Timeline Duo

"Aikamatkustus. Yleinen aihe tieteiskirjallisuudessa- ja viihteessä. Kyseisestä aiheesta on tälläkin hetkellä vain jossittelua ja testaamattomia teorioita tekniikan puutteen takia. Mitä itseeni tulee niin olen melkoinen kovan onnen kundi, joka ei ole kiinnostunut koko soopaan tai edes pidä sci-fistä. Miksi sitten puhun edes koko asiasta..? Ou, se selviää ihan kohta..."

Hiekkainen aavikkotuuli puhalsi Texasin Austinissa sinä iltana. Se oli yksi sellaisista tuulista joka pistää hiukset kiertymään, hermot hyppäämään ja ihon kutiamaan. Juuri sellaisina iltoina jokainen viinajuhla loppuu ennen pitkää tappeluun. Nöyrät, pienet vaimot tunnustelevat kaiverrusveisten teriä tuijottaessaan puolisojensa kauloja. Mitä vaan voi tapahtua. Voit saada jopa täyden lasin kaljaa baarissa. Ihmisiä ei ole näy juurikaan paljon kadulla, koska suurin osa on joko juomassa tai tajuttomana sivukujilla. Tällaisesta paikasta on kyse. Läheinen aavikko oli karun ruskea. Raapistuvat äänet ja korppien kauheat äänet täyttivät elämästä tyhjän ilman samalla kun kuivuneet puut ja liskot tuijottivat aurinkoa, joka olisi saanut kenet tahansa tuntemaan kuin olisi seisonut Saatanan solariumissa. Ketään ei näyttänyt olevan paikalla kunnes keskellä aavikkoa kunnes ilmaan ilmestyi kuunsirpin muotoinen portaali joka ulkopuolisen näkökulmasta olisi näyttänyt kuin sisällä olisi täysin eri tila. Vähän ajan kuluttua sisällöstä ilmestyi käsi joka tarttui aukon reunaan ja avasi portaalia laajemmaksi. Ulos astui pirteän oloinen, lukioikäinen tyttö jolla oli mustat letit jotka oli sidottu punaisilla nauhoilla ja jolla oli päällään kengät, mustat polvisukat, sininen hame johon oli ommeltu kiinni ketju jossa oli kiinni pieni jänispehmolelu, musta t-paita röyhelöisillä hihoilla jossa luki isolla valkoisella tekstillä "KO" jonka päällä oli paksumpi punainen avoin paita. Astuttuaan ulos, tyttö nosti nyrkkinsä taivaanseen.

"No niin! Perillä!" hän huudahti, jonka jälkeen perästä kuului keski-ikäisen miehen ääni. "Au, au, au...vannon, meikä ei tule koskaan tottumaan tähän." Perästä tuli ulos päätä hieroen parikymppinen tylsistyneen näköinen mies jolla oli ruskea lyhyt tukka, vihreät silmät ja arpi pieni arpi otsan oikealla puolella. Hänellä oli päällään kengät, siniset farkut, ruskea vyö, valkoinen t-paita ja piti olallaan mustaa hupparia. "Aika ja paikka?". Tyttö tarkasteli futuristisen näköistä rannekettaan. "Näyttäisimme olevan lähellä Texasin Austinia, 1877." "Just, sepä hienoa." mies totesi kivun lakattua. Molempien koottua itsensä kummatkin totesivat "Eiköhän jatke-". Kummankin lause jäi kesken huomattuaan minkälaiseen ympäristöön olivat joutuneet ja alueen täytti hetkeksi vain hiljaisuus samalla kun pari roskaa pyyhälsi ohi.

"....."

"Et sitten parempaan paikkaan voinut meitä laittaa, hiton pilipaliskidi?!" mies möläytti. "Ei ole minun vikani että koordinaatit ovat sattumanvaraisia, senkin kalju!" tyttö huusi.
"En edes ole kalju..." mies ajatteli itsekseen. "...Tch, aivan sama. Jatketaan vain eteenpäin kunnes satutaan törmäämään Austiniin." ehdotti. Tyttö päästi huokauksen ja totesi "No joo, ei kai tässä muu auta." Kummankin käveltyään jonkun aikaa karua aavikkoa mies ei enää kestänyt ja päätti rikkoa hiljaisuuden. "Kuule, Itsuka..." mies totesi vaimealla äänellä. Tyttö vilkaisi kysyvästi. "Hm?". Mies oli hetken aikaa hiljaa ja jatkoi. "...Me ollaan kyllä tehty tämä jo kerran, mutta meikän täytyy silti sanoa että tämä koko homma on hiton tyhmä ide-". Ennen kuin mies ehti edes lopettaa lausettaan hän tunsi yhtäkkiä kovan iskun selässään. "ITSUKAN TUHOPOLVI 2000!!!".

"Ei selkään..!". Mies polvistui hieroen tuskissaan selkäänsä samalla kun alkoi saarnaamaan. "Saanen muistuttaa Adam, että tässä on tehtävä joka pitää suorittaa vaikka olisi mikä kyseessä sillä tässä sattuu olemaan panoksena sinun ja koko rotusi tulevaisuudet! Joten jos et toivo maailmanloppua niin-" "Juu, juu...". Adam nousi ylös, tuijotti kaukaisuuteen ja ajatteli itsekseen. "Ja minä kun toivoin vain normaalia elämää. Ihmettelette kai miten olen ylipäätään joutunut tällaiseen tilanteeseen? Kaikki alkoi 3 päivää sitten eräästä kovan onnen sattumasta..."

The Beginning

Keskiviikko, 06.21.2017, Japani.

Kakuyon kaupungin myöhäinen ilta näytti olevan normaali kuten aina. Liikennettä ja ihmisiä ei ollut paljon, puistot olivat tyhjiä ja isoimmat yhtiörakennukset sekä kerrostalot korostivat mahtiaan korkeudellaan samalla kun vuorokauden ympäri olevat kaupat, neonvalot, mainokset ja himmeät katulamput valaisivat kaupungin pimeää ja hieman tuulista yötä. Siltä se näin kaukaa katsottuna näyttää...

Erään keskustan pankin rakennuksen katon ympäristö oli hiljaisuuden täyttämä ja vaikutti ihan tavalliselta. Yhtäkkiä katon uloskäynnin ovi avautui ja ulos astui pimeyden varjostamana keskikokoinen ja hoikka ihmistä muistuttava hahmo, jolla oli kaapu päällään. Hahmo käveli vähän matkaa ja käänsi sitten pari kertaa päätään tarkistaakseen hänen ympäristönsä vain huomatakseen oikealla muutaman metrin päässä vatsallaan olevan miehen ruumiin. Hahmo päästi huokauksen, käveli miehen luokse ja käänsi ruumiin selälleen jalallaan huomatakseen että miehen silmät olivat kääntyneet ympäri ja ilme oli kuin tyyppi olisi nähnyt aaveen.

"Hitto..." hahmo totesi hiljaa, alkoi astelemaan lähemmäs katon reunaa ja pysähtyi. Hahmo nosti kätensä korvassa olevan kuulokkeen kohdalle ja alkoi puhua. "Alfa 1 kutsuu". Vähän ajan kuluttua toisesta päästä kuului keski-ikäisen miehen ääni. "Jou, jou! Mitäs kuuluu? Alfa 2 kuulee." "...Etkö osaa kuulostaa vähän enemmän viralliselta?" hahmo kysyi pettyneellä äänellä. "Äh, älä tuollaisista huolehdi. Joten, miltäs tilanne näyttää?"

"Noh, minulla on valitettavasti enimmäkseen huonoja uutisia. Huonot uutiset ovat että he ehtivät sittenkin ennen meitä. Tosin...". "Tosin?", miehen ääni kuului kysyvästi toisesta päästä. "Tosin ainut hyvä uutinen on että tämä kaupunki vaikuttaa etsimältämme paikalta. Tunnen "Fade":n läsnäolon vahvempana kuin koskaan. Ei pitäisi kestää kauan kunnes paikallistan alkuperän. Loppu.". "Hei, odota nyt het-". Ennen kuin mies ehti edes sanoa lausetta loppuun niin hahmo oli jo laittanut kuulokkeensa pois päältä. Hahmo nosti huppunsa pois päältään paljastaakseen mustalettisen tytön ja katsoi päättäväisen, mutta kuitenkinkin hiukan surullisen näköisenä taivaalle.

"Viimeinkin. Voimme ratkaista tämän lopullisesti..."

###

Myöhemmin, seuraavana aamuna...

Aikainen aamusumu alkoi selvetä asuinalueella ruohon kasteen ja pienten hämähäkinseittien koristelemana, aurinko nousee valaisten oranssia ja pinkkiä pilvien ohuisiin kerroksiin, linnut laulavat aamukuoroa ja aikaisimmat aamuvirkut kävelevät jo kaduilla. Eräässä asunnossa taas on asiat toisin. Tyhjän, hieman sotkuisen ja hämärän huoneen täyttää auringonvalo, joka loistaa verhojen pienistä raoista. Kuluu muutama minuutti ja herätyskello soi. Peittoon ja tyynyyn haudattu keho kurottaa kätensä hitaasti yläviistoon ja mäiskäyttää kellon ärsyttävän kovan äänen hiljaiseksi. Vähän ajan päästä nuorella miehellä on viimeinkin tahdonvoimaa nostaa kehonsa ylös, laittaa vaatteita päälle ja valmistautumaan.

"Mahtavaa, taas uusi aamu. Tämä kai on se juttu jota kutsutaan "kerronnaksi". Noh, kaipa meikän pitää esitellä itsensä. Nimeni on Adam Tsuyohara, 19-vuotias. Oikeasti, se on mun nimi. Synnyin ja asuin aika kauan USA:ssa japanilaisen äitini ja amerikkalaisen isäni naimisiinmenon tuloksena. Muutimme takaisin Japaniin vähän ennen lukion alkamista. Olen tällä hetkellä lukion kolmannella ja kyllä, olen jäänyt luokalle kerran. En ole nääs kovin helposti motivoituva persoona. Naura vaan jos haluat. Jos tavoitteista puhutaan niin meikä ei oikeastaan tähtää muuhun kuin normaaliin elämään." Valmistauduttuaan nuori mies vilkaisi muutaman kerran ympärilleen. "Noh, kaipa täällä voisi siivota vähän." Adam alkoi keräämään roskia ja vaatteitaan sieltä täältä.

"Oletko jo hereillä, Adam?", kuului naisen ääni alakerrasta. "Olen, olen." vastasi Adam tarpeeksi kovalla äänellä. Adamin ollessa valmis hän otti laukkunsa, meni ovesta ulos ja astui portaita alas päin keittiötä jossa odotti mukavan oloinen, keski-ikäinen nainen jolla oli mustat pitkät hiukset poninhännällä, kesätossut, siniset suorat housut, vaaleanpunainen t-paita ja keltainen esiliina. "Ja tässä on meikän äiti, Aiko Tsuyohara. Mukava kotiäiti jossa ei ole valittamisen varaa.". "Tein tänään pekonia ja munia.", Aiko sanoi pirteällä äänellä. "Nice.". Adam istui pöytään ja alkoi voidella leipiään. "Ai niin, Takeshi odottaa jo ulkona.". Adam nyökkäsi ja jatkoi syömistä kunnes lautanen oli tyhjä. "Kiitos ruoasta. Nähdään.". Adamin astuttua ulos ovesta, kodin portin edessä odottikin koulupukuun pukeutunut sulavan oloinen nuorukainen jolla oli lyhyet, mustat hiukset ja moikkasi Adamia kahdella sormella. "Shinogawa Takeshi. Meikäläisen "bestis", niin kuin nykyään sanotaan. Satuimme tutustumaan toisiimme karateklubissa kun olimme lukion ekalla."

