekuvasta, strategisesta ja operatiivisesta analyysistä, salausalgoritmeista, sanoma-analyysistä ja niin sanotuista signaalikirjastoista.

Kun mukaan lasketaan muu Pääesikunnan tiedusteluväki ja silloisen Puolustusvoimien tiedustelukeskuksen ihmiset, Suomen sotilastiedustelun palveluksessa oli vuonna 2010 yhteensä noin 320 henkeä. Se on selvästi enemmän kuin siviilitiedustelua hoitavan Supon 225 hengen vahvuus oli tuolloin.

Salainen muistio vuodelta 2004 kertoo, että Viestikoelaitoksen henkilöstöongelmat olivat yhtä inhimillisiä kuin muissakin organisaatioissa: päälliköitä oli liikaa ja alaisia liian vähän. ”Esikunnan osastopäälliköiden määrä on suuri”, toteaa muistio, joka päätyy ehdottamaan kahdeksan osaston supistamista neljään osastoon ja tiedustelukeskukseen.

Tikkakosken väki saattaa tulevaisuudessa kaksinkertaistua. Puolustusvoimien on tarkoitus investoida kymmenen vuoden aikana kyberpuolustukseen 200 miljoonaa euroa ja palkata 200 henkeä, joista tosin vain nelisenkymmentä keskittyisi tiedusteluun kaapeleissa.

Viestikoekeskus tarvitsee lisää väkeä myös siksi, että uudet tiedustelulait tekisivät sotilasyksiköstä alihankkijan siviilitiedustelulle eli Supolle. Tiedustelulakiesitysten mukaan Viestikoekeskus suodattaisi ja nappaisi internetliikenteestä sen verkkoliikenteen, joka suojelupoliisia kiinnostaa.

Samalla kasvaa myös Supo, sillä se on palkkaamassa ensi vuonna 50 henkeä ja myöhemmin 94 henkeä lisää nykyiseen 320 hengen vahvuuteensa.

Vaikka Viestikoekeskus on sotilasyksikkö, se kertoo salaisissa muistioissaan asiakkaista ja tuotteista kuin mikä tahansa yritys. Yksikön keräämät tiedot menevät ensin Pääesikunnan tiedusteluosastolle, joka yhdistää, analysoi ja toimittaa lopullisen tuotteen asiakkaille.

Yksityiskohta Viestikoelaitoksen tekemästä ilmoituksesta kertoo, että Yhdysvaltain merivoimien Baltops-harjoitus Itämerellä kesäkuussa 2005 herätti Venäjän mielenkiinnon.
Yksityiskohta Viestikoelaitoksen tekemästä ilmoituksesta kertoo, että Yhdysvaltain merivoimien Baltops-harjoitus Itämerellä kesäkuussa 2005 herätti Venäjän mielenkiinnon.

Viestikoekeskuksen ja muun Puolustusvoimien tiedustelun asiakkaat ovat hyvin valikoituneita. Vuonna 2007 Viestikoelaitos sijoitti heistä ykkösluokkaan muun muassa tasavallan presidentin, pääministerin ja puolustusministerin sekä Puolustusvoimien ylimmän johdon.

Sidosryhmiin eli kakkosluokkaan Viestikoelaitos ryhmitteli ulkoministerin, suojelupoliisin, tavallisen poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin.

Puolustusvoimien tiedustelun sidosryhmiä ovat salaisen muistion mukaan myös Ilmailulaitos, Säteilyturvakeskus, Seismologian laitos, liikenne- ja viestintäministeriö, Suomen Pankki, yliopistot ja korkeakoulut sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Ykkösasiakas on tasavallan presidentti. Hän on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö, joka saa kaiken palvelun. Muut asiakkaat saavat palvelua tuotteen mukaan, luokittelee Pääesikunnan tiedusteluosaston salainen muistio vuodelta 2007.

Yritykset pyrkivät myymään tuotteitaan kaikille. Viestikoekeskuksen tuotteet eivät ole vapaasti ostettavissa, vaan laitos pyrkii päinvastoin salaamaan ne tiukasti.

