HS Sunnuntai 13.12.1992

HS - Sunnuntai - 13.12.1992 - 13966 merkkiä - 1. painos

'MITÄÄN EI PAINETTU VILLAISELLA' Oikeuskansleri Kai Korte nousi kansan suosioon rötösherrojen jahtaajana "Silloin oli tapa, että kun jollain johtajalla oli syntymäpäivät, hän tyhjensi huoneen lahjoja varten."

Kai Korte lupasi 1982 oikeuskansleriksi tultuaan tutkituttaa pohjamutia myöten talousrikokset, joissa oli osallisina korkeita virkamiehiä ja tunnettuja poliitikkoja. Rötösherrajahti nosti Kortteen kansansuosion huipulle, mutta hän sai myös kovaa kritiikkiä ja vaikutusvaltaisia vastustajia. Rankka työ poltti oikeuskanslerin nopeasti loppuun. Korte jäi eläkkeelle 1986 jo sairaana miehenä. Hän kuoli syöpään viime torstaina.

(Korjattu versio) Tämä haastattelu jäi Kai Kortteen viimeiseksi. Se tehtiin syyskuussa, mutta Kortteen pyynnöstä se julkaistaan vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Harri Nykänen

Pekka Loiri, piirrokset

Heti virkakautensa alkajaisiksi 1982 oikeuskansleri Kai Korte sai käsiteltäväkseen Helsingin metron rakentamiseen liittyvän suuren luokan lahjusjutun. Pian tuli ilmi uusia talousrikoksia, joihin oli sekaantunut sekä korkeita virkamiehiä että puoluekihoja. Korte joutui tallaamaan isokenkäisten varpaille.

"Vaikka mua syytettiin rötösherrajahtaajaksi, ei siltä paikalta voinut ketään aktiivisesti jahdata. Siitä pidin huolen, ettei mitään painettu villaisella vaan kaikki tutkittiin."

Suomessa herrajahti on aina myös kansanhuvia. Kansalaisten mielissä Korte oli eräänlainen Ritari Nuhteeton, joka kävi taistoon korruption lohikäärmettä vastaan. Hän nousi kansansuosion huipulle, ja hänelle ehdoteltiin jopa presidenttiehdokkuutta. Vastapainoksi häntä syytettiin suosionkipeydestä ja populismista.

Kortteelle tällainen rooli oli epämieluisa: "Sanottiin, että se tavoittelee vain julkisuutta ja edistää Smp:tä. Vennamo käytti tilannetta hyväksi ja kulki puhumassa, että Korte ja minä taistelemme rosvoja vastaan. Perkele, mulla ei ollut mitään tekemistä Smp:n tai Vennamon kanssa."

Hallitusmuodossa oikeuskanslerille on annettu vahva asema, eikä hän ole kenenkään alainen. Tämän viran haltija voi siis panna toimeksi, jos haluaa.

Oikeuskansleri on Suomen ylin syyttäjäviranomainen. Hän laatii kertomuksen virkatoimistaan ja havainnoistaan presidentille ja eduskunnalle, mutta ei hallitukselle, jonka toimintaa oikeuskansleri valvoo.

Erityinen kiusa poliitikoille oli oikeuskanslerin viraston silloinen kansliapäällikkö V. O. Hakulinen, joka lahjusjuttuja tutkiessaan piti koviakin nimiä ankarissa pihdeissä. Korte uskoo, että tutkinnasta sydämistyneet poliitikot kävivät presidentti Mauno Koiviston luona valittamassa poliisin otteista. Joka tapauksessa presidentin ja oikeuskanslerin välit viilenivät.

"Koivisto pyysi joskus käymään ja keskustelemaan. Yleensä se puheli itsekseen kaikenlaista, mutta ei yrittänyt vaikuttaa mitenkään. Se ymmärsi, että se oli aika toivotonta, eikä sillä olisi ollut kanttia potkia minua pois, mä olin siihen aikaan niin suosittu suomalainen."

Kortteen mukaan Koivisto oli närkästynyt siitä, kuinka talousrikosjuttujen yhteydessä pidätettyjä puoluepamppuja kohdeltiin keskusrikospoliisin putkissa.

"Se sanoi, että hänen täytyy joskus jossain puheessa kosketella asiaa, mutta ei se koskaan kosketellut."

Erityisesti Koivisto seurasi asuntohallituksen toimistopäällikön Markku Hainarin lahjomanottosyytteen tutkintaa ja oikeuskäsittelyä.