"Huomenta. Oletpa aikaisin hereillä." Adam totesi. "No joo, en valvonut tällä kertaa myöhään. Eiköhän lähdetä ettemme myöhästy!" Takeshi sanoi laittaessaan kätensä Adamin olalle ja osoitti eteenpäin. "Jeah." Adam vastasi ja kumpikin lähtivät kävelemään pitkin katuja kohti Kakuyon lukiota. Samaan aikaan kun Adam ja Takeshi olivat kävelemässä kadulla niin lähellä olevassa, suhteellisen ison yhtiörakennuksen läpinäkyvästä lasiseinän takana oli vaaleanruskeaan pukuun pukeutunut hahmo joka katsoi alas kohti parivaljakkoa.

"Hehehe...löysinpä sinut...Adam Tsuyokawa..!"

Encounter

Adam ja Takeshi olivat kävelemässä pitkin keskustaa joka oli aika elävä, vilkas ja moderni. Kakuyon keskusta oli aika lailla sellainen mitä voisi kuvitella. Alueeseen kuului ostoskeskuksia, pari puistoa, kouluja, yhtiörakennuksia ja ympärillä pystyi näkemään töihin meneviä aikuisia tai kouluun meneviä koululaisia tässä suhteellisen vilkkaassa aamussa. Adam ja Takeshi puhuivat satunnaisista asioista samalla kun kävelivät pitkin keskustaa. Eräässä vaiheessa Adam vaihtoi puheenaihetta.
"Muistitkos muutes lukea matematiikan kokeeseen? Sinut tuntien katsoit varmaan animea koko illan.". Takeshi hätkähti heti kysymyksen kuullessaan.
"Hitto...! Meikä unohti täysin...voinko lainata muistiinpanojasi kun saavumme perille...?" Takeshi kysyi epätoivoisesti.
"Eh, mikäs siinä. Näin aikalailla tämän tulevan ja otin muistiinpanot varalta mukaan." Adam vastasi hieman pettyneellä äänensävyllä. "Mikäpä minä olen kritisoimaan toista koulunkäynnistä..." Adam ajatteli pettyneesti hymyillen.
"Kuulin muutes eilen koulussa että jonkin matkan päässä sijaitsee tosi hyvä ohukaisravintola nimeltä Atlas Crepes. Mitä jos mentäisiin kokeilemaan sitä koulun jälkeen?" Takeshi ehdotti.
"Come on, nyt kuulostat ihan innostuneelta koulutytöltä" Adam totesi.
"Kuinka julmaa...! Minä vain pidän uusista kokemuksista..." Takeshi reagoi selvästi teeskennellen loukkaantunutta. "Sitä paitsi, minun ääneni on aivan liian miehekäs kuulostaakseen naiselliselta."
"Juuh...miten vaan.". Matkan aikana Takeshi selaili välillä puhelintaan, joka kiinnitti Adamin huomion.
"Kas, oletko hankkinut uuden puhelimen?" Adam kysyi yllättyneesti.
"No joo...tarkemmin sanottuna äitini osti tämän minulle, koska edelliseni oli liian "vanhanaikainen". Mutta mikäs siinä, kyllä meikälle aina ilmainen puhelin kelpaa. Ja vieläpä Centrio Corpin laatutuote."
"Centrio Corp?" Adam vastasi kysyvästi.
"Ai niin. Sinä olit sitä tyyppiä, joka ei ole oikein selvillä kuumista jutuista...joka tapauksessa, Centrio Corp on elektroniikkatuotteisiin erikoistuva yhtiö joka on vuosien saatossa vain jatkanut nousuaan ja erityisesti tämän hetkiset tuotteet menevät kuin kuumille kiville. Huhutaan tosin että sillä on kyseenalaisia liikekumppaneita, mutta huhut ovat vain huhuja." Takeshi selitti.
"Haa...kivat sille sitten. No niin, perillä ollaan."
"Kakuyon lukio. Kuten nimestä voi päätellä niin se on Kakuyossa sijaitseva lukio lähellä Hinogawa-puistoa ja ei ole hirveän kaukana kodistani. Mitä sijaintiin tulee niin se on minun mielestäni hyvin perustettu. Luonnollisesti siellä on myös luokat, labrat, liikuntasali, kirjasto ja yleisurheilurata klubeja varten. Loppujen lopuksi voisi sanoa ettei siellä ole niin tylsä olla, kiitos Takeshin ja parin muun luokkakaverin."
Adam ja Takeshi saapuivat Kakuyon lukion porteille, jotka olivat matkalla sisäänkäynnille muiden oppilaiden joukossa ja vaihtoivat kenkiään lokeroiden kohdalla.
"Koe pidetään vasta kuudennella tunnilla, joten annan sinulle muistiinpanot ruokatunnin aikana, saat pärjätä sillä. Eiköhän mennä Koichin tunnille."
"Jees, jees." Takeshi vastasi kiitollisen kuuloisena.
Parivaljakko alkoi kävellä portaita ylös kohti kolmatta kerrosta omaan luokkaansa, sisään tuli suht tukeva, noin viisikymppinen kaljuuntuva mies ruskeissa housuissa ja puvussa punaisella kravaatilla koristettuna.
"Herra Koichi, historian opettajamme. Aika tiukka, järjestystä yllä pitävä persoona. En ole varmaan koskaan nähnyt ukon hymyilevän."
Yleiset tervehdykset hoidettiin ja Koichi aloitti köhäisemällä.
"Noin. Nyt kun tervehdykset on hoidettu pois alta niin ennen tunnin aloittamista minun pitää esitellä eräs henkilö. Meille sattui nimittäin tulemaan vaihto-oppilas. Voit tulla." Herra Koichi sanoi vilkaisten ovelle päin.
Sillä sekunnilla ovesta astui lettitukkainen tyttö koulupuvussa. Keskelle kävellessään hän sattui vilkaisemaan koko luokkaa, erityisesti Adamia kuin olisi tehnyt sen tarkoituksella. Se pieni hetki jolloin Adamin ja uuden vaihto-oppilaan silmät kohtasivat, Adam tunsi nopean rinnassa pistävän fiiliksen ja tuntui kuin aika olisi hidastunut. Se tunne oli sama kuin olisi saanut älynväläyksen ripauksella pelkoa, niin vaikuttava että se sai Adamin hieman hikoilemaan. Kaikki tämä vain pienessä hetkessä. Tyttö esitteli itsensä luokalle.
"Hyvää huomenta! Nimeni on Itsuka Kurohashi! Hauska tavata!" tyttö sanoi pirteästi hymyillen.
"M-mitä helkkaria..! Mikä se tunne oikein oli...ja tämä lievä levottomuus. Lisäksi nyt kun katson muiden reaktioita niin ne näyttävät normaalilta puhuvat sitä yleistä "Kuinka söpö"- ja "Mistäköhän tuo on tullut"-tyylistä puhetta....eikö kukaan muu huomannut tuota katsetta..?"
Adam pyyhki otsaansa ja alkoi rauhoittua jonka jälkeen huomasi, että hänen takanaan sattui olemaan tyhjä paikka vapaana jonne Herra Koishi päättikin lähettää tytön.
"Just...onko tänään yleinen "paska osuu tuulettimeen"-päivä..?" Tätä minä viimeiseksi toivoin. Niin hermostuttavaa kuin tämä onkin niin pitää vain kestää lounastuntiin saakka.

###

Myöhemmin, lounastunnilla

Kuten saattoikin olettaa niin viimeiset kolme tuntia luokkalaiset, ovat uteliaisuudesta pommittaneet tätä uutta vaihto-oppilasta kysymyksillä. Viimeiset kolme tuntia tuli enimmäkseen nojattua pulpettiin ja katsottua ikkunasta ulos viedäkseni ajatukset muualle, mutta se ei tosin oikein auttanut. Ainut asia mikä oli enimmäkseen mielessä oli se outo tunne. Omaksi onnekseni hiljaisuus tuli yhtäkkiä rikottua kun Takeshi lähestyi minua normaalia pitemmän luokkalaisen kanssa jolla on lähes suljetut silmät, vähän lyhyttä pitempi, hieman alaviistoon menevä, hieman sinertävä otsatukka.
"Jou, haluatko syödä lounasta yhdessä?"
"Lounashan tunnetusti maistuu paremmalta joukolla."
"Aa, Takeshi ja Hisato. Sori, en muistanut ottaa lounasta joten käyn ruokalassa ostamassa jotain. Voitte aloittaa ilman minua."
"Ou, niinkö? Okei sitten."
Noustuani ylös astuin ulos luokan ovesta ja päästin ison huokauksen nojatessani seinään oven vieressä. Lounasongelma oli toki osasyy, mutta menen ensin varalta tarkistuttamaan itseni kouluterveydenhoitajalle siltä varalta ettei minussa ole mitään ongelmaa. Vain ollakseni varma.
Menin heti ensiksi kouluterveydenhoitajan luo. Selitykseksi sanoin vain, että olen tuntenut olen tuntenut oloni huonoksi viimeiset pari tuntia, mutta tarkistuksen jälkeen terveydenhoitaja sanoi että kuntoni ja kehoni on normaali. Nostin vähän toista kulmakarvaani yllättyneessä mielessä, kiitin ja poistuin huoneesta jonka jälkeen aloin kävelemään kohti ruokalaa omissa ajatuksissani.
"Nyt kun ajattelee niin on parempi että poistuin luokasta niin voin setvitellä tilannetta omissa ajatuksissani. Ensin se...mitä hittoa se tunne ikinä olikaan ja lievä levottomuus, mutta minussa ei ole fyysisesti mitään vikana. Silti...koko höskä ei muuta sitä faktaa että olin oletettavasti ainut, joka koki sen. Minulla on jostain syystä ikävä ennakkoaavistus."
Kootessani ajatuksiani huomasin että olinkin jo päässyt ruokalaan asti. Ostin äkkiä jääteetä sekä leipää ja lähdin sitten takaisin kohti luokkaa. Päästessäni kolmanteen kerrokseen ja kävellessäni käytävää pitkin kohti luokkaa, huomasin että vaihto-oppilas oli kävelemässä meikän suuntaan joten astuin kohteliaasti vähän oikealle matkaa jatkaen.
"Kaikki tulee käymään järkeen myöhemmin." Tyttö sanoi viekas hymy kasvoillaan juuri kun olimme ohittamassa toisemme.
Näin paremmaksi vain jatkaa matkaa sanomatta mitään koska en kirjaimellisesti keksi mitä sanoa. Vaikka näytinkin ulkoa päin rauhalliselta niin oikeasti, en ole yhtään varma pitäisikö olla hermostunut vai vihainen. Ennen pitkää menin luokkaan ja söin Takeshin ja Hisaton kanssa jatkaen koulupäivää.