Viestikoelaitoksen diaesitykset alkavat usein muistutuksella siitä, että nyt ollaan salaisessa paikassa ja jokainen kännykkä voi olla mikrofoni:

    ERITTÄIN SALAINEN

    – ei muistiinpanoja

    – sulkekaa gsm-puhelimet

Seuraa esitys Venäjän vuoden 2005 SAR-tutkista, joka on esimerkki analysoiduista raporteista ja tutkimuksista, Viestikoekeskuksen yhdestä päätuotteesta.

Näihin Viestikolaitoksen vuosittain tekemiin päätuotteisiin kuuluivat muun muassa otsikot ”Venäjän asevoimien toiminta”, ”Venäjä uhka-arvio”, ”Elektronisen sodankäynnin uhka-arvio” ja ”Tietoverkkosodankäynnin uhka-arvio”, kertoo joulukuulle 2008 päivätty salainen muistio.

Esitykset sisältävät konkreettisia havaintoja esimerkiksi Venäjän asevoimien johtamisjärjestelmien kehityksestä, lähialueen esikunta- ja johtamisharjoituksista sekä sotaharjoituksista.

”Harjoitusten laatu on parantunut ts. joukkojen suorituskyky lisääntyy”, kertoo vuonna 2007 tehty erittäin salaiseksi leimattu esitys.

Lopuksi Viestikoelaitos esitteli, mitä keskeisiä eroja se on havainnut verrattuna Venäjän tekemiin virallisiin ilmoituksiin rajantakaisista joukoista. Venäjän viestijoukot eivät olleet raportoineet kalustostaan, ja ydinkärkien kuljetusyksikköjä oli jäänyt raportoimatta rajan pinnasta.

Länsimaat ja niiden tiedustelu saavat Viestikoelaitoksen raporteissa hyvin vähän huomiota. Esimerkiksi vuoden 2005 vuosiraportin 43 sivusta on omistettu lännen tiedustelulle ja valvontalennoille yksi sivu. Lähialue eli käytännössä Venäjä saa huomiota 40 sivun verran.

Viestikoelaitoksen metallinen joukko-osastotunnus.
Viestikoelaitoksen metallinen joukko-osastotunnus.
Ylipäätään kaikki Venäjään liittyvä kiinnostaa Viestikoe­keskusta ja muuta sotilas­tiedustelua. Yksi Suomen turvallisuus­viranomaisia huolestuttanut hanke oli Itämeren pohjassa kulkeva maakaasuputki Venäjän Viipurista Saksan Greifswaldiin. Nord Stream -hanke nostatti viime vuosikymmenen loppupuolella kulmia sekä Suomen sotilastiedustelussa että suojelupoliisissa.

Sotilastiedustelu pohti asiaa salaisessa analyysissään ”Venäjän muuttuminen uhaksi” jo loppuvuonna 2006, vaikka putken rakentaminen alkoi vasta vuonna 2010.

Sotilastiedustelu arvioi, että 1 200 kilometriä pitkään kaasuputkeen ja sen huoltotorneihin liittyy sotilaallisia näkökohtia: putkeen on teknisesti mahdollista asentaa erilaisia tiedustelujärjestelmiä. Samoin huoltotorni mahdollistaa jatkuvan pintavalvonnan, läsnäolon ja ”tiedustelulaitteiston asentamisen”.

Sotilastiedustelu päätyi kuitenkin siihen lopputulokseen, että tämä ei ole sotateknisesti, sotilaallisesti eikä taloudellisesti tarkoituksenmukaista. Se muun muassa edellyttäisi yhteistyötä Saksan kanssa.

Venäjän uskottavuuden rakentaminen ja yhteistyön vaarantuminen Saksan kanssa eivät salli moista turhaa riskiä, sotilastiedustelu päätteli.

Samoja huolia oli vielä myöhemminkin siviilitiedustelusta vastaavalla suojelupoliisilla. Myös Supon tuolloisen arvion mukaan kaasuputkeen liittyy tiedusteluriski.

Supon huolet liittyivät signaalitiedusteluun eli siihen, että lähellä vastarantaa kulkevat putkirakennelmat antaisivat Venäjälle mahdollisuuden tiedustella Viroa. Sotilastiedustelun arvio oli päinvastainen: putken rakennusvaiheessa lisääntyykin länsimaiden tekemä sotilastiedustelu.