"Hainari oli hirveän tarmokas ja masinoi liikkeelle kaikenlaista. Mitä varten presidentti oli hänen takanaan, sitä en tiedä."

"Kun juttu Hainaria vastaan oli vireillä, Koivisto kävi kuumana. Se ei koskaan puhunut mulle mitään, mutta se vaati, että Hakulisen piti käydä antamassa presidentinkansliassa raportteja jutun käsittelystä. Hainari oli jotenkin arka paikka Koivistolle. Olen ihmetellyt mistä se johtui, oliko kyse henkilökohtaisesta kontaktista vai onko rouvat ystäviä tai muuta sellaista."

Hainari oli pidätettynä ja vangittuna yhteensä 22 vuorokautta, koska hänen epäiltiin järjestelleen rakennusliike Nopalle arava-asunnoista ylisuuria neliöhintoja. Häntä syytettiin aluksi myös julkisten asiakirjojen hävittämisestä. Hainarin virkahuoneesta oli selvittämättömällä tavalla kadonnut salkku, jossa oli aravakohteiden laskentaohjeet. Ilman näitä asiakirjoja oli syyttäjän mahdotonta osoittaa, oliko jollekin rakennusliikkeelle laskettu kustannuksia eri perustein kuin toisille.

Hainaria vastaan nostetut syytteet kuitenkin hylättiin viimeistään Helsingin hovioikeudessa, ja lopulta viime kesänä korkein oikeus määräsi valtion maksamaan hänelle yli 100000 markan korvaukset aiheettomasta pidätyksestä ja vangitsemisesta.

Loppuun saakka kesti vain syyte yllytyksestä väärään valaan, josta Hainari sai ehdollisen vankeustuomion.

Tapaus jäi hiertämään Kortetta: "Hainari pääsi kuin koira veräjästä. Se luultavasti tuhosi tiettyä aineistoa, eikä näyttöä saatu tarpeeksi."

Presidentti Koiviston ns. koripallopuhe oli Kortteelle raskas pala. Korkeimpien oikeuksien presidenteille syksyllä 1983 pitämässään puheessa Koivisto leikki ajatuksella, että liian monta kertaa aiheetta syyttänyt kaupunginviskaali voitaisiin viheltää jäähylle. Talousrikossyyttäjät ja tutkijat kokivat puheen hyökkäykseksi työtään kohtaan.

"Vastasin siihen julkisesti, ettei syytteitä hylätty normaalia enempää."

Kortteen mielestä rötösherrajahti ei muutenkaan sujunut aivan niin huonosti kuin tiedotusvälineet antoivat ymmärtää.

"Syyttäjät tekivät jossain määrin sen virheen, että kun oli isoja asioita, ne sotki mukaan kolmekymmentä muuta pointtia, missä oli pieniä asioita ja jotka meni hylkyyn. Sitten julkisuudessa sanottiin, että taas on syytteitä hylätty."

"Pääroistot kyllä tuomittiin. Esimerkiksi Metro-Valtanen (Helsingin metron toimitusjohtaja Unto Valtanen) tuomittiin, ja siinä yhteydessä kun Siemensiä tutkittiin, paljastui Postin yhden johtajan törkeä lahjominen ja rautatiehallituksen johtajan lahjominen. Kaikki tuomittiin."

"Röyhkein ja laajin juttu oli tietenkin Siemensin harjoittama johtavien keskusvirastojen virkamiesten lahjonta, josta ne rupesi itsekin kärsimään. Kun ne alkoi lahjoa, niin vastapuoli alkoi vaatia. Kun se postimies (eräs Posti- ja Telelaitoksen johtajista) riitaantui vaimonsa kanssa, niin se soitti Siemensin johtajalle ja kysyi, mihin te majoitatte minut, kun lähden kotoa pois. Ne majoitti sen Marskin sviittiin, jossa se asui, ryyppäsi ja mesosi kuukausikaupalla Siemensin laskuun."

"Valtanenkin tietysti vaati lopulta mitä tahansa. Sille piti kustantaa moottoriveneet ja kaikki, 80000 Saksan markkaa tuotiin ruskeassa kirjekuoressa."

"Missä me oltaisiin ilman näitä prosesseja. Ainakin se pani vähän jarruja päälle, pelästytti ja pani varovaiseksi. Se alkoi käydä niin röyhkeäksi."

