Taloudelliset ja yhteiskunnalliset muutokset Suomessa 1800-l

                    1. Taloudelliset ja yhteiskunnalliset muutokset Suomessa 1800-luvulla
Vuonna 1808 Ruotsin ja Venäjän välille syttyi sota kun Aleksanteri I hyökkäsi Ruotsiin. Venäjän syy hyökätä suomeen poiki Tilsitin sopimuksesta missä Ranska ja Venäjä tekivät rauhan ja ryhtyivät liittolaisiksi. Venäjän hyökkäyksen tarkoituksena oli pakottaa Ruotsi liittymään  Mannermaasulkemukseen. Tarkoituksena ei ollut vallata suomea ja nopea valloitus tulikin yllätyksenä Aleksanterille. Venäjä päätti pitää Suomen vastapainona Ranskan kasvavalle vallalle Euroopassa. Sodan jälkeen Ruotsi oli menettänyt maa-alastaan kolmasosan ja huonon sotamenestyksen seurauksena kuningas rupesi menettämään valtaansa.
Sota ei vielä ollut edes ohi 1809 kun Aleksanteri I kutsui valtiopäivät koolle ja lupasi Suomelle autonomiaa, tarkoituksenaan rauhoittaa ja voittaa kansaaa puolelleen. Aleksanteri lupasi myös säilyttää ruotsinaikaiset perustuslait ja säätyjen erioikeudet. Ruotsi luopui virallisesti Suomesta 1809 Haminan rauhassa. Venäläiset halusivat voittaa puolelleen aateliston ja teki tämän nostsamalla virkamiesten palkkoja ja myöntämällä uusia arvonimiä ja kunniamerkkejä. Aatelisto suhtautuikin uuteen valtaan myöntyisästi. Papistoa Aleksanteri kosiskeli säilyttämällä luteliraisen uskon vaikka itse olikin ortodoksinen. Papiston tyydyttäminen oli tärkeää koska heillä oli suuri vaikutus talonpoikiin eli myönteinen papisto tarkoitti myös tyytyväisiä talonpoikia.
Suomeen perustettiin Keisarillinen Suomen senaatti joka vahvisti suomen itsehallintoa ja Suomen omaa päätösvaltaa omista aisoistaan. Senaatin puheenjohtajana toimi Suomen kenraalikuvernööri joka oli keisarin edustajana ja muut senaatin jäsenet olivat suomalaisia. Senaatin alaisuuteen alettiin luomaan keskusvirastoja 1810. Tämän myötä suomalaiset saivat itse kokea millaista on järjestää maan asioita. Suomessa kerätyt verot myös jäivät suomen käyttöön.
Venäjä siirsi Suomen pääkaupungin 1812 Turusta Helsinkiin, tarkoituksena erottaa siteitä Ruotsiin ja halu saada pääkaupunki lähemmäs Venäjää. Helsingistä alettiin rakentamaan pääkaupunkia. Vuonna 1812 myös ”Vanha-Suomen” alueet palautettiin Suomeen jotka  oli menetetty Venäjälle sodissa 1700- luvulla. Aluepalautusten ansiosta Suomen väkiluku nousi yli miljoonaan ja lisäsi myönteisyyttä Venäjää kohtaan.
Vaikkakin Suomella oli autonomia, ylin päätäntävalta kuului silti Venäjän keisarille. Valtipäivät voitiin järjestää vain kun keisari kutsui ne kokoon, ja kaikki siellä tapahtuvat päätökset oli kuitenkin käytävä läpi keisarin hyväksynnän. Korkein päätäntävalta suomessa oli Venäjän kenraalikuvernöörillä.
Aleksanteri I jälkeen seuranneen Nikolai I hallinon aikana ei tapahtunu lainkaan muutoksia koska Nikolai pelkäsi tasapainon järkkyvän jos asioita mennään muutamaan. Mutta Nikolaita seurannut Aleksanteri II aloitti uudistusten ajan suomessa. Valtiopäivät kutsuttiin jälleen koolle, ensimmäisen kerran sitten Aleksanteri I hallinnon vuonna 1963.
1800 – luvulla 90% suomalaisista ampui maaseudulla ja lähes kaikki elivät luontaistaloudessa. Maatalous perustui viljelyyn, minkä menestyvyys vaihteli alueittain. Leipävilja ei riittänyt normaalineinakaan vuosina koko kansalle. 1800-luvun puolivälissä iski monta peräkkäistä katovuotta joiden syy oli oikullinen sää. Erityisen iso ongelma oli vuonna 1867 kun kesä saapui kuukautta normaalia myöhemmin. Pitkä talvi aiheutti valtavan ruokapulan ja paljon karjaa kuoli. Taudit levisivät helposti ja kun monet joutuivat lähtemään kerjäläisiksi ruoan puutteessa ja näin taudit levisivät ympäriinsä vielä nopeammin. 1866-68 tauteihin ja nälkään kuoli noin 10% suomalaisista. Kuolemien määrään vaikutti myöskin suomalaisten vauhdikkaasti kohonnut väkimäärä. Vuonna 1800 maassa asui noin 900 000 asukasta, mutta vuosisadan lopussa jo 2,7 miljoonaa asukasta. Väkimäärä kasvoi mutta ruoan tuotanto ei kasvanut samassa suhteessa.
