daily pastebin goal
4%
SHARE
TWEET

5. Sopimusvelkojan oikeuskeinot

a guest Apr 16th, 2018 77 Never
Not a member of Pastebin yet? Sign Up, it unlocks many cool features!
  1. 5. Sopimusvelkojan oikeuskeinot
  2.  
  3. 5.1. Johdanto
  4.  
  5. Tärkeä osa sopimusoikeudellisesta sääntelystä koskee sopimusvelkojan oikeuskeinoja. Sopimusvelkojalla tarkoitetaan tällöin sitä sopimuspuolta, joka voi esittää sopimuksen perusteella tietyn (esimerkiksi sopimuksen mukaisen tavaran toimittamista tai vahingonkorvausta koskevan) vaatimuksen. Sopimusvelallinen on puolestaan saman terminologian mukaan suoritusvelvollinen osapuoli. Ellei velallinen kykene täyttämään sopimusta tai ei halua näin tehdä, velkoja tarvitsee erityisiä oikeuskeinoja päästäkseen sopimuksen edellyttämään tulokseen. Näitä seuraamuksia ovat muun muassa omasta suorituksesta pidättyminen, luontoissuorituspakko, vahingonkorvaus, hinnanalennus, sopimussakko ja sopimuksen purkaminen. Seuraamusten käyttöedellytykset ovat jossain määrin toisistaan poikkeavia. Mahdollista on, että velkoja voi turvautua yhtä aikaa useampaankin oikeuskeinoon. Ennen oikeuskeinojen tarkastelua on syytä luoda katsaus erilaisiin sopimusrikkomustyyppeihin eli niihin sopimushäiriöihin, joiden yhteydessä seuraamusten käyttäminen tulee esille. Ellei sopimusvelallinen tee suoritusta sopimuksen edellyttämään ajankohtaan mennessä, hän on viivästynyt velvoitteensa täyttämisessä. Viivästys on tavanomainen sopimusoikeudellinen häiriötilanne. Se voi ilmetä myös ennakkoviivästyksenä, jolla tarkoitetaan sitä, että velvoitteen täyttämisajankohta ei ole vielä käsillä, mutta siitä huolimatta voidaan jo ennakoida, että velallinen ei aikanaan kykene tekemään oikea-aikaista suoritusta. Viivästystilanteissa voidaan turvautua useimpiin jäljempänä mainittaviin oikeuskeinoihin, mutta ei kuitenkaan hinnanalennukseen. Rahasuorituksen viivästyessä käytettävä erityinen seuraamus on velvollisuus maksaa viivästyskorkoa. Toisen keskeisen sopimusrikkomustilanteiden ryhmän muodostavat laatuvirheet. Niillä tarkoitetaan esimerkiksi myydyn tavaran fyysistä viallisuutta tai palvelussuorituksen puutteellisuutta. Virhearvioinnin osalta on huomattava, että pelkästään sopimuskohteen ulkoisen kunnon perusteella ei yleensä voida lopullisesti ratkaista sitä, onko suoritus virheellinen. Tämän lisäksi on tiedettävä, miten sopimuspuolet ovat määritelleet suoritukselle asetettavat laatuvaatimukset. Esimerkiksi viallinen kone voi olla sopimusoikeudellisesti virheetön, jos tarkoituksena on ollut myydä se romumetalliksi. Usein osapuolet tekevät kauppa- ja muita sopimuksia täsmentämättä mitenkään suoritukselle asetettavia laatuvaatimuksia. Tällaisten sopimusten varalta lainsäädännössä on normeja suoritukselle asetettavista vaatimuksista. Suoritukselta edellytetään tällöin esimerkiksi sopivuutta vastaavan kohteen yleiseen käyttötarkoitukseen ja normaalina pidettävää kestävyyttä. Erilaisten neuvonta-, terveydenhuolto- ym. palvelusten kohdalla virhearvioinnin mittapuuna käytetään alan asiantuntijan normaalia menettelytapaa. Näitä kriteerejä heikompi suoritus on yleensä virheellinen. Esimerkiksi kauppalaissa määritetään myytävälle tavaralle asetettavat laatuvaatimukset silloin, kun osapuolet eivät ole asiasta sopineet, niin että tavaran tulee: 1) soveltua tarkoitukseen, johon sellaisia tavaroita yleensä käytetään; 2) soveltua siihen erityiseen tarkoitukseen, johon tavaraa oli tarkoitus käyttää, jos myyjän on kaupantekohetkellä täytynyt olla selvillä tästä tarkoituksesta ja ostajalla on ollut perusteltua aihetta luottaa myyjän asiantuntemukseen ja arviointiin; 3) vastata ominaisuuksiltaan sitä, mihin myyjä on viitannut esittämällä näytteen tai mallin; sekä 4) olla pakattu tavanmukaisella tai muuten sopivalla tavalla, jos pakkaus on tarpeen tavaran säilyttämiseksi tai suojaamiseksi. Toisinaan sopimusvelallinen antaa suorituksestaan takuun, mikä voi osaltaan lisätä suoritukseen kohdistuvia kestävyys- ja laatuvaatimuksia. Monesti takuuta tosin pyritään käyttämään puhtaana markkinointikeinona niin, että tavaran myyjä ilmoittaa antavansa tavaralle takuun sitoutumatta kuitenkaan normaalia lakisääteistä virhevastuuta pidemmälle meneviin velvoitteisiin. Tällainen menettely voi tulla arvioiduksi harhaanjohtavana markkinointina. Rakennusurakkasopimuksissa yleinen tapa käyttää takuuehtoja yhdistää takuun ja urakoitsijan virhevastuun lakkaamisen. Kahden vuoden takuuajan jälkeen urakoitsija ei yleensä vastaa lainkaan virheistä, lukuun ottamatta erityisiä tilanteita, joissa urakoitsija on jättänyt suorituksen osittain tekemättä tai syyllistynyt törkeään laiminlyöntiin tai virhe on seurausta sovitun laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä. Virhetilanteissa mahdollisia ovat kaikki jäljempänä käsiteltävät oikeuskeinot. Erityisesti virheen korjaaminen ja hinnanalennus ovat käytännössä keskeisiä. Laatuvirheestä erotetaan oikeudelliset virheet. Ne viittaavat tilanteisiin, joissa sopimuksen kohde on ulkoisesti arvioiden moitteeton, mutta sitä rasittaa sopimuksenvastaisesti jokin sivullisen oikeus. Kysymys voi olla esimerkiksi siitä, että myytyihin asunto-osakkeisiin kohdistuu panttioikeus, jota ei sopimuksen mukaan tulisi olla. Oikeudellista virhettä muistuttava virhetyyppi on vallintavirhe. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi tapauksia, joissa myytyä esinettä ei saada käyttää sopimuksen edellyttämällä tavalla käytön kieltävän normin vuoksi. Esimerkkinä voidaan mainita sähkölaite, joka ei täytä viranomaismääräysten laitteelle asettamia turvallisuusvaatimuksia. Jotta sopimusvelkoja pääsee esittämään vaatimuksia velallisen sopimusrikkomuksen vuoksi, tiettyjen yleisten edellytysten on usein täytyttävä. Niihin kuuluvat suorituksen tarkastamista ja reklamaatiota koskevat vaatimukset, jotka ovat tärkeitä nimenomaan virhetilanteissa. Kun velkoja ottaa vastaan velallisen tekemän suorituksen, velkojan on yleensä tarkastettava suoritus olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisella tavalla. Tarkastuksen laiminlyönti johtaa siihen, että velkoja ei voi enää myöhemmin esittää vaatimuksia sellaisen puutteen perusteella, joka hänen olisi tullut havaita asianmukaisessa tarkastuksessa. Ajatuksena on, että velallinen olettaa tehneensä sopimuksenmukaisen suorituksen ja hänen luottamustaan suojataan, kun velkoja ei selvitä sopimusobjektin kuntoa kohtuullisessa ajassa suorituksen tekemisestä. Lisäksi velkojan on reklamoitava havaitsemastaan virheestä kohtuullisessa ajassa. Reklamaatiolla tarkoitetaan ilmoitusta siitä, että velkoja pitää saamaansa suoritusta sopimuksenvastaisena. Velkojan ei tarvitse vielä reklamaation yhteydessä esittää yksilöityjä vaatimuksia esimerkiksi hinnanalennuksen, vahingonkorvauksen tms. seuraamuksen osalta, vaan riittävää on yleisluonteinen virheestä ilmoittaminen. Reklamaation tekemisen jälkeen velkojalla on aikaa konkreetin seuraamusvaatimuksen esittämiseen. Ellei velkoja reklamoi virheestä kohtuullisessa ajassa, hän menettää oikeutensa vedota virheeseen. Tällaista oikeudenmenetystä ei kuitenkaan synny, jos velallisen sopimusrikkomus on ollut tahallinen tai törkeän huolimaton tai hän on menetellyt kunnianvastaisesti ja arvottomasti. Velallinen ei siten saa suojaa oletukselleen tekemänsä suorituksen sopimuksenmukaisuudesta, jos hän on menetellyt erityisen moitittavasti. Näissä tapauksissa velallisella ei yleensä olekaan todellista aihetta pitää suoritustaan sopimuksenmukaisena. Tarkastus- ja reklamaatiovelvollisuutta havainnollistaa KKO:n ratkaisu 1998:150. Siinä taideteoksen ostanut henkilö tuli vasta kolmen vuoden kuluttua kaupanteosta tietoiseksi siitä, että maalaus ei ollutkaan tunnetun taiteilijan, jonka työnä se oli myyty. Myös myyjä oli ollut tästä tietämätön. Asiassa päädyttiin siihen, että ostaja ei ollut menettänyt oikeuttaan vedota virheeseen. Tätä tuki se, että myyjä oli nimenomaisesti vakuuttanut taulun olevan kyseisen taiteilijan työ, samoin kuin se, että ostajan olisi ollut käytännössä vaikeaa löytää riittävän asiantuntevia tarkastuksen suorittajia.
  6.  
  7.  5.2. Suorituksesta pidättyminen ja pidätysoikeus
  8.  
  9. Suorituksesta pidättyminen on yksinkertaisimpia oikeuskeinoja. Se tarkoittaa sitä, että velkoja ei ole yleensä velvollinen täyttämään omaa velvoitettaan (esimerkiksi maksamaan kauppahintaa) ennen kuin hän saa vastasuorituksen (esimerkiksi kaupan kohteena olevan tavaran). Oikeuskeino perustuu velvoitteiden molemminpuolisuuteen ja antaa velkojalle suojaa vahingolta, joka aiheutuisi, jos velkoja menettäisi tekemänsä suorituksen saamatta siitä mitään vastiketta. Suorituksesta pidättymisen käyttöala on suurimmillaan silloin, kun osapuolten on määrä täyttää velvoitteensa samanaikaisesti (myyjä luovuttaa kaupan kohteena olevan tavaran sovittuna ajankohtana ja saa samalla hetkellä maksun). Jos toinen osapuolista on sopimuksen mukaan velvollinen tekemään suorituksensa ennen toista (ostaja saa esimerkiksi maksuaikaa kauppahinnalle), ei suorituksesta pidättyminen yleensä ole mahdollista. Tällöinkin se tulee kysymykseen, jos ensinsuoritusvelvollinen voi perustellusti katsoa vastapuolen syyllistyneen ennakoituun sopimusrikkomukseen. Jos velallisen laiminlyönti on vain osittainen, velkojan oikeus suorituksesta pidättymiseen voi rajoittua. Esimerkiksi virheellisen tavaratoimituksen jälkeen velkoja ei useinkaan saa kieltäytyä koko kauppahinnan maksamisesta, mutta voi pidättyä suorituksestaan siltä osin, kuin hän voi odottaa saavansa hinnanalennus- tai vahingonkorvausoikeuden velallista kohtaan. Oikeudeton tai määrältään liiallinen suorituksesta pidättyminen merkitsee toimenpiteeseen ryhtyneen tekemää sopimusrikkomusta. Tällöin asetelma kääntyy niin, että oikeuskeinoihin turvautunut osapuoli onkin seuraavassa vaiheessa itse seuraamusten kohteena. Esimerkiksi 30.000 euron hintaisen käytetyn auton ostaja ei voi kieltäytyä koko kauppahinnan tai sen pääosan maksamisesta, jos hän havaitsee kaupan kohteessa virheen, jonka korjaamisen arvioidaan maksavan esimerkiksi 500 - 1.000 euroa. Sen sijaan hän voi pidättyä suorituksesta vain sellaisen määrän osalta, joka on perusteltu ennakkoarvio virheen vaikutuksesta. Jos hän jättäisi koko kauppahinnan maksamatta sovittuna ajankohta, hän syyllistyisi sopimusrikkomukseen, joka antaisi tilanteesta riippuen myyjälle joko tilaisuuden sopimuksen purkamiseen tai ainakin viivästyskoron saamiseen. Suorituksesta pidättymisestä on erotettava velkojan pidätysoikeus, joka on eräänlainen vakuusmuoto. Pidätysoikeuden merkitys tulee esille etenkin sellaisissa palvelussuorituksissa, joissa velkoja tekee velallisen omaisuuteen kohdistuvaa korjaus- tai muuta työtä ja kohde-esine on työsuorituksen aikana velkojan hallussa. Velkoja saa yleensä näissä tapauksissa pidätysoikeuden suorituksen kohteena olevaan esineeseen, mikä tarkoittaa, että hänen ei tarvitse luovuttaa esinettä takaisin ennen kuin hän saa suorituksen tekemästään työstä. Ellei velallinen maksa velkojalle kuuluvaa palkkiota, velkoja voi lopulta päästä myymään esineen, jolloin hän voi periä palkkionsa saadusta kauppahinnasta.
  10.  
  11. 5.3. Sopimusrikkomuksen korjaaminen ja oikaiseminen
  12.  
  13. Sopimusrikkomuksen korjaaminen tai oikaiseminen kuuluu tärkeimpiin oikeuskeinoihin. Tämä on usein molempien osapuolten kannalta tarkoituksenmukainen seuraamus, koska sen avulla sopimus pysyy voimassa ja velkoja pääsee oikaisun jälkeen siihen lopputulokseen, jota sopimuksessa on edellytetty. Seuraamus voi ilmetä fyysisenä korjaamisena esimerkiksi niin, että velallinen vaihtaa osia myymäänsä virheelliseen laitteeseen tai teettää tämän korjaustyön kolmannella omaan laskuunsa. Toisaalta kysymys voi olla myös muunlaisesta oikaisusta. Esimerkiksi kilpailukieltoehdon rikkomistapauksissa ehdon sitoma osapuoli voi oikaista käyttäytymisensä ja olla jatkossa syyllistymättä sopimuksenvastaiseen menettelyyn. Korjaus tai oikaisu voi tapahtua sekä velallisen että velkojan aloitteesta. Silloin kun velallinen suorittaa tekemänsä virheen tai laiminlyönnin oikaisun, hän pyrkii yleensä torjumaan kannaltaan ankarampia seuraamuksia. Korjaus- ja oikaisutoimet onkin usein priorisoitu niin, että muut seuraamukset tulevat kysymykseen vasta, jos velallinen ei halua suorittaa korjausta tai ei pysty siihen. Näin on muun muassa irtaimen kauppaa koskevassa sääntelyssä. Velkojan kannalta korjauksen ensisijaisuus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tavaran ostajan on yleensä annettava myyjän ensin yrittää virheen korjaamista. Jos sopimuksen kohde saadaan korjauksella vaadittuun kuntoon, muita seuraamuksia ei joko aiheudu tai ne ovat vähäisiä (esimerkiksi korjausaikaan kohdistuvan menetetyn käyttöhyödyn korvaaminen). Vasta jos korjausta ei tehdä, velkojalle syntyy oikeus hinnanalennuksen tai sopimuksen purkamisen kaltaisiin seuraamuksiin. Myös velkoja saattaa ryhtyä korjaus- tai oikaisutoimiin. Tämä voi ilmetä niin, että velkoja korjaa tai korjauttaa itse suorituksessa olevan virheen ja vaatii tämän jälkeen aiheutuneita kustannuksia vastaavaa korvausta velalliselta. Edellytyksenä täysimääräisen korvauksen saamiselle on tällöin se, että velkojan ei ole enää tarvinnut odottaa velallisen tekemää oikaisua.
  14.  
  15. 5.4. Luontoissuoritusvelvollisuus
  16.  
  17. Luontoissuoritusvaatimus tarkoittaa sitä, että velkoja vaatii velallista täyttämään sopimuksen alun perin tarkoitetussa muodossa. Tämä voi merkitä esimerkiksi kaupan kohteen luovuttamista, mutta yhtä hyvin esimerkiksi vaatimusta, jonka mukaan velallisen tulee pidättyä sopimuksen edellyttämällä tavalla kilpailusta. Luontoissuoritusvaatimuksen esittäminen merkitsee sitä, että velkoja ei tyydy pelkkään rahakorvaukseen, vaan haluaa sopimuksen toteutuvan tarkoitetun sisältöisenä. Suomen sopimusoikeudessa luontoissuoritusvaatimuksen mahdollisuus tunnustetaan pitkälti. Velkoja saa siten lähtökohtaisesti vaatia sopimuksen noudattamista, ja tuomioistuin voi antaa tuomion, jolla se määrää velallisen menettelemään sopimuksen edellyttämällä tavalla. Luontoissuoritusvelvollisuus ei kuitenkaan ole poikkeukseton. Se ei ole mahdollinen ensinnäkään silloin, kun luontoissuoritukseen pakottaminen merkitsisi suorituksen laadun vuoksi velallisen henkilökohtaisen vapauden loukkaamista. Toiseksi luontoistäyttö on poissuljettu silloin, jos se olisi tosiasiallisista tai oikeudellisista syistä mahdotonta. Tällainen tilanne vallitsee esimerkiksi silloin, kun sopimuksen kohde-esine on tuhoutunut tai velvoitteen täyttäminen olisi lainvastaista. Edelleen luontoissuoritusvastuu voi jäädä syntymättä sen vuoksi, että suorituksen tekeminen aiheuttaisi velalliselle kohtuuttomia taloudellisia tappioita velkojan suorituksesta saamaan hyötyyn nähden. Tilannetta kutsutaan taloudelliseksi liikavaikeudeksi. Käytännössä luontoissuoritusvaatimukset eivät ole kovin tavallisia. Velkojan ei useinkaan kannata esittää niitä täytäntöönpanoon liittyvien hankaluuksien vuoksi, ja rahakorvaukseen tyytyminen on siten monesti käytännöllistä.
  18.  
  19. 5.5. Vahingonkorvaus
  20.  