Päätuotteiden ohella Viestikoelaitos tarjoili vuosittain 70–120 erillisraporttia. Vuonna 2008 erillisraportit syntyivät muun muassa aiheista ”Venäjän ennakkovaroitus- ja valvontajärjestelmän kehitysnäkymistä”, ”BUK-ohjuksen häirittävyys” sekä ”Arvio Venäjän asevoimien toiminnasta Georgiassa”.

Georgian sotaa on pidetty kansainvälisen politiikan käännekohtana, jossa Venäjä osoitti länsimaille olevansa valmis käyttämään sotilaallista voimaa myös itsenäisiä valtioita vastaan. Venäjä kukisti Georgian armeijan nopealla hyökkäyksellä ja tulenkäytöllä, millä on paljon yhtäläisyyksiä Suomessa kehitettyyn strategisen iskun uhkamalliin.

Toinen Viestikoekeskuksen vähemmän tunnettu tehtävä on tuottaa ja pitää yllä kaikkia Puolustusvoimien signaalikirjastoja ja häirintämenetelmäkirjastoja. Ne ovat Viestikoelaitoksen toinen päätuote, kertoo joulukuussa 2008 päivätty muistio.

Signaalikirjasto on käytännössä tietokanta, jossa on Puolustusvoimien sieppaamaa sähkömagneettista säteilyä.

Tutkat ja radiolaitteet tuottavat säteilyä, joka on kuin sormenjälki. Kirjaston avulla Viestikoekeskus tai taistelujoukot pystyvät tunnistamaan tuhottavia kohteita.

Puolustusvoimat pitää myös yllä kuvakirjastoja hahmontunnistukseen ja niin sanottuja akustisten herätteiden kirjastoja sukellusveneiden tunnistamista varten.

Sotilastiedustelun salainen muistio myöntää, että ilman signaali- tai häirintäkirjastoja monimutkaiset asejärjestelmät eivät ole taistelukykyisiä. Niihin kuuluvat muun muassa F-18 Hornet -hävittäjät, NH-90-helikopterit, useat merivoimien alukset, ilmapuolustuksen passiiviset valvontajärjestelmät, elektronisen sodankäynnin järjestelmät ja niin sanotut elektronisen vaikuttamisen järjestelmät.

”Myös tienvarsipommien häirintäjärjestelmien teho on merkittävästi heikompi ilman signaalikirjastoja”, muistio toteaa kirjaston käytännön hyödyistä. Tienvarsipommien häirintä on tarpeen myös rauhan aikana kriisienhallintaoperaatioissa.

Viestikoekeskuksen erikoisella kirjastolla on vielä yksi tärkeä tehtävä sotilastiedustelun kansainvälisessä maailmassa: se on vaihdon väline. Kuten sotilastiedustelun joulukuussa 2008 tekemä salainen muistio asian kiteyttää:

    Signaali- ja häirintäkirjastoja ei voi ostaa ulkomailta, vaihtaminen vaatii vastaavaa materiaalia.

Tiedustelulakien säätämistä onkin perusteltu juuri sillä, että viranomaiset tarvitsevat lisää vaihdon välineitä saadakseen Suomea hyödyttävää tietoa. Esimerkiksi kansanedustajat ovat saaneet usein kuulla tämän perustelun parlamentaarisessa seurantatyöryhmässä, jonka tehtävänä on seurata läheltä tiedustelulakien valmistelua.

Uusin ja salaisin Viestikoekeskuksen ”tuote” tuli valikoimiin vuonna 2008. Se on maalittaminen eli sotilaskielellä ”potentiaalisten kohteiden kartoitus operatiivisen vaikuttamisen kannalta”.

Viestikoekeskus auttaa tarkastelemaan kohteita sen perusteella, kuinka tärkeää niiden vaurioittaminen on. Tähän tarkoitukseen Viestikoelaitos tuotti ensimmäiset ”maalipaketit” vuonna 2008.

Sitä varten Viestikoekeskus vastaa kuvatiedustelusta ilmasta ja avaruudesta. Tätäkin tärkeämpää on elektroninen kuuntelu ja mittaus.

Viestikoekeskus auttaa maalittamisessa kuuntelemalla ja mittaamalla lukuisten sensorien avulla maan pinnalta mutta myös ilmasta. Ilmassa isoin rooli on Puolustusvoimien uudella tiedustelukoneella, joka näyttää ulospäin lähes tavalliselta Casa-rahtikoneelta.

