MIKSEI seuraava tavoite Suomessa voisi olla neljän päivän työviikko ja kuuden tunnin työpäivä? Tätä kysyi Sdp:n varapuheenjohtaja ja liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin puhuessaan puolueen 120-vuotisjuhlissa Turussa viikonloppuna.

”Onko se kahdeksan tuntia se lopullinen totuus? Minun mielestäni ihmiset ansaitsevat enemmän aikaa perheittensä, läheistensä, harrastusten ja sivistyksen parissa. Tämä voisi olla se seuraava askel meille työelämässä”, hän sanoi asiasta ensimmäisenä kertoneen Demokraatti-lehden mukaan.

Ministerin paneelikeskustelussa esittämä lausunto herätti heti keskustelua ja arvostelua niin oppositiossa kuin esimerkiksi liike-elämässä.

”Samaan aikaan Etla osoittaa, että työajanpidennys on ollut Kikyn tehokkain keino parantaa kilpailukykyä. Kysymys kuuluu elääkö Sdp reaalimaailmassa?” kirjoitti kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen Twitterissä.

”Tai miksei 0 päivän ja 0 tunnin”, sivalsi puolestaan Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Onko työajan lyhentäminen realistinen tavoite nyky-Suomessa? Entä mitkä olisivat sen vaikutukset?
MARININ AJATUKSESSA ei ollut kyse poliittisesta ehdotuksesta tämän hallituskauden työlistalle, pikemminkin hän puhui pitkän ajan visiosta, jota työntekijöiden asiaa perinteisesti ajanut puolue voisi edistää.

Marin jatkoi vielä keskustelua viestipalvelu Twitterissä maanantaina toteamalla, että kyse oli ”utopiasta”.

”Työajan lyhentämisestä voi ja pitää keskustella. 4 päivän työviikko tai 6 tunnin työpäivä elämiseen riittävällä palkalla on tänään ehkä utopiaa, mutta voi olla tulevaisuudessa totta”, Marin kirjoitti.
ELÄKETURVAKESKUKSEN tutkimuksesta vastaava johtaja, ekonomisti Jaakko Kiander pitää avausta yleisellä tasolla mielenkiintoisena.

Kiinnostava se on ennen muuta historiallisesta näkökulmasta, hän arvioi: Jo 1930-luvulla taloustieteilijä John Maynard Keynes kirjoitti, että tuottavuus kasvaa tulevaisuudessa niin paljon, että työaikaa voidaan lyhentää huomattavasti. Näin tapahtuikin pitkään, mutta viime vuosikymmeninä kehitys on pysähtynyt.

”Työaika kyllä lyheni 1980-luvulle asti Euroopassa, mutta sen jälkeen se ei ole sitten lyhentynyt. Yhdysvalloissa työaika on jopa kasvanut. Tätä taustaa vasten tämä on ihan kiinnostava keskustelunavaus, ja on hyvä pohtia, millaisilla ehdoilla työajan lyhentäminen voisi olla mahdollista”, Kiander sanoo.

Hän painottaa samalla, ettei työajan lyhentäminen luultavasti ole realismia lähitulevaisuudessa. Syitä on kaksi. Ensimmäinen on se, että työn tuottavuuden kasvu on hidastunut huomattavasti syystä, joita ei tarkalleen tunneta. Toinen on se, että väestö ikääntyy, mikä tarkoittaa, että entistä harvempien on elätettävä entistä suurempaa ikääntyvien joukkoa, kun koko väestön keskimääräinen työpanos alenee.

”Eläkeläiset eivät tee töitä, niin työikäisten työaika ei voi lyhentyä”, Kiander sanoo.

”Kun katsoo tällaisia haasteita, niin vaikuttaa, että meidän pitäisi pikemminkin päästä siihen, että ihmiset tekisivät nykyistä enemmän töitä.”

SUOMESSA keskimääräinen säännöllinen viikkotyöaika on tällä hetkellä noin 37 tuntia, eli noin 7,5 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Eurooppalaisessa vertailussa sekä koko- että osa-aikaisten työviikot ovat lyhyitä, käy ilmi esimerkiksi hiljattain julkaistusta Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan raportista.

Nykyisen hallituksen keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluu nostaa Suomen työllisyysaste nykyiseltä noin 72 prosentin tasolta 75 prosenttiin. Tätä pidetään tärkeänä muun muassa juuri väestön ikääntymisen ja heikkenevän huoltosuhteen vuoksi.

Työantajia edustavan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n pääekonomisti Penna Urrila tyrmääkin Marinin ehdotuksen vedoten kilpailukykyä ja työllisyyttä koskeviin vaikutuksiin.