###

Myöhemmin, koulun päätyttyä

Minä, Takeshi ja Hisato olimme vaihtamassa kenkiä lokeroiden kohdalla ja olimme valmistautumassa lähtöön.
"No niin, Adam! Puhuin Hisaton kanssa siitä mitä suunnittelimme tekevän koulun jälkeen ja hänkin haluaa tulla mukaan. Joten, miten olisi jos vetäisimme vähän crepejä naamaan?"
"Emme loppujen lopuksi sopinut aamulla mistään, Einstein..." Adam vilkaisi yläviistoon kuin olisi saanut ajatuksen.
"Sori, joudun kieltäytymään. Meikällä tuli päivän aikana tosi huono olo ja mahaan alkaa jo sattua vähän, joten voitte mennä ilman minua. Ostamani leipä taisi olla vanhaa...uuuh..." Adam yritti näytellä mahakivun saanutta mahdollisimman hyvin.
"Aa, harmi. No, menemme sitten kahdestaan. Joku toinen päivä sitten. No niin, Hisato! Kohti crepetaivasta!" Takeshi huusi innokkaasti raahaten Hisatoa ostoskeskusta kohti. Adam odotti hetken aikaa kunnes kummatkin katosivat näkyvistä.
"Minun pitää tosiaan harjoitella näyttelijäntaitojani...joka tapauksessa, nyt voin rauhoittua loppupäivän."
Kävellessä takaisin pitki keskustaa Adam huomasi erään rakennuksen seinällä ison näytön, jossa oli uutiset juuri menossa ja pysähtyi uteliaisuudesta.
"Ja nyt, uusinta uutta Kakuyon FGC-uutisissa. Poliisi on löytänyt tänään ruumiin Kakuyon pankin katolta. Vihje ruumiista tuli vahtimestarilta, joka sattui käymään pankin katolla ja soitti ilmoitti asiasta poliisille. Tapaus on tällä hetkellä tutkinnan alla, mutta poliisien kommenttien mukaan kuolinsyy tai identiteetti ei ole vielä selvillä. Enempää viranomaiset eivät tällä hetkellä pysty kommentoimaan. Ja seuraavaksi sää-". Adam käänsi päätänsä ja jatkoi matkaa.
"Tch, tälläkin hetkellä elämme hullussa maailmassa ja lopulta potkaisemme tyhjää. Asiasta toiseen, tämänpäiväiset tapahtumat vaivaavat vieläkin. Mistä on oikein kyse ja mitä sen vaihto-oppilaan kommentti oikein tarkoitti? Varmaan parasta vain syödä ja kerätä ajatuksia huoneessani."
Ennen pitkää Adam pääsi perille ja avasi ulko-oven.
"Kotona ollaan.....huh, ei vastausta."
Adam meni keittiöön päivällinen mielessä ja huomasi lapun keittiön pöydällä.
"Hei, Adam. Jos luet tätä niin minä olen salilla ja isäsi on ylitöissä. Tulen kun ehdin. Päivällinen on jääkaapissa."
"Ookkei."
Ryhdyin tuumasta toimeen, lämmitin päivällisen mikrossa ja söin katsoessani telkkaria. Nyt voisi mennä rauhoittumaan. Ja paras tapahan rauhoittua on...ai niin, kotiläksyt. Nekin pitää hoitaa. Ryhdyin tuumasta toimeen, mutta keskittyminen oli suhteellisen vaikeaa. Päivänselvistä syistä. Kun pari tuntia oli kulunut niin kuulin oven avautuvan. Äiti tuli luultavasti takaisin salilta.
"Onko täällä ketään?" Aiko huhuili alakerrasta.
"Ollaan kyllä. Läksyjen kimpussa täällä." Adam vastasi takaisin.
"...Tästä ei tule mitään. Voisin avata ikkunan saadakseni vähän raikasta ilmaa."

Kävelin kohti ikkunaa ja pistin sen auki. Yllättävän hyvä asuinalueen raikkaus ja kauempana näkyvien keskustan valojen tunnelma toivat tosiaan niin hyvän fiiliksen, että olisi voinut jopa mennä nukkumaan parvekekatolle joka sijaitsi ikkunani alla. Ei sentään. Päätin kurottautua vielä vähän edemmäs saadakseni ajatukset muualle.
"Juurikin näin...syleile tuulen hellää-"
"Iltaa!!!" Yhtäkkiä ylhäältä laskeutui hupun varjostama keskikokoinen ja hoikka ihmistä muistuttava hahmo, jolla oli kaapu päällään.
"JUMA-"
Ennen kuin Adamin yllästynyt reaktio ehti edes loppua niin hän tunsi piston kaulassaan hänen taju alkoi katoamaan. Hahmo otti hupun pois päältään ja Adamin tajun hiipuessa hän ei pystynyt sanomaan mitään, mutta ehti nähdä että henkilö oli Kurohashi, joka puhui samalla Adamin tajun hiivutessa.
"Sori näin, miten tämän sanoisi...yllättävistä toimenpiteistä, mutta en voi riskeerata että herätät muut. Mutta älä huoli. Kun heräät..."
Adamin taju katosi täysin.

"...Olemme aivan jossain muualla."

Erratic Fate

"Avaan silmäni vaivalloisesti ja tuntuu kuin leijuisin loputtomassa pimeydessä. Ghh...mitä tämä oikein on? Olo tuntuu huonovointiselta ja päässäni tuntuu kuin olisin migreenin kourissa. Onkohan tämä mitä ihmiset kokevat ennen kuolemaansa vai onko tämä vain outoa unta..?"

Päätin yrittää ja nousta seisomaan tässä pimeässä tyhjiössä. Jonkin ajan kuluttua vähän kauemmas eteeni ilmestyi pikkuhiljaa humanoidin muotoinen, eteerinen valo joka ojensi kätensä minuun päin ja sai minut tuntemaan kuin olisin löytänyt pelastuksen. Päätin lähestyä ja kurottautua lähemmäs hahmoa. Sain otettua hahmon kädestä kiinni ja sillä sekunnilla hahmo alkoi peittyä punasilmäiseen, mustan ja purppuran väriseen hahmon, jonka jälkeen se alkoi puhumaan.

"Aika on viimeinkin taas tullut...viime kerrasta on jo monta vuosikymmentä eikä konfliktien määrälle näy loppua. Hehehe...selvitetäänpä kuinka tässä erässä tulee käymään..."

Näky sai luonnollisesti silmäni laajenemaan ja otsani hikoilemaan. Sanotaan että eläimet osaavat yleensä vaistota kun ovat vahvemman vihollisen läheisyydessä. Synkän hahmon aura sai minut tuntemaan aikalailla samanlaiselta. Mutta juuri ennen kuin ehdin huutaa järkytyksestä niin kaikki muuttui valkoiseksi.

"HUAH..! Haa...haa...haa..."
Se olikin siis loppujen lopuksi vain painajaista...ainakin luulen niin. Sisimmässäni toivonkin että asia olisi niin. Kun aloin rauhoittua tuosta hyvin...hiton oudosta näystä ja aloin selailemaan ympäristöäni niin en voinut uskoa silmiäni. Näytin olevan jonkin sortin sivukujalla, joka ei kyllä tosiaankaan näyttänyt tutulta. Katsoin oikealle ja näin itse kadun jossa kuului vilisevän jonkin verran ihmisiä. Päätin mennä kurkistamaan ja vilkaista vähän, että missä oikein olen. Yllätyksekseni lähistöllä näkyi vilisevän ja viehättävän näköinen katu jonka tyyli ja arkkitehtuuri poikkesivat täysin Kakuyosta. Lähstöllä näkyi jotain mitkä näyttivät ravintoloilta ja taidegallerioilta. Näky vaikutti täysin järjettömältä, mutta pakkohan se oli uskoa. Sitten minulla välähti.
"Tämähän näyttää ihan kuin-"
Ennen kuin ehdin edes lopettaa lausettani niin takaa kuuluikin tuttu ääni."

"1981, Italian Rooma."

Takaa kuului yhtäkkiä ääni, joka sai minut nopeasti kääntymään yllättyneenä ja huomasin Kurohashin mustan olkalaukun ja kaapunsa kanssa.
"Jeesus..! Eikö sinulla ole parempaa tekemistä ihmisten säikäyttämisten lisäksi..? Pitihän se arvata että sinulla on jotain tekemistä tämän kanssa. Vielä tärkeämpää, miten hitossa olemme joutuneet keskellä Roomaa..?!"
"Äh, voisitko rauhoittua hetkeksi? Mennään tuohon viereiseen kahvilaan niin selitän kaiken." Kurohashi sanoi, samalla nostaen huppunsa päänsä päältä, ravistellen päätänsä ja asetteli hiuksensa paremmin.

Olin hetken aikaa hiljaa ja aloin seuraamaan Kurohashia vähän hermostuneessa sekä vastahakoisessa olotilassa. Menimme kahvilan sisälle ja Kurohashi alkoi puhumaan italiaa ja tilasi itselleen juustokakun.
"Vau, en olisi arvannutkaan että osaisit puhua italiaa." Adam sanoi yllättyneesti.
"Eh, välttämätön osa toimialueessani."
En voinut kuin vain vilkaista kysyvästi, miettien mitä hän oikein tarkoitti tuolla vastauksella. Aloimme etsiä tyhjää pöytää ja istuimme alas kun viimein löysimme yhden. Istuttuamme alas Kurohashi alkoi syömään kakkuansa tyytyväisenä ja ainut ääni mikä täytti ilman oli vain hänen mussutuksensa.
"Eikö tämä tyttö osaa lukea ilmapiiriä?"

Päätin rikkoa hiljaisuuden köhäisemällä kovaa tarkoituksella jonka jälkeen viimeinkin reagoi aloitti keskustelun pirteällä äänellä.
"Niin, siitä selityksestä! Hmm, mitenhän olisi parasta aloittaa..."
Hetken aikaa pohdittuaan Kurohashi avasi olkalaukkunsa ja otti esiin läjän lasten piirrustustauluja pöydän päälle Adamin eteen piirtäen hieman koukeroisia ja korkeintaan keskitasoisia kuvia taululle sitä mukaa kun selitti mistä on kyse antaakseen "paremman" kuvan tilanteesta.

"Elikkä, näin aluksi sanon että tulimme tänne ihan tarkoituksella."
"Et siis olekaan stalkkeri..?!" Adam kysyi yllättyneenä.
Sillä sekunnilla Adam sai nyrkistä, kolauttaen otsansa pöytään vasten ja hieroi takaraivoaan. Kurohashi jatkoi tilanteen valaistamista.

"KUTEN olin sanomassa...on varmaan paras kertoa ensin juuristani. Kuulun Kurohashin perheeseen joka omistaa ohukaisravintolan nimeltä "Atlas Crepes", mutta siltä se siis vain ulkoa päin näyttää. Todellisuudessa klaanimme on jo vuosisatojen ajan ollut joukko aikajanan suojelijoita ja toimimme nimellä "Atlas". Matkustamme tiettyihin aikoihin ja paikkoihin, tavoitteena sulkea aikarakoja käyttämällä vain meidän suvussamme kulkevaa voimaa nimeltä "fade". Täällä Japanissa nykyään se tosin yleisesti tunnetaan nimellä "hakugen". Käyttämällä tätä voimme myös jos olemme samassa ajassa ja-"

"Vou, vou, vou! Pitäisikö meikän muka uskoa siltä seisomalta? Mahdotontahan tuollaisia on uskoa..!"
Koko juttu kuulosti täysin järjettömältä ja keskinkertaiselta scifi-novellilta eikä nuo piirrustaulut oikein auta asiaa...tuntui kuin olisin ollut tieteen tunnilla ja päätin keskeyttää Kurohashin höpötykset tuntien vain hämmennystä ja hätäisyyttä. Kurohashin ilme vakavoitui ja hän vastasi takaisin.

"...Kuulin lapsena isoisältäni että aivan alusta asti, klaaniemme juurissa on syntynyt todeksi todettu legenda joka on säilynyt tähän päivään asti jossa kerrotaan että vuosikymmenien välin ilmestyy kaksi sattuman varaista henkilöä, joka voi olla jopa klaaniimme kuulumaton yksilö. Nämä kaksi valittua omaavat huomattavasti normaalia klaanilaista enemmän hakugenia sekä potentiaalia ja tunnetaan nimellä "Heilger" ja "Krisecht". Yksinkertaistettuna kummatkin ovat kuin kolikon kaksi puolta. Heilgerin tarkoitus on suojella aikajanaa ja maailmaa toisin kuin Krisecht jonka tarkoituksena on yrittää tuhota ne, tavalla tai toisella. Isoisäni isä oli juuri tällaisen Heilgerin löytäjä ja partneri."
Kurohashi vilkaisi yläviistoon kuin olisi saanut idean ja jatkoi.
"Veikkaanpa että näit humanoidin muotoisen, eteerisen valon joka peittyi mustan ja purppuran väreihin?" Kurohashi kysyi hymyillen.

"...?!"
Selvästi hämmästynyt reaktioni luultavasti paljasti kaiken. Juuri nyt en voinut muuta kuin keskittyä kuuntelemaan hermostuneena kuultuani kysymyksen, joten annoin Kurohashin jatkaa.
"Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Kuulin myös että isoisän isän partnerin matkustettua ensimmäistä kertaa ajassa hän koki saman näyn joka kuulemma symboloi voimien heräämistä ja Krisechtin sodanjulistusta. Tajuat kai tässä vaiheessa mihin tähtään?"

"Toisin sanoen väität että meikä on tämä niin kutsuttu Heilger...mutta silti-" Adam sanoi vaikuttaen vieläkin vähän epäilevältä, mutta Kurohashi keskeytti hänet.
"Mutta pystytkö kieltämään sen? Ajatellaanpa asiaa käänteisesti. Eteesi ilmestynyt karmiva humanoidi oli Krisechtiä kuvastava hahmo. Jos haluat kieltää kertomani, niin sinun täytyy ensiksi kieltää vähän aikaa sitten kokemasi kauhu ja ahdistus. Et varmaan ihan vielä aisti sitä itse, mutta huomaan että voimasi ovat jo heränneet."
"Ja minä kun toivoin vain normaalia elämää. Kurohashilla oli tosin pointti eikä normaali ihminen tekaisisi tällaista...äh, pakko kai suostua."

"Ghh...aaaah! Niin vähän kuin pidänkin tilanteesta niin kukaan ei taida tulla tilalleni? Hyvä on, Kurohashi. Meille kummallekaan ei olisi hyväksi jos ihmiskunta tuhoutuisi." Adam vastasi samalla huomaten kuinka Kurohashi huokaisi helpotuksesta.
"Sano vain "Itsuka" Kurohashi vastasi hymyillen tyytyväisenä.
Näyttää siltä että lähitulevaisuudestani ei tule ihan normaali reissu. Nyt en ole ihan varma onko tavastani ottaa aina haaste vastaan haittaa vai hyötyä, mutta voisi kai samalla tehdä sen. Päätin vielä huomauttaa Itsukaa eräästä asiasta.

"Muuten, Itsuka..."
"Hm?" Itsuka äännähti katsoen minua kysyvästi.
"Laita nuo hiton piirrustustaulut jo vekeen!" Adam huusi huomattuaan että pöydälle oli kasaantunut valtava määrä piirrustustauluja.
"Ehehe...joka tapauksessa! Naulatakseni naulan arkkuun, menemme sulkemaan aikaraon joka sijaitsee aika lähellä. Tämä on pääsyy miksi heitin meidät juuri tänne."

Sen jälkeen kun keskustelumme päättyi niin kävelimme Rooman katuja pitkin. Kävelin Itsukan perässä koska minulla ei ollut hajuakaan minne olemme menossa ja jonkun ajan päästä päätin rikkoa hiljaisuuden.
"Hmm, tiedätkö edes minne olemme menossa? Adam kysyi vähän arveliaan näköisenä.
Itsuka taas käveli päättäväisenä selkä minuun päin kuin olisi tiennyt mitä oli tekemässä ja nosti kättään. Huomasin että hänen ranteessaan oli aika teknisen ja futuristisen näköinen ranneke.

"Tämä on Atlaksen teknologiaosaston luoma ranneke, joka kertoo paikan ja ajan sekä pystyy paikallistamaan aikaraon skannauksen jälkeen. Paikallistamisen voi tehdä myös hakugenilla jos keskittyy, mutta tämä on nopeampaa. Tällä hetkellä määränpäämme on katu nimeltä Via Margutta. Meidän pitäisi olla kohta perillä."
Käveltyämme useat värit, markkinateltat, suihkulähteet, arkkitehtuuri ja ilmapiiri olivat ajatuksia herättäviä,
eloisia ja romanttisia kuten italialaisilta saattoi odottaa. Neliötalot näyttivät myös vaikuttavilta ja jokainen niistä huokui historiaa. Ihmiset joivat ulkona pöytien ääressä tyytyväisen näköisinä. Kaiken kruunasi kirkas taivas ja aurinko. Ennen pitkää pääsimme kuin pääsimmekin määränpäähämme ja Itsuka aukaisi suunsa.

"Noin, Via Margutta. Tunnetaan myös "ulkomaalaisten korttelina" ja on yksi "Roman Holiday"-nimisen leffan kuvauspaikoista. Emme ole enää kaukana."
Kun pääsimme kadulle niin tunsin oudon sykähdyksen sisälläni ja tuntui olisin elänyt löytänyt totuuden elettyäni valheessa ja aistin oudon voiman vähän kauempana sivukujalla. Tunsin aistieni terävöityvän ja aloin tuntemaan oudon auran tarkemmin ja tarkemmin. Katsoin parhaaksi juosta kohti auran alkuperää.
"Tuolla!"

Itsuka yllättyi yhtäkkisestä reaktiostani ja alkoi juoksemaan perässä.
"Hei! Hidasta vähän!" Itsuka huusi perästä samalla kun lähti Adamin perään.
Kun olin oikeassa kohdassa niin käännyin oikealle sivukujalle, jossa oli vain muutama metallinen roskakori, pienen asunnon portit molemmalla puolella ja isompi katu kauempana edessä. Ketään ei näkynyt olevan paikalla. Ainut epätavallinen näky oli kuin ilmassa olisi ollut osittain repeytyvä aukko, joka näytti kuin sisällä olisi ollut punaisen ja mustan värinen epämääräinen, vääristynyt pyörre. Hetken kuluttua Itsuka tuli paikalle ja nojasi seinään hengästyneenä.

"Haa...haa...mikä hitsi sai sinut tuollaiselle juoksupäälle, hiton r-"
Itsukan keskeytti ihmetyksessään lauseensa sillä hetkellä kun huomasi Adamin lähellä aikarakoa.
"Hän löysi aikaraon hakugenin avulla nopeammin kuin minä rannekkeen avulla..?! Voin vain olettaa että tämäkin on yksi Heilgerin eduista. Paras aloittaa opetus." Itsuka ajatteli ja avasi suunsa.

"Kuten aika varmasti arvasitkin niin tuo on aikarako. Jos tuollainen pysyy liian kauan auki niin se voi koosta riippuen pahimmillaan imeä kokonaisen valtion. Tuo ole niin iso, mutta jos tuon jättää liian kauaksi aikaa auki niin se voisi imeä Rooman mikä johtaa sen katoamiseen nykyisyydestä ja siksi me korjaamme noita. Mistä siirrymmekin viimeiseen testiin!" Itsuka kuulutti, samalla ojentaen kätensä Adamia kohti kuin tähti olisi ilmestynyt lavalle.
"Mitä meinaat?" Adam kysyi pokkanaamalla.
"Opetan sinut tietenkin käyttämään hakugenia, duh! Kerta olet Heilger niin sen ei pitäisi olla edes vaikeaa. Sinun tarvitsee vain keskittyä, ojentaa kätesi aukkoa kohti ja kiristää hiljalleen otetta kuin olisit puristamassa nyrkkiä kiinni. Yksinkertaisesti ja lyhyesti selitettynä ajattele että aikarako on kangas jonka hakugen sitoo kiinni."

"Oho. Prosessi kuulostaa yllättävän yksinkertaiselta tai sitten se on vaikeampaa miltä näyttää."
Adam alkoi tuumasta toimeen ja ojensi kätensä ohjeiden mukaan. Seisoin vähän aikaa hiljaa samalla ajatellen ja keskittyen Itsuka ohjeiden mukaan. Ennen pitkää tuntui kuin outo voima oli osa kehoani ja virtasi kovalla vauhdilla kuin veri suonissa, jonka jälkeen puristin käteni nyrkkiin ja aukko sulkeutui.

"Jaaaaa, tehty. Oletan että sinulla on nyt kokonaiskuva selvillä. Tervetuloa Atlaksen maailmaan." Itsuka totesi ylpeänä.

Yhtäkkiä Adamilla välähti kuin olisi muistanut jotain.
"Muuten, minua on vaivannut eräs asia joka on vaivannut minua siitä asti kun aloitit puhumaan siitä legendahöskästä. Jos kerta löysit meikän hakugenin avulla ja sen käyttäjät voivat aistia toisensa niin missä sitten Krisecht on?"

Kysymyksen kuultuaan Itsuka nojasi seinää vasten, laittoi kätensä ristiin ja vastasi selvästi harmistuneen oloisena.
"Niin, siitä...jostain syystä emme aisti häntä mikä on tehnyt etsinnöistämme hyvin vaikeaa, mutta yhdestä asiasta olemme varma. Oletkin varmaan kuullut tai nähnyt uutisia viimeaikaisesta selittämättömästä kuolemista?" Itsuka kysyi jonka jälkeen Adam nyökkäsi hiljaisena.