Korte joutui oikeuskanslerin ominaisuudessa tekemisiin myös tuolloisen pääministerin Kalevi Sorsan kanssa.

"Sorsa oli reilu. Hämeenlinnan keskussairaalassa oli hallituksen puheenjohtajana demari, josta alkoi näkyä jo kaikenlaista. Kirjoiteltiin sinne, että se on pantava pois, mutta Hämeenlinnan demarit eivät reagoineet. Mä menin Sorsan luokse ja sanoin, että onko teidän puolueen edun mukaista pitää siellä tuollaista heppua, joka päivänselvästi pisti omaan taskuunsa. Sorsa sai aikaan sen, että kaveri potkaistiin pois. Myöhemmin kaveri saatiin syytteeseen ja tuomittiin."

Ministeri Johannes Virolaisesta Kortteella ei ole yhtä hyvää käsitystä.

Keskustapuolueen johdossa toiminutta Virolaista syytettiin Kortteen aikana laittomasta puoluetuesta ja yllyttämisestä lahjoman vastaanottamiseen.

Epäilty laiton puoluetuki liittyi Keski-Suomen Selluloosan tapaukseen. Virolainen toimi vuonna 1973 valtionvarainministerinä, kun Keski-Suomen Selluloosa sai lisäbudjetissa yllättäen kuusi miljoonaa vesiensuojelulainaa. Lainahakemus oli hylätty varsinaisessa budjetissa. Pian tämän jälkeen Keski-Suomen Selluloosa lahjoitti kepulle 60000 markkaa eli tasan prosentin lainasummasta.

Vuonna 1978 yritys sai kuusi miljoonaa lisää. Virolainen oli tuolloin maa- ja metsätalousministerinä. Kepu sai taas lainan jälkeen 60000 lahjoituksen.

Oikeus katsoi, ettei ollut riittävää näyttöä lainan ja lahjoituksen kytkennästä, ja syyte hylättiin.

Lisäksi keskustapuolue paistatteli näkyvästi kielteisessä julkisuudessa mm. asuntohallituksen ja rakennusliikkeiden välisten epäselvyyksien takia. Asuntohallituksen johdossa oli keskustalainen Kalevi Sassi, ja puolueen ote virastosta oli muutenkin vahva.

Kortteen mielestä asuntohallituksen tapaus oli yhteiskunnan kannalta yksi vahingollisimmista. "Sehän järjestettiin niin, että Virolainen kutsui rakennusliikkeiden johtajia lounaalle, avasi lounaan, puhui kauniita ja häipyi. Sen jälkeen rupesi Sassi rahastamaan. Kepuhan tuomittiin maksamaan valtiolle rikoksen kautta saatuna hyötynä 700000 markkaa, sekin on unohtunut. Kyllähän Kepu rahasti asuntohallituksen kautta aika paljon."

Virolainen sai Kortteelta näpäytyksen myös kansanedustajien päivärahoista nousseessa kiistassa. Korte puuttui mielestään holtittomaan päivärahanmaksuun Virolaisen ollessa maksusta päättävän kansliatoimikunnan puheenjohtaja.

Päivärahakiista toi Paavo Väyrysen jalasmökin ja Keminmaan kunnan suomalaisten tietoisuuteen. Helsingissä asunut Väyrynen sai jalasmökin ansiosta päivärahaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi kuitenkin, ettei tilapäisasumus tee Väyrysestä keminmaalaista, ja Väyrynen joutui maksamaan päivärahoja takaisin noin 30000 markkaa. Myös muutamat muut kansanedustajat, mm. Lasse Lehtinen (sd) ja Veikko Rytkönen (kom), joutuivat palauttamaan saamansa päivärahat.

"Eduskunta loukkaantui hirveästi, kun kansleri puuttui heidän asioihinsa."

Itse päivärahan laiton jako jäi sivuasiaksi, kun kansliatoimikunta hyökkäsi Kortetta vastaan esittäen, ettei eduskunnan hallinnon valvonta kuulunut oikeuskanslerille. Eduskunta päätti äänestää asiasta, ja Korte hävisi. Asian käsitteli vielä eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka päätyi samaan tulokseen.

"Olen vieläkin sitä mieltä, että olin oikeassa päivärahajutussa, kansliatoimikuntahan on hallintoelin."

"Virolainen kantaa mulle jatkuvasti kaunaa. Joku sanoi, että se haukkui minua kuudellatoista sivulla viimeisessä muistelmateoksessaan."