Tiedustelulaitos otti vastaan uuden Casa-signaalitiedustelukoneet viime syksynä. Kuvassa koneen testausta vuonna 2016.
Tiedustelulaitos otti vastaan uuden Casa-signaalitiedustelukoneet viime syksynä. Kuvassa koneen testausta vuonna 2016. (KUVA: Jussi Kettunen)

Rahtikoneessa on tarvittavat sensorit ja sisällä siirrettävä kontti täynnä tekniikkaa. Järjestelmään kuuluvat myös maassa sijaitsevat vastaanottimet, jotka ottavat vastaan tiedustelukoneesta lähetetyn ja salatun tiedustelutiedon.

Tiedustelukoneessa ei ole varsinaista aseistusta, mutta sen kyetä pitää suojautumaan esimerkiksi ohjuksilta, Viestikoelaitos määritteli vuonna 2005.

Yksityiskohta Viestikoelaitoksen 2005 asettamista vaatimuksista uudelle tiedustelukoneelle.
Yksityiskohta Viestikoelaitoksen 2005 asettamista vaatimuksista uudelle tiedustelukoneelle.

Asejätti Lockheed Martinin valmistaman ilmatiedustelujärjestelmän piti valmistua jo vuonna 2013, mutta Puolustusvoimat kertoi ottaneensa vastaan ”lentokoneeseen asennetun valvontajärjestelmän” toimitukset vasta viime kesänä eli neljä vuotta myöhässä.

Maaleja osoittava ilmatiedustelukone on tärkeä osa Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen huippusalaista Finstar-A-hanketta. Vaikka Puolustusvoimat puhuu ulospäin viattomasta ”valvontajärjestelmästä”, hanke tarkoittaa ilmatiedustelun, valvonnan ja maalinosoituskyvyn kehittämistä uudenlaisen iskukyvyn tasolle.

Rahaa Finstar-A vie vuosina 2008–2020 yhteensä 250–270 miljoonaa euroa, kertoo sotilastiedustelun salainen muistio vuodelta 2007. Se on yli kaksinkertainen summa verrattuna lentävän valvontajärjestelmän 112 miljoonaan euroon, josta Puolustusvoimat kertoi julkisuuteen viimeksi tänä syksynä.

Finstar-A:n tavoitteena on, että kaikki aselajit hyötyvät entistä joustavammin tiedustelukoneen tuottamasta tiedosta. Samalla iskukykyä parantava, tunkeutumiskykyinen tiedustelu ja maalin osoittaminen ilmasta ovat täysin uusia Viestikoekeskuksen tuottamia palveluita Puolustusvoimille.

Myös tekniset vaatimukset ”lentävälle järjestelmälle” olivat jo vuonna 2005 kovat:

    Hankittavan järjestelmän tulee pystyä havaitsemaan, paikantamaan ja tunnistamaan sekä samanaikaisesti seuraamaan kohdeorganisaation käyttämiä viesti- ja tutkasignaaleja (1,5 MHz – 40 GHz). Pystyäkseen seuraamaan määritettyjä kohteita lentävän signaalitiedustelujärjestelmän tulee pystyä seuraamaan samanaikaisesti vähintään sataa taajuutta.

Koska kone tai sen osia voidaan lähettää myös kriisinhallintaoperaatioon, järjestelmän pitää olla Nato-yhteensopiva, huomautti joulukuulle 2005 päivätty asiakirja. Suomen sidoksista länteen kertoi myös vaatimus:

    Uuden lentävän signaalitiedustelujärjestelmän tulisi olla jo jonkun EU-maan tai Yhdysvaltojen asevoimissa käytössä olevaa kalustoa ja mielellään testattu todellisessa taistelutilanteessa.

Tuorein ja kasvava osa Viestikoekeskuksen työstä liittyy elektroniseen sodankäyntiin. Se tarkoittaa, että sotilaat käyttävät hyödykseen sähkömagneettista energiaa vihollista vastaan.

Viestikoelaitoksen salainen sisäinen muistio vuodelta 2006 kertoo, että yksikkö vastaa elektronisen sodankäynnin tuesta. Tuki oli muun muassa Viestikoelaitoksen antamaa koulutusta elektroniseen sodankäyntiin, jossa päävastuu oli maavoimilla.