"Kuulun Atlasin partiointiryhmään jonka tehtävänä on, kuten nimi sanoo, hajaantua ja partioida joka yö, samalla paikallistaen aikarakoja ja etsien johtolankoja Krisechtistä. Törmäämme silloin tällöin ruumiisiin, jotka ovat kuolleet aina samalla tavalla. Ne näyttävät aina kuin olisivat nähneet aaveen ja silmät ovat kääntyneet taaksepäin josta syystä tällä hetkellä epäilemme jonkin sortin huumetta, mutta vaistoni sanoo että Krisecht liittyy tähän jotenkin.

Näitä kuolemia ei näytetä yleensä mediassa, koska poliisi ei halua tuoda näin epämääräistä asiaa esille. Viimeaikaisin kuolema oli poikkeus vain koska siviili löysi ruumiin ja ilmoitti asiasta poliisille. Kun pääsin edellisenä yönä katolle niin näin juuri ja juuri pimeässä vilauksen varjosta, joka hyppäsi katolta mutta en ehtinyt lähteä perään mikä tekee teoriastani vielä varmemman. Enempää me emme kirjaimellisesti pysty varmasti sanomaan."

"Hmm, harmillista. Oletan että meidän on aika palata nykyisyyteen. Miten se onnistuu?" Adam kysyi.
"Hyvä että kysyit. Näppäilen rannekkeeseeni vain ajan ja voimme palata huoneeseesi."
Itsuka näppäili rannekettaan muutaman kerran minkä jälkeen ilmestyi sininen portaali. Se muistutti aikarakoa, mutta oli ihmisen kokoinen ja se oli sisältä sinisen ja mustan värinen, loputtoman putken muotoinen vääristymä. Nämä aikahommat vain yllättää kerta toisensa jälkeen...

"Mitä hittoa?"

"Sinä saatat kokea vähän pahoinvointia tai pääkipua matkan aikana kerta tämä on vasta sinun toinen kerta, mutta siihen kyllä tottuu ennen pitkää." Itsuka ilmoitti viheltäen kävellessään Adamin viereen.
Tuo portaali näyttää kyllä aika epäilyttävältä. Ihan kuin edessä odottaisi pohjaton Pringles-kannu tai siirtymäputki Mariosta...

"Ja nyt...Bon Voyage, aloittelija!" Itsuka huusi ja potkaisi Adamin aukon sisälle.
Adamin yllättynyt huuto heikkeni heikkenemistään mitä syvelmälle sukelsi.
Itsuka seisoi hetken aikaa tyytyväisen näköisenä kädet lantioilla.

"Haa, olen aina halunnut sanoa tuon lauseen!" Itsuka sanoi ylpeänä jonka jälkeen hän hyppäsi perään.

###

Nykyisyydessä

Adamin huone oli hiljainen kuin hautausmaa. Vähän ajan kuluttua ilmaan ilmestyi samanlainen portaali mitä olivat käyttäneet palaamiseen ja sieltä ilmestyi kuin ilmestyikin Adam ja Itsuka, Adamin laskeutuessa pää edellä ja Itsukan laskeutuessa ammattimaisesti jaloilleen. Adam nousi päätä hieroen pystyyn.

"Toivon vain että tätä ei tule tapahtumaan useaan otteeseen...asiasta toiseen, mitä kello on?!"

"Ei hätää. Vaikka aika kuluu normaalisti muissa ajoissa niin nykyisyydessä se on kulunut noin viisi minuuttia. Toivottavasti tämä matka avasi silmiäsi ja olet nyt tietoinen mihin me kummatkin olemme nyt joutuneet."
Itsuka hyppäsi ikkunani reunalle ja vilkaisi minun suuntaan.

"Huomiseen."

Ennen kuin ehdin edes vastata takaisin niin Itsuka ehti jo nopeasti hypätä ulos. En voinut kuin vain istua hetken aikaa mykistyneenä. Hyvin outo henkilö, mutta ainakin omistautunut työlleen. Saapahan nähdä mitä meidän yhteistyöstämme tulee.
Nousin hetken päästä ylös, pyyhin pölyt vaatteistani ja aloin jatkamaan läksyjä, jonka jälkeen päätin mennä kylpyyn viimeisteltyäni ne. Päästyäni kylpyhuoneeseen ja astuttuani ammeeseen aloin rentoutumaan vähän enemmän, samalla tuijottaen kattoa.

"Se on hyvä ja niin edelleen että sain selvitettyä syyt tämänpäiväisiin tapahtumiin koululla, mutta äskeisen tripin jälkeen tuntuu kaiken kaikkiaan kuin olisi jäänyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kuka olisi arvannut että tällaista scifi-hömpötystä on olemassa? Miten viimeaikaiset murhat liittyvät tähän? Kuka tai mikä Krisecht? Mikä Heilge ja Krisechtin diili oikein ylipäätään on? Ja miksi juuri minä? Jos olisin silloin aikanaan potkaissut tyhjää "hänen" sijasta niin olisiko hän samassa jamassa kuin minä nyt? Vai oliko minun alusta asti tarkoitus päätyä Heilgeksi? Parempi vain lähteä nukkumaan ja katsoa mitä huominen tuo tullessaan...

Tultuaan ulos kylpyhuoneesta Adam lähti huoneeseensa, vaihtoi yövaatteet päälle ja meni suoraan sänkyyn nukkumaan, odottaen huomista.

Past the Facade

Aamun valjetessa heräsin kelloni herätykseen. Pistin sen pois päältä samalla maaten sängyssä niin kuin aina. Avasin silmäni hiljalleen tuijottaen hetken aikaa kattoa enkä voinut olla rypistämättä otsaani kun mietin samalla eilisen illan tapahtumia. Hetken ajan kuluttua nousin ylös ja aloin vaihtaa koulupukua päälle.
"Onpa rasittavaa..."
Pistettyäni koulupuvun päälle ja hoidettuani muut aamutoimet pois tieltä, menin alakertaan ja huomasin että ketään ei ollut paikalla. Kohautin olkaani olettaen että äiti taitaa olla varmaan kaupassa ja siirryin keittiöön. Valehtelisin jos väittäisin etteikö osa minusta kieltäisi tätä koko aikajanahömpötystä, mutta kai se oli pakko hyväksyä. Pöydällä olevan sanomalehden artikkeli viimeisimmästä kuolemasta ei todellakaan auttanut asiaa. Elämä ei vaan näytä olevan reilu meikälle. Huokaisin ja päätin alkaa tonkimaan jääkaappia löytäen loppujen lopuksi aineksia pariin juustosämpylään. Kelpaa meikälle. Päätin syödä toisen paikan päällä ja ottaa toisen lounastuntia varten. Kun olin valmis niin päätin pistää kengät jalkaan ja lähteä matkaan. Takeshi varmaan odottaakin portilla kuten aina. Lähdin matkaan ja kuten oletinkin, Takeshi oli minua vastassa.
"Huomenta, my dude."
"Ah. Huomenta, Takeshi. Eiköhän lähdetä ettemme myöhästy."
Ennen kuin minä ja Takeshi ehdimme ottaa askeltakaan koulua kohti niin meidän takaa kuului yllättäen tervehdys.
"Hyvää huomenta, Adam!"
Voi, Jeesus...minä tunnistin tuon äänen. Todennäköisesti oikea arvaukseni sai minut tärisemään ja käänsin hiljalleen päätäni äänen suuntaan huomatakseni, että se tosiaan oli Itsuka joka lähestyi meitä pirteästi vilkuttaen ja hymyillen. Takeshi luonnollisesti yllättyi Itsukan tervehdyksestä.
"Vou, tekö tunnette toisenne...?"
"N-no-" Ennen kuin ehdin edes vastata kunnolla niin Itsuka keskeytti minut. Ihan hyvä vaan, koska olin lähinnä yllättynyt enkä odottanut tällaisen skenaarion tapahtuvan.
"Mmm-m. Satuin nääs törmäämään Adamiin eilen lounastunnilla ja hän kohteliaasti tarjosi tutustuttamaan minut koulun paikkoihin ja hänen kavereihinsa. Kerta satun olemaan uusi täällä niin otin mielelläni tarjouksen vastaan. Eikö niin, Adam?"
Minä tiesin tuon hymyn. Tuo oli päivän selvä "Leiki mukana tai tapan sinut"-hymy. Voin jo nähdä sielujeni silmin minkälaisia väärinymmärryksiä tämä tulee aiheuttamaan, mutta en voinut muutakaan kuin koittaa kerätä malttini ja leikkiä mukana.
"A-aivan. Niin siinä kävi."
"Hyvin tehty, my dude..!" Takeshi totesi kiitollisena ja esitteli itsensä Itsukalle.
"...Oli miten oli, olemme tuhlannut tarpeeksi aikaa tässä. Eiköhän lähdetä."
Vietimme sen verran aikaa kotiportillani että jouduimme juoksemaan siinä vaiheessa kun olimme keskustassa, joten olimme vähän hengästyneitä koulun portin kohdalla, mutta olimmepahan ajoissa. Menimme sisälle ja siirryimme luokkaamme aloittaen matematiikalla, jatkaen koulupäivää

###

Myöhemmin, lounastunnilla

"Huoh..."
Eiliset tapahtumat ja tämänaamuinen yllätys tekivät keskittymisestä normaalia vaikeampaa, joten päätin pysyä paikallani ja vähän venytellä. Soluttautumisen täytyy varmaan olla Itsukalle tuttu juttu ottaen huomioon hänen työnsä. Välitunneista päätellen hänellä ei ollut vaikeuksia sulautua kaveriporukkaani ottaen huomioon Takeshin ja Hisaton luonteet. Hisato on luonnollisesti mukava ja avoin tyyppi kun taas Takeshi on varmaan on kiitollinen siitä, että saimme uutta verta porukkaamme. Heistä puheenollen, huomasin, että Hisato ja Itsuka lähestyi minua. Aikovat luultavasti syödä meikän kanssa.
"Aa, Hisato ja Itsuka. Missä Takeshi on?"
"Meni vessaan. Tulee varmaan kohta takaisin."
Nyökkäsin vastaukseksi, asettelimme pulpetit ja istuimme paikoillemme. Hisato vilkaisi meikän "settiä".
"Pärjäätkö varmasti tuolla? Olisi ehkä hyvä tehdä joskus omat lounaslaatikkonsa ettei tule aliravitsemusta."
Niin...noloa kuin se olikin niin en tee itse meikän lounaslaatikkoja. Ei sillä ettenkö haluaisi tehdä niitä, se on enemmän motivaatioasia.
"Aivan, aivan. Adamin pitäisi olla kunnon nuori kuten me ja tehdä omat laatikkonsa." Itsuka sanoi virnistäen ja vilkaisi minuun päin.
"Tämä muistetaan, pätkä...!"
"Joka tapauksessa, kyllä meikä pär-" Ennen kuin ehdin lopettaa lausettani niin Takeshi tuli ovesta.
"Noin, perillä. Tulin vain ilmoittamaan, että meikältä unohtui juotavat, joten käyn siellä."
Täydellistä. Tämä oli hyvä tilaisuus.
"Nyt kun mainitsit niin meikällä on vain sämpylä, joten voisin itsekin hakea jotain."
Nousin penkiltä ja lähdin Takeshin mukana suuntaamaan kohti kahviota. Vähän ajan kuluttua Takeshi päätti aloittaa keskustelun.
"Hmm, mitenkäs teikäläisellä menee? Takeshi kysyi ja töni kevyesti pari kertaa olallansa.
"Häh?"
"Deittailetteko te kaksi? Eeeeh?"
"Pitihän se arvata..."
"Tollo. Näyttääkö tämä muka siltä?"
"Heh, vitsailin vain. Tuntemani Adam ei koskaan viitsisi nähdä vaivaa lisäkavereiden hankkimiseen varsinkin kun kyseessä on tyttö, joten tähän taitaa liittyä myös jotain muuta, vai mitä?"
Hitsi. Olisipa Takeshi yhtä älykäs kouluaineissa. Jos totta puhutaan niin hänen oivallus sai meikän huokaisemaan ja hymyilemään.
"...Huoh. Mikään ei jää sinulta näköjään huomaamatta kun on kyse meistä."
"Heh, siinä olet oikeassa. Muistatko vielä kun tapasimme ensimmäistä kertaa?"
"Totta kai."
"Jos ajatellaan normaalisti niin siinä ei pitäisi olla mitään järkeä. Kun törmäsimme ja aloin vaivata sinua silloin tällöin niin aloit ennen pitkää aukeamaan minulle. Nyt kun ajattelee jälkeenpäin niin kyse on varmaan siitä, koska meidän persoonallisuudet olivat jotakuinkin päinvastaiset. You know, tasapaino ja niin edelleen." Takeshi sanoi muistellen.
Olin aikalailla samaa mieltä tässä asiassa. Mutta nyt se tärkein kysymys...
"Joten? Mitä aiot tehdä tämän asian kanssa?"
Takeshi oli vähän aikaa hiljaa ja vastasi.
"...Odotan."
"Hä...?"
"Et viitsi puhua siitä, joten sen täytyy olla todella tärkeää. Odotan kunnes olet valmis puhumaan asiasta. Siihen asti aion odottaa."
En tosiaankaan odottanut tuollaista vastausta, mutta ainakin Itsukan ja minun "työ" pysyy toistaiseksi salassa. Totta puhuen oloni tuntui helpottuneemmalta kuin koskaan.
"...Kiitti, Takeshi."

