Vain täydet amatöörit musiikin saralla eivät arvosta nykymusiikin erittäin laajan tarjonnan sekä musiikin helpoksi tehdyn oman tuottamisen ja täten ilmaisunvapauden popularisaation tuomaa arvoa. Musiikki on taidetta ja taide on kokeellista, puhdasta ja uusiutuvaa, sekä tämän lisäksi uudelle taiteelle on aina tilaa. Rap on musiikkina aivan kuin kaikki muutkin musagenret ja jos nyt ihan totta puhutaan, niin kyllä kaikki "tavallinen" on populäärimusiikin (erittäin laaja termi) ja täten myös rap-musiikin sisällä koettu ja kokeiltu ja nyt on tullut aika koetella rajoja.

Tämän takia nykyään on esimerkiksi "mutinaräppi", "autotuneräppi" ja muut huumausaineteemaiset artistit, jotka tekevät tietä genren sisällä ja ovat erittäin suosittuja. Nämä ovat myös niitä taiteen lajeja, joita jengi vihaa ja dissaa mitään asiasta tietämättä. Nämä musiikkigenret ovat alakulttuurin heijastuksia jotka liittyvät esimerkiksi Yhdysvaltain mustan väestön keskuudessa olevaan yleiseen riippuvuuteen eli opiaattiriippuvuuteen ja opiaattiriippuvaisten "narisevaan ääneen" ja sen äänen yhdistämistä lauluäänen koneelliseen taajuuskorjaukseen. Tällaiset ja vastaavat uudet genret ovat kuin raikkaita tuulahduksia tunkkaiseen ilmaan.

Esimerkiksi Lil Wopin tilanteessa tulee ymmärtää intertekstuaaliset viittaukset artistin nimeen, nimen inspiraationa toimineen esikuvan oman nimen alkuperäisiin merkityksiin sekä kyseisen yksittäisen kappaleen sanoituksen semiotiikkaan. Vain täysi amatööri näkee kappaleesta "tiedostamattoman ja näköalattoman" sanoman ja huumehuuruisen musiikkivideon, kun taas todelliset intellektuellit käsittävät esittäjän ja kappaleiden aiheiden kontekstin ja heidän elämänsä todellisuuden tuomat piirteet heidän tekemäänsä taiteeseen.