Nälkävuosien jälkeen suomalainen maatalous alkoi muuttua vauhdikkaasti. Maailmalla viljan hinta oli laskenut koska koneet nopeuttivat ja helpottivat viljan tuottamista. Parantuneet kulkuyhteydet myös paransivat halvan viljan tuontia ulkomailta suomeen, erityisesti Venäjältä. Suomessa siirryttiin karjatalouteen. Siitä saatiin parempi tuotto, jolla voitiin ostaa halpaa viljaa ulkomailta. 1800- luvun lopulla myös puuteollisuus nousi suurempaan asemaan ja metsän myynti nosti elintasoa maaseudulla. Lisääntynen varallisuuden mukana kasvoivat myös tuloerot, rikkain 10% sai noin 50% kaikista tuloista. Nopea väestönkasvu hyödytty työnantajia, sillä runsas työvoiman tarjonta tarkoitti sitä ettei työväki voinut vaatia parempia työehtoja.
Maaseudulla oli paljon maattomia joille ei mitenkään riittäny töitä väkimäärän jatkuvasti kasvaessa. Asiaa kuitenkin helpotti siirtolaisuus jota harrastettiin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Noin 300 000 suomalaista muutti muualle esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Uuteen –Seelantiin. Itä-Suomesta myös lähdettii Pietariin jos maalla ei ollu töitä tarjolla.
Vuodesta 1880 Aleksanteri II päätti kutsua valtiopäivät säännöllisesti, kolmen vuoden välein. Säännölliset valtiopäivät lisäsivät polittiista aktiivisiuutta ja kiinostuneisuutta kansan keskuudessa. Yhä useammat ihmiset saivat tietää mitä asioita valtiopäivillä käsiteltiin, kun lukutaito alkoi yleistymään 1800-luvun lopulla. Kunnallishallinnon uudistus vuonna 1865 lisäsi kansalaisten päätösvaltaa paikallississa asioissa. Kunnallisella tasolla perustetiin oma hallinto joka päätti paikallisista asioista, ja joiden tehtäväksi tuli terveyden- ja köyhyyshuollon järjestäminen. Äänioikeus oli tuolloin kuitenkin verrannollinen varallisuuteen, mitä enemmän maksaa veroja, sitä enemmän ääniä. Samalla kun kunnallishallintoa uudistettiin erotettiin myös kirkkoja ja kunta toisistaan. Tämä vähensi papiston tehtäviä koska enää papiston tehtäviin kuului hengellinen opettaminen. Aikaisemmin kirkko oli myös vastannut koulutuksesta, mutta 1860-luvulla säädettiin kansakouluasetus jonka mukaisesti kaupunkeihin tuli perustaa kansakouluja. Tämän johdosta lukutaito alkoi myös yleistyä.
Yksi Aleksanteri II keskeisin muutos oli taloudellisen liberalismin leviäminen Suomeen. Aleksanteri II halusi korostaa vapaan kaupankäynnin ja yrittämisen vapautta. Tämä muutos yhdessä muiden kanssa alkoi kasvattaa Suomen taloutta. Kaupankäynnin estot poistettiin lopullisesti kun elinkeinovapauslaki tuli voimaan vuonna 1879.
Länsi-Euroopan teollisuus lisäsi puutavaran kysyntää, ja suomesta alettiin kuljettaa puutavaraa muualle eurooppaaan, ja puusta tuli suomen suurin vientituote. Metalliteollisuus kasvoi 1800-luvun puolivälissä voimakkaasti, ja se viisikertaistui kymmenessä vuodessa. Rautatuotteita vietiin lähinnä Venäjälle. Teollisuuden kasvaessa myös liikenneyhteydet Suomen sisällä kasvoivat. Ensimmäinen rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan rakennettiin vuonna 1862.
Kaikkien uudistusten myötä vanha sääty-yhteiskunta hajosi ja sen tillalle tuli luokkayhteiskunta.
Kansalaisten kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan poiki myös taistelun Suomen kielen asemasta. Virkamieskielenä ja virallisena kielenä oli yhä ruotsinkieli. Suurin osa tavallisesta kansasta ei ymmärtänyt ruotsia ja tämä vaikeutti asiointia ja kanssakäymistä virkamiesten kanssa. Kun Suomi liitettiin Venäjään alettiin Suomen kielen asemaa kohottaa ja sen opetusta esimerkiksi yliopistossa lisättiin. Sivistyneistö koki Suomen kielen ”perkeleen kielenä”. Vähitellen Suomen kielen asema kuitenkin parani. Yksi iso nimi Suomen kielen kehittämisessä on J. V. Snellman. Hänen mukaansa sivistyneistön ja virkamiesten piti osata Suomea ja puhua sitä jos niin on tarve. 1863 säädettiin kieliasetus jonka mukaan Suomen kielen tuli päästä tasa arvoiseen asemaan Ruotsin kielen kanssa kahdessakymmenessä vuodessa. Suomen kieli oli miltei saman arvoinen kun Ruotsin kieli, mutta Ruotsi oli kuitenkin virallinen kieli. Vuosisadan lopulla Suomen kieli jyrättiin läpi ja siitä viranomaisten tuli myös osata Suomea. Suomen opetus kouluissa lisääntyi, ja vuosisadan lopussa valtaosa oppilaista oli suomenkielisiä.
Taistelu suomenkielestä on loistava esimerkki miten kansaa alkoi kiinnostamaan yhteiset asiat ja ruvettiin muodostaam erilaisia ryhmiä ja järjestöjä eri asioiden tiimoille. Oli raittiusjärjestöjä, ammattijärjestöjä sekä paljon muita. Näihin järjestöihin lasketaan mukaan myös ammattiyhdistykset. Kun työntekijät liittyvät ammattiyhdistyksiin, heidän on helpompi vaatia parempia työtiloja ja työaikoja.
Kaikenkaikkiaan 1800-luku oli Suomen kannalta tärkeä. Suomi sai ensimmäiset maistiaiset omasta hallitsemisesta ja kansa heräsi ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin