Oli kerran viisas mies ja hänellä miljoona pientä kiveä. Ne olivat aivan tavallisia pikkukiviä, mutta mies rakasti niitä suuresti ja jokainen kivi oli hänen mielestään hyvin kaunis. Eräänä päivänä mies sai ajatuksen: Minä teen yhdestä kivestä viisaamman kaikkia muita kiviä. Puhallan kiveen Elämän hengen ja sytytän Tietoisuuden valon loistamaan. Niin kivi saa omat ajatukset ja äänen ja kyvyn pohtia kohtaloitaan.

Mutta mies ei osannut päättää, minkä kiven valitsisi. Hän tutki jokaista kiveä miljoonasta hyvin tarkkaan. Ne kaikki olivat kauniita ja hyvin samanlaisiakin pikkukiviä ja hän tunsi rakastavansa jokaista yhtä paljon. Mies mietti ongelmaa kädet taskussa ja jonkin sattuman oikusta hänen kätensä tapasi kolikon, mikä oli jäänyt taskun pohjalle. Silloin mies ymmärsi: Hän jakaa miljoona kiveä tasan kahdeksi yhtä suureksi pinoksi, heittää kolikon ilmaan ja antaa sen valita pinoista toisen. Sitten hän jakaa pinon uudelleen kahdeksi yhtä suureksi ja antaa taas kolikon valita.

Niin miljoonasta kivestä tuli viisisataatuhatta ja viidestäsadastatuhannesta kaksisataaviisikymmentätuhatta. Monta kertaa kolikko lensi kieppuen ilmaan ja putosi, kunnes  jäljellä oli vain kaksi kiveä. Mies nosti kivet käteensä ja tarkasteli niitä huolellisesti. Ne olivat hyvin samanlaisia pieniä kiviä. Mies piti kummastakin ja rakasti niitä yhtä lailla.  Viimeisen kerran kolikko nousi kieppuen korkeuksiin ja putosi. Viimeisen kerran mies antoi kolikolle valinnan ja lopulta oli jäljellä vain yksi kivi. Muut kivet olivat siisteissä pinoissa, isoimmassa viisisataatuhatta kiveä, toiseksi isoimmassa kaksisataaviisikymmentätuhatta ja monia muitakin pinoja oli.

Mies tutki kiveä ja hänen mielestään se oli hyvin kaunis tavallinen pieni kivi.  Hän otti kiven hellästi käteensä, piti sitä korkealla ja puhalsi kiveen Elämän hengen ja sytytti Tietoisuuden valon loistamaan. Hän jätti kiven heräämään ja piiloutui pensaikkoon kuuntelemaan kiven ensimmäisiä ääniä ja ajatuksia.

Kivi heräsi. Se tunsi maan ihanan karheuden allaan ja auringon lämpö helli sen harmaata pintaa. Kivi ajatteli: Olen herännyt aikaan pitkästä unesta. Tunnen Elämän hengen virtaavan sisälläni ja Tietoisuuden valo loistaa sisimmästäni. Olen ensimmäinen kiviolento ja ensimmäiseksi haluan selvittää, mistä olen tullut ja miksi.

Kivi oli hyvin älykäs pieni kivi ja pian se huomasi kivikasat. Kivi tutki kasoja ja ajatteli: Luoja on valinnut viisisataatuhatta kauneinta kiveä miljoonasta ja kaksisataaviisikymmentätuhatta kauneinta kiveä viidestäsadastatuhannesta. Näin Luoja on etsinyt kauneimman kiven miljoonan  joukosta ja puhaltanut siihen Elämän Hengen ja sytyttänyt Tietoisuuden liekin loistamaan. Kivi tutki kivisiskojaan ja kiviveljiään, eikä se oikeastaan löytänyt suuriakaan eroja, mutta pieniä eroja se löysi. Ja ne pienet erot kasvoivat kiven mielessä suuriksi ja kivi kohotti ajatuksissaan yhden miljoonasta muita kauniimmaksi. Kolikkoa kivi ei kuitenkaan löytänyt, sillä se oli edelleen miehen taskussa. Kivi julisti: Olen kaunein kivi miljoonasta ja erityinen, koska minut on Luoja viisaudessaan nostanut muiden kivien joukosta ja asettanut minut heidän yläpuolelleen!

Tämän julistuksen mies kuuli pensaikosta ja mies tuli hyvin surulliseksi ja myös hyvin vihaiseksi. Hän ajatteli: Kiven sydän on kiveä aina, se on jo syntymässään täynnä ylpeyttä ja ylemmyyttä. Kolikolla minä sinut valitsin veljiesi ja sisartesi joukosta ja he olivat minulle yhtälailla kauniita. Ja mies asteli vihastuneena pensaikosta kiven luo, nosti sen maasta ja sinkosi läheisen tulivuoren kraateriin. Sieltä nousi suuri savun tuprahdus, jyrisi hieman ja punaista laavaa lensi roiskuen ilmaan. Ja ehkä siinä laavassa oli osa pienestä kivestä tai sitten ei. Sitä ei voinut kukaan tietää, koska kivi oli sulanut hehkuvaksi laavaksi ja sen Tietoisuus ja Elämä olivat kadonneet ikuisiksi ajoiksi.