”Hallituksenkin ydinviesti on, että työllisyysastetta pitäisi nostaa. Silloin se ratkaisu ei lähde sitä kautta, että työaikaa lyhennetään, vaan ihan muualta”, Urrila sanoo.

”Olemme juuri kamppailleet kilpailukykyongelmien kanssa. Silloin ajatus siitä, että lähtisimme lyhentämään työaikaa niin, että se heikentää kilpailukykyämme, ei toimi lyhyellä eikä oikein keskipitkälläkään aikavälillä.”

Urrila arvioi, että työajan lyhentämisen työllisyysvaikutukset riippuisivat pitkälti siitä, mitä ansioille tapahtuisi työajan lyhentyessä. Hän viittaa esimerkiksi Ranskan kokemuksiin työajan lyhentämisestä. Työvoimakustannukset nousivat työajan lyhennyksen myötä, ja työllisyysvaikutukset olivat kielteisiä. Ranskan kokemuksia kerrataan esimerkiksi Etlan raportissa.

”Jos viikkotyöaika meillä tällä hetkellä on noin 37 tuntia viikossa, niin tällaisessa Marinin kaavailemassa mallissa viikkotyöaika olisi 24 tuntia, eli neljä kertaa kuusi tuntia. Se on noin kolmanneksen pudotus nykyiseen. Putoisiko siis ansiotasokin kolmanneksen? Todennäköisesti hän ei sitä tarkoita.”

MYÖS KIANDER toteaa työllisyysvaikutusten riippuvan pitkälti siitä, pienentäisikö työajan lyhennys samassa suhteessa palkkoja vai ei, eli nousisiko keskimääräisen työtunnin hinta. Työtunnin hinta vaikuttaa työnantajien haluun työllistää.

”Jos kuukausipalkka pysyisi ennallaan ja töitä tehtäisiin vähemmän, nousisi tuntipalkka voimakkaasti ja siis yksikkötyökustannukset kasvaisivat huomattavasti. Jos tämä tehtäisiin Suomessa yksipuolisesti, olisi se aikamoinen kilpailukyvyn heikennys. Se ei olisi taloudellisesti mahdollista”, Kiander sanoo.

Työllisyyden kehitykseen vaikuttavia tekijöitä voi työaikaa lyhennettäessä ylipäätään olla useita. Tällaisia ovat muun muassa ylityökorvausten suuruus ja kiinteiden työvoimakustannusten taso, arvioi Etla raportissaan.

Mikäli kiinteän työajan virallinen lyhentäminen esimerkiksi johtaisi työn tekemiseen yhä enemmän ylitöinä, kasvaisivat työvoimakustannukset. Tämä ei tekisi uusien työntekijöiden palkkaamista houkuttelevaksi. Työllisyys voisi kuitenkin parantua, jos optimaalinen työaika olisi juuri säädetyn työajan mittainen.

TYÖNTEKIJÖITÄ edustavan STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà suhtautuu kollegoitaan myönteisemmin Marinin avaukseen. Hän korostaa ennen muuta lyhyemmän työajan vaikutuksia hyvinvointiin ja ympäristöön.

”Sen sijaan, että otettaisiin tuottavuuden kasvu täysimääräisenä palkankorotuksina ulos, se otettaisiinkin ainakin osittain työajan lyhentämisenä. Se tarkoittaisi, että meillä on enemmän vapaa-aikaa ja ostovoima ei välttämättä kasva niin paljoa. Se olisi ympäristön ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta oikein positiivinen vaikutus.”

Työllisyysvaikutuksetkin voisivat Lainan arvion mukaan olla myönteisiä.

”Meilläkin on yhä yli kuuden prosentin työttömyys, niin varmasti se tarkoittaisi useammille töitä ainakin niillä aloilla, joilla on työttömyyttä”, hän sanoo.

Useat ekonomistit pitävät myyttinä ajatusta siitä, että lyhyempi työaika tarkoittaisi työn jakautumista tasaisemmin ja tätä kautta työllisyyden nousua. Tämä johtuu muun muassa työvoiman kohtaantoon liittyvistä ongelmista ja siitä, ettei työajan lyhentäminen välttämättä lisää palkkaamisen houkuttelevuutta, ellei tuntikohtainen palkkataso samalla laske.

Lainà myöntää, ettei työn tasaisemmasta jakautumisesta ole kovin selkeää näyttöä. Hän uskoo tästä huolimatta, että työllisyysvaikutukset voisivat olla positiivisia pitkällä aikavälillä, jos siirtymä tehtäisiin hitaasti ja yhteiskunta sopeutuisi muutokseen.

”Perustuu omaan arviooni, että niin tulisi olemaan.”