Jyväskylän Tikkakoskella sijaitsevasta Viestikoekeskuksesta näkyy hyvin vähän ulospäin. Lakiluonnokset kaavailevat yksiköstä internet-viestien suodattajaa ja avaajaa, mihin Puolustusvoimilla ja Supolla ei nyt ole oikeutta.
Jyväskylän Tikkakoskella sijaitsevasta Viestikoekeskuksesta näkyy hyvin vähän ulospäin. Lakiluonnokset kaavailevat yksiköstä internet-viestien suodattajaa ja avaajaa, mihin Puolustusvoimilla ja Supolla ei nyt ole oikeutta. (KUVA: Petteri Kivimäki)

Viestikoelaitoksen signaali- ja kuvaustiedustelu on kallista ja antaa vain vähän kaikesta tiedustelutiedosta. Hintavuus johtuu siitä, että erityisesti kuunteluun tarvittava tekniikka maksaa paljon.

Pääesikunnan tiedusteluosasto arvioi salaisessa tiedustelunkehittämisesityksessään tammikuussa 2002, että Viestikoelaitos tuottaa noin 5–10 prosenttia kaikesta käytetystä tiedustelutiedosta. Saman verran eli 5–10 prosenttia tulee Pääesikunnan tiedusteluosaston muista salaisista lähteistä.

Julkisten lähteiden osuus on ylivoimaisesti suurin, 80–90 prosenttia, tiedusteluosasto arvioi. Sotilastiedustelun vuonna 2005 laatima muistio toteaakin, että avoimista lähteistä saatava tieto on perustavaa laatua ja tarjoaa ”näköaloja salaiselle raportoinnille”.

Puolustusvoimat käyttää paljon rahaa ja aikaa salaiseen tiedonhankintaan kuitenkin siksi, että saadut tiedonmuruset voivat olla viimeinen pala monimutkaiseen ja hahmottomaan mosaiikkiin.

Kuten Viestikoelaitos sisäisessä muistiossaan joulukuussa 2005 totesi:

    Suhteellisesta kalleudestaan huolimatta signaalitiedustelu on välttämätön ja monipuolisin kaikkiin tiedustelun päätehtäviin tietoa tuottava, joskin rauhan aikana visusti salassa pidettävä ja julkisuudessa näkymätön tiedustelulaji.

Joulukuun 2017 alussa Tikkakosken maisema näyttää värittömältä, lähes mustavalkoiselta. On kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun sotilastiedustelulakia valmistellut työryhmä kävi täällä tutustumassa huippusalaiseen toimintaan.

Työryhmä pääsi sisälle Tiedustelulaitoksen tontille ja tiloihin, mutta sotilaspoliisit, suo ja sotilaskoira pitävät ulkopuoliset nyt aiempaa loitompana. Viestikoelaitoksesta ja sen naapurista Ilmavoimien esikunnasta näkyy vain antenneja ja tornikupoli.

Ainakaan vielä Tikkakosken tiedustelijoilla ei ole pääsyä kaapeleissa liikkuvaan – muun muassa Venäjältä tulevaan – tietoliikenteeseen.

Tiedustelulakiluonnosten toinen versio on valmistunut, ja lakipaketti saattaa mennä eduskuntaan ensi vuoden alussa. Jos kansanedustajat hyväksyvät lait, alkaa Tikkakosken luolissa uusi, näkymätön kuhina.
Tästä on kyse
Tiedustelulait sallisivat internetin viestien suodatuksen

 Siviili- ja sotilastiedustelulait antaisivat Viestikoekeskukselle eli entiselle Viestikoelaitokselle oikeuden suodattaa ja avata maan rajat ylittävää internet-liikennettä.

 Oikeus antaisi tähän luvan kansallisen turvallisuuden nimissä, vaikka varsinaista rikosepäilyä ei ole.

 Viestikoekeskus olisi suojelupoliisin Supon alihankkija eli se suodattaisi Supon tilaamaa viestintää.

 Supo avaisi saamansa siviilitiedustelun viestiliikenteen, Puolustusvoimat taas avaisi itse sotilastiedustelun viestit.