Pienen keskustelumme päätyttyä olimme saapuneet kahvioon ostamaan mehut, jonka jälkeen palasimme takaisin luokkaan. Meillä kesti jonkun aikaa, joten meikä päätti keksiä äkkiä tekosyyn.
"Sori että kesti. Jono oli tänään hiton pitkä."
Minä ja Takeshi istuimme alas ja jatkoimme rupattelua lounastunnin loppuun asti. Oppitunnit jatkuivat normaalisti ilman häiriötekijöitä ja pääsimme ennen pitkää kotia. Kun olin vaihtamassa kenkiä jalkaani niin huomasin, että Itsukaa ei näkynyt lähettyvillä. Saavuin ulos ja lähdin kävelemään kotia kohti ja käännyin porttien kohdalla oikealle.
"Tulithan sinä."
Jaaha. Itsuka oli näköjään odottanut meikää.
"Mistäs nyt on kyse?"
"Eikös se ole päivänselvää? Menemme tutustuttamaan sinut Atlasiin, joten seuraa vain minua." Itsuka sanoi komentavalla äänensävyllä ja lähti liikkeelle.
No jaa. Meikällä ei ollut muutakaan tekemistä ja lupasin jo auttaa, joten miksipäs ei.
"...Tullaan, tullaan."
Seurasin perässä Itsukaa, joka käveli keskustaan päin ja päädyimme ennen pitkää eräälle ostoskeskukselle. Paikka ei näyttänyt kovin tutulta koska en käy usein täällä, mutta sisältä löytyi vähän kaikenlaisia ruokapaikkoja, kauppoja ja sen sellaista. Kävelimme jonkin matkaa kunnes saavuimme yhdelle monista liukuportaista, joka johti toiseen kerrokseen. Päästyämme ylös edessämme näkyi rivi teemakahviloita ja ruokapaikkoja joista yksi oli Atlas Crepes.
"Noin. Perillä ollaan."
Minä ja Itsuka astuimme sisälle. Asiakkaita oli jonkin verran ja tiskin takana oli yksi myyjä. Täytyy kyllä sanoa, että itse Atlas on hyvin piilotettu. Ulkoapäin tämä näytti vain normaalilta ohukaisravintolalta. Itsuka jatkoi matkaa ja johti meikän tiskin taakse aina keittiöön asti. Itse keittiö oli vain yleinen tällaisille paikoille tarkoitettu peruskeittiö. Menimme huoneen perälle samalla väistellen henkilökuntaa. Edessämme oli vain muuten normaalin näköinen seinä, jossa oli kiinni ulkonäöstä päätellen numerokoodia vaativa elektroninen järjestelmä. Itsuka näppäili koodin ja seinästä avautui sisäänkäynti hissille, joka vei meidät yllättävän matalalle ja pysähtyi viimein laskeutumasta.
"Tervetuloa matalaan majaani" Itsuka sanoi sarkastisesti.

Edessämme oleva näky ei oikein ollut sitä mitä olin odottanut. Paikka näytti kuin isommalta normaalikodilta, ainakin meikän kämppään verrattuna. Aivan kuin olisin astunut omasta etuovestani sisälle. Olimme eteisessä ja lähellä näkyi keittiö, portaat yläkertaan ja sisäänkäynti olohuoneeseen kuten monessa muussakin kodissa.
"Yllättävää. Tämähän näyttää ihan kodilta." Adam sanoi ääneen ajatellen.
"Odotahan vaan kun pääsemme paikan ytimeen." Itsuka vastasi ja alkoi johdattamaan Adamia olohuoneeseen.
Olohuoneeseen päästyämme sohvalla torkkui pitkä ja tukeva mies tupakka suussa jolla oli lyhyet mustat hiukset ja pukinparta, joka oli pukeutunut harmaaseen kimonoon. Hän nousi heti kun tulimme, venytteli vähän ja tervehti karskilla äänellä.
"Hei, Itsuka. Sinä siis todellakin paikallistit hänet."
"Kyllä, isä. Hän löytyi viimein."
"Saanen esitellä itseni. Olen Daizen Kurohashi. Itsukan isä ja Atlaksen nykyinen johtaja. Hauska tavata."
"K-kuten myös. Nimeni on Adam Tsuyohara."
Itsukan isä oli vain hetken aikaa hiljaa ja tuijotti minua pistävällä katseella kuin olisi analysoinut minua.
"Vai niin. Sinä siis todellakin olet "valittu". Tämän pitäisi helpottaa tulevia operaatioita huomattavasti. Itsuka, vie hänet teknologiaosastolle."
"Kyllä, isä. Tule, Adam."
Huoneen kummassakin päädyssä oli ovi joista toisessa luki "Dojo" ja toisessa "Tech" ja menimme toisesta ovesta sisään. Sisältä huone näytti kuin tiedemiehen laboratoriolta, jossa kaikenlaista huipputekniikkaa. Lähestyimme rullatuolissa istuvaa miestä, joka mumisi itsekseen ja tuijotti jotain joka näytti isolta keskustietokoneelta.
"Täällä ollaan, setä." Itsuka totesi.
Näyttää siltä, että tyyppi ei kuullut meitä ja jatkoi vain mutinoitaan. Itsuka näytti ärtyneeltä ja korotti ääntään.
"Täällä ollaan, setä!"

Keski-ikäinen mies hätkähti yllättyneesti ja kääntyi meihin päin. Hänellä oli sotkuinen valkoinen tukka, silmälasit, ruskeat housut ja valkoinen napitettu paita.
"Ahaha...sori, sori. Minulla on tapana olla aina omissa maailmoissani kun olen keskittynyt johonkin. Tämä herra on siis etsimämme henkilö?"
Yllättävän rauhallisen ja hyväkäytöksisen oloinen mies ojensi kätensä minuun päin hymyillen.
"Hauska tavata. Olen teknologiaosaston toinen päällikkö, Kenjou Kurohashi."
"Adam Tsuyohara. Hauska tavata."
Näyttää siltä, että tämän tyypin kanssa on helppo tulla toimeen.
"Muuten, setä. Tiedätkö missä Shuichi ja äiti ovat?" Itsuka kysyi.
"Aa, heillä on kädet täynnä töitä eräässä toisessa paikassa, joten heitä ei tule näkymään vähään aikaan. Oletan että olet näyttämässä paikkoja hänelle?"
"Juuh, jotakuinkin. Ajattelin, että olisi hyvä näyttää Adamille minkälaisen joukon kanssa on tekemisissä. Tämä paikka oli viimeinen. Mennään, Adam."
"Vai niin, vai niin. Tosin ennen kuin lähdette niin minun pitää suorittaa "se" Adamin kanssa." Kenjou sanoi äkkiä ennen parivaljakko ehti lähteä.
"Ai niin, totta. Jätän Adamin teidät hetkeksi aikaa ja odotan hissin kohdalla."
Itsuka poistui huoneesta ja pisti oven kiinni perässään. Mistähän oikein on kyse. Ennen kuin ehdin edes miettiä asiaa niin Kenjou alkoi puhumaan.
"Noin. Ajattelet varmaan, että mitä oikein on tekeillä. Kyseessä on itse asiassa vain pieni menettelytapa, joka suoritetaan täällä kaikkien hakugenin käyttäjien tapauksessa. Seuraa minua."
Tein työtä käskettyä ja Kenjou johdatti minut erääseen huoneessa olevan oven kohdalle josta siirryimme huomattavasti pienempään huoneeseen, jossa oli pyöreänmuotoinen, läpinäkyvä kehoskanneria muistuttava kone jonka vieressä oli jonkin sortin tietokonejärjestelmä.

"Tämä tässä on laite joka määrittelee ja avaa hakugenin käyttäjän täyden potentiaalin. Toisin sanoen henkilön kehittyminen ei tule kestämään yhtä kauan. Olet varmaan vielä siinä vaiheessa ettet huomaa vielä omia voimiasi tai aistimaan muiden hakugenia?"
"Juu, kyllä."
"Yksinkertaisesti sanottuna, kun käyt tässä niin pystyt aistimaan ja analysoimaan hakugenia. Menet vain sisälle ja minä hoidan loput."
"Vai niin..."
Koneen sisäänkäynti avautui ja tein työtä käskettyä. Huomasin että Kenjou näppäili naputteli jotain ja hetken ajan kuluttua tunsin sisälläni koko elektronisen sähkövirran vähän kuin olisin saanut hieman laimeammasta sähkölamauttimesta. Koneen ovi avautui ja astuin kompuroiden ulos.
"Näetkös? Ei kestänyt kauan. Osaatko sanoa miltä tuntuu näin jälkeenpäin?"