  21. Vahingonkorvaus on tärkeä sopimusoikeudellinen seuraamus. Se on kuitenkin muistettava pitää erillään vahingonkorvauslaissa säännellystä sopimuksenulkoisissa suhteissa vaikuttavasta vahingonkorvauksesta. Näitä kahta vahingonkorvausmuotoa koskevat säännöt poikkeavat eräiltä osin toisistaan. Vahingonkorvauslaki ei myöskään koske sopimukseen perustuvaa vastuuta. Osa sopimusoikeudellisesta lainsäädännöstä, kuten esimerkiksi kauppalaki ja kuluttajansuojalaki, rakentuu kontrollivastuun ja tuottamusvastuun erottelulle. Näissä laeissa kontrollivastuu on välittömien vahinkojen korvaamista koskeva vastuuperuste, kun taas tuottamus on välillisten vahinkojen korvausedellytys. Kontrollivastuun vallitessa suorituksessaan viivästynyt tai virheellisen suorituksen tehnyt on korvausvelvollinen, ellei hän näytä erityisen vapautumisperusteen olemassaoloa. Kontrollivastuun mukainen vastuusta vapautuminen tulee kysymykseen, jos velallinen osoittaa, että viivästyminen tai virheellinen suoritus on johtunut hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolisesta esteestä. Lisäksi esteen on pitänyt olla sopimuksentekohetkellä ennakoimaton ja sellainen, jota velallinen ei ole voinut välttää tai voittaa. Kontrollivastuun sisältö ilmenee esimerkiksi kauppalain myyjän viivästystä koskevasta säännöksestä, jossa on lisäksi täsmennetty myyjän vastaavan käyttämiensä apulaisten toiminnasta kuin omastaan. Lainkohdan mukaan ostajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii myyjän viivästyksen vuoksi, jollei myyjä osoita, että viivästys johtuu hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon kaupantekohetkellä ja jonka seurauksia hän ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää eikä voittaa. Jos viivästys johtuu henkilöstä, jota myyjä on käyttänyt apunaan sopimuksen tai sen osan täyttämisessä, myyjä vapautuu vahingonkorvausvelvollisuudesta vain, mikäli myös mainittu henkilö olisi kontrollivastuusäännön perusteella vapaa vastuusta. Sama on voimassa, jos viivästys johtuu myyjän tavarantoimittajasta tai muusta aiemmasta myyntiportaasta. Tuottamusvastuu on kauppalakia ja kuluttajansuojalakia säädettäessä ajateltu jonkin verran kontrollivastuuta vaikeammin täyttyväksi vastuuperusteeksi. Tuottamuksen puuttuminen johtaa näiden lakien mukaan siihen, että velallinen välttää välillisiä vahinkoja koskevan vastuun. Välittömien ja välillisten vahinkojen rajanvetoon liittyy oma melko laaja problematiikkansa. Kauppalaissa määritellään ensin korvattavien vahinkojen piiri toteamalla, että sopimusrikkomuksen vuoksi suoritettava vahingonkorvaus käsittää korvauksen kuluista, hinnanerosta, saamatta jääneestä voitosta sekä muusta välittömästä tai välillisestä vahingosta, joka sopimusrikkomuksesta on aiheutunut. Tämän jälkeen määritellään, että välillisenä vahinkona pidetään 1) vahinkoa, joka johtuu tuotannon tai liikevaihdon vähentymisestä tai keskeytymisestä; 2) muuta vahinkoa, joka johtuu siitä, ettei tavaraa voida käyttää tarkoitetulla tavalla; 3) voittoa, joka on jäänyt saamatta sen vuoksi, että sopimus sivullisen kanssa on rauennut tai jäänyt täyttämättä oikein; 4) vahinkoa, joka johtuu muun omaisuuden kuin myydyn tavaran vahingoittumisesta; sekä 5) muuta saman kaltaista, vaikeasti ennakoitavaa vahinkoa. Tässä luettelossa mainitsemattomat vahingot ovat vastaavasti välittömiä. Kontrollivastuun ja tuottamusvastuun erottelu ei koske kaikkia sopimustyyppejä. Esimerkiksi erilaisten asiantuntija-, korjaus-, säilytys- ja hoitopalvelujen tarjoajan vastuu rakentuu ns. ekskulpaatiovastuulle, jota ennen kauppalain säätämistä pidettiin johtavana sopimusoikeudellisena vastuuperusteena. Ekskulpaatiovastuussa on kysymys käännettyyn todistustaakkaan perustuvasta tuottamusvastuusta, jonka vallitessa velallinen joutuu sopimusrikkomuksensa perusteella korvausvelvolliseksi, ellei hän näytä menetelleensä huolellisesti. Käytännössä kontrollivastuun ja ekskulpaatiovastuun ankaruudessa ei ole kovin merkittävää eroa. Osassa kuluttajansuojalainsäädäntöä on omaksuttu edellä lueteltuja vastuuperusteita tiukempi vastuujärjestelmä. Näissä tilanteissa myyjä tai palveluksen tarjoaja vastaa suorituksen virheen aiheuttamista välittömistä vahingoista aina, eikä hänellä ole käytettävissään mitään vapautumisperusteita. Ilmiötä voidaan kutsua esimerkiksi poikkeuksettomaksi vastuuksi. Tämä vastuuperuste koskee vain virhettä, ei viivästystä. Sopimusrikkomuksen vahingonkorvausseuraamuksiin vaikuttavat käytännössä usein sopimukseen otetut vastuunrajoitusehdot. Niillä voidaan supistaa velallisen vastuuta siitä, mikä se lain tai yleisten periaatteiden mukaan olisi. Vastuunrajoitusehdoissa saatetaan esimerkiksi sopia siitä, että tietyt sopimuksen täyttämistä vaikeuttavat tapahtumat vapauttavat velallisen vastuusta tai että velallisen korvausvelvollisuudella on rahamääräinen yläraja. Hyvin tavallinen on lisäksi ehto siitä, että velallisen korvausvastuu ei käsitä välillisiä vahinkoja. Jos korvausvastuusta on säädetty pakottavin lainsäännöksin, vastuun rajoittaminen sopimusteitse ei ole mahdollista. Vastuunrajoitusehdot ovat tehottomia, jos velallisen sopimusrikkomus on tahallinen tai törkeästä huolimattomuudesta johtuva. Sopimusoikeudellisessa ajattelussa lähdetään siitä, että osapuolella on usein hyväksyttävä tarve hallita riskejään ja rajoittaa vastuuta etenkin sopimuskumppanille mahdollisesti aiheutuvista välillisistä vahingoista. Tilanne on kuitenkin kokonaan toisenlainen silloin, kun sopimusrikkomus johtuu erityisen moitittavasta käyttäytymisestä, eikä vastuun supistamista voida näissä tapauksissa pitää perusteltuna. Tahallisesti tai törkeän huolimattomasti menetelleen korvausvastuu käsittää siten aiheutuneen vahingon täysimääräisenä sopimusmääräyksistä riippumatta. KKO:n käytännössä törkeän huolimattomuuden sisältöön on otettu kantaa erityisesti kuljetusoikeudellisten lakiin sisältyvien vastuunrajoitusmääräysten arvioinnissa. Esimerkiksi tapauksessa KKO 2005:77 tiekuljetussopimuslain mukaisen törkeän huolimattomuuden on todettu tarkoittavan sellaista erittäin vakavaa varomattomuutta, joka on lähellä tahallisuutta ja siten osoittaa häikäilemätöntä ja piittaamatonta suhtautumista. Sopimusehtojen ohella korvausvastuu voi muodostua velkojalle aiheutunutta kokonaisvahinkoa pienemmäksi muistakin syistä. Korvauskelpoiselle vahingolle asetetaan ensinnäkin ennakoitavuuden vaatimus, jonka vuoksi velallinen ei ole korvausvastuussa sellaisista vahingoista, joiden aiheutumista hän ei ole voinut ennakoida sopimusta päätettäessä. Edelleen velkojalla on velvollisuus rajoittaa kärsimäänsä vahinkoa, ja tämän rajoittamisvelvollisuuden laiminlyönti voi supistaa velallisen vastuuta. Mahdollista on myös sovitella korvausvastuuta kohtuusperusteella. Tähän keinoon voidaan turvautua silloin, jos täysimääräinen korvausvelvollisuus olisi velallisen taloudelliset olosuhteet, sopimusrikkomuksen laatu ym. seikat huomioon ottaen kohtuuton. Vahingonkorvausta ei voi saada enempää kuin todella aiheutunutta vahinkoa vastaavan määrän. Vahingon suuruuden näyttäminen on monissa tapauksissa vaikeaa. Tämä konkretisoituu esimerkiksi silloin, kun yritykselle myyty tietojärjestelmä ei toimi vaaditulla tavalla vaan aiheuttaa häiriöitä yrityksen tuotantotoiminnassa. Vahingonkärsijä ei yleensä onnistu eksaktisti näyttämään, kuinka paljon suuremmaksi hänen tuotantonsa olisi muodostunut ilman häiriötä ja kuinka suuri kate tästä olisi saatu. Tuomioistuin voi kuitenkin arvioida tuomittavan korvauksen määrän kohtuuden mukaan, eikä vahingonkorvauksen saaminen siten edellytä täydellistä näyttöä vahingon määrästä. Sopimussuhteissa korvataan yleensä vain taloudelliset vahingot. Aineettomat vahingot jäävät normaalisti korvaamatta. Siten sopimusrikkomuksen kohteeksi joutunut ei yleensä saa hyvitystä esimerkiksi pelkästä harmista, ellei hän voi osoittaa rahallista menetystä. Kuluttajansuojalainsäädäntöön on kuitenkin lisääntyvässä määrin otettu määräyksiä erilaisten haittojen korvaamisesta. Niissä voi olla ainakin osittain aineettomia piirteitä. Esimerkiksi asuntokauppalain uuden asunnon kauppaa koskevissa säännöksissä mainitaan korvattavana vahinkona asunnon käyttöhyödyn olennainen menetys, josta ei aiheudu suoranaista taloudellista vahinkoa, sekä muu siihen rinnastettava haitta, joka on olennainen. Tällainen vahinko korvataan välillisiä vahinkoja koskevien korvausedellytysten mukaisesti.
  22.  
  23. 5.6. Hinnanalennus
  24.  
  25. Vahingonkorvaus voi liittyä hyvinkin erilaisiin sopimusrikkomuksiin. Sen sijaan hinnanalennus, joka muuten eräiltä osin muistuttaa vahingonkorvausta, tulee kyseeseen vain suorituksen virheellisyyden seurauksena. Viivästystilanteissa sillä ei ole käyttöä. Hinnanalennuksen tarkoitus ilmenee selvästi irtaimen esineen kaupassa. Jos ostajan saama esine on virheen vuoksi sopimuksen edellyttämää huonompi, hän on saanut hyväkseen vähemmän arvokkaan suorituksen, kuin on voinut sopimuksen perusteella vaatia. Tähän nähden ei olisi asianmukaista, jos hän joutuisi kuitenkin maksamaan täysimääräisen kauppahinnan. Näin ei tapahdukaan, vaan virheellisen suorituksen saanut velkoja voi vaatia kauppahinnan alentamista niin, että virheen vaikutus otetaan huomioon. Hinnanalennus ei edellytä velallisen tuottamusta, eikä velallinen voi muutenkaan vapautua hinnanalennusvastuusta, jos suoritus on virheellinen eikä hän korjaa suoritustaan. Hinnanalennuksen suuruus pyritään yleensä mitoittamaan niin, että hintaa alennetaan samassa suhteessa kuin, mikä sopimuksen mukaisen kohteen ja virheellisen kohteen arvoilla on. Usein hinnanalennusta laskettaessa on myös käytetty perusteena niiden korjauskustannusten määrää, joita sopimusvelkojalle on aiheutunut virheen poistamisesta. Hinnanalennus on sopimuksen voimassa pitävä seuraamus. Sopimuksen purkamista ei siten voida yhdistää hinnanalennukseen. Sen sijaan on mahdollista esimerkiksi saada yhtä aikaa hinnanalennusta sopimuskohteen virheellisyyden perusteella ja vahingonkorvausta vahingosta (esimerkiksi sopimusrikkomuksen selvittelyn aiheuttamista kuluista ja tulon menetyksestä), jonka tämä virhe on aiheuttanut. Tässä tapauksessa hinnanalennuksen ja vahingonkorvauksen edellytykset ovat kuitenkin erilaiset, eikä oikeudesta hinnanalennukseen voida vielä päätellä, että vahingonkorvausseuraamuskin on käytettävissä. Hinnanalennuksen suuruus voi olla huomattava esimerkiksi silloin, kun myydystä omakotitalosta paljastuu myöhemmin vakava kosteusvirhe. Myyjä ei tällöin vältä hinnanalennusta, vaikka hän olisi ollut virheestä täysin tietämätön, sillä hinnanalennus ei todetulla tavalla edellytä tuottamusta. Erityisesti tämänkaltaisissa tilanteissa, joissa hinnanalennusvastuu saattaa nousta vastuuvelvollisen taloudelliseen asemaan nähden huomattavan suureksi, on kysytty, voitaisiinko hinnanalennuksen määrää sovitella kohtuussyiden tuella. Ehdottoman kielteistä vastausta tähän ei voitane antaa, mutta hinnanalennuksen kohdalla sovittelu on vielä olennaisesti poikkeuksellisempaa kuin vahingonkorvauksen yhteydessä. Syynä tähän on se, että hinnanalennus tasoittaa kauppahinnan saatua virheellistä vastasuoritusta vastaavaksi.
  26.  
  27. 5.7. Sopimussakko
  28.  
  29.  Etenkin yritysten välisissä sopimuksissa on tavallista tehostaa velvoitteita ottamalla sopimukseen ehto, jonka mukaan tietyt sopimusrikkomukset perustavat velvollisuuden sopimussakon maksamiseen. Tämä ehto voidaan muotoilla esimerkiksi niin, että velallinen joutuu suorituksen viivästyessä maksamaan tietyn sopimussakon jokaista alkavaa viivästysviikkoa kohti. Esimerkiksi rakennusurakkaa koskevien yleisten sopimusehtojen mukaan suorituksessaan viivästynyt urakoitsija on velvollinen maksamaan tilaajalle viivästyssakkoa, jonka määrä on kultakin työpäivältä 0,05 prosenttia arvonlisäverottomasta urakkahinnasta. Viivästyssakko lasketaan enintään 50 työpäivältä. Sopimussakko voi olla myös kiinteämääräinen niin, että esimerkiksi salassapitovelvollisuuden rikkomisen on sovittu johtavan velvollisuuteen suorittaa 10.000 euron sopimussakko. Tulkintakysymyksen saattaa tällöin muodostaa se, onko sopimusta rikkonut osapuoli syyllistynyt useisiin eri sopimusrikkomuksiin ja onko hän velvollinen suorittamaan kyseisen sopimussakon useaan kertaan vai käsittääkö yksi sopimussakko mahdolliset toistuvat tai jatkuvat rikkomukset. Sopimussakon etuna velkojan kannalta on se, että hän saa sovitun määräisen hyvityksen, ilman että hänen tarvitsee osoittaa kärsimänsä vahingon määrää. Vahingonkorvausseuraamuksen teho heikkenee eräissä tapauksissa sen vuoksi, että velkojan on vaikea näyttää kärsineensä vahinkoa ja korvausta voi saada vain riittävässä määrin toteen näytetystä vahingosta. Sopimussakko on puolestaan tosiasiallisesta vahingosta riippumaton. Velvollisuus sen maksamiseen ei yleensä poistu, vaikka velkoja ei olisi kärsinyt lainkaan vahinkoa sopimusrikkomuksen vuoksi. Toisinaan sopimussakkoon liittyy myös vastuunrajoitustarkoitus. Sopimussakkoehdossa saatetaan siten määrätä, että sopimussakko on velallisen vastuun yläraja ja velkojalla ei ole oikeutta sopimussakkoa suurempaan vahingonkorvaukseen. Jos sopimussakko on kohtuuttoman suuri, sitä saatetaan alentaa sopimusehdon sovittelun perusteella. Yleisesti ottaen sopimussakko on kuitenkin täysin hyväksyttävä seuraamus.
  30.  
  31. 5.8. Sopimuksen purkaminen
  32.  
  33. Vakavien sopimusrikkomusten jälkeen olisi usein kohtuutonta, jos sopimusvelkoja joutuisi edelleen jatkamaan sopimussuhdetta velallisen kanssa, vaikka on menettänyt uskonsa tämän kykyihin ja luotettavuuteen. Siksi velkojalla on eräissä tapauksissa mahdollisuus saada sopimussuhde heti päätetyksi velallisen sopimusrikkomuksen perusteella. Kysymys on tällöin sopimuksen purkamisesta. Purkaminen edellyttää yleensä sopimusvelallisen olennaista sopimusrikkomusta. Vähäpätöiset viivästykset tai virheet eivät siten oikeuta purkamaan sopimusta, vaan näissä tapauksissa velkojan on odotettava virheen oikaisua tai tyydyttävä hinnanalennukseen tai vahingonkorvaukseen. Syynä purkamisoikeuden rajoituksille on se, että purkaminen aiheuttaa usein velallisosapuolelle huomattavia tappioita, kun sopimuksen täyttämiseksi tehdyt valmistelut menevät hukkaan ja sopimuksen mukainen hyöty jää saamatta. Erityislaeissa on toisinaan täsmennetty purkamisedellytysten sisältöä. Esimerkiksi asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaan vuokranantajalla on oikeus purkaa sopimus muun muassa silloin, kun vuokralainen on laiminlyönyt vuokranmaksun, hoitanut huoneistoa huonosti tai viettänyt huoneistossa häiritsevää elämää. Edellytyksenä on kuitenkin vielä se, että menettelyllä on muu kuin vähäinen merkitys. Toisena esimerkkinä voidaan mainita kauppaedustajalaki, jonka mukaan sopimuksen purkamiseen oikeuttaa esimerkiksi sellainen menettely, joka on vakavasti loukannut sopimuskumppanin etua tai aiheuttanut sen, että tämän luottamus toiseen sopimuspuoleen on vakavasti järkkynyt. Yleisesti ottaen sopimusrikkomuksen olennaisuutta arvioitaessa voidaan kiinnittää huomiota siihen, kuinka suurelta osin ilmennyt häiriö vaarantaa velkojan sopimukseen liittämien tarkoitusten toteutumisen ja missä määrin häiriön vaikutukset voidaan poistaa ja hyvittää muita oikeuskeinoja käyttämällä. Tärkeää on myös se, ilmentääkö sopimusrikkomus velallisen puutteellista kykyä sopimuksen täyttämiseen tai peräti vilpillisyyttä. Jos velkojan luottamus on tällaisista syistä perustellusti järkkynyt, sopimusrikkomus voidaan yleensä katsoa olennaiseksi. Purkaminen merkitsee sopimuksen välitöntä lakkaamista. Purkamisen jälkeen osapuolten on palautettava toisilleen ne suoritukset, jotka on jo ehditty tehdä. Eräissä tapauksissa, kuten esimerkiksi vuokrakohteen hallinnasta saadun käyttöhyödyn kohdalla, palauttaminen ei ole mahdollista. Tällöin myös maksetut vuokrat jäävät palauttamatta vuokrasuhteesta saatua hyötyä vastaavilta osin. Sopimuksen purkaminen ei edellytä tuomioistuimeen turvautumista tai muitakaan viranomaistoimia. Jos purkamisoikeuden edellytykset ovat käsillä, purkamiseen riittää pelkkä yksipuolinen ilmoitus purkamisoikeuden käyttämisestä. Osapuolten välinen oikeussuhde saattaa kuitenkin johtaa hankaluuksiin, jos purkamisoikeuden edellytyksistä on riitaa. Jos sopimuksen purkava osapuoli lopettaa sopimuksen noudattamisen, mutta purkaminen todetaan myöhemmässä tuomioistuinprosessissa oikeudettomaksi, tulee tämä perusteeton purkaminen arvioiduksi korvausvastuun perustuvana sopimusrikkomuksena.
RAW Paste Data
We use cookies for various purposes including analytics. By continuing to use Pastebin, you agree to our use of cookies as described in the Cookies Policy. OK, I Understand
 
Top