Suuret, puolueita sivuavat talousrikokset nousivat julkisuuteen jo 70-luvulla eli Kortteen edeltäjän Risto Leskisen aikana. Tuolloin tutkittiin mm. Salora-jupakkaa. Kortteen käsityksen mukaan juttujen tutkinta ei kiinnostanut presidentti Urho Kekkosta.

Kortteen mielestä sikamaiselta näyttävä meno levisi myös joihinkin valtionyhtiöihin. Olavi J. Mattila elämöi Valmetin johdossa tilintarkastajien huomautuksista piittaamatta. Häntä pidettiin Kekkosen suosikkipoikana, eikä hänen tekemisiinsä uskallettu puuttua.

"Mattilan tapaus oli aika karmean näköistä. Mehän kirjoitettiin valtiontalouden tarkastusvirastolle ja vaadittiin, että niiden piti tehostaa valtionyhtiöiden tarkastusta, ettei ne saa pelata noin holtittomasti. Kyllähän tarkastusvirastokin yritti varmasti parhaansa, kun se löysi tuollaisen moskan Mattilan johtamista yrityksistä."

Tarkastusviraston toimintakertomuksen mukaan Valmetin pääjohtaja Olavi J. Mattila järjesti perheenjäsenilleen Valmetin työsuhdeautot ja huoltoaseman luottokortin, jonka lasku meni Valmetin piikkiin. Ulkomaanmatkoille Mattila otti vaimon mukaan ja järjesti ilmaismatkan lisäksi tälle päivärahat. Lisäksi Mattila oli jaellut kalliita liikelahjoja sekä järjestänyt juhlia ja matkoja, joiden osanottajista ei ollut tietoa.

"Mattilan tapauksessa ei päässyt syyttämään millään helvetillä, koska Valmet oli osakeyhtiö. Jos se antaa toimitusjohtajalleen kohtuuttomia ja luonnottomia etuja, niin mistäs siinä syyttää. Rikosoikeudellista syytä ei ollut. Otimme yhteyttä verottajaan, ja verottaja lienee rangaissut kaikkien mahdollisuuksien mukaan."

Mattilan kausi Valmetissa päättyi potkuihin 1982. Ura lähti äkkijyrkkään alamäkeen heti Kekkosen otteen kirvottua vallankahvasta.

Korte piti 1970-lukua asteittaisen riehaantumisen, kerskakulutuksen ja kaikenlaisen ryöhähtämisen aikana. Laskut lankesivat 1980-luvulla.

Oikeuskanslerinvirastossa huomattiin ns. arat alat, joilla korruptio kukoisti erityisesti 1970-luvulla. Arkoina alueina pidettiin veroasioita, rakennusalaa ja korkean teknologian yritysmaailmaa.

"Talousrikosbuumi levisi ja moraali löystyi 70-luvulla. Minun aikanani paljastui metrojuttu."

Kortteen mielestä tilanteeseen vaikutti myös se, että keskusrikospoliisi alkoi paneutua enemmän juuri talousrikosten tutkintaan.

"Lähtökohdat saatiin etupäässä verotarkastuksista tai krp:ltä."

Kortteen mielestä myös noususuhdanne vaikutti moraalin äkilliseen romahtamiseen. "Silloin oli tapa, että kun jollain johtajalla oli syntymäpäivät, niin hän tyhjensi huoneen lahjoja varten. Samoihin aikoihin monikansalliset yritykset toivat lahjonnan Suomeen. Puolueet tietysti rahasti niitä ja paljon enemmän kuin koskaan voidaan näyttää."

Rajanveto oli vaikeaa, koska puolue on periaatteessa yleishyödyllinen yhteisö, jolle saa antaa lahjoituksia.

Korte uskoo, että "laillinen" korruptio oli yleistä ja toimintamalli usein sama.

"Rakennusliike tekee puolueelle lahjoituksen ja sitten lähettää viestin, että Espoon kaavoituksessa pitää tehdä meidän intressien mukaan niin ja niin. Puolue lähettää edustajilleen lautakunnissa viestin, että me ollaan sen ja sen kaavoituksen kannalla."

Korte huomauttaa, ettei tarkoita esimerkillä mitään tiettyä tapausta.

"Espoossa kaavoitettiin paljon arvokkaita tontteja ja nehän meni rakennusliikkeiden toivomusten mukaan." Juhani Aromäki on toimittanut kirjoituksen taustatiedot.

Anna-Kristiina Örtengren