Käännyin Kenjouta päin ja kun keskityin niin huomasin todellakin jotain erilaista. Jos pitäisi pukea se sanoihin niin paras mahdollinen kuvaus oli kuin olisin nähnyt purppuran liekin kehon sisällä.
"Todellakin...voin nähdä ja aistia hakugenin nyt. Tunnen myös pari muuta voimaa muualla mutten osaa sanoa missä."
"Paikallistaminen on kyky, joka luonnollisesti vaatii vähän harjoittelua, mutta näyttää siltä että menetelmä onnistui. Viimeistään nyt varmaan tajuat, että maailma jonka tunsit, ei ollut lähelläkään totuutta ja taidat itsekin huomata uskomattomat voimasi. Rajasi ovat selvästi paljon korkeammat kuin normaalilla hakugenin käyttäjällä...mutta muista että itse kehitys riippuu henkilöstä ja aktiivisuudesta." Kenjou neuvoi Adamia samalla kun asetteli lasejaan.

"Vai niin...no, meikäpä lähtee tästä. Itsuka odottaa jo his-"
"Siitä puheenollen, odotatkos hetkisen. Minusta tuntuu, että minun pitää informoida sinua tästä tulevaisuuden varalta kerta olet nyt yksi meistä. Muistatko kun sanoin, että olen teknologiaosaston toinen johtaja?"
"Mitä siitä?"
"...Sitä vain että teknologiaosaston perustaja ja entinen johtaja oli Itsukan isoveli Yoshirou Kurohashi, joka kuoli 7 vuotta sitten teknologiaosastossa sattuneeseen onnettomuuteen. Räjähdys oli niin paha että se tuhosi suurimman osan paikasta ja siitä lähtien minä päätin ottaa johtajan tittelin ja pistää osaston uudestaan kasaan. Pienenä Itsuka välitti hänestä niin paljon, että Yoshirou oli hänelle kuin toinen isä ja luonnollisesti hänen vanhempansa olivat myös surullisia. Se on vielä aika arka asia, joten pyydän että et tuo sitä esille veljen tai Itsukan läsnäollen. Ei muuta."
"...Selvä. No, meikäpä lähtee tästä. Löydän itsekin ulos." Adam sanoi ja lähti ulos huoneesta.
"Hän on siis kokenut saman kuin minä..."
Menin ulos osastolta ja saavuin hissille Itsukan luokse.
"No, menikö se hyvin?"
"Juu, onnistui. Voidaanko jo lähteä?"
Teimme työtä käskettyä ja menimme hissillä takaisin keittiöön.
"No niin, sinä varmaan osaatkin kotia asti. Minä luonnollisesti pysyn kotona."
"Jeah. Nähdään huomenna."
Kun pääsin ulos ohukaisravintolasta ja ostoskeskuksesta niin huomasin oli jo ilta. Parasta mennä kiireen vilkkaa kotiin ettei äiti ala epäilemään mitään. Aluksi olin vähän pihalla, koska en ollut ennen käynyt tällä alueella, mutta löysin ennen pitkään oikean reitin kysymällä neuvoa ohikulkijoilta. Miettiessäni tilannettani ja kävellessäni asuinalueen jalkakäytävällä en voinut muuta kuin potkaista pientä kiveä ja ajatella ääneen.
"Tästä ne vaikeudet vasta alkavat..."

###

Samaan aikaan, Centrio Corp:in ylin kerros

Keskustan Centrio Corp:in ylimmässä kerroksessa istui tyytyväisen näköisenä pöydän takana sikaria polttava, mustaan pukuun ja punaiseen kravattiin pukeutunut ylipainoinen liikemies, jolla oli harmaantuneet hiukset. Mies kääntyi tuolillaan lasiseinään kohti ja tuijotti alempana olevia rakennuksia ja ajatteli ääneen.
"Huhuhu, ei paremmin voisi mennä. Aluksi olimme suhteellisen suosittuja, mutta siitä lähtien kun aloimme työskennellä yhdessä ja aloitte "hoitamaan" ei-toivottuja kilpailijoita ja häiriötekijöitä niin myyntimme ovat nousseet kattoon. Näyttää siltä, että olin oikeassa kun otin tarjouksenne vastaan. Eikö niin...Herra Kagami?"

Kauempana pöydästä seinään nojasi mies jolla oli vaaleanruskea puku ohuilla valkoisilla pystyviivakuvioilla, taakse sliipattu ruskea tukka, kultaketju kaulassa ja aurinkolasit. Mies otti lasit pois, pisti kädet taskuihin, lähestyi ja seisoi jonkun verran taaempana tuolissa istuvaa liikemiestä.

"Heh. Vaikkei siltä vaikuta niin olen osittain reilu liikemies, Herra Ootama. On vain luonnollista auttaa henkilöä, joka järjestää meille piilopaikan ja teknologian. Aika näyttäisi myös olevan kypsä. Eikö niin...kamut?"
Vaaleanruskeaan pukuun pukeutuneen miehen takana näkyi kauempana neljä pimeyden varjostamaa uhkaavalta vaikuttavaa hahmoa, jotka eivät sanoneet mitään kuin mies olisi jo tiennyt heidän vastauksensa. Mies jatkoi virnistäen tyytyväisenä.

"...Adelheid. Kiku. Darry D. Zenjiro. On aika aloittaa metsästys."

Darkness Looming

Julistuksensa jälkeen Kagami hymyili tyytyväisenä ja kääntyi Ootamaa päin, jonka jälkeen Ootama tumppasi sikarinsa tuhkakuppiin, nousi ylös tuolista ja lähestyi oven vieressä sijaitsevaa naulakkoa.
"Noh, alkaa olla myöhä joten taidan tästä lähteä kotiin. Olisi epäilyttävää jos jäisin liian pitkäksi aikaa tänne. Pitäkää vain huoli ettei teitä nähdä." Ootama sanoi laittaessaan takkia päälle.
"Totta kai. Mekin lopettelemme kohtapuoliin." Kagami vastasi.
Ootaman lähdettyä ja oven sulkeuduttua, Kagami jatkoi.
"Niin, kuten olin sanomassa...ennen kuin lähdemme niin minun täytyy tehdä yhteenveto siitä kuinka etenemme suunnitelmissamme."
Ennen kuin Kagami ehti jatkaa niin kauempana sohvan lähettyvillä olevasta nelikosta yksi lakkasi nojaamasta seinään ja astui lähemmäs Kagamia. Hän oli sinisilmäinen, tyyni ja rauhallinen, jolla oli hopean väriset pitkät hiukset poninhännällä. Miehellä oli päällään miesten kimono jonka hakama oli tummanharmaa, johon oli kuvioitu jin ja jang-symboli jonka toinen puoli oli purppura ja toinen vaaleansininen.

Hakamassa oli myös vähän vyötäröä alempana ristiin menevät tummanharmaat remmit valkoisilla reunoilla, jotka pitivät kiinni lähes jalkoihin asti ylettyvää harmaata kankaanpalasta valkoisilla reunoilla. Yläosan keltainen haori valkoisilla reunoilla oli jätetty roikkumaan ja lähes kokonaan auki jätetty, valkoinen, lyhythihainen montsuki-kimono tummanharmailla reunoilla paljasti hänen hyvin tuunatun torsonsa, mustat sormettomat käsineet ja ranteeseen ylettyvän ihoamyötäilevän panssarin oikeassa käsivarressa. Vasemman olan puolelle oli kiinnitetty valkoinen olkapeite tummanharmailla reunoilla ja vyötäröllä oli musta huotra purppuralla kuvioinnilla ilman katanaa.

"...Suokaa anteeksi, mutta miksi toimimme vasta tässä vaiheessa Kagami-herra? Emmekö olisi vain voinut hoidella Adam Tsuyoharaa ennen heräämistään?"
"Juuri siksi että olemme tässä vaiheessa. Olen vain reilu pelaaja, joten annamme hänelle aikaa kehittyä. Tästä syystä annan teille luvan toimia kuten parhaaksi katsotte kunhan ette vain tapa Adam Tsuyoharaa." Kagami selitti samalla kun meni istumaan Ootaman tuolille ja alkoi hymyilemään tyytyväisenä.
"Loppujen lopuksi...mitä viihdyttävää on päähahmossa, joka kuolee pelin alkupuolella?"
"..."
Zenjiro pysyi hiljaa, samalla tuijottaen Kagamia kunnes hiljaisuuden keskeytti selvästi iloisen oloinen pieni tyttö, jolla oli keskikokoiset, pinkit letit jotka olivat kiinni valkoisilla, kukanmuotoisilla hiusklipseillä. Hänen vasen silmänsä oli normaali ja harmaa kun taas oikea silmä oli täysin musta, jossa näkyi vain jin ja jang-symboli jonka toinen puoli oli purppura ja toinen vaaleansininen. Tytöllä oli päällään mustat saappaat purppuroilla solmuilla, valkoiset legginsit ja karmiininpunainen hame valkoisilla röyhelöillä. Yläosa koostui punaisesta rusetista, valkoisesta paidasta jonka päällä oli musta liivi punainen huppari ja hän piti kaulassaan kuulokkeet.
"Aivan, aivan! Teemme vain niin kuin Kagami herra sanoo! Kiku rakastaa myöskin pelejä! Eikö niin, Kagami-herra?"
"...Kiku." Zenjiro totesi vaivaantuneella äänensävyllä ja vilkaisi Kikua kohti.
"Se on juurikin niin kuin sanoit, Kiku. Jos suunnitelmamme onnistuu niin sen jälkeen mikä vain on mahdollista ja saatte sen minkä lupasinkin." Kagami totesi mahtipontisesti, jonka jälkeen sohvalla istuva ruskettunut mies jolla oli mustat hiukset vaaleilla rastoilla, kullattu nenärengas ja korvakoru, kultakoruja kaulassa ja tähden muotoiset aurinkolasit joiden reunat olivat kullattu ja linssit punaiset. Hänellä oli päällään mustat kengät, mustat shortsit joista roikkui sivuilta pari hopeista ketjua, musta vyö, vain lyhythihainen ja aukinainen, leopardikuvioinen liivi joka korosti hänen rinnallaan olevaa jin ja jang-symbolia, jonka toinen puoli oli purppura ja toinen vaaleansininen.
"Diggin' this plan and all, meikä luottaa Kagami-herraan kuin tähti luottaa manageriinsa, yo! Onko sinulla mitään sanomista Adelheid, my boy?" Darry kysyi käännettyään päätään kohti seinään nojaavaa miestä. Hänellä oli harmaat, lyhyet, hieman hoitamattomat hiukset, keltaiset silmät ja laskelmoiva katse. Hänellä oli päällään ruskeat saappaat, mustat hanskat ja tummat housut. Yläosa koostui valkoisesta paidasta, hieman löystyneestä mustasta solmiosta, harmaasta liivistä keltaisella napituksella sekä pitkästä mustasta takista, jonka kaulan ympärillä oleva turkkiosa oli punainen.

"...Ei ole." Adelheid vastasi lyhyesti ja tuijotti vain eteenpäin.
"Huh. Da boyo on epähauska niin kuin aina, yo."
"Kiku on hauska persoona! Zenjiro ja Adelheid ovat vain tosikkoja!" Kiku totesi ilmestyessään yhtäkkiä Darryn viereen.
"...? Missä muuten Reiji on? Kagami kysyi Zenjirolta selattuaan äkkiä nelikkoa.
"Ah. Hän on hoitamassa taas "hommiaan", joten luultavasti jossain päin kaupunkia."
"Oi sitä nuorukaista. Into on kyllä hyvästä, mutta toivottavasti hän muistaa olla hoitelematta liikaa häiriötekijöitä. Hänellä on myös tapana leikkiä vihollisillaan. Poju on aika kirjaimellisesti villi kortti. Noh, muuta asiaa minulla ei toistaiseksi ollutkaan. Ellei kenelläkään ole Zenjiron lisäksi mitään kysyttävää niin voisimme poistua katolle."
"Aye, aye, kapteeni!" Kiku huusi samalla kun muut nyökkäsivät.
Lähdettyään ulos huoneesta Kagami ja muut kävelivät paria käytäviä pitkin useiden toimistojen ohi kunnes saapuivat numerokoodilla aukeavaan hissiin. Kagami syötti koodin ja he menivät sisään. Kaikki seisoivat toistaiseksi hiljaa hississä ja vaikka he olivat jo lähes ylimmässä kerroksessa niin nousussa kesti aika kauan, oliko se sitten tosiasia vaiko tuntui vain pitkältä. Viimeinkin hissin sisällä oven vieressä oleva näyttö näytti, että porukka oli päässyt ylimpään kerrokseen. Ovi avautui ja he astuivat ulos Centrion katolle ja lähestyivät reunaa kohti. Centrio Corpin hurja koko avasi hyvin kauniin näkymän Kakuyon yössä. Kagami alkoi hymyilemään ja laittoi kädet taskuun. "Taivas näyttää laantuneen...voin viimeinkin palata sinne minne kuulun."
Muut seisoivat hiljaa kunnes Kagami antoi merkin.
"Poistukaa."
Sillä hetkellä jokainen Kagamin alaisista poistui nopeasti kuin olisivat kadonneet ja Kagami jäi vielä tuijottelemaan näkymää.
"Heh. Nauttikaa ajastanne kun vielä voitte, ajan vartijat. Ja varsinkin sinä...Adam Tsuyohara."

###

Samaan aikaan Tsuyohara-asunnossa

"Hä-tsiuh!"
Adam aivasti samalla kun oli sohvalla katsomassa televisiota olohuoneessa. Kiikkutuolissa oli myös istumassa mies jolla oli lyhyet ruskeat hiukset ja parta jolla oli ruskeat housut, valkoinen paita ja liivi sekä henkselit, samalla lukien sanomalehteä
"Mikäs nyt, Adam? Onko flunssa tulossa?" Adamin isä kysyi naureskellen.
"Eeh, nenää vain kutitti."
"Kotiin päästyäni minulla ei ollut sen kummempaa tekemistä, joten päätin istua loppuillan television ääressä. Toinen syy oli että voisin tsekata onko viimeaikoina tapahtunut näitä "selittämättömiä kuolemia". Itsukan Roomassa kertoman tarinan perusteella niitä sattuu silloin tällöin, mutta toistaiseksi uutiset eivät ole sanoneet mitään..."
Adam tuijotti mietteliäänä televisiota uutisien pyöriessä.
"Tch...ei ole minun tapaistani ajatella näin paljon. Kiitos tämän "legendan", joudun heittämään hyvästi ajatukset normaalista elämästä. Jos juoksisin niin pelastaisiko joku minut? Jos juoksisin pettäisikö todellisuus minut? En yllättyisi vaikka Itsuka raahaisi minut taas johonkin muuhun aikaan huomenna."
"...Isä."
Adamin isä laski sanomalehteään ja vilkaisi kysyvästi.
"Hm?"
"Jos jotain väistämätöntä tulisi tapahtumaan, halusit tai et, niin miten toimisit siinä tilanteessa?"
Adamin isä heitti sanomalehtensä laittoi mietteliäänä kätensä ristiin.
"Hmm...jos minulta kysytään niin yrittäisin nujertaa kohtalon. Miksi kysyt?"
"Aa, sitä kysyttiin tänään filosofian tunnilla ja se jäi päähän. Noh, taidanpas mennä tästä nukkumaan. Öitä."
Nousin sohvalta ja lähdin keittiön kautta yläkertaan ja omaan huoneeseeni. Vaihdoin yövaatteet päälleni ja nojasin seinää vasten mietteliäänä ennen nukkumaanmenoa.

"...Haiskahtaa rasittavuuksilta."

###

Myöhemmin, seuraavana aamuna

Aikainen aamusumu alkoi selvetä asuinalueella ruohon kasteen ja pienten hämähäkinseittien koristelemana, aurinko nousee valaisten oranssia ja pinkkiä pilvien ohuisiin kerroksiin, linnut laulavat aamukuoroa ja aikaisimmat aamuvirkut kävelevät jo kaduilla kuten tavallista. Sängystä nouseminen oli yhtä vaivalloista kuin aina. Laitoin koulupuvun päälle ja vilkaisin ikkunaa kohti kuin olisin kaivannut jotain. Nyt kun ajattelee niin tulevista koulupäivistä ei tule tosiaankaan olemaan helppoja. Onneksi huomenna on sunnuntai. Tehtyäni aamutoimet ja syötyäni aamupalan, astuin ovesta ulos, huomasin että portin edessä minua odotti Takeshi ja...Itsuka?!

"Huomenta, jätkä." Takeshi tervehti Adamia niin kuin aina.
"Huomenta, Adam." Itsuka tervehti hymyillen.
"Hu-huomenta...en odottanut useampaa henkilöä."
Kuten sanoin niin en odottanut, että Takeshin lisäksi olisi tullut ketään muuta. Oli sitten kyse vain piinaamisesta vai ihan vain oikeutetusta syystä.
"Noh, näyttää siltä että Itsuka on osa "odotetaan Adamia portilla"-ryhmää." Takeshi totesi virnistäen.
"Oookkei, jospa vain mennään kouluun ennen kuin myöhästymme..?"
Aloimme lähteä koululle päin kohti keskustaa ja noin vilkkaimman liikenteen kohdalla meikä perääntyi ja kuiskasin Itsukalle.
"Mitäs hittoa tämä on? En olettanut, että tulisit useamman kerran."
"Hmph, eikös se ole päivänselvää? Satun olemaan vastuussa sinun tarkkailusta, joten joudun pysymään kiinni sinussa."
"Ärh..."
"Hitsi, aivan kuten oletin. Toivotaan vain ettei tämä tule aiheuttamaan mitään väärinymmärryksiä."
Adam, Itsuka ja Takeshi saapuivat ennen pitkää koulun porteille, jotka menivät sisäänkäynnille muiden oppilaiden joukossa ja vaihtoivat kenkiään lokeroiden kohdalla.

###

Myöhemmin, lounastunnilla

"Hohhoijaa..."
Ruokatunnin alettua olin niin väsynyt huonosta yöunesta että jäin vain istumaan, tuijottelin kattoa samalla kun muut oppilaat joko asettelivat pulpettejaan tai lähtivät kahvioon. Kului jonkin aikaa ja tajusin että ei tämä niin pahaa ajanvietettä ole.
"Tämä katto on ihan rauhoittava. Se on täysin yksiulotteinen ja mitäänsanomaton...mutta se ei ota minulta mitään pois."
Juuri ennen kuin ehdin sulkea silmäni niin tunsin kevyen läpsäisyn päässäni ja sätkähdin.
"Vieläkö sinä istut tässä, Adam?"
"Huah..! Aa, Hisato. Mitä nyt?"
"Takeshille ja minulle tuli ruokala-fiilis, joten ajattelimme syödä siellä. Takeshi odottaa jo ruokalassa ja ajattelin kysyä sinua."
"Aa, toki. Tullaan, tullaan." Adam vastasi samalla kun nousi tuoliltaan.
Kun aloin seuraamaan Takeshia niin huomasin että myös Itsuka nousi tuolilta ja alkoi seuraamaan meitä. Tässä vaiheessa en edes jaksa valittaa enää tästä asiasta. Täytyy tosin arvostaa hänen todennäköisesti "työstään" johtuvaa sulautumistaitoa. Hän on sulautunut ihan hyvin meidän porukkaan, mutta meikä epäilee että se ei ollut edes kovin vaikeaa ottaen huomioon niiden kahden persoonat. Kun pääsimme ruokalaan niin istuimme Takeshin pöytään, aloimme juttelemaan niitä näitä ja poistuimme takaisin luokkaan kun oli aika lähteä. Loput tunneista taas menivätkin ihan normaalisti ja ennen pitkää koulupäivä oli viimeinkin ohi. Olen aika varma että en ole ainoa, jonka aika tuntuu kulkevan hitaasti. Kävellessäni Itsukan kanssa kenkälaatikoille en voinut muuta kuin pysähtyä hetkeksi, huokaista ja tuijottaa kättäni.
"Aika..."
Yhtäkkiä näköni alkoi vääristyä ja aloin näkemään suoneni kuten röntgen näkee luut ja ne näyttivät virtaavan jotain, jota voisi vain kuvailla purppuraksi vereksi.
"Vou...mitä hemmettiä..."
"Vai niin. Pystyt nyt siis havaitsemaan sen visuaalisesti. Tuolta virtaava hakugen näyttää kehossa."
"Haa..."
Keskityttyäni hetken aikaa röntgen-näkö katosi ja kaikki näytti taas normaalilta. Totta puhuen se tuntui hyvin kummalliselta näin ensi kertaan käytettynä. Kääntelin hetken aikaa käsivarttani kunnes Itsuka otti yhtäkkiä käsivarrestani kiinni ja raahasi minua kenkälaatikoille päin.

"Hei! Pystyn kävellä itsekin...!"
"Hiljempaa, idiootti! Tutkani ilmoitti juuri aikaraosta. Ehdotan että menemme molemmat kotiin, vaihdamme vaatteet ja tapaamme sinun kotiportilla." Itsuka totesi ja päästi Adamin kauluksesta.
"Haa, jotkut elävät kivustani. Juu, juu, ymmärretty."
Adam ja Itsuka vaihtoivat kengät jalkaan ja suuntasivat omiin koteihinsa.
"En pidä siitä, mutta parasta kai kiiruhtaa itsekin. Toivotaan etten ole ruosteessa."
Adam pisti juoksuksi koulun porttien kohdalla ja päätyi ennen pitkää omalle kotiportilleen kunnes hän huomasi jotain.
"Kumma juttu...normaalisti tuollainen matka väsyttäisi, mutta jostain syystä tämä ei tunnu missään. Johtuukohan tämä hakugenista vai minun "erikoisuudesta"?"
Adam ei jäänyt miettimään sen enempää ja rynnisti äkkiä omaan huoneeseensa vaihtamaan normivaatteet päälleen. Valmistauduttuaan hän lähti takaisin ulos ja huomasikin Itsukan kotiporttinsa kohdalla.
"Okei, Itsuka. Tee se."
Itsuka näppäili rannekettaan muutaman kerran minkä jälkeen ilmestyi sininen portaali.
"Ja eikun sisälle!" Itsuka huudahti kummankin kävellessä sisään.
Samaan aikaan ihan lähellä olevassa vähän valaistussa kujassa oli seinään nojaamassa tyytyväisesti virnistävä, kädet ristissä, varjojen varjostama henkilö, joka oli vain paikallaan samalla kun portaali oli sulkeutumassa.